maanantai 14. elokuuta 2017

Elämäni ensimmäiset Baby showerit.


Yksi asia, mikä molempien poikieni odotuksista on jäänyt harmittamaan, on, etten koskaan saanut baby showereita. Poika R:n odotusaikana melkein seitsemän vuotta sitten koko ilmiö oli vielä niin uusi, ettei vauvakutsuista Suomessa juuri edes puhuttu - ihan niin kuin ei monesta muustakaan odotusajan jutusta. Kun sitten raskaustestiin reilut kaksi vuotta sitten vihdoin piirtyivät ne kauan odotetut kaksi viivaa, päätin, että tällä kertaa ja tässä raskaudessa haluan vauvan lisäksi kaiken muunkin: ihan oikean raskauskuvauksen niiden muutaman esikoisen odotusaikana napatun pokkarikuvan tilalle, odotusmekon, jota en ensimmäisessä raskaudessa raaskinut itselleni ostaa ja ennen kaikkea vauvakutsut viireineen ja vaippakakkuineen. Jostain syystä en ehkä kuitenkaan osannut esittää toivettani baby showereista tarpeeksi painokkaasti, tarpeeksi monelle ja tarpeeksi aikaisin - ja sitten Pikkuvelikin päätti syntyä viisi viikkoa ennen aikojaan. Vauvan kanssa kotiuduttuani suunnittelin järjestäväni juhlat itse, vähän jälkikäteen tosin, mutta sitten iski rs-virus, jouduimme taas palaamaan sairaalaan ja uusi arki piti opetella uudelleen alusta. Yhtäkkiä olikin jo kevät, melkein kesä, ja vauvakutsujen järjestäminen itse itselleen ja niin jälkijunassa alkoi tuntua vähän tyhmältä. Kun eihän se nyt niin oikeasti mene ja enhän minä ole järjestänyt itselleni synttäreitäkään yli kahteenkymmeneen vuoteen. Olisi pitänyt, kaikesta huolimatta.

Siksi olikin erityisen ihana päästä viime lauantaina järjestämään ikimuistoisia vauvakutsuja esikoistaan odottavalle ystävälleni. Jo toukokuussa sovimme päivän ja pitkin kesää pohdimme Facebookissa tarjottavia, kattausta ja ohjelmaa, ja kun pahaa aavistamaton päivänsankari puolen päivän jälkeen saapui kotiin hotelliaamiaiselta valmiina lähtemään mökkireissulle, olimmekin me muuttaneet koko asunnon yhdeksi isoksi vauvakuplaksi. Mökkireissun sijaan kilauteltiin, halailtiin, arvuuteltiin vauvakuvia ja pelattiin aliasta, vähän myös liikututtiin sekä syötiin useampi lautasellinen ihan jokainen. Oli jotenkin erityisen ihana päästä fiilistelemään ystävän raskautta ja vauvaa, arvuutella nimeä ja syntymäpäivää, muistella samalla omia odotuksia ja herkutella samalla ihan älyttömän hyvällä kreikkalaisella voileipäkakulla.

Kotimatkalla autossa istuessani mietin, että minulle yllätysjuhlissa parasta on lopulta juuri tämä, niiden järjestäminen. Että keksii idean ja saa aikataulusählingeistä, päällekkäisistä menoista, lapsista ja töistä huolimatta aikaan ikimuistoisen päivän niin päivänsankarille kuin itselleenkin. Että huomion keskipisteenä olemisen sijaan voi puhallella ilmapalloja, ottaa valokuvia, varata pakohuonepelin tai ravintolapöydän ja huutaa yhteisestä merkistä "Yllätys!". Ja että saa koolle hyvän porukan, oli se sitten oma kaveriporukka tai joukko ystävän ystäviä, joiden niidenkin kanssa juttua riittäisi helposti iltaan asti.

Mutta kun seuraavan kerran mietin, järjestänkö itselleni juhlat vai en, niin lupaan järjestää. Vaikka sitten ne synttärit seuraavien pyöreiden vuosien kunniaksi.

2 kommenttia:

  1. Oli aivan ihanat ja ikimuistoiset juhlat - kiitos vielä tuhannesti sulle ja koko järjestelykomitealle ihanan yllärin järjestämisestä! <3 Tosi ihania ovat myös nämä sun ottamat kuvat - suurkiitos myös niistä! <3 Täältä ehdottomasti iso peukku seuraavien pyöreiden vuosien kunniaksi järjestettäville juhlille! :) Juhlia ei voi koskaan olla liikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin kuviin olin kyllä itsekin tosi tyytyväinen, mutta mikäs siinä oli valoisassa asunnossa aurinkoisena päivänä kuvatessa ;). Ja ihana, että juhlat olivat juuri sellaiset, kun olit haaveillutkin <3. Tuntuu, että itsekin olin koko viikonlopun jonkinlaisessa vauvakuplassa, ja olen keksinyt viime päivinä useammankin potentiaalisen nimiveikkauksen ;)...

      Poista