sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Se olisin yhtä hyvin voinut olla minä.


Kun odotin esikoistani yhdeksännellä kuulla, törmäsin kaverin kotibileissä sattumalta naiseen, jonka esikoispojan laskettu aika oli vain muutamaa päivää meitä ennen. Olimme molemmat olleet sinä samana lauantaina myös keskussairaalan synnytysvalmennuksessa ja tunnistimme siksi heti toisemme osuessamme kaverini keittiöön yhtä aikaa. Siinä samassa keittiössä vietimmekin lopulta suurimman osan iltaa vaihtaen ajatuksia tulevasta synnytyksestä, neuvoloista, äitiydestä ja loppuraskauden tukaluudesta, vauvalle tehdyistä hankinnoista, odotuksista ja peloista.

Synnytyksen jälkeen kävi ilmi, ettei kaverini ystävän poika ollutkaan terve. Siksi aina, kun kuulen perheestä, mieleen nousee sama ajatus: se olisin yhtä hyvin voinut olla minä.

Joku viikko sitten seuratessani netissä keskustelua työttömien aktiivimallista törmäsin jossain keskustelussa todella pelottavaan kommenttiin, jota olen pyöritellyt päässäni siitä asti. Ja ei, kyseessä ei ollut haikku, herja tai edes haistattelu, minkä olisin voinut vielä sulattaakin. Kommentti itsessään käsitteli ahkeruutta, yrittämistä ja positiivisen asenteen vaikutusta omaan elämään ja valintoihin, mutta itse jumiuduin kirjoittajan ajatukseen siitä, että Sellaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa kuten Suomi epäonnen määrä on käytännössä jokaisella vakio. Vähän samantyylisiin ajatuksiin olen törmännyt viime aikoina myös muualla netissä, blogiteksteissä, aikakauslehdissä ja keskustelupalstoilla. Että kyllä töitä tekevälle riittää. Ja positiivinen asenne ratkaisee. Ja jopa pyydä universumilta, niin saat.

Oikeastaan juuri noissa lauseessa kiteytyy kaikki se, mikä mielestäni nyky-Suomessa on jollain tavalla kaikkein surullisinta: pelottavan moni, ihan fiksukin ihminen, kuvittelee, että täällä kaikki saavat saman verran, jopa ansionsa mukaan. Sen saman joukon tuntuu siitä syystä olevan myös vaikea kuvitella, että asiat kuten työttömyys, asunnottomuus, masennus tai vakava sairastuminen, esimerkiksi, voisivat osua omalle kohdalle, koska ne nähdään usein johtuvan mustavalkoisesti ja pelkästään ihmisen omista teosta ja valinnoista. Esimerkiksi netissä käytävää keskustelua seuratessa tuntuu, että tässä maassa elävät nykyään me ja ne, joista ensimmäisellä ei ole minkäänlaista kosketuspintaan niiden myöhemmin mainittujen todellisuuteen mutta joka kuitenkin tekee päätökset molempien porukoiden puolesta. Ja kaikista pelottavinta on, että ne yhteiskunnan äänekkäimmät ja vaikutusvaltaisimmat, jotka ovat saaneet eniten, oikeasti kuvittelevat, että muutkin ovat saaneet yhtä paljon.

Kaverini ystävän lapsen sairastumisellekaan ei ikinä löytynyt mitään syytä. Sattuma, pelkästään, ja ihan hirvittävän huono tuuri. Se ihan sama sattuma jakaa epäonnea muutenkin välillä todella epäoikeudenmukaisesti, oltiin sitten hyvinvointiyhteiskunnassa tai ei. 

Yksi tärkeimmistä asioista, joita haluan pojilleni opettaa, on, että kukaan ei ole oman onnensa seppä. Omaan onneen voi toki vaikuttaa - herranjumala sentään, pitääkin! - kovalla työllä, hyvällä koulutuksella, oikealla asenteella ja ennen kaikkea kohtelemalla muita reilusti, mutta silti metsä ei aina vastaa niin kuin sinne huutaa. Että joulupukilta saatujen lahjojen määrä ei kerro mitään kiltteydestä, kallis puhelin tee ihmisestä sen arvokkaampaa tai rahattomuus sen huonompaa ja että välillä annetaan kauhalla ja välillä korkeintaan lusikan kärjellä, meille mutta myös muille, huolimatta siitä, miten hyvä tyyppi on. Ja että aina pitää osata olla empaattinen, sillä se olisin yhtä hyvin voinut olla minä.

2 kommenttia:

  1. Se on totta, että omaan onneen voi jonkin verran vaiktutaa. Mutta esimerkiksi sairastuminen tai sairaus ei välttämättä mahdollista sitä kovaa työtä, hyvää koulutusta tai edes asennetta. Eikä tietenkään kova työ ja hyvä koulutustaakn onnea takaa.

    Mutta hyviä pointteja. Olen kanssasi pitkälti samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina jotenkin karsastanut tuota "Jokainen on oman onnensa seppä" -sanontaa jo ihan siksi, että sitä tuntuvat viljelevän ne, jotka ovat saaneet jo paljon ihan ilmaiseksi; esimerkiksi terveys, taloudellinen riippumattomuus, vanhempien avioliitto ja pysyvät työt sekä kattava tukiverkosto takaavat jo ihan erilaiset puitteet tavoitella sitä omaa onnea kuin se, että joku tai useampi noista puuttuisi. Ehdottomasti pitää tavoitella, mutta monesti toivoisin, noiden "pyydä universumilta niin saat, niin minullekin kävi" -tyyppien huomaavan, etteivät itsekään olleet ihan tabula rasoja tänne saapuessaan.

      Mutta sitten on toki myös totta, että positiivisuus ruokkii positiivisuutta ja negatiivisuus negatiivisuutta - eli jos heti lähtiessä päättää, ettei varmasti onnistu, koska lähtökohdat ovat paljon huonommat, niin varmasti ei sitten onnistukaan.

      Poista