tiistai 27. helmikuuta 2018

Opas rentoon hiihtolomaan: Wreck this journal.


Kun joululoman alkajaisiksi istutin kuusivuotiaani parturintuoliin, kysyi parturi esikoiselta perheen joululomasuunnitelmia. Kun poika R kertoi reippaasti, kuinka "ensin mennään mummun ja ukin luo Äänekoskelle, sitten ajetaan kummisedän kodin kautta mummon ja papan luokse Hankasalmelle, sieltä tädin luokse Vantaalle ja sen jälkeen vielä toisen tädin luo Tallinnaan" luuli parturin ensin - tietenkin - pojan keksivän omiaan. Kun kävi ilmi, että juuri tuollainen reissu meillä todella oli suunnitteilla, kysäisi parturin varovasti, olinko jo sattunut näkemään Siskonpedin joulujakson. Siellä kun oli sketsi autolla ja minuuttiaikataululla sukulaisen luota toisen luokse kiertävästä perheestä, joka meidän suunnitelmasta tuli kummasti mieleen.

No, olinhan minä.

Joululoma oli lopulta todella onnistunut ja kahden viikon ajalle ripoteltuna autossa istuminenkaan ei juuri kiristänyt pinnaa. Silti päätimme - tai päätin - että hiihtolomalla emme matkusta porukalla yhtään mihinkään. Tälle lomalle asetin ainoastaan yhden tavoitteen: ehtiä istahtaa alas Keri Smithin Wreck this journalin ääreen. (Niin, ja käydä lounaalla Muang Thaissa.) Sillä oikeasti ehkä parasta mindfulnessia meidän kurahousu- ja kauppareissurumbassamme on se, että edes välillä on aikaa tehdä jotain ihan turhaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti