maanantai 2. huhtikuuta 2018

Kaksitoista kuvaa pääsiäiseltä.


Kun arkisin syön aina joka aamu samanlaisen kurkku-juustovoileivän ja juon puolikkaan kupin kahvia, on viikonloppuisin kiva kattaa pöytään muutakin kuin Oltermannia ja istahtaa aamupalalle kirjan kanssa. // Pitkäperjantaina päädyimme vähän ex tempore viettämään pizzaperjantaita naapuriin kolmen äidin ja viiden lapsen voimin. Muistui taas mieleen, kuinka arkenakin pitäisi kyläillä enemmän. Ja nähdä kavereita. Ja kattaa pöytään sipsejä ja pizzaa. // Katsoimme esikoisen kanssa Harry Potterin ja salaisuuksien kammion sekä luimme Harry Potteria ja Azkabanin vankia ja niiden välissä kuusivuotias fiilisteli velhomaailmaa ihan itse. // Pliis sanokaa, että tämä lumi sulaa ennen vappua!




Lauantai-iltana piilotettiin kulhollinen suklaamunia olohuoneeseen, josta pojat saivat niitä sunnuntaiaamuna etsiä. // Etsi kuvasta kolme poikaa. // Perinteisen pääsiäisen pyörälenkin sijaan käytiin tänä pääsiäisenä pulkkamäessä. // Lauantaina olimme suunnitelleet syövämme lounaan Muang Thaissa, mutta lappu ovessa kertoi ravintolan olevan kiinni koko pääsiäisen. Niinpä päädyimme Rossoon.


Ensimmäiset kolmekymmentä sivua tämä tuntu ihan liian hömpältä, mutta niin vain hotkaisin lopulta kolmessa päivässä 400 sivua enkä oikeasti olisi jaksanutkaan yhtään mitään raskaampaa. // Sunnuntaina ajettiin mummolaan ja suunnattiin ensimmäiseksi pulkkamäkeen. // Maanantain ajokeli näyttä tältä. // Poikien lempipuuhaa: päästä koluamaan uusia lelulaatikoita ja leikkimään kavereiden kanssa.


Miten teidän pääsiäinen meni?

6 kommenttia:

  1. Lapsiperheen elämää, joka on täynnä touhua, minulla ja miehelläni se on jo kaukana takanapäin, mutta onneksi pääsee seuraamaan lastenlasten elämää (ainakin joskus, ovat kovin kiireisiä ja harrastuksia on vaikka muille jakaa!). Jäin eläkkeelle viime vuoden joulukuussa ja kalenteri on itselläkin aika täynnä,pitää itsekin aina etsiä koloa johon saisi ystävät mahtumaan ja ehtisi tavata vaikka teekupposen äärellä, Joten ei voi nuoria moittia kiireistä! Niin...pääsiainen... miten se meni. Hiukan haikeissa merkissä kun anoppi siirtyi rajan toiselle puolelle vähän yli viikko sitten ja hautajaisjärjestelyt ovat käynnissä. Kuolema oli jo odotettu, mutta silti se tuntui haikealta, oli luovuttava läheisestä, mutta helpotus oli toisaalta suuri, kun hän sairasti ja kivun lievityksestä huolimatta elämä oli aika vaikeaa, kolme viimeistä viikkoa sairaalavuoteessa. Elämä jatkuu ja suru kulkee vierellä, mutta lientyy ajan myötä. Jokaiselle tulee aika, jolloin ympäriltä poistuu läheisiä, meillä se on alkanut jo jokin aika sitten ja muuta iäkästä sukua on aika paljon, joten suvun kokoontumisia on varmaan lähivuosina monesti. Silläkin tavalla voi kokoontua yhteen ja toisaalta saa nähdä ainakin niissä merkeissä, joskus myös hääjuhlat saavat suvut yhteen, silloin iloisemmissa merkeissä. Kevättä ja kesää tässä odotellaan ja erityisesti lumen sulamista, sillä olemme mieheni (tai oikeastaan koko perheen) kanssa himogolffareita. Upea, ihmisiä yhteen tuova laji,jonka koukuttamia olemme olleet jo yli 30 vuotta ---ja pelaamme varmaan niin kauan kuin jalat, pää ja kädet toimivat! Upeaa ja aurinkoista kevättä sinulle ja perheellesi, laitahan taas juttuja tulemaan, luen aina kun ehdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ja osanotto suruun <3. Samaistuin jotenkin tähän kommenttiin tosi vahvasti, sillä itsekin olen viime aikoina kantanut isoa huolta läheisistä ja niiden ikääntymisestä, vaikka näin kolmekymppisenä luulin sen ajan olevan vasta jossain kaukana tulevaisuudessa. Jotenkin tuntuu entistä tärkeämmältä ottaa vielä enemmän aikaa ystäville ja perheelle, pizzalle, kyläilylle ja kahvittelulle.

      Ihanaa ja aurinkoista kevättä myös teille - kaikesta huolimatta!

      Poista
  2. Miten teillä on sujunut noiden Harry Potter elokuvien ja kirjojen katselu, elokuvassahan on ikäraja 12? Ei ole tullut painajaisia tai muuta? Meillä varjeltiin noiden kanssa niin, että esikoinen sai lukea ensimmäisen Harry Potterin vasta 10-vuotiaana, eikä esikonen saa katsoa niitä elokuvia silloin kun meidän kuusivuotias on kotona.
    Tietysti lapset ovat erilaisia, esikoisellamme oli kovin vilkas mielikuvitus ja hän näki usein painajaisia öisin tuon ikäisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden kahden ensimmäisen elokuvan ikäraja on tosiaan 11 ja käsittääkseni elokuvateatteriin pääsevät vanhempien kanssa tuolloin 8-vuotiaatkin. Mietittiin kyllä, ovatko leffat liian pelottavia, mutta toisaalta kun ollaan luettu kirjat, oli pojan helppo seurata leffan tarinaa ja toisaalta tiesi myös, että loppu on onnellinen. Kumpikaan leffa ei vaikuttanut liian pelottavalta katsomisen aikana eikä sen jälkeenkään eikä näistä(kään) ole tullut painajaisia.

      Lapset ovat kyllä tosi erilaisia - ja perheet myös! Meillä eskarilaisen kavereista jotkut katselevat esimerkiksi Youtubesta erilaisia pellevideoita, jotka meillä olisivat ehdoton ei, kun taas fantasiaan ja mielikuvituksen perustuvat tarinat ja leffat - kuten vaikka Potterit - ovat minusta taas ihan ok. Toisaalta tiedän monia samanikäisiä, jotka eivät esimerkiksi olisi valmiita lukemaan vielä vaikkapa Narniaa, jotka meillä on luettu ensimmäisen kerran jo vuosia sitten. Meilläkin pojalla on vilkas mielikuvitus, mutta se näkyy sanavaraston laajudessa ja mielikuvitusleikeissä, ei onneksi painajaisina tai pelkoina.

      Pottereista meillä on kesken nyt Azkabanin vanki, joka onkin viimeinen suomeksi ilmestynyt kuvitettu painos. Sen jälkeen pidetään tauko (sekä leffoissa että kirjoissa) ja odotetaan seuraavan kuvitetun osan ilmestymistä - ja pojan kasvamista.

      Poista
  3. Aina ei tiedä mikä lapselle on pelottavaa, meidän lapselle muumit olivat liian jänniä, eikä hän halunnut niitä jossain vaiheessa enää katsoa. Kaikkein erikoisin oli 6-vuotiaan elokuvateatterissa nähty Risto Räppäjä ja polkupyörävaras. Sitä piti oikein itkeä vanhempien sylissä, kun ei uni illalla tullut. Ei aina se jännittäväksi määritelty ole lapselle jännittävä tai pelottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ihan totta! Meilläkin aikonaan yksi jännittävimpiä juttuja oli Muumi-jakso, jossa pappa kaatui tuolilla - ei puhettakaan, että esikoinen olisi silloin uskaltanut katsoa sen kohtauksen muualta kuin varovasti sormien välistä, jos silloinkaan. Ihan samalla tavalla esikoinen jännitti aikoinaan myös Muumien mörköä, paljon enemmän kuin mitään kohtaa Harry Potterissa. Ja minä tuskin olen ainoa kolmekymppinen, joka on nähnyt painajaisia Pikku Kakkosen Varokaa heikkoja jäitä -ohjelmasta....!

      Poista