lauantai 4. marraskuuta 2017

Ajatuksia blogeista, kunnianhimosta, kaupallisuudesta ja leikkokukkakuvista.


"Mikset hakenut lääkikseen tai teknologia-alalle, kun sulla kuitenkin oli matikkapäätä?" kysyi kaverini keväällä, kun podin viimeisintä urakriisiäni. Samoihin aikoihin useampi humanistiystäväni oli suositellut minulle joko jatko-opintoja ja väitöskirjaa tai vähintään toista gradua, jotta parantaisin asemiani sijaismarkkinoilla - ja nimenomaan jotta parantaisin asemiani sijaismarkkinoilla. Lopulta päädyimme käymään kaverini kanssa hyvän keskustelun naisvaltaisista aloista, koulutuksesta ja kunnianhimoista, ja pitkin vuotta olen aina tasaisin väliajoin ajautunut pohtimaan omia valintojani ja kaverini ajatuksia. Kaverini kritisoi, ihan aiheestakin, sitä, että naiset vähän automaattisestikin hakeutuvat töihin matalapalkkaisille sosiaali- ja opetusaloille sekä hyvinvoinnin pariin ja tyytyvät monesti pienempään palkkaan ja helpompiin työtehtäviin, kuin mihin rahkeita ehkä olisi. Samalla kaverini ihmetteli monien naisten tapaa tehdä ilmaista työtä työpaikan kehitysprojekteissa ja työryhmissä sekä kannustaa toinen toisiaan kouluttautumaan omaehtoisesti yhä pidemmälle korkeintaan muutaman kuukauden pätkätyön toivossa sen sijaan, että tsempattaisiin toisiamme rikkomaan rajoja.

(Sama kaveri tosin suositteli minulle myös it-alan hommia, joten ihan täysin se ei kyllä minunkaan potentiaalista ollut perillä.)

Aina ajautuessani ura- ja identiteettikriisiin, muistan taas tuon keskustelun. Siksi pitkin syksyä olen pohtinut, olenko jotenkin tylsä ja harvinaisen kunnianhimoton  haaveillessani eläkevirasta yläkoulussa sen sijaan, että suunnittelisin esimerkiksi yrittäjyyttä, irtisanoutuisin ja lähtisin toteuttamaan itseäni freelancerina niin kuin moni muu kolmekymppinen. Sinne lääkikseenkään en edes kuvitellut hakevani, vaikka kirjoitin  pitkästä matematiikasta leikiten eximian ja pääsin matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan suoraan papereilla. Opettaja minusta tuli, vaikkei ensin edes pitänyt, ihan niin kuin äidistäni ja siskostanikin. 

Vähän samanlaista kriisiä olen potenut pitkin syksyä bloginkin suhteen. Pitäisi olla kunnianhimoisempi ja kaupallisempi, kehittyä ja päästä pidemmälle ja ainakin tavoitella yhteistyökumppaneita, isompia kävijämääriä ja ilmaisia huulipunia ollakseen joku, jotain. Että kirjoittaminen pelkästään omaksi ilokseen ilman yhden yhtä jaettavaa alekoodia tai ilmaista paitaa on näin kuuden vuoden jälkeen vähän noloa, surullistakin. Että blogilla pitäisi tienata edes jotain, jotta sen olemassaoloa kannattaa edes kenellekään mainita.

Samalla olen harmitellut seuraamieni blogien samankaltaistumista. Toisaalta en oikeasti edes halua lukea monesta blogista peräjälkeen kovinkaan montaa tekstiä ilmaiseksi saaduista tavaroista tai viidestä parhaasta jutusta juuri nyt ja ihan yhtä kyllästynyt olen myös blogien tarjoamaan kulutushysteriaan, String-hyllyihin ja blogimattoihin, Desenion-julisteisiin, leikkokukkiin sekä siloteltuihin kuviin, joihin vähän pulihuolimattomasti on taustalle sijoitettu myös se yhteistyön merkeissä saatu tiskiaine. Vielä vähemmän haluan tuottaa sellaista sisältöä itse. Siitäkin huolimatta tämäkin blogi on viime kuukaudet tuntunut jotenkin valjulta ja kunnianhimottomalta verrattuna niihin kaupallisempiin, jotka onnistuvat kaikesta huolimatta tuottamaan nettiin monipuolisista sisältöä lähes päivittäin. Myös minä huomaan kuvaavani viikosta toiseen sitä samaa kahvikuppia ja sushiannosta, ihan niin kuin kaikki muutkin.

Ja sitten, taas, mietin kannattaako blogien kaupallisuudesta ja samankaltaisuudesta edes, taas, kirjoittaa ja annanko kunnianhimottomuutta pohtimalla itsestäni mahdolliselle tulevalle työantajalleni erityisen negatiivisen kuvan. Niinpä teksti jäi luonnoksiin, kunnes viime viikolla törmäsin Emmin Onko blogilla pakko tienata? -tekstiin ja myöhemmin muutamaan muuhun aika samankaltaiseen, tietenkin. Tekstien ja kommenttien perusteella moni tuntu ajattelevan ihan samalla tavalla: niiden ihan kivojen tuote-esittelyjen sijaan olisi kiva lukea enemmän ihan tavallisesta arjesta, iloista ja suruista, ja välillä vähän rohkeampiakin keskustelunavauksia ja pidempiä pohdintoja. Silti pitkään hiomani tekstit väsymyksestä, itsetunnosta, koulujen resursseista, kirjallisuudesta, naisten asemasta, rasismista, jalastani löydetystä kasvaimesta tai äitiyden kipupisteistä, esimerkiksi, ovat keränneet reilusti vähemmän kommentteja ja peukkuja kuin vaikkapa puolessa tunnissa kyhäämäni 9 pikkurahavinkkiä Halloweeniin, tekstini Jyväskylän parhaista puolista tai postaus uudesta bomberista.

Urakriisissäni päädyin viime maaliskuussa selailemaan koulutustarjontaa ja selvittämään yhteishaun aikatauluja. Lopulta en kuitenkaan hakenut yhteenkään kouluun, taaskaan. Vaikka kaverini olikin kritiikillään ihan oikeassa, päädyin siihen, ettei kaikkien lopulta edes tarvitse rikkoa rajoja tai olla aina jotain suurempaa, enemmän - sen sijaan voi myös olla vaan ihan hyvä. Haaveilla ihan vaan siitä eläkevirasta naisvaltaisella alalla ilman, että edes olisi kokeillut siipiään jossain muualla. Kirjoittaa blogia, joka ei ole kasvanut isoksi vielä kuudessakaan vuodessa ja julkaista mieluummin kolumnityylisiä pohdintoja kuin tuote-esittelyjä. Unelmoida jättimäisten sijaan keskisuuria asioita. Olla vaan ihan tavallinen.


Millaisia blogitekstejä sinä haluaisit lukea ja pitääkö hyvällä blogilla myös tienata?

9 kommenttia:

  1. Haluan lukea sun blogia juuri siksi kun siinä ei ole, että mitä kivaa sait postissa kokeiltavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, no sellaisia postauksia täältä ei kyllä tarvitse odottaa, sen lupaan ;).

      Poista
  2. Arkijutut on kyllä parhaita, vaikka kuvaavatkin sitä " tavallista", ovat kuitenkin nimen omaan persoonallisia. Meillä kaikilla, kun kuitenkin on omanlainen arki. Monen blogin persoonallisuus tosiaan hukkuu liikaan kaupallisuuteen ja teksteistä huokuu turhan tarkkaan mietityt sananvalinnat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisten arkeen kurkistaminen on kyllä oikeasti tosi mielenkiintoista juuri siksi, että se, mikä toiselle on "tylsää, tavallista ja rutiinia" on jollekin toiselle ihan jotain muuta. Lisäksi nappaan mielelläni muiden arkipostauksista vinkkejä siitä, miten omasta arjesta voi tehdä sujuvampaa - tai vähintään vertaistukea siihen, että muillakin on välillä kiire, kaaos ja liian lyhyitä yöunia.

      Poista
    2. Juuri näistä syistä mäkin tykkään arkijutuista ja tavallisen elämän kuvauksista!

      Poista
  3. Minusta on upeata, että jaksat ja haluat olla nuorten parissa, opettaa heille ruotsia ja tykkäät siitä. Jos ja kun tiedät mitä haluat, älä anna muiden ihmisten vaikuttaa siihen. Joillekin kestää vuosia työelämässä, alan vaihtoja ym. ennen kuin haaveet selviävät. Olen ihan varma että se vakipaikka ennemmin tai myöhemmin löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä <3! Ja kaikesta stessistä, metatyöstä ja jatkuvasta kiireestä huolimatta yläkoulun kieltenmaikkana toimiminen on tosiaan ja ihan oikeasti ihan huipputyötä.

      Poista
  4. Tykkään blogistasi juuri nimenomaan siksi, että yhteistyöpostaukset puuttuvat kokonaan. Olen saanut paljon hyviä kirjavinkkejä blogistasi ja lukenutkin useamman vinkkaamasi kirjan. Yhteistyöpostaukset vievät helposti blogissa huomion pois siitä mikä on oikeasti tärkeää, eli ihan vaan se tavallinen arki ja sen herättämät ajatukset. Mielestäni blogisi on juuri hyvä tällaisena! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan huippua, että olet löytänyt täältä luettavaa :)! Ja ihana myös, että kommentoit kirjapostauksiakin <3.

      Mä kyllä periaatteessa tykkään lukea myös yhteistyöpostauksia, mutta nimenomaan "myös", en "pelkästään". Siksi harmittaakin, että muutama seuraamani blogi on siirtynyt kirjoittamaan lähinnä vaan niitä ja nekin välissä tulevat ei-yhteistyöpostaukset ovat kuitenkin täynnä alennuslinkkejä tai kuvia yhteistyön merkeissä saaduista tuotteista.

      Poista