perjantai 13. lokakuuta 2017

Sellaista se lapsiperhearki nyt vaan on ja muut faktat.


Alkuviikosta törmäsin seuraamiani blogeja selaillessani Iinan tekstiin ennakkoluuloista, joiden mukaan lapsiperhearki olisi pelkkää kiukuttelua, korvatulehduskierrettä ja itkupotkuraivaria ja että kaksi viivaa raskaustestissä tarkoittaa samalla omien harrastusten, intohimonkohteiden ja hitaiden aamujen hyvästelyä. Omalla tekstillään Iina halusi näyttää sen toisen puolen. Samalla Iina haastoi muutkin bloggaajat tarttumaan aiheeseen, puhumaan positiivisesti lapsiperheiden ja lapsiperhearjen puolesta sekä näyttämään, että lapsiperhearjesta voi tehdä omannäköistään: sisäleikkipuistopäivien lisäksi lasten kanssa voi hyvin myös matkustella eikä lenkkeilyä tarvitse laittaa kymmeneksi vuodeksi telakalle, koska lapset.

Näinhän se on, nyökyttelin Iinan ajatuksille, kun päätin tarttua aiheeseen. Ja samalla en toisaalta olisi voinut olla enemmän eri mieltä.

Sillä kyllähän lasten kanssa voi lentää Berliiniin, shoppailla Lontoossa ja kiertää Rooman nähtävyyksiä, syödä ulkona, harrastaa, poiketa siihen sivukujalta bongaamaansa tunnelmalliseen pikkukahvilaan tai koluta museoita: viimeisen kuusi ja puoli vuotta olemme tehneet kaikkea tätä. Siltikään en sanoisi, että lasten kanssa voi tehdä juuri niitä asioita, joita itse haluaa - ainakaan juuri niin kuin itse haluaa. Vaikka syömme edelleen usein ulkona, valitsemme ravintolaksi mieluummin Rosson kuin Revolutionin ja viiden ruokalajin illallisen sijaan tilaamm listalta ennemminkin grillibroilerin ja Velhon vartaan. Kaupunkilomilla kiertelemme museoiden välissä leikkipuistoja ja vaatekauppojen ohella lelukauppoja, ja jos yksivuotiaalla on nälkä, pysähdymme läheisimpään ravintolaan, oli se sitten se idyllinen sivukujan kahvila tai ei. Ja aina pitää olla vähintään jollain tasolla varautunut siihen, että joka reissulla kaikki ei ehkä menekään ihan niin kuin Strömsössä.

Hitaita ja rauhallisia aamuja, vaikka kuinka niitä edelleen rakastankin, en ole lasten kanssa viettänyt kertaakaan: jo ennen seitsemää meistä vanhemmista jompikumpi on kammennut unenpöpperöisenä keittiöön puuronkeittoon ja vähintään yksi silmäpari seuraa tarkkaavaisena sohvannurkasta, milloin Ylen Uutisikkuna vaihtuu lastenohjelmiksi. Ennen kahdeksaa koko porukka on aina syönyt, keittiö siivottu ja päivän leikit käynnissä. Ihan. Joka. Aamu. 

Siksi tuntuu välillä vähän oudolta lukea tekstejä siitä, kuinka elämä ei lasten saamisen jälkeen juuri muutu ja että siitä voi lastenkin kanssa tehdä juuri sellaista kuin itse haluaa: muuttuu se. Niinä oppikirjamaisina päivinäkin lapsiperhearki kun on usein vähän kaoottista, takuulla kiireistä ja ennen kaikkea ennalta arvaamatonta.

Mutta sitten ovat ne lapsiperhearjen ihanat asiat, joita ilman en enää edes osaisi olla. Että näen veljesten riehuvan onnellisina itse sohvan taakse rakentamassaan majassa ja astianpesukonetta täyttäessäni kuulen, kuinka kuusivuotias ihan puolihuolimattomasti laulaa omassa huoneessaan eskarissa oppimaansa Sinistä ja valkoista. Että saan nostaa syliini unenpöpperöisen vauvan, joka lopulta nukahtaa kainaloon kesken Sinisen unen, tehdä iltapalaksi smoothien banaanista ja mustikoista ja jakaa karkkipäivän karkit pieniin kulhoihin - niinä seesteisinä päivinä katson välillä salassa poikiani ja mietin, kuinka minä, joka usein olen hukassa ja rikki, olen silti osannut kasvattaa jotain niin täydellistä. Ja joka ilta, kun päivän leikit on siivottu ja Pikkuveli saatu unille, kömmimme kuusivuotiaan kanssa saman viltin alle lukemaan juuri sillä hetkellä kesken olevaa Narnian tarinoita tai Astrid Lindgreniä. Jos en joka ilta niin vähintään joka toinen muistan siinä vaiheessa mainita, että juuri se hetki on minulle se päivän paras. 

Eli kyllä, lasten kanssa voi hyvin tehdä myös niitä samoja asioita, joita rakasti elämässä ennen lapsiakin, eri tavalla vain. Mutta vaikka nautinkin lasten(kin) kanssa matkustelusta, sushin äärelle istahtamisesta sekä lauantaisista kahvilareissuista, kaikista parasta lapsiperhearjessa ovat yhteiset iltasatuhetket, jolloin avaamme edellisiltana kesken jääneen kirjan ja jatkamme seikkailua Prinssi Kaspianin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti