lauantai 20. tammikuuta 2018

Kate Atkinson: Elämä elämältä

"Ursula avasi sumeat silmänsä ja näytti kiinnittävän katseensa nuutuneeseen lumikelloon. Kiiku, keiku, lapsi, Sylvie kuiski. Miten rauhallista talossa olikaan. Miten pettävää sellainen rauha joskus oli. Kaiken saattoi menettää yhdessä silmänräpäyksessä, yhdessä jalanluiskahduksessa. 'Synkät ajatukset täytyy pitää loitolla kaikin keinoin', Sylvie sanoi Ursulalle."


Kate Atkinson: Elämä elämältä (Life after life, 2013. suom. Kaisa Kattelus)
Schildts&Söderströms, 592 sivua.


Syyskuussa kysyin ystäviltäni Facebookissa heidän lempikirjavinkkejään. Kun statuskyselyni ei heti tuottanutkaan yhtään vastausta, mietin, että poistaisin vähin äänin koko kysymyksen Facebookista. Sitten kirjavinkkejä alkoi yhtäkkiä tipahdella, ja pian minulla oli neljänkymmenen kirjan lista. Keskusteluketjuun ilmestyi useampi omakin lempikirjani, mutta suurin osa ketjun kirjoista oli silti minulle uusia. Sen lisäksi, että opin ystävistäni taas jotain uutta, merkkailin kalenteriini myös monta kirjaa, jotka syksyn aikana tulisin itsekin lukemaan. 

Ja sitten, varsinainen kaksinaismoralisti kun olen, unohdin koko listan ihan täysin: useamman kuukauden luin lähinnä keskinkertaisia jännäreitä ja kirjoja, jotka sattuivat osumaan käteen kirjaston palautettujen kirjojen hyllystä ja marmatin samalla, etten ikinä löydä mitään oikeasti sykähdyttävää luettavaa. Joululomalukemista etsiessäni satuin kuitenkin törmäämään ystävieni vinkkilistaan, ja kirjastosta tarttui mukaan yksi listan kirjoista. Ja uskokaa tai älkää, mutta kävi ilmi, että kannoin kotiin parhaan lukemani kirjan vähään aikaan. Että kiitos vaan, Essi!

"'En minä mitään ajatellut', Ursula sanoi. Jokin oli vain sipaissut ja nykinyt hänen muistiaan - ei kummempaa. Hupsu juttu - niin kuin aina - suolasilli ruokakomeron hyllyllä, huone jossa oli vihreää linoleumia, vanhanaikainen vanne joka pyöri ääneti ohi. Henkäyksenohuita hetkiä, joista oli mahdoton saada kiinni."

On helmikuun yhdestoista vuonna 1910, kun Sylvie synnyttää kolmatta lastaan kotonaan Englannissa. Lääkäri ehtii paikalle juuri ennen lumimyrskyä, viime hetkellä, leikkaa katki pienen kaulan ympärille kietoutuneen napanuoran ja syntyy terve tyttö. "Ursula", Sylvie vastasi. "Minä annan hänelle nimeksi Ursula. Se tarkoittaa pientä naaraskarhua." Tästä alkaa tarina.

Paitsi ettei alakaan: lumimyrskyn tukkiman tien takia lääkäri ei ikinä päässe paikalle ja vauva syntyy napanuora kaulan ympärillä, pieni villisti läpättänyt sydän jo pysähtyneenä. Yksi perhosen siivenisku ja Ursula ei koskaan näe sinitapettia Belgravian odotushuoneessa tai opi, etteivät kakki haavat parane. Ei etsi suojaa pommien runtelemassa Berliinissä, jossa neuvostosotilaiden vääjäämättömän lähestymisen saattaa kuulla koko ajan voimistuvasta tykkien jylinästä. Ei kokkaa jokaperjantaiseksi aamiaiseksi savusilliä miehelle, joka on yhdestä väärästä sanasta valmis murskaamaan hänen hampaansa. Yksi perhosen siivenisku ja pieni Nancy Shawcross palaa kuin palaakin kotiin lehtienkeruuretkeltään eikä Bridget ikinä lähde Lontooseen juhlimaan ensimmäisen maailmansodan päättymistä ja saa espanjantautia. Yksi perhosen siivenisku ja Hitlerin salamurha olisi sittenkin onnistunut.

Elämä elämältä on tarina pienistä, arkipäiväisistä valinnoista, jotka voivat yhden elämän lisäksi muuttaa koko maailmanhistorian sekä uskomattoman kaunis ajankuvaus kahden sodan runtelemasta Euroopasta. Tarina alkaa aina uudestaan, kerta toisensa jälkeen, kysyen samalla Entä jos?. Kate Atkinsonin kirja on aika paljon iki-ihanaa Sliding doorsia, vähän Ihmeellinen on elämä -jouluklassikkoa sekä ennen kaikkea perhosen siiveniskuja, jotka saavat aikaan myrskyn toisella puolella maapalloa.

Vaikka on vasta tammikuu, niin on jo pakko hehkuttaa: olen juuri lukenut yhden vuoden parhaista kirjoista, ellen jopa parhaan.

"Elämä jatkuu. Ylen kaunis elämä.
Yksi henkäys, muuta ei tarvittu, mutta sitä ei tullut.
Pimeys lankesi nopeasti, ensin kuin vihollinen mutta sitten ystävä."

2 kommenttia:

  1. Suosittelen lukemaan myös Hävityksen jumalan, joka kertoo Ursulan pikkuveljen Teddyn tarinan. Kate Atkinsonin Jackson Brodie-dekkarit ovat myös hurjan hyviä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uskomatonta, etten ole oikeasti törmännyt Kate Atkinsoniin koskaan aiemmin! Ainakin "Hävityksen jumala" meni kyllä heti luettavien listalle - olisikin ihan mahtavaa saada tuolle tarinalle jatkoa.

      Poista