sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kuinka lopetin hiusteni värjäämisen.


Viimeiset kaksikymmentä vuotta olen värjännyt hiuksiani, epäsäännöllisen säännöllisesti. Yläasteella kiikutin keskimäärin joka toinen kuukausi kuukausirahani paikalliseen Ale-Makasiiniin, jonka hyllystä valitsemani Fructisen kotivärin pikkusisko myöhemmin kotona levitti hiuksiini. Sitten tuli kausi, jona halusin punaiset hiukset, ne sellaiset itse hennavärillä värjätyt. Ylioppilasjuhliini värjäsin tummat raidat, joita pidin puolisen vuotta, kunnes kyllästyin. Viiden viime vuoden aikana olen ollut välillä blondi, välillä brunette niin, että kun yksi ääripää on kuukausien kuluessa pikku hiljaa ja vihdoin saavutettu, olenkin aina päättänyt palata siihen, mistä lähdettiin. Useamman kerran kampaaja on pudistellut päätään, että joko taas. 

Sitten alkuvuodesta sain rajun allergisen reaktion. Ikinä ei lopullisesti selvinnyt, aiheuttiko reaktion hierojani käyttämä kookosöljy, imetyksen lopettamisen sekoittamat hormonit, kova stressi, perheessä juuri samaan aikaan riehunut parvorokko, joku ruoka-aine vai kaikki nämä yhdessä, mutta monta viikkoa ihoni kutisi, kihelmöi, punoitti ja kiristi - jopa niin paljon, että aamulla kaapista vaatteita valitessani jouduin puntaroimaan, millaista materiaalia ylipäätään pystyin päälleni vetämään. Vaikken koskaan, edes niinä kotiväriaikoinani, ollut saanut mitään reaktiota hiusväreistä tai edes ripsiä ja kulmia värjätessäni, en enää halunnut iholleni lisää kemikaaleja tai edes ylimääräisiä tuoksuja. Kevään aikana vaihdoin kaiken kosmetiikkani joko Acoon tai Erisaniin, ja kosmetologini, aivan ihanan empaattisen ja asiantuntevan Peicon Lauran, kanssa siirryimme hellävaraisiin hapettomiin väreihin niin kulmissa kuin ripsissäkin. Samalla, vähän vahingossakin, aloitettiin hiusten muutos.

Alun perin oli tarkoitus vain jatkaa jo syksyllä aloittamaani vaalennusprojektia. Koska en kuitenkaan enää halunnut väriä päänahkaani enkä toisaalta altistaa hiuksia kerralla liian totaaliselle muutokselle, päädyimme luottokampaajani, Ykkösten Maijan, kanssa värjäämään hiusten latvoja aste asteelta vaaleammiksi ja antaa samalla värjäämäni tummemman hiusvärin kasvaa itsestään pois. Koska muutos toteutettiin vähitellen kuukausien kuluessa ja lähinnä vaaleiden latvojen rajaa pikku hiljaa nostaen, pysyivät hiukset koko ajan hyväkuntoisina enkä toisaalta missään vaiheessa joutunut kriiseilemään häiritsevästä juurikasvusta: käytännössä hiuksissa oli koko ajan liukuvärjäys, väärinpäin tosin. 

Ja sitten, yllättävää kyllä, oma hiusväri alkoi tuntua koko ajan omemmalta. Kävi ilmi, ettei se ollutkaan niin punainen, mitä olin muistellut, eikä toisaalta se ihan perinteisin maantienharmaakaan, ja että kesällä aurinko raidoitti sen ihan ilman yhtään kemikaalia. Yhtäkkiä, ensimmäistä kertaa vuosikausiin, olin päässyt irti värjäyskierteestä. Huhtikuun jälkeen hiuksiani on enää vain leikattu, ja ensimmäistä kertaa melkein kymmeneen vuoteen hiuksissa on väri, joka ei ole peräisin mistään purkista tai putelista.

Yhtä kyllä kaipaan: nimittäin sitä joka toinen kuukausi saamaani oma parituntistani, johon on Maijan lisäksi kuulunut kuppi kahvia ja kasa aikakauslehtiä, joita en ikinä muulloin ehdi lukea. Mutta luultavasti palaan taas Maijan väripurkeille siinä vaiheessa, kun hiuksiin alkaa ilmestyä ensimmäisiä harmaita vivahteita. Viimeistään.

6 kommenttia:

  1. Oma hiusvärisi on todella kaunis! Itselläni on se maantienharmaa, värjään sitä ahkerasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Tuo maantienharmaa hiusväri taitaa muuten olla aika yleinen meillä suomalaisilla ja monen syy tarttua väripurkkiin...

      Poista
  2. Ihana väri! Mutta arvaas minne olen juuri matkalla... Tosin Saiman kanssa :/ Aurinkoa päivääsi! Terkuin MAN

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Ja eikä, nyt iski kateus: jos jotain olen kaivannut, niin sitä, että saan istua kampaajan tuolissa useamman tunnin jonkun toisen hemmoteltavana ja samalla aikakausilehtiä lukemassa. (Tosin vauvan kanssa se ei ehkä ole ihan niin totaalinen rentoutumiskokemus ;)...) Ihanaa syksyä myös teille!

      Poista
  3. Minullakin oli pitkä "värjäyshistoria" hiusteni kanssa. Aloitin värjäämisen joskus 13-14 vuotiaana ja siitähän se kierre sitten alkoikin. Vuosia ja vuosia aina vain uutta väriä - koska eihän sitä juurikasvua voinut kestää.

    Olen nyt 35-v ja tuossa ihan muutama vuosi takaperin yhtäkkiä päätin, että NYT loppuu värjääminen. Tuli se hirveä hetki, kun juurikasvu meni pitkin päätä ja olisi tehnyt mieli kulkea jatkuvasti pipo päässä.. :) Mutta sitten se lopulta oli ohitse! Nyt on ollut parisen vuotta kokonaan oma väri, jipii! En varsinaisesti ole tämän oman värini ykkösfani, mutta ainakin se on oma ja juurikasvut on historiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan tuosta värjäyskierteestä minäkin halusin eroon! Erityisesti tuon tummemman värin kanssa tuntui, että juurikasvu tuli näkyviin jo parissa-kolmessa viikossa, ja kun kävi kampaajalla kahden kuukauden välein, oli jo siinä ajassa kriiseillyt hiusvärin kanssa neljä viikkoa. (Puhumattakaan tietty siitä, minkä verran kampaajalle meni rahaa, vaikkei siellä joka kuukausi käynytkään!) Nyt mallia voi käydä vaikka leikkauttamassa vähän useammin, kun rahaa ei mene värjäämiseen...

      Poista