tiistai 11. heinäkuuta 2017

9 syytä viettää tänä kesänä ainakin yksi kesäpäivä Lehtisaaressa.


Kuten blogia pidemmän aikaa lukeneet tietävät, yksi meidän ehdottomista lempipaikoista kesä-Jyväskylässä on Lehtisaari: niinä lämpimimpinä kesäpäivinä nappaamme usein mukaan makkarat tai valmiiksi tehdyn lettutaikinan, lounassalaatin, patongin ja pillimehut sekä pyyhkeet, uikkarit ja parhaassa tapauksessa vielä muutaman ystävänkin ja suuntaamme Viitaniemeen odottelemaan venettä. Vuosien aikana saaresta on tullut meidän vakiopaikkamme, vähän niin kuin perheen oma city-mökki, jonne on kiva suunnata viettämään päivää ja jossa vuodesta toiseen myös näkee samoja, tuttuja naamoja. Siksi aina vähän yllätyn, kuinka moni jyväkyläläinen ei ole koskaan koko saaresta kuullutkaan tai jos onkin, ei sinne ole ikinä oikein osannut mennä. Siispä tässä teille, jotka ette Lehtisaareen ole vielä löytäneet:


9 SYYTÄ VIETTÄÄ TÄNÄ KESÄNÄ AINAKIN YKSI KESÄPÄIVÄ LEHTISAARESSA:


1.  Puusauna
 Etenkin näin kerrostaloyhtiön nykyaikaiseen sähkösaunaan tottuneena tuntuu aina jotenkin erityiseltä päästä puusaunaan, jonka hämärässä tuoksuu kiukaalle heitetty järvivesi.


2. Grillaus
Ihan rannan ja saunan läheltä löytyy useampi grillipaikka sekä penkkejä ja pöytiä, joille mahtuu kattamaan isommankin piknikin.


3. Hiljaisuuden polku
Ehkä tänä vuonna ehdin jättää ne kaksi perheen kovaäänisintä hetkeksi jonkun muun vahdittavaksi ja keskittyä vähäksi aikaa ihan vain omiin ajatuksiini. 


4. Melonta ja veneily
Saaren soutuveneitä ja kanootteja pääsee lainaamaan ilmaiseksi. 


5. Erilaiset tapahtumat
 VAPEPAn perhepäivä 15.7., Naisten ilta 17.7. ja Hiljaisuuden ilta 21.8. Lisätietoja täältä.


6. Muurikkaletut
Saarelta löytyy lainattavaksi monta erikokoista muurikka- ja lettupannua sekä grilli ritilöineen ja muurikkapohja, joten kotoa ei tarvitse tuoda kuin paistorasva, lettutaikina ja purkillinen hilloa.


7. Pihapelit
Haluatko viettää päivän heitellen tikkaa, pelaten mölkkyä, krokettia tai petankkia tai frisbeegolfaten? Kaikki onnistuu. 


8. Onkiminen
Milloin viimeksi kävit mato-ongella?


9. Tunnelma
Lopulta pakkaamme eväät ja suuntaamme kerta toisensa jälkeen Viitaniemen venelaiturille ennen kaikkea Lehtisaaren tunnelman takia: sen lämpimän kesäpäivän vietän kaikista mieluiten paikassa, jossa vatsaa ei tarvitse vetää sisään bikinit päällä grillatessa, saunan lauteilla tuntuu luontevalta jutella ihan ventovieraan ihmisen kanssa ja jossa halutessaan voi aina vetäytyä myös omiin oloihin. Ihan niin kuin omalla mökillä.



Lehtisaaren kesäkoti
avoinna 10.6.-13.8.
tiistaista perjantaihin klo 15-21
lauantaista sunnuntaihin klo 12-21
maanantaisin suljettu
saaren vene noutaa Viitaniemen laiturista tasatunnein
toimintaa ylläpitää Jyväskylän seurakunnan nuorisotyö

Saaren kotisivuille pääsee tästä ja Facebookiin tästä.


2 kommenttia:

  1. Voi, miten ihanat kuvat ja teksti! Lehtisaari on mukava paikka! Olemme käyneet siellä miehen kanssa useammakin kerran kahdestaan, muttemme vielä kertaakaan pojan syntymän jälkeen (hän on kaksi). Pitääpä ottaa tavoitteeksi mennä vielä tänä kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me taas ei jostain syystä saatu Lehtisaari-mökkeilyä aikaiseksi ennen esikoisen syntymää, joten rauhallinen chillailu saarella ihan kaksin on meiltä jäänyt kokonaan kokematta ;)...

      Poista