torstai 31. elokuuta 2017

Marja-Liisa, Austin ja muut vaatekaappini luottoystävät.

 
Abivuonna lempivaatteeni oli nimeltään Marja-Liisa. Se oli kirkkaansininen tuulitakki, jonka retrokuosiin rakastuin paikallisella kirpparilla ja jonka vedin päälleni niin CMX:n syksyiselle keikalle Lutakkoon kuin myöhemmin keväällä onnentuojaksi pitkän matematiikan kirjoituksiinkin. Takin sininen väri yhdistettynä valkoisiin vetoketjuihin toi heti ensisilmäyksestä alkaen mieleen Suomen kahdeksankymmentäluvun hiihtomaajoukkueasut, eikä takkia siksi voinut ikinä kutsua pelkästään takiksi. Niinpä se oli Marja-Liisa, kaikkien muidenkin perheenjäsenten puheessa. 

Göteborgin-kesänäni olin jo vaihtanut Marja-Liisan Austiniin, viininpunaiseen vakosamettibleiseriin, jonka kaupassa nähdessäni ajattelin heti Mike Myersiä. Sitäkin takkia pidin lopulta useamman kesän.

Siksi olinkin aika fiiliksissä, kun viime viikon keskiviikkona työpäivän jälkeen istahdin selailemaan uusinta Trendiä ja huomasin Mari Karsikkaan pääkirjoitukseen Mihin tarinaan pukeudut?: vihdoinkin, vihdoinkin, joku muukin, jonka vaatekaapista ei löydy pelkkiä farkkupaitoja tai trenssejä vaan Treffitakki, Maltan lintupaita ja Opettajamekko. Karsikkaan mukaan pelkän hauskan jutun ohella vaatteiden nimeäminen on kuitenkin myös hyödyllistä - se kun tekee vaatteista merkityksellisiä. Kun vaatteella on tarina, sitä arvostaakin yleensä enemmän: vaate ostetaan käyttöön ja tarpeeseen, ehkä enemmän harkiten, eikä se niin todennäköisesti unohdu kaapin perälle vain muutaman käyttökerran jälkeen.

Joku ehkä muistaa minun kirjoittaneen aiemmin #äläostamitään-kuukaudesta, shoppailusta ja vaatekaapistani sekä siitä, kuinka entisenä seitsemän euron ja kolmen käyttökerran trikoopaitojen ostelijana olen viime vuosina pyrkinyt vähentämään ja järkevöittämään vaatehankintojani. Kun nyt syksyllä palasin takaisin töihin, olin ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, ettei tehnyt mieli rynnätä vaatekauppaan hankkimaan syksyn uutuusneuleita, uutta nahkatakkia tai muutamia istuvia farkkuja saati täyttää vaatekaappia muretuilla sävyillä tai edes selailla nettiputiikkeja. Omasta kaapista tuntui jo löytyvän kaikki tarvittava: tarpeeksi perustoppeja, ne hyvin istuvat farkut muutamassakin eri mallissa, farkkupaita, sifonkipaita, ruutupaita, nahkatakki ja bomberi sekä muutama peruspaita, joista saatoin hyvin tehdä erilaisia, ajattomia, minunnäköisiäni yhdistelmiä. 

Lopulta hankin vain yhden uuden syysvaatteen, harmaan pitkän neuletakin Vilasta. Jo heti kaupassa tiesin, että tulisin kutsumaan sitä tämän syksyn turvaneuleeksi. Kangas oli niin pehmeää, että tuntui, että sen mukana saisi siirrettyä työpaikalle kodin lämmintä fiilistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti