perjantai 29. syyskuuta 2017

Kaikki elämäni kadut.


Ratakatu
Keväällä 1986 äiti osti minulle kaksi kirjaa, Tumppujen uusi vauva ja Sumppien uusi koti, joita luettiin seuraavien viikkojen aikana ahkerasti. Kun Kajaanin-koti lopulta pakattiin isoon muuttoautoon, olin minä juuri täyttänyt kaksi vuotta ja pikkusiskon laskettuun aikaan oli enää muutama viikko: Ratakadun kerrostalojen hiekkalaatikolla seurana istuneen Liisan muistan vain valokuvista.


Keskuskatu 
Keskuskatu kahdenkymmenenyhden jokaisessa asunnossa oli lapsia - tai siltä se ainakin tuntui. Läheiseen Pikkumetsään rakennettiin maja ja iltaisin leikittiin koulun pihalla Kirkonrottaa. Kun tuli asiaa, juostiin metsästä talon edessä olevalle asfaltille ja huudettiin "Äiti, tuu ikkunaan!". Loppuun piti muistaa oma nimi, muuten ikkunoita olisi avautunut useampi. Sillä samalla asfaltilla opettelin myös ajamaan ilman apupyöriä niin, että pihan toisessa päässä olivat äiti ja isä, toisessa naapurin lasten vanhemmat.



Kelhostenkuja
Kelhostenkujan asunnossa oli kolme huonetta ja punainen keittiö, ja kun järjestimme luokkakavereideni kanssa discon, ajettiin vanhemmat siksi aikaa makuuhuoneeseen. Lastenhuoneen oikea puoli oli pikkusiskon, vasen minun, ja seinällä oli iso Ace Of Basen juliste. Mutta kun jostain kuului poliisiauton pillien ääni, oli se yleensä aina tulossa lähemmäs, johonkin naapuritaloista tai -asunnoista.


Puistokatu
Omn huoneeni seinälle ripustin jättimäisen David Duchovnyn, I want to believe -julisteen sekä ison kasan lehtileikkeitä. Kun tuli asiaa siskolle, koputin seinään, ja kohta istuimmekin jo mummon tekemällä päiväpeitolla juttelemassa. Kun muutin Jyväskylään, näyttivät sänky, työpöytä, ylioppilaslahjarahoilla ostettu korituoli, kirjahylly ja pari laatikkoa ison muuttoauton perällä vähän orvoilta. Ensimmäisenä viikonloppuna tulin jo kylään, kotiin, ihan edes päiväseltään.


Yliopistonkatu
Älä ryhdy kämppikseksi parhaan kaverisi kanssa, ne sanoivat, mutta emmehän me uskoneet. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen muutin yksiöön kieltenlaitoksen viereen emmekä olleet enää kavereita.


Kramsunkatu
Kun muutin Kramsunkadulle, kävi ilmi, kuinka harva lopulta oli perillä suomalaisen runouden historiasta ja tunsi Kaarlo Kramsun tuotantoa: posti tuli milloin Ransunkadulle tai Gramsunkadulle, milloin Krmsunkadulle tai Ramsunkadulle. Kahdenkymmenenkolmen neliön yksiössäni oli keltainen vessa ja pieni keittokomero, jonka ikkunaluukusta näki Kuokkalan sillan, Jyväsjärven ja kaupungin valot. Yöllä sitä oli rauhoittava katsella.


Viktor Rydbergs gatan
Viktor Rydbergs gatanin  asunnon jaoin yhden kesän ajan Maijan ja Pirittan kanssa. Asunnon olohuoneessa oli IKEAn valkoiset Ektorp-sohvat ja keittiön kaapeissa Färgrikin tummansinisiä kahvikuppeja, jotka myöhemmin halusin itsellenikin. Keittiön parvekkeelta pääsi kävelemään suoraan viereiseen asuntoon ja siellä asuvan Matsin luokse ja hyvä niin - kun alakerran pesutuvan pyykkikone ei meinannut käynnistyä, osasi Mats neuvoa, missä kulmassa konetta tuli tyrkätä, jotta se taas käynnistyisi.


Löylykatu
Löylykadulla oli meidän ensimmäinen yhteinen koti. Keittiössä oli hassu katto ja söimme aina baarijakkaroilla samalla Frendejä katsellen. Pikkujouluja ja syntymäpäiviä varten virittelimme SingStarin ja olimme kiitollisia naapureista, joista suurin osa oli myös opiskelijoita. Jos olin päivisin kotona kirjoittamassa gradua tai myöhemmin korjaamassa kokeita, kantautui avonaisesta ikkunasta viereisen päiväkodin lasten äänet. Siksi yhä edelleenkin muistan Löylykadun punatiilitalon, kun kuulen PMMP:n Päiväkodin.


Augustrasse
Mitten asunnossa oli natisevat lautalattiat, ikkunalaudat, joille mahtui istumaan ja seinänvierustat täynnä modernia taidetta. Se oli onnellinen kaupunkikoti, jonka keittiössä ei ollut kuivauskaappia, astianpesukonetta tai edes juustohöylää, mutta kun astui kadulle, näki heti jäätelöbaarin, kahviloita, pubeja, marokkolaisen, sushipaikan, biergartenin sekä Shiso burgerin, josta jonottamatta sai koko Berliinin parhaat korealaisella twistillä maustetut hampurilaiset. Katukivistä saattoi lukea kaupungin historian: jokaisen talon eteen oli hakattu muistolaatat kussakin talossa toisen maailmansodan aikaan asuneiden ja keskitysleireillä kuolleiden juutalaisten muistoksi.



Ja sitten on tämä nykyinen, jonka kolmiosta teimme kauppakirjat tasan seitsemän vuotta sitten ilman sen suurempaa suunnitelmaa, miten pitkäaikaista kotia lopulta edes etsimme. Kävi ilmi, että pitkäaikaista. Ensimmäinen ihan oma, se sellainen, jonka seinät voi maalata juuri sillä värillä kuin itse haluaa ja joka lopulta pintaremontoitiinkin kauttaaltaan sitä mukaan, kun saatiin säästettyä. Seitsemän vuoden aikana kynnyksen yli on kannettu kaksi vastasyntynyttä poikaa ja saateltu niistä toinen ensimmäistä kertaa eskariin. Kahtena halloweenina on koristeltu ovenpielet hämähäkinseitein ja tarjoiltu popcornia pääkallokulhosta, tehty tikkuherkkuja, koska telkkarista on tullut Vain elämää ja kaadettu laseihin viiniä, koska sisko on saapunut kylään. Se sellainen asunto, jota toisaalta edelleen olemme myymässä, mutta josta ei kuitenkaan raaskisi ollenkaan luopua. Kodiksi kai ne sitä kutsuvat.


Kuinka monta kotia teillä on ollut?

4 kommenttia:

  1. Piti oikein laskea, mutta 11 niitä on. Aika paljon ottaen huomioon, että nykyisessä asunnossa olemme asuneet 6 vuotta ja sitä edellisessäkin 10 vuotta. Muuttotahti on hidastunut omistusasunnossa asumisen myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä tuo omakin kymmenen kodin lista tuntui aika pitkältä, kun en kuitenkaan tunne muuttaneeni mitenkään kovin paljon muita useammin. Mutta jospa tuohon nyt ei enää tulevina vuosina tulisi ihan yhtä montaa :)...

      Poista
  2. Hih, ihan pakko kommentoida, kun en ole missään muualla törmännyt kirjaan "Tumppujen uusi vauva". Olen itse saanut nimeni tuon kirjan perusteella, silloin kaksivuotiaan isoveljeni vakaalla päätöksellä :) Hän oli sanonut, että Tytti olisi tullut nimeksi myös poikavauvalle.

    Ihana juttu muutenkin, ja tuttuja paikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ihan mahtavaa :)! Meillä löytyy tuo kirja edelleen mummolan kirjahyllystä - ja itse asiassa sarjan kaksi muutakin kirjaa - ja ollaan luettu niitä pojillekin. Nämä ovat lapsuuden kirjat ovat ihan parhaita <3.

      Poista