sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Nostalgiakokemuksia, lauantaibrunssi, Kuiskaus ja Poika vuoden takaa.


Minut paremmin tuntevat tietävät, että olen yksi kovimmista ysärifaneista ja pahimmista nostalgikoista ikinä. Tykkään jopa ihan rasittavuuteenkin asti muistella aikaa, jolloin discon viimeisinä hitaina soivat Bon Jovin Always sekä Elton Johnin Can you feel the love tonight?, maailmassa raskainta olivat sydänsurut ja kauneinta Radioheadin Fake plastic trees ja Titanic piti käydä katsomassa elokuvateatterissa useampaan kertaan. Saan myös silmänräpäyksessä loihdittua suuhuni, ihan varmasti, sen omenanmakuisen Pastirollin maun sekä tuoksun, joka syntyi, kun Joensuun Laulurinteen kentällä heinäkuisessa illassa yhdistyivät kebab, paella, aurinkorasva ja sen pikkuisen myyntikojun suitsuke. Ysärielokuviin, lukiossa löytämääni musiikkiin ja kouluaikamuisteluihin en kyllästy ikinä.

Silti vielä mahtavampaa on saada jakaa nostalgiakokemus jonkun muun samanhenkisen kanssa - tai vaikka kymmenentuhannen muun samanhenkisen kanssa, jotka myös haluavat - osittain pakostakin - muistella sitä poikaa vuoden takaa, kesää jolloin Ultra Bran viimeinen festarikeikka Ankkarockissa ikuistettiin pienelle filmikameralle ja laulaa Sinä lähdit pois ihan yhtä kovaa kuin silloin kuusitoista vuotta sitten, kun ylioppilaskirjoituksiinkin tuntui olevan vielä tosi kauan aikaa.

Että aika hyvin tuo mies minut tuntee: se nimittäin oli ostanut minulle joululahjayllätykseksi junaliput sekä lipun Ultra Bran perjantaiselle jäähyväiskeikalle (siitäkin huolimatta, että sovimme taas, ettemme tänäkään vuonna lahjo toisiamme). Kun vihdoin pääsin Pasilassa ulos tunnin aikataulusta myöhässä olleesta junasta ja kiirehdin etsimään väentungoksesta omalla lähijunallaan tullutta siskoani tuntui melkein, kuin olisin lähtenyt pidemmällekin lomalle ihan siihen aikaan, kun kuulin Kuiskauksen ensimmäistä kertaa kirjaston musiikkiosastolta lainaamaltani cd-levyltä.

Seuraavana päivänä ennen junalle lähtöä syötiin siskon kanssa vielä brunssia Sandrossa. Helsinki oli harmaa ja satoi vettä, mutta silti se oli niitä päiviä - ihan varmasti - joita nostalgisoidaan sitten seuraavien kuudentoista vuoden päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti