maanantai 28. toukokuuta 2018

Harry Potter -synttärit seitsemänvuotiaalle.


Näin opettajan näkökulmasta esikoisen syntymäpäivä ei voisi osua juuri huonompaan aikaan: toukokuun loppu kun on aina sitä aikaa, jolloin koepinkat ovat korkeimmillaan ja siinä niiden korjaamisen lomassa pitäisi miettiä myös sekä sellaiset reilut sata kurssinumeroa että seitsemänkymmentä päättönumeroa - ja päälle vielä ne käytösnumerotkin ihan yhtä suurelle porukalle. Silti aina ihan odotan, että päivänsankari saa valittua juhlilleen teeman ja pääsen askartelemaan ja suunnittelemaan. Ihan niin kuin ystäväni, jonka kaksoset syntyivät kolme päivää ennen jouluaattoa, on aina järjestänyt pojilleen hienot synttärit, ihan joka vuosi, en minäkään halua poika R:n myöhemmin muistavan, että synttärit olisivat jääneet äidin kokeiden korjauksen jalkoihin. Kuluneen seitsemän vuoden aikana olen oppinut myös ulkoistamaan, keskittymään olennaiseen ja ennakoimaan.

Huhtikuun lopulla päivänsankari pähkäili Ankkalinnan ja Harry Potterin välillä ja päätyi lopulta (ehkä hieman ohjailtuna) jälkimmäiseen. Niinpä tulostin vieraille matkaliput Tylypahkan pikajunaan, kaadoin karkkikulhoon joka maun rakeita ja niitä sattumalta Tigerista löytämiäni suklaasammakoita ja ripustin kattoon Rohkelikon tunnusväriset viirit ja ilmapallot. Viime vuoden tapaan päädyttiin taas pitämään juhlat perhepuistossa, jossa koko ison ja äänekkään lapsijoukon saattoi istuttaa kerralla pöydän ääreen ja ohjata sitten ulos juoksemaan niin, että aikuisetkin saivat hengähtää hetken ihan rauhassa. Oli appivanhemmat, vanhemmat, sisko avomiehensä kanssa, eskarikavereita sisaruksineen, naapureita ja koulukaveri, josta tuli myöhemmin kummisetä, ja juuri niinä hetkinä tajuaa kaikista vahvimmin, kuinka kiitollinen olenkaan näistä ihmisistä, jotka sekä tekevät meille juhlan että ovat mukana meidän arjessa.

Juhlien jälkeen sytytettiin vielä tulet puiston grilliin ja paistettiin pienellä porukalla makkaraa. Sillä kerranhan sitä ihminen vaan täyttää seitsemän.

Tänä vuonna kakun meille teki muuten ihan supertaitava Maija, joka onnistui toteuttamaan meidän visiomme ihan täysin, Harry Potterin silmälaseja myöten. Kahdenkymmenen hengen kakusta riitti hyvin viidelletoista lapselle ja reilulle kymmenelle aikuiselle sekä tämäniltaisiin rääppiäisiin ja veikkaan, että se mitä kakusta illalla on jäljellä - jos siis mitään on jäljellä - katoaa kyllä huomenna aika nopeasti miehen työpaikan kahvihuoneessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti