torstai 5. huhtikuuta 2018

Mikä minusta piti tulla isona.


Joku vuosi sitten istuimme perjantain lounasaikaan työporukalla opettajanhuoneen pöydän ääressä, kun silloinen työkaverini esitti teoriansa: hänen mukaansa jokainen opettajanhuone on täynnä ihmisiä, joista suurimmasta osasta olisi alun perin pitänyt tulla jotain ihan muuta kuin opettajia. Kävimme heti läpi kierroksen: yhdestä piti tulla puutarhuri, toinen unelmoi lääkärin ammatista ja kolmas olisi halunnut muusikoksi. Toki joukosta löytyi muutama opettajan ammatistakin haaveileva, mutta ihan muutama vain. 

Ja minusta piti tulla kirjailija. Ala-asteella kirjoitin pöytälaatikon täyteen satuja, kirjoja ja tarinoita ja ystäväkirjoihin kirjoitin unelma-ammatin kohdalle joka kerta kirjailija. Opettajaksi en halunnut missään nimessä: opettajaäitini työ oli minulle yhdeksänkymmentäluvun alussa isoja koepinoja, stressiä vaikeista oppilaista ja aina iltaisin kiinni ollut työhuoneen ovi. Ja loppujen lopuksi minä halusin vain kirjoittaa, ihan mitä tahansa.

Yläasteella vaihdoin haaveammatikseni toimittajan. Kannoin äidinkielen opettajani luettavaksi sivukaupalla novelleja ja runoja, kirjoitin Kentin lyriikoilla koristelmani vihkot täyteen erilaisia tekstejä ja naputtelin niistä mielestäni parhaat ikivanhalle tietokoneelle. Lukiossa kävin kaikki tarjolla olleet äidinkielen kurssit ja kirjoitin äidinkielestä myöhemmin laudaturin. Mihinkään muuhun en kyllä olisi tyytynytkään. 

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen istuin reilun kuukauden nenä kiinni journalistiikan pääsykoekirjassa ja opettelin sen ulkoa sekä etu- että takaperin. Pääsykokeen ensimmäisestä vaiheesta pääsinkin leikiten jatkoon. Mutta kun toisessa vaiheessa olisi pitänyt luovan kirjoittamisen lisäksi osata väitellä ilman mitään ennakkovalmistautumista, videokameroiden suristessa, paikallispolitiikan tavoitteista alueellisten kasvukeskusten näkökulmasta, menin ihan lukkoon. Olin yhdeksäntoista ja sanomalehdestä hyppäsin politiikka- ja talousuutiset kylmästi yli - en minä halunnut politiikan toimittajaksi, en välttämättä edes uutistoimittajaksi, vaan ennen kaikkea halusin kirjoittaa tarinoita isoista ja pienistä elämistä, musiikista, yhteiskunnasta, hetkistä, historiasta ja asioista, joita olin nähnyt. Journalistiikan sijaan sainkin heinäkuussa paksun kirjekuoren Jyväskylän yliopiston kielten laitokselta, siltä kakkosvaihtoehdoltani.

(Enkä kyllä vieläkään osaisi väitellä paikallispolitiikan tavoitteista alueellisten kasvukeskusten näkökulmasta kovin uskottavasti.)

Aika pian yliopistossa sain toki opinto-oikeuden myös suomen kieleen ja kotimaiseen kirjallisuuteen ja niiden ohella luin myös sen haaveilemani journalistiikankin. Mutta kun jonkun vuoden kuluttua piti päättää, mihin ammattiin noista kolmesta sekä ruotsin kielestä, ranskan kielestä ja espanjasta oikein valmistuisi, oli paras ratkaisu lukea vielä myös opettajan opinnot sekä myöhemmin englannin kieli. Ja hyvä niin, sillä viimeiset kymmenen vuotta olen ollut opettajana, ja erityisesti yläkoulussa, ihan omalla alallani.

Luultavasti olisin ollut aika huono toimittaja. Hyvä kolumnisti ehkä, mutta huono toimittaja. Jo pelkän blogin kanssa ajaudun vähintään kerran kuussa ihan uskomattomaan identiteettikriisiin ja ideapulaan, ja writer's blockista kärsin vähintään yhtä usein. Joskus tekisi mieli kirjoittaa yöhön asti ja joskus taas ei viikkoihin mitään, ja kahdeksasta neljään kirjoittaminen olisi minulle varmasti aika vaikeaa, sillä parhaat tekstini eivät ikinä synny silloin kun on pakko. Ja vieläkään en osaa kirjoittaa mitään suoraan tietokoneelle, vaan jokainen tekstini syntyy edelleen siihen samanlaiseen ruutuvihkoon kuin joskus yläasteaikoina ja hioutuu ensin siellä. 


Mikä sinusta piti tulla isona?

10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ajatus tuo, että suurin osa opettajista olisi alunperin halunnut jotain muuta! Tosin ei ihan kaukana ollut omakaan opettajan ura, sillä en tiennyt mitä YTM-tutkinnollani olisin halunnut tehdä. Enkä tiedä vieläkään.
    Me ollaan varmaan valmistuttu samoihin aikoihin, sillä noin 10 vuotta olen minäkin ollut työelämässä valmistumisen jälkeen. En unelma-ammatissa, mutta kiinnostavassa työssä kyllä.
    Ai niin, se nuoruuden (ja toki vieläkin) haaveammatti oli elokuvaohjaaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, elokuvaohjaaja, vitsi mikä makea haaveammatti!

      Mun valmistumisesta tulee syksyllä kuluneeksi kymmenen vuotta ja sen ajan olen tehnyt pätkätöitä eri kouluissa ympäri kaupunkia - toki ollen kaksi kertaa äitiyslomalla siinä välissä. Vähintään viisi vuotta olen pohtinut myös, mitä voisi vielä opiskella lisää niin, että pätkän sijaan saisi joskus tehdä sitä samaa työtä vähän pidempään, mutta vielä en ole keksinyt.

      Poista
  2. Haluan antaa sinulle vinkin bloggaajasta, joka on ammatiltaan lääkäri, mutta on alkanut kirjoittaa myös kirjoja: http://jagfickfeeling.blogspot.fi/?wref=bif
    Hän on kirjottanut Ei saa mennä ulos saunaiholla-kirjan ja kirjoittaa toista kirjaa.
    Eli yksi ammatti ei sulje pois toista, toki ruuhkavuosina kannattaa rajata työnteko minimiin, jotta jää lapsille aikaa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos vinkistä, tuo on minulle ihan tuntematon blogi, johon pitää ehdottomasti tutustua!

      Kirjailijan työ vaikuttaa jotenkin tosi hohdokkaalta ja makealta, mutta todellisuus on varmasti monena päivänä jotain ihan muuta. Serkkuni julkaisi juuri kolmannen kirjansa, jota kirjoitti ja hioi useamman vuoden: se nyt painettu teksti oli viides versio kirjasta. Että sen pinnan alle - sen josta minä näen haastatteluja, kirjanjulkkareissa syötyä kakkua ja valmiin kirjan - piiloutuu kyllä tuntien ja taas tuntien iso urakka monesti aika pienellä palkalla.

      Poista
  3. Ei ainakaan just opettaja :D Lukiossa vielä sanoin opolle, että no way, never! Ja kuinkas kävikään. Lapsena halusin eläinlääkäriksi, mutta se pitkä matikka ei menny ihan niin hyvin. Muuten ei ehkä oo koskaan ollu mitään selkeää ammattia mielessä. Työkokemusta on jo yli 10 vuotta enkä ole vielä keksinyt, mihin vaihtaisin. Ehkä haluaisin tehdä työtä, jota ei tuoda konkreettisesti kotiin asti.

    Kielten ope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei apua, kuulostaa niin tutulta! Mäkin itse asiassa joskus haaveilen työstä, jota ei tarvitsisi oikeasti miettiä enää kotona vaan työasiat ja työhuolet jäisivät aina työpaikalle. Toisaalta olen kyllä nauttinut myös siitä, että lapset haetaan päiväkodista aina ajoissa ja että voimme puuhailla yhdessä iltaisin (kunnes taas poikien mentyä nukkumaan avaan työlaukkuni). Kokonaistyöaika tuntuu kyllä tässä mielessä tosi hurjalta, saa nähdä, miten suureksi työtaakka sen jälkeen muodostuu ja onko mihinkän muuhun elämään sitten enää aikaa.

      Mä pääsin lukion jälkeen itse asiassa myös matemaattiseen tiedekuntaan, mutta humanismi pelasti minut siltä kohtalolta.

      Tsemppiä loppurutistukseen, kohta se kesäloma taas tulee!

      Poista
  4. Kiitos samoin, insinööriksi olisin silloin aikoinaan päässyt. Taitaa kuitenkin riittää, että puoliso on insinööri ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun plan x on edelleen opiskella vielä matematiikan opettajaksikin...!

      Poista
  5. Wau! Mulla on suomen kieli ja kirjallisuus kielten lisäksi opiskeltuna. Psykologia tai oppilaanohjaus vois olla mahdollisia, toki biologia ja mantsa aina kiinnostaa, jos yliopistolla jatkaisin opintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi, mahtavaa, että jollain muullakin on tämä aineyhdistelmä! Mua itse asiassa on alkanut houkuttaa opiskella englantia vielä lisää ja parantaa siten työllistymismahdollisuuksia, mutta noinkohan sitä jaksaisi vielä toisenkin gradun tehdä...

      Poista