perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kuinka löysin taas liikunnan ilon.


Viime viikon torstaina pakkasin taas mukaani viltin ja villasukat ja vietin kaksi tuntia ihan vaan itseäni huoltaen: vaikken mahtunutkaan Essi Määtän Rentouta mielesi ja kehosi -kurssin kevään ryhmään, sain kuitenkin raivattua kalenteriini yhden illan Rentouta mielesi ja kehosi -workshopille. Oikeastaan kurssi ei olisi voinut osua pahempaan - tai parempaan - aikaan: oikean silmän takana jyskytti edelleen aamuisen migreenin rippeet, kurkussa oli kaktus ja lunta satoi vaakatasossa päin naamaa, kun kävelin kohti Jyvälää. Edelliset kaksi viikkoa olin lisäksi kärsinyt taas astetta pahemmasta unettomuudesta, ja aamulla töissä, kahden tunnin yöunien jälkeen, tuntui, että ainoa oikea osoite illaksi olisi kotisohva.

Mutta niin vain kahden tunnin omaan itseeni panostaminen kannatti jälleen: tärinäharjoituksen, lyhyen meditaation, läsnäoloharjoituksen ja mindfulnessin jälkeen olo alkoi olla jo melkein normaali ja sen illan viimeisen mindfulnessin aikana nukahdin joogamatolleni, sinne kansalaisopiston lattialle. Ja seuraavana yönä, ensimmäistä kertaa aika moneen viikkoon, nukuin kuusi tuntia putkeen ja heräsin melkein uudelleensyntyneenä.

Tuota samaa fiilistä ja hyvää oloa olen pyrkinyt tänä vuonna tuomaan myös liikkumiseen. Samalla olen löytänyt pitkästä aikaa jotain muutakin: liikunnan ilon nimittäin.

Jo alkuvuodesta päätin, etten ota paineita ystävieni treenipäivityksistä, puolimaratontuloksista tai kesäksi kuntoon -projekteista. Kun kännykän askelmittari viiden kilometrin työmatkakävelyiden sekä eskarin, päiväkodin ja kodin välillä kiirehtimisen jälkeen näyttää joka ilta yli kymmentätuhatta, olen päättänyt antaa itselleni armoa: sen sijaan, että edes haaveilisin hampaat irvessä tehdystä kuntosalitreenistä tai puolentoista tunnin juoksulenkistä, huollan kehoani mieluummin flow'lla, pilateksella tai hathalla. Ne kahdesta raskaudesta, useammasta lasillisesta punaviiniä sekä poikien nukkumaanmenoajan jälkeen salassa syödyistä karkeista jääneet viisi kiloakin saavat pysyä paikoillaan. Viime vuosina ne ovat olleet kroppaani koskevien huolten listalla kaikkein vähäisimpiä.

Kevään aikana olen löytänyt uudelleen Yogaian - ja rakastunut päätä pahkaa. Tammikuusta alkaen olen avannut puhelimeni Yogaia-sovelluksen vähintään kolmesti viikossa enkä siksi, että olisi jotenkin pakko, vaan siksi, että on ihan oikeastikin pakko: jo parinkin päivän joogaamattomuus on alkanut tuntua morkkiksen ohella myös jumituksena kropassa. Joogan lisäksi olen lisännyt viikkoihini pikku hiljaa muutakin hyvää oloa tuovaa liikuntaa: uintia joka toinen viikko, yksi pidempi lenkki aina viikonloppuisin, lihaskuntoa silloin tällöin inspiraation iskiessä. Pitäisi ehkä treenata kovempaa ja useammin, mutta juuri nyt ja tässä hektisessä arjessa minä voin parhaiten juuri näin.

Ja sen jo syksyllä oppimani tärinäharjoituksen otan kyllä myös taas jokaviikkoiseksi tavaksi.

Hei, jos hyvinvointi, hyvä olo ja jooga kiinnostavat teitäkin, niin käykäähän kurkistamassa ystäväni Ajatuksia joogamatolta -blogi. Viime aikoina siellä on ainakin testattu jooga- ja treenivaatteita ja pohdittu, kuinka kesäkuntoon voi päästä sekä lujasti että lempeästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti