sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Paula Hawkins: Tummiin vesiin

"'Älkää', Libby anelee, sillä hän ei usko kykenevänsä enää selviämään pinnan alla odottavasta kylmyydestä ja pimeydestä. Hän haluaa palata takaisin kotiin, jota ei enää ole, aikaan, jolloin hän istui tätinsä kanssa tulisijan ääressä ja he kertoilivat toisilleen tarinoita. Hän haluaa käpertyä sänkyyn tätinsä kylkeen, olla jälleen lapsi, tuntea nenässään savun ja ruusujen tuoksun ja tädistään huokuvan suloisen lämmön.
   'Älkää.'
   Hän vajoaa syvyyksiin. Kun miehet kiskovat hänet takaisin ylös, hänen huulensa ovat muuttuneet sinertäviksi eikä hän enää hengitä."

 
Paula Hawkins: Tummiin vesiin (Into the water, 2017; suom. Antti Autio)
Otava, 415 sivua. 


Paikallinen kirjailija Nel Abbot löydetään hukkuneena pienen kotikaupunkinsa läpi virtaavasta joesta. On ilmeistä, että hän on hypännyt itse Hukkuneiden mutkassa, samassa pahamaineisessa itsemurhapaikassa, jonka historiaan liittyvää kirjaprojektia hän ennen kuolemaansa työsti. Vain muutamaa viikkoa aiemmin samasta kohdasta nostettiin ylös teini-ikäisen tytön ruumis; suositun ja pidetyn Katien reppu ja takintaskut oli tungettu täyteen kiviä. 

Kaksi itsemurhaa samassa paikassa niin lähellä toisiaan ei kai voi olla sattumaa, eihän?

Nelin yllättävä kuolema pakottaa tämän siskon Julesin palaamaan takaisin lapsuuden maisemiin ja ottamaan huolehdittavakseen Nelin tyttären Lenan. Samalla Julesin on kohdattava menneisyytensä haamut, joki, johon hän itsekin vuosia aiemmin olisi halunnut kuolla sekä pikkukaupunki, jossa hankalat naiset ennemmin tai myöhemmin saavat opetuksen.

"Palasin jälleen arkistojesi pariin ja yritin etsiä lisää Libbyyn liittyvää aineistoa. Kävin läpi tulostettuja tekstisivuja ja valokuvia, vanhojen sanomalehtijuttujen kopioita ja lehtileikkeitä. Olit raapustanut marginaaleihin karkealla käsialallasi merkintöjä, joista useimmat olivat niin sekavia, etten saanut niistä selvää. Jotkin harvat olivat helposti luettavissa. Merkinnöissä vilahteli nimiä, joista olin kuullut, ja toisia, jotka olivat minulle tuntemattomia: Libby ja Mary, Anne ja Katie, Ginny ja Lauren - ja sinne, Laurenista kertovan sivun yläreunaan, olit kirjoittanut paksulla mustalla kynällä kommenttisi. Beckford ei ole mikään epätoivoisten ihmisten suosima itsemurhakohde, vaan paikka jossa hankkiudutaan eroon hankalista naisista." 

Paula Hawkins ponnahti kuuluisuuteen esikoisdekkarillaan kolme vuotta sitten. Nainen junassa räjäytti pankin: kirjaa on nyt myyty yhteensä lähes 20 miljoonaa kappaletta ja viime vuonna se nähtiin myös elokuvaversiona. Tummiin vesiin jatkaa pitkälti samalla, esikoiskirjan kanssa hyväksi havaitulla jännärilinjalla.

Mutta sitten taas: kirjassa ei ole mitään, mitä en olisi lukenut joskus aiemminkin, jostain toisesta kirjasta. On pikkukaupunki täynnä salaisuuksia ja kolmekymppinen naispäähenkilö, joka - vasten tahtoaan - joutuu palaamaan sinne takaisin. On menneisyys ja nykyisyys, sopivasti sekaisin, sekä eritavalla rikkinäisiä henkilöhahmoja. Paula Hawkinsin toinen dekkari on edeltäjänsä tavoin koukuttava tarina, jota on hypetetty ilmestymisensä jälkeen valtavasti - ainut vain, että vastaavia ihanhyviä, ihanjännittäviä, vuodendekkaritapauksia on tusinassa kolmetoista muutakin. Jos lukee yhden dekkarin kesässä - tai vuodessa -, voi se hyvin olla tämä: Paula Hawkins kun kyllä osaa tuottaa takuuviihdettä sellaista kaipaaville. Paljon dekkareita lukevalla Tummiin vesiin on kuitenkin lähinnä ihan kiva välipalakirja, joka kyllä tarjoaa viihdykettä joiksikin päiviksi mutta jota ei joidenkin viikkojen kuluttua enää edes muista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti