tag:blogger.com,1999:blog-53080820169718337942024-03-13T01:40:22.398+02:00Tässä kaupungissa tuulee aina.Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.comBlogger223125tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-55673639084904571162022-03-29T12:08:00.001+03:002022-03-29T12:08:00.179+03:00Kuukauden vege: supernopea nuudelikeitto<p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg_CgKkgTe6i0hpuRFbAjSwejUNOihHL9Jn-P349b0pB0Ffbe8fpqau9Dcfb8nNlljeuxjZ-Bbu3FbviZ47mDwMyQGFVrnfD-Q-2ijEK8Uc0CNao_BPxptly5Wvncnab-2NsqC8do3kM4zfJmy4hB5wvKZg7tStjhWjZD-bl_-lhoboIy9Xn6K11vRe/s1037/nuudelikeitto4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg_CgKkgTe6i0hpuRFbAjSwejUNOihHL9Jn-P349b0pB0Ffbe8fpqau9Dcfb8nNlljeuxjZ-Bbu3FbviZ47mDwMyQGFVrnfD-Q-2ijEK8Uc0CNao_BPxptly5Wvncnab-2NsqC8do3kM4zfJmy4hB5wvKZg7tStjhWjZD-bl_-lhoboIy9Xn6K11vRe/w640-h426/nuudelikeitto4.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikTV3gYXhdG1dBtLtgg1QcBYHUGjV28nQabvuXgV-TB2oyP-mQGYtrg4WognPmfl2EILmNoUFX3VXqiMmoDN6AM_iQeNpviw68i739Nmne9yETz42IVl8ICIJ2fYXyLjMYHqCEMHYPud98-eSMe1_rGEYa2fcOlzm_JJmu4AZEFzr5yWNTvCrgkkH_/s1007/nuudelikeitto3(1).jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="631" data-original-width="1007" height="402" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikTV3gYXhdG1dBtLtgg1QcBYHUGjV28nQabvuXgV-TB2oyP-mQGYtrg4WognPmfl2EILmNoUFX3VXqiMmoDN6AM_iQeNpviw68i739Nmne9yETz42IVl8ICIJ2fYXyLjMYHqCEMHYPud98-eSMe1_rGEYa2fcOlzm_JJmu4AZEFzr5yWNTvCrgkkH_/w640-h402/nuudelikeitto3(1).jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDH05nnVuRBa_EbhdBD-MSizji9DxSKIq99rMFDZ3DxYUDp7k9Z4xvE_H2BSamyT9c8zxjucbrHtr3a-u06_Of0db3xY0aa652wA_b3nXSsOhVQ-GbUoCrDaCTPN1fzczSYCpHn0m9de6WvN30ywBQN5L23hzvLkU29fHHOcTZPA-0mQSmORMPxSQx/s1037/nuudelikeitto6.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDH05nnVuRBa_EbhdBD-MSizji9DxSKIq99rMFDZ3DxYUDp7k9Z4xvE_H2BSamyT9c8zxjucbrHtr3a-u06_Of0db3xY0aa652wA_b3nXSsOhVQ-GbUoCrDaCTPN1fzczSYCpHn0m9de6WvN30ywBQN5L23hzvLkU29fHHOcTZPA-0mQSmORMPxSQx/w640-h426/nuudelikeitto6.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhuAaTEFBbdAF-IhRtp5CbnhzxS0x0mlkMdYDHc1skRrviZyWuIywj6W6TxBnOucXKNmTlVSiib5nRsY3FDvVTId6lrv5ggQnpmwpUQ90CRkE5Ch-WH5jROuQI8eFqXTegyzFLOfMjhkdL2O8R_QndtVvSf8J1XAAKhP8T5lGmSRxck6us_VlgrRTdy/s1037/nuudelikeitto7.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhuAaTEFBbdAF-IhRtp5CbnhzxS0x0mlkMdYDHc1skRrviZyWuIywj6W6TxBnOucXKNmTlVSiib5nRsY3FDvVTId6lrv5ggQnpmwpUQ90CRkE5Ch-WH5jROuQI8eFqXTegyzFLOfMjhkdL2O8R_QndtVvSf8J1XAAKhP8T5lGmSRxck6us_VlgrRTdy/w640-h426/nuudelikeitto7.jpg" width="640" /></a></div><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihEEVhrOH5ixFL5uXxBm1TPqmiDnfAMpO8IO6ZOKhildBE1HOG8DOVRmD81UlV5ml66lFQIy4YosttMTbM8crDh7q6tut_0jbYRqBb9z8EvztLSRpGnOKtVoDZGatKdM8U-cZ6vzvCj6IU-iEfR2NghTs-AG2KetRv_zVs76SM4nWQDU-RDAQDne9p/s1037/nuudelikeitto5.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihEEVhrOH5ixFL5uXxBm1TPqmiDnfAMpO8IO6ZOKhildBE1HOG8DOVRmD81UlV5ml66lFQIy4YosttMTbM8crDh7q6tut_0jbYRqBb9z8EvztLSRpGnOKtVoDZGatKdM8U-cZ6vzvCj6IU-iEfR2NghTs-AG2KetRv_zVs76SM4nWQDU-RDAQDne9p/w640-h426/nuudelikeitto5.jpg" width="640" /></a></div><br /><p style="text-align: center;">Maaliskuun vegenä kokataan supernopeaa nuudelikeittoa, jonka ohjeen nappasin <a href="https://www.instagram.com/tiiamarietta/">Tiia Rantasen Instagramista</a> ja joka sopii erityisesti niihin päiviin, jolloin ei oikeasti edes ehdi kokata yhtään mitään.<br /></p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><u><b>SUPERNOPEA NUUDELIKEITTO</b></u></p><p style="text-align: center;">kasvisnuudeleita</p><p style="text-align: center;">kaali-purjo-sipulisekoitusta</p><p style="text-align: center;">2 rkl maapähkinävoita</p><p style="text-align: center;">4 tl Pirkka rapeaa valkosipulia</p><p style="text-align: center;">4 tl soijaa</p><p style="text-align: center;">kevätsipulia</p><p style="text-align: center;">maapähkinöitä</p><p style="text-align: center;">vettä</p><p style="text-align: center;"> </p><p style="text-align: center;">Sekoita maapähkinävoi, rapea valkosipuli sekä soija keskenään. Lisää kulhoon kaali-purjo-sipulisekoitus sekä silputtu kevätsipuli ja kääntele joukkoon maustetahna. Lisää nuudelit ja kaada päälle kiehuvaa vettä niin, että kaikki ainekset peittyvät.</p><p style="text-align: center;">Anna tekeytyä kannen alla kunnes nuudelit ovat kypsyneet. Koristele kevätsipulilla ja maapähkinöillä. </p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><u><b>Jotain muuta nuudeleista?</b></u></p><p style="text-align: center;">Kokeile vaikka</p><p style="text-align: center;"><a href="http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2020/04/kuukauden-vege-thaimaalainen-tofu.html">tofu-nuudelikeittoa</a></p><p style="text-align: center;">tai</p><p style="text-align: center;"><a href="http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2019/01/kuukauden-vege-itamainen-nuudelisalaatti.html">itämaista nuudelisalaattia</a></p><p style="text-align: center;"><br /></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-56566268983669580692022-01-10T10:11:00.001+02:002022-01-10T10:11:00.183+02:00Kuukauden vege: Kung pao tofu ja riisi.<p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjSjonjXuavPYUsJ-B5v4Fdzg2q-nYcaqnb1Qc5BpB91ibyBAPvsN6k1Ib8v-KmBrP4PSFDpgSXjDIEpA3tpqFve-9EA3EfhoZGbxynjRYTbYM3czueI4OopXV8QoICORvypV3wmdzJ20fQ37Sg_7oTnfJY8hmIlLaXwDReQ_L2XLGOvK3NnmrthPAi=s1037" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjSjonjXuavPYUsJ-B5v4Fdzg2q-nYcaqnb1Qc5BpB91ibyBAPvsN6k1Ib8v-KmBrP4PSFDpgSXjDIEpA3tpqFve-9EA3EfhoZGbxynjRYTbYM3czueI4OopXV8QoICORvypV3wmdzJ20fQ37Sg_7oTnfJY8hmIlLaXwDReQ_L2XLGOvK3NnmrthPAi=w640-h426" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjG70Xg14hPV3KrW5UZw_MABNacHcReOQRJD2t0S8XsaTZFYNZlnTNnvxJ68VkfICStfT3UUc4MurF9H0H-YJESxXiCeQ2mlMJ03BZ9YQv_9SEMsSWNXfiiFcojBnEfT_qQlFjkzHTZVvumZ25gD8h1VJ4kGfZHaB2YXF5_PLiLb5nMauPMbXAuFTRU=s1037" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjG70Xg14hPV3KrW5UZw_MABNacHcReOQRJD2t0S8XsaTZFYNZlnTNnvxJ68VkfICStfT3UUc4MurF9H0H-YJESxXiCeQ2mlMJ03BZ9YQv_9SEMsSWNXfiiFcojBnEfT_qQlFjkzHTZVvumZ25gD8h1VJ4kGfZHaB2YXF5_PLiLb5nMauPMbXAuFTRU=w640-h426" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjtrPa8eraDWHylkx-O1xoVhmfMd_Xz9P3Chot0npwNgD3C4X8JFgZNIiva3gxWdaurJiNptwBbteOnoInEQzolJ8HoIBos2P2W5TYFKnHN_vJzO7zl_k69cV_YMOS6E7_C4ZCY5BNQJZvWoXmk508Eo60XmlbZZGxcBfNqd9viPfAf5hICUSewQYaq=s1033" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="669" data-original-width="1033" height="414" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjtrPa8eraDWHylkx-O1xoVhmfMd_Xz9P3Chot0npwNgD3C4X8JFgZNIiva3gxWdaurJiNptwBbteOnoInEQzolJ8HoIBos2P2W5TYFKnHN_vJzO7zl_k69cV_YMOS6E7_C4ZCY5BNQJZvWoXmk508Eo60XmlbZZGxcBfNqd9viPfAf5hICUSewQYaq=w640-h414" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEh-eVvdPQmd4qIxAdkv4qfZOS96CdT7qWo9c0RfTkElU_cqnh2YXXu8meDpQqsfpM5TLpWwAqCVi9CjpdrM_9769fYSf-H9cn-ETDNvgamyI83RUHApN-eqImvlyEDkQrk0rUNYqJT_kt0g8hyERHsfnoz2VNPLYkuGW-6ZD6OX7dZY0mU1w9ZSdC0d=s1037" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEh-eVvdPQmd4qIxAdkv4qfZOS96CdT7qWo9c0RfTkElU_cqnh2YXXu8meDpQqsfpM5TLpWwAqCVi9CjpdrM_9769fYSf-H9cn-ETDNvgamyI83RUHApN-eqImvlyEDkQrk0rUNYqJT_kt0g8hyERHsfnoz2VNPLYkuGW-6ZD6OX7dZY0mU1w9ZSdC0d=w640-h426" width="640" /></a></div><p></p><p style="text-align: center;">Tammikuun vegenä blogissa kokataan kung pao tofua. Ohje löytyi alun perin <a href="https://viimeistamuruamyoten.com/">Viimeistä murua myöten -blogista</a>, mistä muokkasin sitä vähän oman kaapin mukaan.<br /></p><p style="text-align: center;"> <br /></p><p style="text-align: center;"><b><u>KUNG PAO TOFU JA RIISI</u></b></p><p style="text-align: center;">1 pkt tofua</p><p style="text-align: center;">öljyä</p><p style="text-align: center;">1 rkl soijakastiketta</p><p style="text-align: center;">1 sipuli</p><p style="text-align: center;">1 rkl inkivääriä raastettuna</p><p style="text-align: center;">1 punainen chili</p><p style="text-align: center;">1 punainen paprika</p><p style="text-align: center;">tuoretta korianteria</p><p style="text-align: center;">suolapähkinöitä</p><p style="text-align: center;">riisiä</p><p style="text-align: center;"> <br /></p><p style="text-align: center;"><b> kastike:</b></p><p style="text-align: center;">2 rkl balsamiviinietikkaa</p><p style="text-align: center;">1 rkl soijakastiketta</p><p style="text-align: center;">1 rkl seesamiöljyä</p><p style="text-align: center;">1 rkl hoisin-kastiketta</p><p style="text-align: center;">1 rkl sokeria</p><p style="text-align: center;">2 tl maissitärkkelystä</p><p style="text-align: center;"> </p><p style="text-align: center;">Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja siirrä valmis kastike sivuun odottamaan.</p><p style="text-align: center;">Kuivaa ja kuutioi tofu ja paista se pannulla rapeaksi. Mausta soijalla ja siirrä hetkeksi sivuun.</p><p style="text-align: center;">Kuivaa pannu ja kuullota siinä chiliä, sipulia ja inkivääriä hetken ajan. Lisää pilkottu paprika ja pyörittele sen aikaa, että paprika hieman pehmenee. Sekoita joukkoon kastike, tofut ja maapähkinät ja mausta tuoreella korianterilla.</p><p style="text-align: center;">Tarjoile kung pao tofu riisin kanssa. <br /></p><p style="text-align: center;"> </p><p style="text-align: center;"><b>Jotain muuta itämaista?</b></p><p style="text-align: center;">Kokeile vaikka</p><p style="text-align: center;"><a href="http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2020/07/kuukauden-vege-kiinalainen-pak-choi.html">kiinalaista pak choi -wokkia</a></p><p style="text-align: center;">tai </p><p style="text-align: center;"><a href="http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2018/12/kuukauden-vege-ramen-kulho.html">ramen-kulhoa</a></p><p style="text-align: center;"><br /></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-56431037268201293882022-01-03T09:16:00.001+02:002022-01-03T09:16:00.193+02:00Brit Bennet: Mikä meidät erottaa.<p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Aluksi valkoisesta meneminen oli tuntunut niin mutkattomalta, ettei hän voinut käsittää, miksi hänen vanhempansa eivät olleet tehneet sitä. Mutta hän oli silloin vielä nuori. Ei ollut vielä ymmärtänyt, miten kauan kestää muuttua toiseksi ihmiseksi, miten yksinäistä on elää maailmassa, jota ei ole itselle tarkoitettu."</blockquote></div><b><br /></b><p></p><p style="text-align: justify;"><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhgnBsmRo_X5FMexzBBrBl6A9KEwMnhWGY_39UkbUE5RC8Zf8G-QC1cbeWMYF0QNpL1GNeQaQjrS2FsrxVLhI53SxpH2E4EIVivnBZ1jXtzL20GiwAkAGja8qONSWgW_08exKThhmY6soHnTWAZz0Bm9qz3qeU_dIpOsCA7D9luJCYHy5LG2RpB4v69=s313" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="313" data-original-width="201" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhgnBsmRo_X5FMexzBBrBl6A9KEwMnhWGY_39UkbUE5RC8Zf8G-QC1cbeWMYF0QNpL1GNeQaQjrS2FsrxVLhI53SxpH2E4EIVivnBZ1jXtzL20GiwAkAGja8qONSWgW_08exKThhmY6soHnTWAZz0Bm9qz3qeU_dIpOsCA7D9luJCYHy5LG2RpB4v69=w128-h200" width="128" /></a></b></div><b>Brit Bennet: Mikä meidät erottaa (The Vanishing Half, 2020. suom. Maria Lyytinen)</b><p></p><p style="text-align: justify;"><b>Tammi, 403 sivua.</b></p><p style="text-align: justify;"><b> </b></p><p style="text-align: justify;"><b> </b></p><p style="text-align: justify;">Mallard oli erikoinen pikkukaupunki. Oikeastaan se oli enemmän kaupungin idea kuin kaupunki ihan oikeasti, sillä vaikka kuinka tarkasti etsi, ei sitä löytynyt yhdestäkään kartasta. Mallardissa elämä jatkui samanlaisena päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen, hiekka pöllysi teillä niin kuin aina ja luokkahuoneen pulpetin kannessa saattoi seurata sormellaan samoja kaiverruksia kuin edellisetkin sukupolvet. Nimensä kaupunki oli saanut riisipelloilla ja ruohosuolla eläviltä sorsilta.<br /></p><p style="text-align: justify;">Mallard oli erikoinen pikkukaupunki, jossa oppi: ollakseen jotain, on oltava mahdollisimman valkoinen. Entisen orjan perustamassa valkoisten mustien kaupungissa kukaan ei tosin ollut täysin valkoinen, mutta mitä valkoisempi, sitä parempi - silloin voi ehkä mennä valkoisesta, haaveilla jostain muustakin kuin elämästä jonkun toisen palveluksessa kaupungissa, joka pysyy aina samanlaisena.<br /></p><p style="text-align: justify;">Silti Stella ja Desiree, Vignesin kaksoset, lähtevät Mallardista pääasiassa nuoruuden tylsistymisen puuskassa ja luikahtavat kaupungista jättämättä edes viestiä. Stellan ehdotuksesta he suuntaavat New Orleansiin, siivottomaan kaupunkiin, jonka ainoassa puhtaassa paikassa Dixie Laundryn pesulassa maksetaan mankeloinnista ja viikkauksesta kaksi dollaria päivässä ja puhtaan pyykin tuoksu tuo mieleen kodin. Vähitellen, Desireen huomaamatta, Stella alkaa muuttua. Ja yhtenä päivänä siskosta on jäljellä enää huolellisella käsialalla kirjoitettu lappu. <i>Anna anteeksi, sisko kulta, mun vaan täytyy kulkea omaa polkuani.</i><br /></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Kun Stella oli ensimmäisen kerran esiintynyt valkoisena, hän ei ollut
malttanut odottaa, että pääsisi kertomaan Desireelle. Sisko ei ikinä
voisi uskoa sitä - Desireen mielestä Stellassa ei nimittäin ollut
rahtuakaan yllätyksellisyyttä. Mutta kun hän sinä iltana oli palannut
kotiin ja kulkenut sisarensa ohi eteisessä, ei hän ollutkaan sanonut
mitään. Oli vielä jännittävämpää ylittää rajoja salaa itsekseen kuin
tehdä se yhdessä toisen kanssa. Ja hän oli aina jakanut Desireen kanssa
kaiken. Hän halusi jotain omaa."</blockquote></div> <br /><p></p><p style="text-align: justify;">Kuka olisit, jos saisit itse päättää? Stella päättää olla valkoinen - New Orleansista hän päätyy Bostonin kautta Los Angelesiin, hienostoasuinalueelle edustusvaimoksi ja kotiäidiksi, jonka päivät kuluvat uima-altaalla taivasta uimapatjalta tuijotellen. Desiree taas nai miehen, joka on yötäkin mustempi, mutta avioliitto päätyy nyrkiniskuihin ja Desiree pakkaa elämänsä ja pienen tyttärensä ja palaa takaisin kotiin Mallardiin. Kun Desireen tytär Jude vuosien päästä sattumalta törmää serkkuunsa, Stellan tyttäreen Kennedyyn, molempien kaksosten on kohdattava valintojensa seuraukset. <br /></p><p style="text-align: justify;">Miten voi mitätöidä ihmiset, joita on joskus rakastanut ja jotka yhä edelleen rakastavat? Miten voi jättää taakseen jonkun, jonka vielä vuosienkin jälkeen tietää kaipaavan? Miten voi tietää, kumpi lopulta oikeasti on, se joksi syntyi vai se, jonka itse loi?</p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"'Kun mä olin pieni', hän sanoi, 'jotain neljä- tai viisivuotias, mä luulin, että tää kartta kuvaa vain meidän puolikasta maailmasta. Ja että jollain toisella kartalla olisi toinen puoli. Kuulostaapa tyhmältä, mun isä sanoi siihen.'</p><p style="text-align: justify;"> Isä oli vienyt hänet kirjastoon ja pyörittänyt siellä karttapalloa, jolloin hän tajusi isän olevan oikeassa. Mutta nyt hän katseli Reeseä tutkimassa karttaa ja toivoi yhä jossakin sisimmässään, että isä olisikin erehtynyt, että jossakin odotti vielä maailmankolkka, jota ei ollut löydetty."</p></blockquote><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;">Neljänsadan sivun aikana Bennet onnistuu käsittelemään sellaisia teemoja kuten identiteetti ja sen rakentuminen, toiseus ja rasismi, etuoikeudet, rodullisuus, (ylisukupolviset) traumat, rakkaus ja valinnat sekä elämän sattumanvaraisuus. Silti <i>Mikä meidät erottaa</i> on ennen kaikkea iso lukuromaani ja sukupolvitarina, kaunista kieltä, jota tekee mieli lukea uudestaan, nautiskellen, sekä kaiken muun ohella uskomattoman kaunis ja herkkä kuvaus transsukupuolisuudesta. Se on kohtaloita, jotka hiipivät kirjan sivuilta ihon alle, tarkka ajankuva Yhdysvalloista 1930-luvulta aina 1990-luvun alkuun ja hahmoja, joita tietää jo lukiessaan myöhemmin ikävöivänsä. <i>Mikä meidät erottaa</i>, on kirja, johon tekee mieli hukkua ja josta ei kirjan loputtua millään malttaisi päästää irti.<br /></p><p style="text-align: justify;">Bennetin kirja etenee ajasta ja näkökulmasta toiseen hyppien ja rakenne toimii loistavasti. Lukijalta kirja vaatii: lue minut tarkasti, välillä taakse palaten, ja uppoudu minuun tuntikausiksi - se kannattaa.<br /></p><p style="text-align: justify;"><i>Mikä meidät erottaa</i> on taidokas, huikean kaunis romaani ja silmiä avaava lukukokemus. Pitänee ehkä tarttua uudestaan myös siihen Toni Morrisoniin, johon Brit Bennetiä monessa yhteydessä on verrattu.<br /></p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote>"Muutamaan senttiinkin vettä saattoi hukkua. Ehkä murheeseen päti sama juttu."</blockquote><br /><p></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-56342362013042620102021-12-29T10:46:00.002+02:002021-12-29T10:46:00.216+02:00Vuonna 2021.<p style="text-align: center;"><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjUYwwiEHo-H0aPr8-GvHSzQeLyJgmM7lg6LnTbN-09hImzNiZ-fxnHyVi3FynwjkFyIjvdiOZMIFsRHFd7YZ_Zu5JqVnwXbkBDpK0H5ISkX164h1USBxuXFsBln4FinTKngL4Yi5WEcishKHUFfthYve68ZRGsFitYI7sBICI_uHxmvuUGMNkfjdK8=s2000" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2000" data-original-width="2000" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjUYwwiEHo-H0aPr8-GvHSzQeLyJgmM7lg6LnTbN-09hImzNiZ-fxnHyVi3FynwjkFyIjvdiOZMIFsRHFd7YZ_Zu5JqVnwXbkBDpK0H5ISkX164h1USBxuXFsBln4FinTKngL4Yi5WEcishKHUFfthYve68ZRGsFitYI7sBICI_uHxmvuUGMNkfjdK8=w640-h640" width="640" /></a></b></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEihHauRtDiEkukJH8pBgEa6h0DGh1DPN5PzJsMMi-ZLuTTOTMVgGHxQ2z78ijmLgq6LAUoXncryk4mxJQaSTxBOmDUieAr5JD5G63PGaMPCEbqqk9Nz4ZzqNOVHPE4b2Z6AvfD85OdpAvK74DimEfXoS_FmredWrXQ_PjGb6qoyDxDjPJT55SMl-kqn=s2000" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2000" data-original-width="2000" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEihHauRtDiEkukJH8pBgEa6h0DGh1DPN5PzJsMMi-ZLuTTOTMVgGHxQ2z78ijmLgq6LAUoXncryk4mxJQaSTxBOmDUieAr5JD5G63PGaMPCEbqqk9Nz4ZzqNOVHPE4b2Z6AvfD85OdpAvK74DimEfXoS_FmredWrXQ_PjGb6qoyDxDjPJT55SMl-kqn=w640-h640" width="640" /></a></b></div><p></p><p style="text-align: center;"><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgJgQigqD9fg0vDvlC-zpR-Vgk66qonDKll27-E4Ifd2BjDqjJ-TDhrwp0cs8TcvMhfZkhw740fYKdu5c0ynUx4_wMbToGK9EHQmTqfT8Bx3AskdHz1scDpLW54UB-sqwuBxcXCgTfdgvIyPX7WWNAZXA7DPrhmSkJ7Q7t-_YEHU1MNZgA8EFcvzuph=s2000" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2000" data-original-width="2000" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgJgQigqD9fg0vDvlC-zpR-Vgk66qonDKll27-E4Ifd2BjDqjJ-TDhrwp0cs8TcvMhfZkhw740fYKdu5c0ynUx4_wMbToGK9EHQmTqfT8Bx3AskdHz1scDpLW54UB-sqwuBxcXCgTfdgvIyPX7WWNAZXA7DPrhmSkJ7Q7t-_YEHU1MNZgA8EFcvzuph=w640-h640" width="640" /></a></b></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhNBD-Y6zWbugS-D6O4rORr_kolb4_gI6lQpUfwiScBJpxiQhbq9kKuLpY1o4KdmkwafsAIB84HcAlv3ZTeb9w_ioAKaYOtAGEzkZ9oF_1XGC3chs67bF-MvmBYpoAXtHnad8pDn44_iqaeNVfAPq2CucPOpZUbyxZWB5Akkm6veGBYR8xGIWsAYmU3=s2000" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2000" data-original-width="2000" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhNBD-Y6zWbugS-D6O4rORr_kolb4_gI6lQpUfwiScBJpxiQhbq9kKuLpY1o4KdmkwafsAIB84HcAlv3ZTeb9w_ioAKaYOtAGEzkZ9oF_1XGC3chs67bF-MvmBYpoAXtHnad8pDn44_iqaeNVfAPq2CucPOpZUbyxZWB5Akkm6veGBYR8xGIWsAYmU3=w640-h640" width="640" /></a></div><br /><p></p><p style="text-align: center;"><b>Tänä vuonna muun muassa...</b></p><p style="text-align: center;">Pikkuveli täytti viisi, oppi lukemaan ja ui ensimmäiset metrinsä ihan itse.</p><p style="text-align: center;">Esikoinen vietti kymppisynttäreitään, innostui kesällä jalkapallosta ja pelasi sitä kaverinsa kanssa umpihangessa vielä joulukuun pimeydessäkin.</p><p style="text-align: center;">Mies haaveili uudesta autosta vuoden 2004 Citikan naksutuksia kuunnellessaan ja kylvi pellot täyteen kuminaa.</p><p style="text-align: center;"> </p><p style="text-align: center;">Sain huhtikuussa luulla, etteivät työt kolmen vuoden aikana rakkaaksi tulleessa koulussa enää jatkuisikaan.</p><p style="text-align: center;">Lomailimme kesällä Turussa. </p><p style="text-align: center;">Esikoinen aloitti ranskan opiskelun.</p><p style="text-align: center;">Pikkuveljen ensimmäiset maitohampaat irtosivat. <br /></p><p style="text-align: center;">Poikien kavereita pyöri meillä aina silloin, kun pojat eivät itse olleet jalkapallokentällä.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;">Toukokuussa sain elämäni ensimmäisen opetusalan viran ihan uudesta koulusta.</p><p style="text-align: center;">Lopetin juoksemisen ja vaihdoin sen pyöräilyyn.</p><p style="text-align: center;">Joogasin edelleen liian vähän, mutta joulukuussa innostuin meditaatiosta. </p><p style="text-align: center;">Emme juhlineet Halloweenia millään tavalla, mikä harmitti jälkeenpäin. <br /></p><p style="text-align: center;">Vietimme koko perhe yhden yön Kakolan vankilassa.</p><p style="text-align: center;">Hyvästelin taas yhden valvontaluokan, jonka olisin halunnut saatella peruskoulun loppuun asti.<br /></p><p style="text-align: center;"> </p><p style="text-align: center;">Matkustimme laivalla Seilin saarelle yhtenä kuumana heinäkuisena päivänä.</p><p style="text-align: center;">Lokakuussa kiipesimme Kolille ja näimme siellä ensilumen.</p><p style="text-align: center;">En lopettanutkaan koskaan kesän uintikautta ja marraskuussa uin avannossa ensimmäistä kertaa ikinä. <br /></p><p style="text-align: center;">Maalasimme jälleen jälkemme Oikokatuun ja möimme kahvia ja leivonnaisia Perhepuiston kahviossa niin Yläkaupungin yössä kuin puiston joulukauden avajaisissakin.<br /></p><p style="text-align: center;">Vanha keittiömme revittiin pois ja sen tilalle rakennettiin uusi.</p><p style="text-align: center;">Hotkin Areenasta <i>Kolmikymppiset</i> ja katsoimme miehen kanssa useamman keskinkertaisen Netflix-sarjan.<br /></p><p style="text-align: center;">Mökkeilimme taas Mikkelissä ystävien luona ja teimme heinätöitä maalla. </p><p style="text-align: center;">Uimme Itämeressä.</p><p style="text-align: center;">Kävin kerran elokuvissa, kun kävimme ystävän kanssa katsomassa <i>Isän</i>. </p><p style="text-align: center;">Kaipasin livekulttuuria ihan hirveästi.<br /></p><p style="text-align: center;">Myös Pikkuveli aloitti jalkapallon pelaamisen.<br /></p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;">Vietin omaa aikaa true crime -podcastien parissa.</p><p style="text-align: center;">Mies teki kevään etätöitä, palasi syksyllä työpaikalle ja siirsi konttorinsa joulukuussa takaisin kotiin ja työhuoneeseen.</p><p style="text-align: center;">Hiihdimme koko perhe enemmän kuin ikinä ennen ja minä enemmän kuin viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen yhteensä.</p><p style="text-align: center;">Esikoinen osallistui Jyväskylän kesässä perhepuiston ilmastopaneeliin. </p><p style="text-align: center;">Ostimme siskon kanssa liput Ed Sheeranin ensi kesän keikalla skeptisinä siitä, että ikinä sinne pääsisimme. <br /></p><p style="text-align: center;">Kävimme koko perhe kahdesti Varjolan tilalla savusaunassa ja poreissa.</p><p style="text-align: center;"> <br /></p><p style="text-align: center;">Lauloin karaokea vain kerran.</p><p style="text-align: center;">Teimme pikkuveljen kanssa kahdestaan reissun Kuopioon kummitädin luokse.<br /></p><p style="text-align: center;">Näin kahta ystävää, joita en ollut nähnyt vuosikausiin ja se oli ihaninta pitkään aikaan. <br /></p><p style="text-align: center;">Kävimme Turun linnassa, Kuopion taidemuseossa, Banksyn näyttelyssä Mäntässä ja kiipesimme taas Matti Nykäsen mäkeen.</p><p style="text-align: center;">Arki oli silti yleensä aika hyvää.</p><p style="text-align: center;"><br /></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-62765291628085483552021-12-11T12:54:00.001+02:002021-12-11T12:54:00.178+02:00Kirjavuosi 2021.<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiVlC9aCH4vz5pSHlaBxqTDlGqFikFDiLalB9gwRSNw0NTRSSeyJw1WfpihB3A1GG2dK8myojWZFnb3q45wDn4Y3JIs8jroo4llDMEdam0d-eQqjKKNVv5kWvDoBxT0EcQqypbnbxijzE0/s1031/kirjat5.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="687" data-original-width="1031" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiVlC9aCH4vz5pSHlaBxqTDlGqFikFDiLalB9gwRSNw0NTRSSeyJw1WfpihB3A1GG2dK8myojWZFnb3q45wDn4Y3JIs8jroo4llDMEdam0d-eQqjKKNVv5kWvDoBxT0EcQqypbnbxijzE0/w640-h426/kirjat5.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOEVixCRkOzs76FIDH2EC4qjgZAwZFfIqnJrA4VJJrv8zp1izyWGwkRbkmZo4VJzWlDXjltYn6GYSIwWOYD9G-EGCNYxL5syeVEiS_9vr0TiUIuvi0BjFJZkSELo567j4edZiTAv2dupc/s1037/kirjat3.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="673" data-original-width="1037" height="416" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOEVixCRkOzs76FIDH2EC4qjgZAwZFfIqnJrA4VJJrv8zp1izyWGwkRbkmZo4VJzWlDXjltYn6GYSIwWOYD9G-EGCNYxL5syeVEiS_9vr0TiUIuvi0BjFJZkSELo567j4edZiTAv2dupc/w640-h416/kirjat3.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEje-Q4gnAaBkFKMxZYeCE3YLr8sGUc1YflCAK85PbNf94D7dAf0pelhq7r1p6lUWsJDwZICfJfzJH0A7wZBkvX02gcjF9aFDiGYUd_WE0CUyLso0s4CdMMV1XxbntSyRd5k4Wh9_5k-Cco/s1028/kirjat7.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="685" data-original-width="1028" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEje-Q4gnAaBkFKMxZYeCE3YLr8sGUc1YflCAK85PbNf94D7dAf0pelhq7r1p6lUWsJDwZICfJfzJH0A7wZBkvX02gcjF9aFDiGYUd_WE0CUyLso0s4CdMMV1XxbntSyRd5k4Wh9_5k-Cco/w640-h426/kirjat7.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMV_yVV8XoK1iuGGOHLwkxrJ7ja76SAFplRDKGX-fGCXbPuXzEOuq3NgiXOg9AdColwfgquDe_CDLGI7F8GVe_Kz4eWolyDGRjG9R23CUtJHZJVjmzvoDF0AbVt0A_Yi3ydpMJveZWck8/s1002/kirjat4.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="668" data-original-width="1002" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMV_yVV8XoK1iuGGOHLwkxrJ7ja76SAFplRDKGX-fGCXbPuXzEOuq3NgiXOg9AdColwfgquDe_CDLGI7F8GVe_Kz4eWolyDGRjG9R23CUtJHZJVjmzvoDF0AbVt0A_Yi3ydpMJveZWck8/w640-h426/kirjat4.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmrIXkqj_EV0iBvqTI-V6s-ZNosWj_1xNpD0AdthUsKK-UAzJvKyfwkeizr_Nbet9aRi2QRC7y5dj0Cu7y699HzMll5Zr6KnJKcWvWpxaSiVKV9CppTaii19ZWc4Jucj4SMJHu7Gp9N5k/s1037/kirjat6.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="667" data-original-width="1037" height="412" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmrIXkqj_EV0iBvqTI-V6s-ZNosWj_1xNpD0AdthUsKK-UAzJvKyfwkeizr_Nbet9aRi2QRC7y5dj0Cu7y699HzMll5Zr6KnJKcWvWpxaSiVKV9CppTaii19ZWc4Jucj4SMJHu7Gp9N5k/w640-h412/kirjat6.jpg" width="640" /></a></div><p style="text-align: center;"><b><u>TÄLTÄ NÄYTTI KIRJAVUOSI 2020</u></b></p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Näitä rakastin: </b></p><p style="text-align: center;">Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun</p><p style="text-align: center;">Evie Wyld: Me olemme susia</p><p style="text-align: center;">Anna Ekberg: Kadotettu nainen<br /></p><p style="text-align: center;">Alex Schulman: Polta nämä kirjeet</p><p style="text-align: center;">Saara Cantell: Kaikki tuoksuu lumelta</p><p style="text-align: center;">Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö</p><p style="text-align: center;">Satu Vasantola: Kaikki kadonneet</p><p style="text-align: center;">Kate Elizabeth Russel: Vanessa</p><p style="text-align: center;">Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu<b></b></p><p style="text-align: center;">Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä<br /></p><p style="text-align: center;"><b> </b></p><p style="text-align: center;"><b>Näistä pidin:</b></p><p style="text-align: center;">Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva</p><p style="text-align: center;">Lucy Foley: Jahti</p><p style="text-align: center;">Outi Mäkinen: Karu planeetta </p><p style="text-align: center;">Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu<br /></p><p style="text-align: center;">Alex Schulman: Eloonjääneet <br /></p><p style="text-align: center;">Juha Itkonen: Kaikki oli heidän</p><p style="text-align: center;">Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä<br /><b></b></p><p style="text-align: center;"><b> </b></p><p style="text-align: center;"><b>Näihin olin pettynyt:</b></p><p style="text-align: center;">Anne Swärd: Vera<b> </b></p><p style="text-align: center;">Han Kang: Vegetaristi<b></b></p><p style="text-align: center;">Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja</p><p style="text-align: center;">Tara Westover: Opintiellä<br /></p><p style="text-align: center;"> </p><p style="text-align: center;"><b>Nämäkin luin, mutten jaksanut blogata niistä: </b></p><p style="text-align: center;">Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt</p><p style="text-align: center;">Lucy Foley: Jahti </p><p style="text-align: center;">Alex Schulman: Eloonjääneet <br /></p><p style="text-align: center;">Clare Mackintosh: Panttivanki </p><p style="text-align: center;">Saara Turunen: Järjettömiä asioita</p><p style="text-align: center;">J. P. Delaney: Usko minua</p><p style="text-align: center;">Anna Ekberg: Merenneidon kuolema <br /></p><p style="text-align: center;">Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut</p><p style="text-align: center;">Elizabeth Strout: Olive, taas </p><p style="text-align: center;">Ninni Schulmanin kirjat<br /></p><p style="text-align: center;">Matt Hagg: Syitä pysytellä hengissä </p><p style="text-align: center;">Han Kang: Vegetaristi</p><p style="text-align: center;">Ruth Ware: Lumimyrsky<br /></p><p style="text-align: center;">Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva</p><p style="text-align: center;">Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja<br /></p><p style="text-align: center;">Liane Moriarty: Sulje silmäsi ja laske kymmeneen <br /></p><p style="text-align: center;">Anne Swärd: Vera </p><p style="text-align: center;">Vera Miettinen: Eerika <br /></p><p style="text-align: center;">Leila Slimani: Kehtolaulu<br /></p><p style="text-align: center;">Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja</p><p style="text-align: center;">Leila Slimani: Toisten maa</p><p style="text-align: center;">Alex Michaelides: Neidot </p><p style="text-align: center;">Lucy Foley: Kutsuvieraat<br /></p><p style="text-align: center;">Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä<br /></p><p style="text-align: center;"><b><br /></b></p><p style="text-align: center;">Tarkemmat arviot listan kirjoista löydät blogista tagilla kirjallisuus tai blogin Instagramista.<b> </b><br /></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-68574900892761788262021-11-24T12:53:00.001+02:002021-11-24T12:53:00.173+02:00Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu.<p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Ymmärrän tilanteen vihdoinkin. Siksi hyvästelen tiirat mielessäni. Yhdenkään luontokappaleen ei pitäisi joutua kamppailemaan kuten ne. Muut eläimet eivät ole kuolleet rauhallisesti. Ne eivät ole kuolleet ilman epätoivoista taistelua. Ne kaikki ovat kuolleet, koska me ihmiset olemme tehneet maailmasta paikan, jossa niiden on mahdotonta elää. Lakkaan siis oman mielenterveyteni tähden vaatimasta, että lapintiirat selviytyvät jostakin, mistä niiden ei pitäisi joutua selviytymään, ja hyvästelen ne. </p><p style="text-align: justify;"> Sitten ryömin kylpyhuoneeseen oksentamaan.</p><p style="text-align: justify;"> Näen unta yöperhosista, jotka lentää lepattavat auton etuvaloissa. Ehkä lopun läheisyys vie minut takaisin menneisyyteen. Ehkä epäonnistumiseni."</p></blockquote><p> </p><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiS598fkv8Ya4T6f0DI2yo62koPQX3FUoxb4FgjaigkuDU_TFNs1xac-xAC21OTn8jlKhL2n0CRv6FpzyoxWIAm11d2kqRJfd7gwf6xrPwt66YzwjMUSgUJeJtqx3v9rbihop5rjvfv2ic/s317/viimeinen-muuttolintu.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="317" data-original-width="201" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiS598fkv8Ya4T6f0DI2yo62koPQX3FUoxb4FgjaigkuDU_TFNs1xac-xAC21OTn8jlKhL2n0CRv6FpzyoxWIAm11d2kqRJfd7gwf6xrPwt66YzwjMUSgUJeJtqx3v9rbihop5rjvfv2ic/w127-h200/viimeinen-muuttolintu.jpg" width="127" /></a></div><b>Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu (Migrations, 2020. suom. Sari Karhulahti)</b><p></p><p style="text-align: justify;"><b>WSOY, 344 sivua.</b></p><p style="text-align: justify;"> <br /></p><p style="text-align: justify;">Asioita, joita kammoan: linnut.</p><p style="text-align: justify;">Asioita, joita rakastan: meri, sen tuoksu ja villit aallot, jääkylmä vesi, joka tuntuu pistelynä kropassa vasta sitten, kun on jo noussut laiturille, ja suolan tuntu iholla. Niin ja kirjat merestä, kuten vaikka <i>Viimeinen muuttolintu</i>, oli niissä sitten lintuja tai ei.</p><p style="text-align: justify;">Laivan nimi on Saghani ja eräällä inuiittikielellä se tarkoittaa korppia. Oikeastaan jo nimestä Franny tietää. Saghani on yksi viimeisistä aluksista, joita saa vielä käyttää laillisesti sillinpyynnissä, ja vain muutaman päivän kuluttua se on lähdössä taas matkaan Grönlannista Atlanttia pitkin kohti etelää. Vaikka idea on sekä järjetön että naurettava, on Franny päättänyt lähteä Saghanin mukana ja seurata samalla maailman viimeisten lapintiirojen muuttomatkaa aina Antarktikselle asti. Oikeastaan hänen on pakko.<br /></p><p style="text-align: justify;">Välillä tuntuu, että keuhkot täyttyvät höyhenistä niin, että on vähällä tukehtua. Siitä Franny tietää, että on aika. Sillä niin kuin linnut, myös Franny on lähtenyt, kerta toisensa jälkeen. Sulkenut oven viimeisen kerran, hypännyt bussiin tai noussut junaan, jättänyt kaiken sanomatta mitään, sillä on tiennyt vielä joskus palaavansa, särkenyt sydämiä, joita ei ikinä olisi halunnut särkeä, omansakin. Pala palalta lukijalle selviää, miksi Franny on ollut vankilassa, minne Iris Stone katosi hylätessään pienen puutalon meren rannalla Galwayssa, mitä häkkilinnuille tapahtui ja kuinka, lopulta, suurin kaikista on silti rakkaus.<br /></p><p style="text-align: justify;">Seuratessaan lapintiirojen viimeistä vaellusta Franny kerii myös auki omaa tarinaansa, joka on monta kertaa ollut helpompi jättää taakse, muuttaa joksikin muuksi. <br /></p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"<i>Yöperhoset lentää lepattavat auton etuvaloissa.</i></p><p style="text-align: justify;"> Ensin ruorin luokse, sitten veneen perään ja - <i>oi</i>. Ympärilläni ajelehtii jäävuoria, kristallinkirkas meri on kuin sinistä lasia, ja äärettömältä taivaalta putoilee lumihiutaleita. Miten jossain voi olla edelleen näin kaunista? Miten on mahdollista, ettemme me ihmiset ole vielä tuhonneet näitäkin tienoita?</p><p style="text-align: justify;"> En ole ikinä hengittänyt yhtä puhdasta ilmaa kuin nyt.</p><p style="text-align: justify;"> Silti: </p><p style="text-align: justify;"> <i> Kassillinen jalkapallojoukkueen peliasuja käsissäni.</i></p><p style="text-align: justify;"><i> Jalkani kengittä lumessa.</i></p><p style="text-align: justify;"><i> Veren haju nenässäni.</i>" </p></blockquote><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"><i>Viimeinen muuttolintu</i> on haikean kaunis tarina lähtemisestä ja jäämisestä, luonnosta, rakastamisesta levottomuudesta, syyllisyydestä sekä itsensä etsimisestä. Alussa sekavalta tuntuva poukkoilu aikatasolta toiselle selkenee kirjan edetessä ja pitää toisaalta otteessaan loppuun asti. Frannyn tarina on ajoittain niin kipeä, ettei sitä kirkasta edes meren kimmellys. Silti aina, aina, synkimpäänkin myrskyyn sekoittuu edes pilkahdus toivoa - myös maailmassa, jossa linnut ovat kuolleet sukupuuttoon, voi yhtenä yönä nähdä tunturipöllön.</p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Nyt meri kunnioittaa minua, kannattelee minua ja tekee raajoistani keveät ja vahvat. Se kuljettaa minua mukanaan ja syleilee minua aivan kuin minä syleilen sitä. En pysty taistelemaan sitä vastaan. En osaisi taistella sitä vastaan.</p><p style="text-align: justify;"> Niall kirjoitti minulle kerran:</p><p style="text-align: justify;"> <i>Rakastat minua vain toiseksi eniten. Mutta millainen idiootti olisi mustasukkainen merelle?</i>"</p></blockquote><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"><i>Viimeinen muuttolintu</i> on myös kirja ilmastonmuutoksesta sekä maailmasta, joka on jo pelottavan lähellä. <i>Eläimet kuolevat. Pian täällä on vain meitä ihmisiä.</i> Charlotte McConaghy on kirjoittanut esikoisromaaninsa maailmaan, jossa niiden, jotka vielä haluavat vierailla joissain jäljellä olevissa metsissä, on ilmoittauduttava jonotuslistalle ja toivottava, että ehtivät ennen, kuin metsät katoavat lopullisesti. Ilmaston lämpenemisen - tai kuumenemisen - seurauksena ovat kadonneet niin pohjoisen karhut, savannien kissapedot kuin sademetsien apinatkin ja maailman viimeisenä pidetty susi on kuollut vankeudessa edellisenä vuonna. </p><p style="text-align: justify;">Vaikka <i>Viimeisessä muuttolinnussa</i> luonnosta on jäljellä enää viimeiset rippeet, onnistuu McConaghy silti ravisuttamaan nimenomaan luontokuvauksillaan. Minulle kirja on laivan kylkiä vasten iskeviä aaltoja, merestä heijastuvaa aurinkoa, jalkoja vasten kahisevaa rantaheinikkoa sekä kirkunaa, joka voi lähteä vain maailman viimeisistä linnuista. </p><p style="text-align: justify;">Monessa kohdin <i>Viimeinen muuttolintu</i> tuo mieleen <i>Suon villin laulun</i>. Ehkä meren takia, tai sitten vain kylmän veden tunnun vuoksi, näistä kahdesta McConaghyn teos oli enemmän minun kirjani.</p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Äiti kehotti aina minua etsimään johtolankoja. </p><p style="text-align: justify;"> 'Mitä varten?' kysyin ensimmäisellä kerralla.</p><p style="text-align: justify;"> 'Elämää. Niitä on piilossa joka puolella.'"</p></blockquote><p style="text-align: justify;"><br /></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-14010826803980602142021-11-14T12:43:00.002+02:002021-11-14T12:43:33.475+02:00Se pakkaa pieneen Ryhmä Hau -reppuun varapaidan, sukat ja kettupehmolelun.<p style="text-align: justify;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh87gqNs3YQ-VVLO8gR-VOzfUqTipbmk18DxA4z6gmc7WVT4FKXroDJIYDu4SjramfrrnGG4sQlbmnLMKlOAvyfPz9h_r4a11C19U_MvrvaT9LVG_ql3mw1KCh9fnU9LRZTSh-ZEB_W1_s/s2000/isanpaiva.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2000" data-original-width="2000" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh87gqNs3YQ-VVLO8gR-VOzfUqTipbmk18DxA4z6gmc7WVT4FKXroDJIYDu4SjramfrrnGG4sQlbmnLMKlOAvyfPz9h_r4a11C19U_MvrvaT9LVG_ql3mw1KCh9fnU9LRZTSh-ZEB_W1_s/w640-h640/isanpaiva.jpg" width="640" /></a></div> <p></p><p style="text-align: justify;">Se pakkaa pieneen Ryhmä Hau -reppuun varapaidan, sukat ja kettupehmolelun, kiinnittää turvavyöt ja vie hammaslääkäriin. Neuvolassa se istuu puisella tuolilla, joka vedetään nurkasta sitä varten, sillä alun perin tuoleja oli vain kahdelle. Se vie jalkapalloharjoituksiin ja partioleirille ja nukkuu retkipatjalla puolijoukkueteltassa perjantain ja lauantain vastaisen yön pitkän työviikon jälkeen, vaikka olisi oikeasti vain halunnut saunaan ja omaan sänkyyn. <i>Asia on sitä myöten selvä</i>, se sanoo silloinkin, kun asia tuntuu kaikkea muuta kuin selvältä, ja on lopulta tietenkin oikeassa. Farmarin takapenkille se raivaa tilaa niin, että sinne mahtuvat myös kaverit, ja odottelee Megazonen ulkopuolella, kunnes synttärit ovat ohi. Se valvoo hampaidenpesut ja pitää huolta karkkipäivistä, ja legoilla se jaksaa leikkiä vaikka kuinka pitkään. Töihin se vetää joskus päälleen puvun ja puhuu tuntitolkulla maanpuolustustahdosta ja joskus se vetää päälleen työhousut ja raivaussahan. Sen sylissä on aina tilaa ihan niin kuin traktorin kopissakin, jonne se nostaa kärsivällisesti pienen apukuskin. Mieluiten se lukee ääneen Mauri Kunnaksen kirjoja, ja kun se heittää selkäänsä ruskean viltin ja pukeutuu harmaakarhuksi, on parasta juosta pakoon niin, että lattia tömisee. <br /></p><p style="text-align: justify;">Se vaihtaa pyörän rikkoutuneen renkaan, tai paikkaa, jos vain voi. Voitelee sukset kelin mukaan ja soittaa, uusitaanko Aku Akun ankan tilaus, kun on jälleen tullut hyvä tarjous. Aamuisin se lähtee lenkille, ihan joka aamu, ja juoksee parisen tuntia, jollei pääse hiihtämään. Se pelaa timanttipeliä ja Afrikan tähteä ja juoksee jalkapallon perässä, kun pojat käskevät. Ohi kulkiessaan se sipaisee pehmyttä vaaleaa tukkaa, ja siitä muistan aina, kuinka sen kanssa kolmekymmentä vuotta aiemmin istuttiin sohvalla punaisen saalin alla lukemassa Suomen kansan satuja. Se leipoo puolukkapiirakkaa ja kääretorttua ja sekoittaa pojille marjamehun, jonka jäljiltä suupielistä pyyhitään violetit viikset. Kun katson sitä pelaamassa viisivuotiaan kanssa tämän itse askartelemaa peliä, on se taas kolmekymmentä vuotta nuorempi mutta paljon kärsivällisempi ja rauhallisempi. Se kuuntelee uutisia radiosta ja torkahtaa istualteen sohvalle kesken James Bondin.<br /></p><p style="text-align: justify;">Isä.<br /></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-67632348163651232412021-11-09T14:50:00.001+02:002021-11-09T14:50:00.176+02:00Anna Ekberg: Vaarallinen nainen.<p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;"> "Hän kuulee miehen takanaan. Ehkä tämä kaataa jotain sännätessään hänen peräänsä, ehkä ääni on vain hänen päässään, kun hän juoksee käytävää eteenpäin kohti portaita ja hissiä. Hänen on päästävä ulos, pois, hänen täytyy yrittää ymmärtää tapahtunutta, todellisuutta, joka yhtäkkiä on romahtanut hänen ympärillään. Kaikki on pirstoutunut palasiksi, hänen tuntemansa maailma, kaikki se, mihin hän uskoo, kaikki se, mitä hän luuli tienneensä. Nyt se kaikki lojuu pieninä terävinä sirpaleina Hotel Royalin lattialla, käytävällä, portaissa, tyylikkäässä aulassa, ja jokainen askel viiltää jalat verille.</p><p style="text-align: justify;"> Se mies.</p><p style="text-align: justify;"> <i>Se mies</i>."</p></blockquote><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhvEjHXyB-u2Sfa2qbWMQe3HM50pHvQP-ACMiBzZPFvnjcFsjRYm1mk5TzxXaX5Wk4ZcUSwTUlBbo-6CHHbXDIjjF6E0kf_nUd0_HYmyFtD_ZmGPTZxtTaMif0mr8xIXNFyCVGiQGG72Rs/s800/2904534.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="800" data-original-width="567" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhvEjHXyB-u2Sfa2qbWMQe3HM50pHvQP-ACMiBzZPFvnjcFsjRYm1mk5TzxXaX5Wk4ZcUSwTUlBbo-6CHHbXDIjjF6E0kf_nUd0_HYmyFtD_ZmGPTZxtTaMif0mr8xIXNFyCVGiQGG72Rs/w142-h200/2904534.jpg" width="142" /></a></div><b>Anna Ekberg: Vaarallinen nainen (På date med en morder, 2021. suom. Katarina Luoma)</b><p></p><p style="text-align: justify;"><b>Minerva, 335 sivua.</b></p><p style="text-align: justify;"><b>Arvostelukappale. <br /></b></p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;">Kuin liikenneonnettomuus sisimmässä. Niin Iben kokee sisarensa Cecilien katoamisen aiheuttaman surun. Elämä jatkuu, lasinsirpaleet ja verijäljet siivotaan pois, ihmiset unohtavat - mutta Ibenin elämä ei enää koskaan palaa ennalleen.</p><p style="text-align: justify;">Poliisit ovat vakuuttuneita, että Cecilie on kuollut murhan uhrina. Ei murtojälkiä eikä jälkiä kamppailusta, tekijän on täynyt olla joku, jonka Cecilie tunsi ja itse päästi sisään. Lisäksi tekijän on täytynyt olla äärimmäisen taitava: koko sisaren asuunto oli imuroitu, tasot ja ovenkahvat pyyhitty, jopa imurin pölypussi irrotettu jälkeenpäin ja viety pois. Vuoden kuluttua poliisilta puuttuu murhaajan lisäksi yhä kaksi muutakin tärkeää palaa: ruumis ja motiivi. </p><p style="text-align: justify;">Jatka jo elämääsi, tuntuu koko muu maailma kehottavan Ibeniä. Iben on kuitenkin päättänyt selvittää sisarensa kohtalon ennen sitä, sekä itsensä että pienten siskontyttöjensä takia. Iben on vakuuttunut, että Cecilien on täytynyt tavata murhaajansa jollain niillä monista nettideittisivuista, joilla tämä ennen katoamistaan vietti aikaansa ja toteutti fantasioitaan, ja että on hyvinkin mahdollista, että mies on siellä yhä, odottamassa seuraavaa uhriaan. <br /></p><p style="text-align: justify;">Sinun naamiostasi minä sinut tunnen.</p><p style="text-align: justify;">Löytääkseen sisarensa murhaajan Ibenin on vain luotava oma profiilinsa ja aloitettava etsintä.<br /><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"<i>Se mies</i>. Ajatus juolahtaa Ibenin mieleen vasta, kun hän astuu kaupasta ulos valoon. Oliko mies sama, joka seuraa häntä? Mies mustassa farmariautossa, mies, joka on pysäköinyt autonsa hotellin lähettyville ja soitti hänelle keskellä yötä. Cecilien mahdollinen murhaaja? Iben kuvittelee sen mielessään. Miten mies seuraa ja vahtii häntä herkeämättä, missä hän on ja mitä tekee. Mies odotti häntä, kun hän lähti hotellista. Seurasi häntä, näki hänen menevän seksikauppaan. Ja tuli sitten perässä. Ibenin huomaamatta mies odotti häntä, etsi oikeaa hetkeä. Mutta miksi? Jotta pääsi säikäyttämään hänet? Koska mies tietää, että Iben etsii häntä? Että Iben jahtaa häntä? Mutta entä jos roolit ovatkin toisinpäin, Iben pohtii ja seisahtuu. Oivallus pyörryttää häntä. Ajatus siitä, että hän onkin ehkä se, jota jahdataan."</blockquote></div><p></p><p style="text-align: justify;"><i> </i></p><p style="text-align: justify;"><i>Vaarallinen nainen</i> on Anna Ekberg -pseudonyymin taakse kätkeytyvän dekkaristikaksikon Anders Ronnow Klarlundin ja Jacob Weinreichin trillerisarjan neljäs osa. Kuten edellisissäkin dekkareissa myös <i>Vaarallisessa naisessa</i> keskiössä ovat ihmissuhteet ja niiden välillä myrkylliset, jopa sairaat kiemurat ja valtasuhteet. Kuka lopulta olikaan Cecilie, sisko jonka kanssa hän kasvoi ja jonka hän luuli tuntevansa, pohtii Iben selatessaan sisarensa salaperäisiä nimikirjaimia ja tapaamispaikkoja vilisevää päiväkirjaa ja kulkiessaan tämän digitaalisissa jalanjäljissä syvemmälle ja syvemmälle. Entä kuka hän on itse, hän joka yhtäkkiä ja täysin tahtomattaan huomaa viehättyvänsä samasta vaarasta, joka vei myös Cecilien?<br /></p><p style="text-align: justify;">Jos hän ei ikinä tuntenut siskoaan, tunsiko hän edes lopulta itseään?</p><p style="text-align: justify;">Anna Ekbergin trillerit toimivat hyvin niille, jotka etsivät hitaasti kasvavaa jännitystä ja rakentuvaa tarinaa ilman, että sorrutaan liialliseen brutaaliuteen ja raakuuksilla mässäilyyn - myös <i>Vaarallinen</i> <i>nainen </i>luottaa uhkaavaan tunnelmaan ja vähä vähältä lisääntyvään vaaran tuntuun. Ihan sarjan suosikkini, <i>Kadotetun naisen</i>, tasolle tämä uutuus ei kuitenkaan yllä, sillä paikoin tarina lipuu turhankin syvälle deittailumaailmaan ja nimettömänä varattuihin hotellihuoneisiin ja unohtaa varsinaisen kilpajuoksun murhaajan kanssa.</p><p style="text-align: justify;">Lopussa Ekberg onnistuu jälleen yllättämään. Sitä toki osasin jo edellisten osien perusteella odottaakin.<br /></p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Kuuluu... <i>ääni</i>. Hänestä tuntuu, ettei hän ole yksin. Vai uneksiiko hän vain? Ympärillä on säkkipimeää. Aivan liian pimeää. Tuntuu kuin hahmo seisoisi hänen edessään ja tukkisi hänen näkökenttänsä. Kumartuisi hänen ylleen. Se mieskö? Ei, se on mahdotonta, hän ajattelee ja kuuntelee. Ei ääntäkään. Ei tietenkään, Cecilie tuumii ja tuntee olonsa vähän tyhmäksi. Hän on väsynyt, yliväsynyt, hänen pitää nukkua, ehkä hän nukkuu jo. Kyllä, hän uneksii, hän on vakuuttunut siitä. Uneksii äänestä, melko heikosta. Joku hengittää aivan hänen lähellään."</blockquote></div><br /><p></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-18439913484130917342021-10-29T18:23:00.001+03:002021-10-29T18:23:57.080+03:00Kuukauden vege: tortillat nyhtötofulla ja marunoidulla kaalilla.<p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMheTu5NJ4x0x_yTNLHoMjCtMPdEDXsp6WsoA5_K2Z3Lj7nScNSmcnugaJ5qyWUJneuiDe61yvsLC0R_aW3kJ29P20vXj2XBTAZTOErIt_U09uMfQOVBaX-2_81dVzFSPrsWxHlE3WRvU/s1037/nextmex2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMheTu5NJ4x0x_yTNLHoMjCtMPdEDXsp6WsoA5_K2Z3Lj7nScNSmcnugaJ5qyWUJneuiDe61yvsLC0R_aW3kJ29P20vXj2XBTAZTOErIt_U09uMfQOVBaX-2_81dVzFSPrsWxHlE3WRvU/w640-h426/nextmex2.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg9oug7r1824ATqmosl5Xj-5o3OQnqI-GHWP8YhP8tnV8WlfLaC63DEVmmEca-JyTOZPI2u25KnwZis9pUWpdIBOQXnG5y5H8X0oQEH0r1xo5YFmqTVnPrUaBWt57FPZGMtuyb7087nHrE/s1028/nextmex3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="672" data-original-width="1028" height="418" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg9oug7r1824ATqmosl5Xj-5o3OQnqI-GHWP8YhP8tnV8WlfLaC63DEVmmEca-JyTOZPI2u25KnwZis9pUWpdIBOQXnG5y5H8X0oQEH0r1xo5YFmqTVnPrUaBWt57FPZGMtuyb7087nHrE/w640-h418/nextmex3.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiVx6HHRo6ZyLyg9KbQqFxJStCSVOhj32o-gkohvem0N4mAo2UMhZSr2EjWNfj52iRAHzdIq2Nlq4LJ98rgkzTtmVtlH9uHKkqJe__lraMl0UPfJ600b5bizvd9Mbj6NDIr8r3NK4C11HM/s1037/nextmex1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiVx6HHRo6ZyLyg9KbQqFxJStCSVOhj32o-gkohvem0N4mAo2UMhZSr2EjWNfj52iRAHzdIq2Nlq4LJ98rgkzTtmVtlH9uHKkqJe__lraMl0UPfJ600b5bizvd9Mbj6NDIr8r3NK4C11HM/w640-h426/nextmex1.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhOfRCQFKMnLAKUR8AyX8vFmMVf1Zj3YUNhHED_Sdm4O9FUa04TQb9WrtwCY1Fsscck-aPzlE9HsDNox0iLfAPaw_msQhDdGBGrsCSCy4Vukw-iKey3Yjf3viK-eVmdIfN1zL7tJ4zhvWI/s1037/nextmex4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="665" data-original-width="1037" height="410" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhOfRCQFKMnLAKUR8AyX8vFmMVf1Zj3YUNhHED_Sdm4O9FUa04TQb9WrtwCY1Fsscck-aPzlE9HsDNox0iLfAPaw_msQhDdGBGrsCSCy4Vukw-iKey3Yjf3viK-eVmdIfN1zL7tJ4zhvWI/w640-h410/nextmex4.jpg" width="640" /></a></div><br /> <p></p><p style="text-align: center;">Lokakuussa kokataan tortilloja ihan uudella tavalla ja laitetaan täytteeksi nyhtötofua, tomaattisalsaa ja marinoitua kaalia. Ohje kotiutui meille Ruokaboksin mukana.</p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: center;"><u><b>TORTILLAT NYHTÖTOFULLA JA MARINOIDULLA KAALILLA</b></u></p><p style="text-align: center;"><b>nyhtötofu: </b><br /></p><p style="text-align: center;">1 pkt tuoretofua</p><p style="text-align: center;">1 ps veggie tacos -maustetahnaa</p><p style="text-align: center;"><b><br /></b></p><p style="text-align: center;"><b>marinoitu punakaali:</b></p><p style="text-align: center;">pala punakaalia</p><p style="text-align: center;">2 porkkanaa</p><p style="text-align: center;">2 rkl valkoviinietikkaa</p><p style="text-align: center;">1 tl suolaa</p><p style="text-align: center;">2 tl sokeria</p><p style="text-align: center;">1 rkl öljyä</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>salsa:</b></p><p style="text-align: center;">kolme tomaattia</p><p style="text-align: center;">puolikas chili</p><p style="text-align: center;">kourallinen tuoretta minttua</p><p style="text-align: center;">1/2 tl suolaa ja sokeria</p><p style="text-align: center;">1/2 limen kuori ja mehu</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>lisäksi:</b></p><p style="text-align: center;">tortillalettuja</p><p style="text-align: center;">1 pkt kaurakeviä</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;">Suikaloi punakaali ja kuori ja raasta porkkanat. Sekoita porkkanoiden ja kaalin joukkoon valkoviinietikka, suola, sokeri ja öljy ja jätä marinoitumaan.</p><p style="text-align: center;">Kuivaa tofu talouspaperilla ja murustele se leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 225-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Sekoita sen jälkeen tofun joukkoon maustetahna ja paista vielä viitisen minuuttia.</p><p style="text-align: center;">Pese ja kuutioi tomaatit ja lisää joukkoon hienonnettu chili, limen kuori ja mehu, kourallinen minttua sekä suola ja sokeri. Sekoita ja anna tekeytyä hetki.</p><p style="text-align: center;">Lämmitä tortillaletut. Sivele tortillojen päälle kaurakeviä ja kaikkia kolmea täytettä. Tarjoa heti.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Jotain muuta tex mexiä?</b></p><p style="text-align: center;">Kokeile vaikka</p><p style="text-align: center;"><a href="http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2021/06/kuukauden-vege-meksikolainen-papu.html">meksikolaista papu-tomaattikeittoa</a></p><p style="text-align: center;">tai</p><p style="text-align: center;"><a href="http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2019/08/kuukauden-vege-maailman-paras-nachovuoka.html">maailman parasta nachovuokaa</a></p><p style="text-align: center;"><br /></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-77386350695013038642021-10-03T11:16:00.004+03:002021-10-03T11:16:55.599+03:00Juha Itkonen: Kaikki oli heidän.<p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote> "Tällaisia iltoja. Tällaisia puheita. Tällaista elämää. Miten sitä voisi kuvailla? Miten sen voisi jälkikäteen tavoittaa? Miksi pitäisi? Bachin menuetti soi valoisassa kesäillassa, mustarastaat pomppivat nurmikolla, he söivät kallista asrtesaanikermajäätelöä ja Espanjasta tuotuja sormenpään kokoisia pensasmustikoita, heidän elämänsä oli rikollisen helppoa mutta silti myös vaikeaa, ja varmaankin he yrittivät parhaansa, useimmiten he yrittivät, mitä muuta he olisivat voineet tehdä?"</blockquote></div><p></p><br /><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9yNSmvTetrOAReWQ0XIo3SXJWLIdqtbUAZUV-QMGnK1cf02fKGKQOZm-uYH4X3BSzoyC70lVSGy8_G7sLYoziRf2il6_O4cdJWCA1cvsJAJZ5R3o3bargIC-0OQmx7MQdId1HcURa740/s2048/9789511409946.jpeg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1286" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9yNSmvTetrOAReWQ0XIo3SXJWLIdqtbUAZUV-QMGnK1cf02fKGKQOZm-uYH4X3BSzoyC70lVSGy8_G7sLYoziRf2il6_O4cdJWCA1cvsJAJZ5R3o3bargIC-0OQmx7MQdId1HcURa740/w126-h200/9789511409946.jpeg" width="126" /></a></b></div><b>Juha Itkonen: Kaikki oli heidän (2021)</b><p></p><p style="text-align: justify;"><b>Otava, 393 sivua.</b></p><p style="text-align: justify;"><b>Arvostelukappale.</b></p><p style="text-align: justify;"><b> </b></p><p style="text-align: justify;">Siinä isä nyt seisoo, bussiterminaalissa, äidin edellisenä kesänä ostamassa kesäasussa, jonka rypyt huutavat yksinäisyyttä. Sitten viime näkemän isä on taas laihtunut niin, että vyöhön on ollut pakko kairata uusi reikä. Aikoinaan mahtavan isän tilalla Ilmari Pohjalainen, teatteriohjaaja, näkee nyt tämän voimansa menettäneen hahmon keskellä maailmaa, joka on auttamatta ajanut tästä ohi.<b> </b>Pelkkä varjo, ajattelee Ilmari isänsä putkikassia kantaessaan.</p><p style="text-align: justify;">Muttei Ilmarin omakaan elämä ole täysin raiteillaan. Keltainen omakotitalo on vasta maalattu, vierashuoneessa on tilaa myös isälle ja kesäisin pöytä katetaan ulos puutarhaan omenapuiden alle. Silti jokin tuntuu puuttuvan, tai jääneen jonnekin matkan varrelle, hukkuneen töihin, näytelmäkäsikirjoituksiin, jalkapalloturnauksiin kuskaamisiin ja toiveisiin, jotka eivät ehkä kuitenkaan olleet yhteisiä. Poika Vilho tuntuu hänkin olevan oman elämänsä kanssa eksyksissä. Ajatukset ovat alkaneet kummasti lukkiutua ja asioista, jotka ennen ovat olleet merkityksellisiä, on tullut harmaata möykkyä. Prometheusleirillä seinä nousee vastaan lopullisesti. On kesä 2019.<br /></p><p style="text-align: justify;">Olisi helppo luulla, että mannerlaatat vavahtelevat kerrallaan vain yhden ihmisen alla. Mutta kun mukanaan kantaa aina myös edellisiä ja tulevia sukupolvia, ei niin tietenkään ole. </p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote><p>"Kaikkien yhteisten vuosikymmenten jälkeen, vuosikymmenten jotka nyt äkkiä olivat ohi, se oli hänen päällimmäinen muistikuvansa kuolleesta vaimostaan: Aila odottamassa, että myrsky olisi ohi ja heidän elämänsä voisi jatkua edes kutakuinkin ennustettavana ja joskus jopa onnellisena. Aila kutomassa sukkia. Aila lukemassa kirjaa. Aila pakastamassa marjoja. Aila kirjoittamassa joulukortteja sukulaisille. Aila koko ajan siinä, ankkurina paikallaan, eikä hän ollut edes tajunnut sitä. Ailan olemassaolo oli ollut itsestäänselvyys.</p><p> Nyrkkeilysäkki, Ilmari oli sanonut hänelle. Sä käytät äitiä nyrkkeilysäkkinäsi.</p><p> Kyllä Markku tunsi myös katumusta. Joskus se oli niin syvää, että hän tunsi hukkuvansa siihen."</p></blockquote></div><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;">Kolmekymmentä vuotta myöhemmin pandemia iskee jälleen, tällä kertaa täysin muuttuneeseen maailmaan. Viranomaisten vakuuttelusta huolimatta hamstraus on taas alkanut, ja uutisten jälkeen se vain kiihtyy: tuhansien kilometrien päässä on taas päässyt irti virus, joka voi hyvinkin olla se nykyisen maailmamme viimeinen. Töiden loputtua Vilho ajaa isoisänsä mökille ollakseen yksin maailman luhistuessa ympäriltä. Katastrofi saa myös menneisyyden valinnat näyttämään toisenlaisilta. Miten paljon pitää menettää tajutakseen, että on jo saanut kaiken?</p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote> "Ilman suunnitelmia ei ollut elämää. Ilman haluamista ei ollut suunnitelmia. Elämä, jota tämän kertomuksen ihmiset elivät, edellytti että he aina ja jatkuvasti halusivat jotain sellaista, mitä heillä ei vielä ollut. Sitä ei suinkaan välttämättä tarvittu, se saattoi päinvastoin olla haitallista ja usein olikin, mutta tuntui silti välttämättömältä. Haluamisen pakko oli tuonut ihmiskunnan pitkälle, saanut aikaan tämänkin pienen paratiisin, jonka Ilmari oli halunnut omakseen ja hetkeksi myös saanut, ja siksi oli myös surullista että haluaminen oli saavuttamassa rajansa, näin ei voinut jatkua, se oli yksinkertaisesti mahdotonta - he eivät halunneet myöntää sitä, mutta he olivat kaikki törmäämässä seinään."</blockquote></div><p></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"><i>Kaikki oli heidän</i> on romaani isistä ja pojista. Paperilla aihe ei tunnut kovinkaan tuoreelta, kunnes tajuan: näitä tarinoita olen lukenut kymmeniä, mutta aina äitien ja tytärten näkökulmasta. Ehkä siihenkin on syynsä. Mies, joka ei puhu eikä pussaa, ei myöskään kirjoita paperille sieluaan ja avaa ylisukupolvisia traumojaan kaikkien luettavaksi. Onneksi on Juha Itkonen.</p><p style="text-align: justify;">Itkosen isät ja pojat ovat kaikki päättäneet katkaista ketjun itseensä: minusta ei tule samanlaista kuin isäni, ajattelevat he muistaessaan uhkaavan hahmon, joka karjui kun olisi pitänyt ottaa syliin, lusikoi keiton illasta toiseen hiljaisessa keittiössä mitään sanomatta, soitti humalassa mökiltä, jonne oli lähtenyt hirvikivääri mukanaan. Miesten tarinassa saavat toki suunvuoron myös naiset, tosin tällä kertaa sivuosassa. He katoavat tapettiin, odottavat kuuliaisesti myrskyn taas kerran laantuvan ja silittävät paidat, toisaalta repäisevät itsensä irti idyllistä, joka ei lopulta ollutkaan sitä, miltä näytti.</p><p style="text-align: justify;">Minusta ei tule tuollaista, voi päättää. Mutta lopputuloksen näkee vasta myöhemmin, sitten kun siihen ei enää voi vaikuttaa. Kun kolmenkymmenen vuoden kuluttua katsoo taaksepäin, voi nähdä myös sen, millaisen maailman on omilla valinnoillaan saanut aikaan.</p><p style="text-align: justify;"><i>Kaikki oli heidän</i> on haikean surumielinen kirja, joka ajoittain lipuu myös dystopian puolelle. Kaiken takaa paistaa kuitenkin toivo, tekisi mieli niin kliseisesti kirjoittaa, mutta Itkosen tapauksessa se ei pidä paikkaansa. Saamastaan onnesta osaa pitää huolta vasta sitten, kun sen on jo menettänyt.<br /></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Jonakin harvinaisina hetkinä universumi asettui täydelliseen harmoniaan. Kaikki kärsityt vaivat olivat sen arvoisia ja tulevat vasta edessä, yksinkertaisesti aivan kaikki oli hetken kohdallaan, ja vaikka sellaiset hetket olivat harhaa, niiden olemassaolo teki elämästä elämisen arvoisen." </blockquote></div><br /><p></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-31290343674019364972021-09-24T13:43:00.001+03:002021-09-24T13:43:00.188+03:00Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä.<p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Mitä enemmän anonyymeja kommentteja luin, sitä enemmän tunsin olevani nainen, joka ei tarvinnut lasta tullakseen onnelliseksi. Joka kerta kun näin valitusten joukossa kommentin, jossa todettiin lasten tuovan elämään iloa, merkityksellisyyttä tai jotain muuta myönteistä, ajattelin, että kyseessä on selviytymiskeino. Äitien oli pakko vakuuttaa sekä itselleen että muille, että ne rakastavat omaa elämäänsä ja olivat tyytyväisiä valintoihin, joita olivat tehneet.</p><p style="text-align: justify;"> Mutta ehkä se oli meistä jokaisen keino selviytyä. Sanoa, että minä halusin tätä,"</p></blockquote><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjpm16n0gU6In_vIRlerCR98f2Vbdkw4Ygg9ELvPtYJBDYIqdvVXfdGWB-LZZUwgLav9bqol6BV_taOuMhYEH9JeZ20Bm-XMoWdRoqJ0PFNmgKzp4pMn1FSaYMojEbuBNehJsC5Bv-ajPM/s2048/9789512419845_335522_2048_4000x%25403x.progressive.webp" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1323" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjpm16n0gU6In_vIRlerCR98f2Vbdkw4Ygg9ELvPtYJBDYIqdvVXfdGWB-LZZUwgLav9bqol6BV_taOuMhYEH9JeZ20Bm-XMoWdRoqJ0PFNmgKzp4pMn1FSaYMojEbuBNehJsC5Bv-ajPM/w129-h200/9789512419845_335522_2048_4000x%25403x.progressive.webp" width="129" /></a></b></div><b>Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä (2021)</b><p></p><p style="text-align: justify;"><b>Gummerus, 296 sivua.</b></p><p style="text-align: justify;"><b> <br /></b></p><p style="text-align: justify;">Jos jotain tältä syksyltä odotin, niin ennen kaikkea Sisko Savonlahden uutuutta. <br /><b></b></p><p style="text-align: justify;"><i>Kai minä halusin tätä</i> jatkaa saman nimettömäksi jäävän päähenkilön kanssa, joka kolme vuotta aiemmin ilmestyneessä kirjassa odotti, kuinka ehkä sinä kesänä kaikki muuttuu. Tulisi rakkaus, Se Oikea, oppisi pitämään itsestään, saisi päätettyä, mitä elämältään haluaa, löytäisi töitä ja söisi ainakin vähemmän thaimaalaista noutoruokaa.</p><p style="text-align: justify;">Ja tosiaan, jokin onkin muuttunut (sen edellisen kirjan lähes maanisen sipsiaddiktion lisäksi): yhtenä päivänä poikaystävä Valtteri kantaa kavereineen päähenkilön asuntoon, siihen Kallion kaksioon, kasapäin vinyylilevyjä, kenkätelineen, suuren mustan tuulettimen, samoja keittiötarvikkeita, jotka jo löytyvät asunnon kaapeista sekä työpöydän, joka on yhtä ruma uudessa ympäristössä kuin Valtterin yksiössäkin. Vinyylilevyille ostetaan neljä hyllyä Ikeasta, mutta suurin osa muista tavaroista jää ajelehtimaan ympäri asuntoa omaa paikkaansa löytämättä. Suihkugeelikin loppuu parissa viikossa, kun käyttäjiä on kaksi. </p><p style="text-align: justify;"><i>Kai minä halusin tätä</i>, miettii päähenkilö, jolla nyt on avomies, vakava parisuhde, koira, koti ja kierukka, mutta joka yhä edelleenkään ei ole oikein löytänyt itseään. <i>Minusta tuntuu, että sisälläni on jotain ylimääräistä ja haluan sen pois sieltä</i>. Kun asiaa tarkemmin miettii, käy koko ajan selvemmäksi, ettei kyse ole varmastikaan pelkästään kierukasta.<br /></p><p style="text-align: justify;">(Onneksi sipsiaddiktion sijaan voi aina selailla Toria ja hankkia jotain uutta kuten 70-lukulaisen sohvapöydän tai saviruukun täyttämään tyhjiön, jota ei halua nähdä.)<br /></p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Mutta kun aurinko alkoi laskea - aikaisin, koska oli talvi - ja kotonani tuli pimeää, koska en jaksanut nousta ylös matolta ja panna valoja päälle, unohdin koko jutun ja nukahdin. Herätessäni kello oli seitsemän illalla. Naapuristani kuului puhetta. Joku nauroi. Mietin, lähtisinkö käymään lähikaupassani. Jos menisin ostamaan wasabipähkinöitä ja näkisin samalla vähän ihmisiä. Jokin ajatuksessa sai minut tuntemaan itseni äärettömän yksinäiseksi."</blockquote></div><br /><p></p><p style="text-align: justify;">Myös temaattisesti <i>Kai minä halusin tätä</i> jatkaa samalla linjalla Savonlahden esikoisen kanssa. Rakkauden ja sen etsimisen ohella kirja puhuu itsensä rakastamisen vaikeudesta, ulkonäköpaineista ja rumuuden kokemuksesta, yhteiskunnan naiskuvasta ja sen asettamista vaatimuksista, biologisesta kellosta ja kuluttamisesta. Onko pakko haluta sitä mitä kaikki muutkin? Ovatko parisuhde ja lapset sittenkin vain äidin tai sen Sukevalla asuvan tädin toiveita? Mitä tapahtuu onnellisen lopun jälkeen, sitten kun tavarat on kannettu yhteiseen kotiin? Entä jos ei voi olla hankkimatta vielä sitä yhtä kippoa, jota ei oikeasti edes tarvitse? Entä jos ei koskaan opi rakastamaan vinoa nenäänsä ja olo on tyhjä sittenkin, kun on saanut kaiken? Ja miten paljon on maksettava päästäkseen sinne, minne kai sitten ihan itse halusi? </p><p style="text-align: justify;">Rakastan Sisko Savolahden päähenkilöä yhtä paljon kun häntä itseään. Ja ihmekös tuo, <i>Kai minä halusin tätä</i> on esikoisteoksen tavoin pitkälti autofiktiota. Kaikkien filttereillä kuorrutettujen selfieiden, HS Visioiden ja täydellisen harmonisten Instagram-feedien maailmassa on jotenkin kotoisaa, lohdullistakin, että joku puhuu ulkonäköpaineista, itseinhosta, mielenterveydestä, epävarmuudesta, päivistä joina ei jaksa kuin selailla Torin ilmoituksia sekä elämästä, josta ei monestikaan ole someen päivitettävää. Sisko Savolahden tekstit ovat sekä viihdettä että vertaistukea, samassa satiirilla ja mustalla huumorilla kuorrutetussa paketissa.<br /></p><p style="text-align: justify;">Jostain syystä monessa kohtaa tulee mieleen Miika Nousiainen, se naispuolinen versio vain. Savonlahden teksti on samalla helppolukuista ja syvällistä. Kolmesataa sivua on käytännössä hotkaistava.<br /></p><p style="text-align: justify;">Silti <i>Kai minä halusin tätä</i> ei onnistu saamaan aikaan sellaista hurahdusta kuin <i>Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu</i>. Ehkä syynä on kuitenkin sama päähenkilö, jonka edelliskirjan jälkeen olisin jo toivonut löytävän itsensä tai ainakin lopettavan isänsä rahoilla elämisen. <i>Älä ylianalysoi ihan kaikkea tai ainakaan enää ajattele, miten joku kommentoi ulkonäköäsi kolmekymmentä vuotta sitten</i>, tekisi mieli sanoa. Vähän kuin edeltäjänkin kanssa jäin edelleen odottamaan sitä onnellista loppua - jonka nyt kahden kirjan jälkeen olisi ansainnut minun lisäkseni myös päähenkilö.<br /></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Vuosia sitten puhuin ystävieni kanssa parisuhteista. He sanoivat, että oli hienoa, miten paljon parisuhteessa oppi itsestään. Tiesin jo silloin, etten olisi halunnut oppia itsestäni yhtään enempää.</p><p style="text-align: justify;"> 'Onko tuon koiran pakko olla kimpussani?' Valtteri kysyi, ja hänkin kuulosti siltä, ettei jaksanut enää.</p><p style="text-align: justify;"> Katsoin ulos ikkunasta. Siellä oli alkanut sataa lunta."</p></blockquote>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-72279257740257068292021-09-08T16:01:00.001+03:002021-09-08T16:01:00.265+03:00Joël Dicker: Huoneen 622 arvoitus.<p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Kello oli puoli seitsemän aamulla. Palace de Verbier -hotellissa oli pimeää, aurinko ei vielä ollut noussut, ja lunta pyrytti.</p><p style="text-align: justify;"> Huoltohissin ovet aukesivat kuudennessa kerroksessa. Hotellin työntekijä astui hissistä aamiaistarjotin kädessään ja lähti kävelemään kohti huonetta numero 622.</p><p style="text-align: justify;"> Saavuttuaan huoneen ovelle työntekijä huomasi sen olevan raollaan. Ovenraosta näkyi hiukan valoa. Tarjoilija ilmoitti tulostaan, mutta kukaan ei vastannut. Lopulta hän päätti astua sisään ajatellen, että huoneen ovi oli kenties jätetty auki juuri häntä varten. Nähdessään, mitä huoneessa oli, tarjoilija alkoi huutaa. Hän kiiruhti kertomaan näkemästään kollegoilleen ja hälyttämään apua.</p><p style="text-align: justify;"> Sitä mukaa, kun uutinen hotellissa levisi, valot alkoivat syttyä ikkunoihin.</p><p style="text-align: justify;"> Huoneen numero 622 lattialla makasi ruumis."</p></blockquote><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"> <br /></p><p style="text-align: justify;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfD0g_PsnkjMuhOyIj06mf_1E6me0kzG5KYhO46TzXlPjgqjeFAtv452303s439iVBgmMEitMSj7-X7xy6HpW5kfYcef7aJhtiX3euv-F0gnl-2kR3V55hwgGPUHkheYt-s-2USRkwl_o/s317/huoneen-622-arvoitus.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="317" data-original-width="201" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfD0g_PsnkjMuhOyIj06mf_1E6me0kzG5KYhO46TzXlPjgqjeFAtv452303s439iVBgmMEitMSj7-X7xy6HpW5kfYcef7aJhtiX3euv-F0gnl-2kR3V55hwgGPUHkheYt-s-2USRkwl_o/w127-h200/huoneen-622-arvoitus.jpg" width="127" /></a></div><b>Joël Dicker: Huoneen 622 arvoitus (L'enigme de la chambre 622, 2020. suom. Kira Poutanen)</b><p></p><p style="text-align: justify;"><b>Tammi, 648 sivua.</b></p><p style="text-align: justify;"><b>Arvostelukappale. </b></p><p style="text-align: justify;"><b> </b><br /></p><p style="text-align: justify;">Kesällä 2018 erehdyttävästi kirjailija Dickeriä itseään muistuttava Joël matkustaa Sveitsin Alpeille Palace de Verbierin luksushotelliin tarkoituksenaan levätä ja nuolla haavojaan rauhassa. Hänen hyvä ystävänsä ja kustannustoimittajansa Bernard de Fallois on vastikään kuollut ja lisäksi myös hänen tuore mutta sitäkin potentiaalisempi suhde on loppunut kirjelappuun, jota koristavat sanat "tämä ei toimi". Koska koko Geneve tuntuu olevan täynnä muistoja, paikkaa Joël autonsa ja suuntaa kohti vuoristoa. Palace de Verbier valikoituu kohteeksi oikeastaan pelkästään sattumalta.<br /></p><p style="text-align: justify;">Kävellessään ensimmäistä kertaa kohti sviittiään Joëlin huomio kiinnittyy erikoiseen seikkaan: jostain syystä hotellista puuttuu kokonaan huone numero 622 ja huoneiden 621 ja 623 välistä löytyy huone 621 B. Kysyessään asiasta, Joël saa pelkästään vältteleviä ja epäuskottavia selityksiä oudolle huonejärjestykselle. Aivain kuin joku yrittäisi salailla jotain.<br /></p><p style="text-align: justify;">Joku toinen voisi antaa kummallisen yksityiskohdan olla, mutta ei Joël: kirjailijana hän tietää, että se kaikista pienin ja vähäpätöisin asia voi joskus olla kokonaisen tarinan alku. </p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Yön sydän. Koko hotelli nukkui.</p><p style="text-align: justify;"> Yhtäkkiä valot sammuivat kuudennen kerroksen käytävästä. Valokatkaisijaa painanut hahmo astui varjoista ja käveli käytävää pitkin varovasti eteenpäin, pehmeä kokolattiamatto vaimensi askelten äänen. Hahmo pysähtyi hetkeksi jokaisen huoneen eteen tarkistamaan niiden numerot ja seisahtui lopulta huoneen numero 622 eteen. Hahmo työnsi käden takkinsa taskuun ja veti sieltä esiin pistoolin.</p><p style="text-align: justify;"> Hahmo koputti hansikkaaseen verhotulla kädellään sviitin oveen. Juuri niin voimakkaasti, että huoneen asukas heräsi. </p><p style="text-align: justify;"> Kuului ääniä. Oven alta näkyi valoa. Huoneen asukas nousi vuoteestaan. Sitten sisältä kuului askelia.</p><p style="text-align: justify;"> Hahmo varjoista painoi sormensa liipaisimelle. Heti kun ovi aukeaisi, hänen pitäisi ampua. Ja tähdätä hyvin.</p><p style="text-align: justify;"> Kuolema odotti."</p></blockquote><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;">Joëlin tarina alkaa siis kahdenkymmenen vuoden takaa Palace de Verbieristä sekä huoneesta 622. Avukseen hän saa samassa hotellissa omaa eroaa parantelevan Scarlettin, joka on myös yhtä innokas selvittämään kadonneen huoneen arvoituksen. Kysymällä oikeat kysymykset Joël ja Scarlett pääsevät kurkistamaan maailmaan, johon kuuluu pankkiireita, seurapiirijuhlia, samppanjaa, hulppeita vuoristomaisemia ja arvopapereita mutta toisaalta myös pettymyksiä, kateutta, taistelua rakkaudesta ja rahasta, kunnianhimoa, joka oikeuttaa mitä tahansa, ja yksi murha. Mitä tarkemmin Ebezner-pankkiin ja sen sisäpiiriin tutustutaan, sitä selvempää on, että joku valehtelee - eikä pelkästään huoneen 622 tapahtumista. </p><p style="text-align: justify;">Sillä erityisen hyvään arvoitukseen tarvitaan aina erityisen hyvä silmänkääntötemppu.<br /></p><p style="text-align: justify;">Alkuun <i>Huoneen 622 arvoitus</i> vaikuttaa melko tavanomaiselta murhamysteeriltä: on suljettu tila, luksushotelli, jonka vieraista, niistä kaikista toinen toistaan silmäätekevimmistä, jollain on oltava verta käsissään. Välillä lukija pääsee seuraamaan päiviä ennen ja jälkeen kohtalokkaan murhaillan, välillä kuljetaan Joëlin ja Scarlettiin mukana rakentamassa tarinaa hajanaisten vihjeiden pohjalta. Tarina etenee kahdessa tasossa toisaalta kohti itse murhailtaa ja toisaalta kohti sitä hetkeä, kun todisteista muodostuu selkeä kuvio - kunnes ei enää kuljekaan. Olo on huijattu ja onneksi niin. Erityisesti meille, satoja dekkareita lukeneille oman elämämme salapoliiseille, on hyvä tipahtaa joskus alas maahan ja tunnustaa: kuudensadan sivun ajan juuri minua on johdettu harhaan sumeilematta ja viihteen nimissä.</p><p style="text-align: justify;">Silti en rakastunut Joël Dickerin uutuuteen niin kuin olisin toivonut. Ehkä syynä oli <i>Totuus Harry Quebertin tapauksesta</i>, jonka kahdeksansataa sivua käytännössä ahmin, tai se, että yli kuusisataasivuisilta tiiliskiviltä nyt vain odottaa jotain elämää suurempaa, jonka takia niihin kannattaa käyttää kaikki ne tunnit. <i>Huoneen 622 arvoitus</i> on kyllä täynnä mutkikkaita juonikuvioita, joita on mahdoton ennakoida, henkilöhahmoja, joilla kaikilla on sekä motiivi että tilaisuus murhaan sekä sen verran monta koukkua, ettei kirjaan juuri mahdu tylsiä kohtia. Silti kirja on jollain tapaa aavistuksen liian omahyväinen, hahmot liian pahvisia ja kudelma turhan monimutkainen ollakseen täydellinen. </p><p style="text-align: justify;">Tällä kertaa Dicker on kirjoittanut tarinaan myös itsensä. Juonen kannalta se on toki tärkeää, muttei silti toimi ainakaan minulle ihan niin hyvin kuin oli ollut tarkoitus.<br /></p><p style="text-align: justify;"><i>Huoneen 622 arvoitus </i>on neljän tähden dekkari, joka neljäsataasivuisena olisi hyvinkin voinut ansaita yhden tähden lisää.<br /></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-81213362146688838582021-09-04T09:55:00.001+03:002021-09-04T09:55:00.267+03:00Kuukauden vege: kermainen sieni-spelttirisotto <p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAz0BqR0dCCJvq5jaLZv6zieAYvbd4-CuMyx0mAp-jDc1z3LKEuW1hYJqAhFfxSYewPZlDcTzI6pjcan7O2B7wROh9cj884RR1n4cc-tlUo4-sSSTcQKDAvn5WJUogbYj9Lg9QVoqAR3E/s1037/speltti2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAz0BqR0dCCJvq5jaLZv6zieAYvbd4-CuMyx0mAp-jDc1z3LKEuW1hYJqAhFfxSYewPZlDcTzI6pjcan7O2B7wROh9cj884RR1n4cc-tlUo4-sSSTcQKDAvn5WJUogbYj9Lg9QVoqAR3E/w640-h426/speltti2.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8-yFc2r9k9w8P0agEhokZIP5rJPoMNUACDZrP71BN0l64XirCGL4OsGexzxZvdlwMFydmhwdUW0kzlkXzkqgVNI4VUayTV1h7EN2lIYtjO9NnIOVB49hbazS4KkxglEpLyQEoKvt5uCQ/s1037/speltti4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8-yFc2r9k9w8P0agEhokZIP5rJPoMNUACDZrP71BN0l64XirCGL4OsGexzxZvdlwMFydmhwdUW0kzlkXzkqgVNI4VUayTV1h7EN2lIYtjO9NnIOVB49hbazS4KkxglEpLyQEoKvt5uCQ/w640-h426/speltti4.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEivHF8kwcz-jz5062gxdnwDNZnTMrUPj1wI-CUt4aaAFdgiKQ5Kx4xJtvyFdoK4D3yWQ30HgENURpkDs2YwxcpuwBprtz74TYhX5eSm5fIQ2XhEtQRnXYM7gKSw2f0jpG9YqzAM0A0nvwg/s1037/speltti1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEivHF8kwcz-jz5062gxdnwDNZnTMrUPj1wI-CUt4aaAFdgiKQ5Kx4xJtvyFdoK4D3yWQ30HgENURpkDs2YwxcpuwBprtz74TYhX5eSm5fIQ2XhEtQRnXYM7gKSw2f0jpG9YqzAM0A0nvwg/w640-h426/speltti1.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjPWPKAqOAl_U0iUJq8BTwg51VtdmSAk-UZSxGX6Tz5hWHXuJ02Ur8XCSO6o3P-S4Y94H383qIViJsx8wRjd4sInHQP-pyrw3CqKYyB4wcC5AkrfZnJaFhKoKvz5q4-hmzWyJdp60h7L68/s1037/speltti3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjPWPKAqOAl_U0iUJq8BTwg51VtdmSAk-UZSxGX6Tz5hWHXuJ02Ur8XCSO6o3P-S4Y94H383qIViJsx8wRjd4sInHQP-pyrw3CqKYyB4wcC5AkrfZnJaFhKoKvz5q4-hmzWyJdp60h7L68/w640-h426/speltti3.jpg" width="640" /></a></div><br /><p></p><p style="text-align: center;">Syyskuun vegenä kokotaan Vegeboksin ohjeella spelttirisottoa, joka sopii hyvin vaikka viikonloppupöytään.</p><p style="text-align: center;"><b><u><br /></u></b></p><p style="text-align: center;"><b><u>KERMAINEN SIENI-SPELTTIRISOTTO</u></b></p><p style="text-align: center;"><b>risotto:</b></p><p style="text-align: center;">8,5 dl vettä</p><p style="text-align: center;">1 kasvisliemikuutio</p><p style="text-align: center;">1 tl suolaa <br /></p><p style="text-align: center;">sipuli</p><p style="text-align: center;">2 valkosipulinkynttä</p><p style="text-align: center;">2 rkl oliiviöljyä</p><p style="text-align: center;">2 rkl voita</p><p style="text-align: center;">4 dl spelttisuurimoita</p><p style="text-align: center;">2 rkl valkoviinietikkaa</p><p style="text-align: center;">2,5 dl ruokakermaa <br /></p><p style="text-align: center;">suolaa</p><p style="text-align: center;">mustapippuria </p><p style="text-align: center;">pala cheddarjuustoa</p><p style="text-align: center;">siemensekoitusta</p><p style="text-align: center;">lehtipersiljaa</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>paistetut sienet:</b></p><p style="text-align: center;">1 rs herkkusieniä</p><p style="text-align: center;">1 rkl öljyä ja voita</p><p style="text-align: center;">suolaa</p><p style="text-align: center;">kuivattua timjamia</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;">Kiehauta vesi kattilassa ja sekoita joukkoon kasvisliemikuutio.</p><p style="text-align: center;">Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita toisessa kattilassa öljyn ja voin seoksessa. Kaada sipuleiden joukkoon spelttisuurimot ja jatka vielä hetki kuullottamista.</p><p style="text-align: center;">Lisää speltin ja sipulien joukkoon puolet kiehuvasta kasvisliemestä. Sekoita. Kun vesi on imeytynyt suurimoihin, kaada joukkoon loputkin kasvisliemestä.</p><p style="text-align: center;">Mausta risotto valkoviinietiikalla ja suolalla ja anna sen sen jälkeen porista miedolla lämmöllä 20 minuuttia välillä sekoitellen.</p><p style="text-align: center;">Huuhtele ja viipaloi sienet ja paista ne paistinpannulla öljyssä ja voissa. Mausta suolalla ja timjamilla. Lisää puolet sienistä risoton joukkoon ja jätä loput annosten päälle aseteltaviksi.</p><p style="text-align: center;">Kun risotto on hautunut 20 minuuttia, lisää joukkoon ruokakerma sekä tilkka vettä. Hauduta välillä sekoitellen vielä noin 10 minuuttia, kunnes suurimot ovat kypsiä.</p><p style="text-align: center;">Mausta risotto mustapippurilla ja raasta joukkoon cheddar. Anna tekeytyä hetki ennen tarjoilua.</p><p style="text-align: center;">Tarjoa risoton kanssa paistettuja sieniä, siemensekoitusta sekä tuoretta lehtipersiljaa.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Jotain muuta syksyistä?</b></p><p style="text-align: center;">Kokeile vaikka</p><p style="text-align: center;"><a href="http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2020/01/kuukauden-vege-kasviscurry.html">kasviscurrya</a></p><p style="text-align: center;">tai </p><p style="text-align: center;"><a href="http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2018/09/kuukauden-vege-paahdettu-paprika.html">paahdettua paprika-linssikeittoa</a></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-80363862712889127312021-08-28T11:49:00.001+03:002021-08-28T11:49:00.252+03:00Anne Swärd: Jackie.<p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"On pakko kyetä unohtamaan. Se on tärkeintä ja vaikeinta elämässä. P niin kuin painajainen, pimeys, pahoinpitely, pitää, pakko. On osattava unohtaa ihminenkin, valonvälähdys silmissäsi, unohtaminen ei onnistu, mutta on pakko, olipa se miten vaikeaa tahansa, välähdys silmissäsi juuri ennen kuin lyöt.</p><p style="text-align: justify;"> Kuka sinä oikeastaan olit?</p><p style="text-align: justify;"> Mutta ennen kaikkea: kuka minä olin?</p><p style="text-align: justify;"> Kuka tahansa.</p><p style="text-align: justify;"> Olisin ainakin voinut olla."</p></blockquote><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"><b> </b></p><p style="text-align: justify;"><b><br /></b></p><p style="text-align: justify;"><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYqi4y9RrYh3vxp-BfKaf2lLu4_6YYKdjEHh5G4p83Nwcy38nfRyAI-qN-hGf0fpefbv5u2sjxhdnQhTLGy1ysxHoQv1bH5bSBfGre433yL7Lqxw5IJImX97-RDNlN7sn2ffdvHGrjZKE/s1387/9789511395386_330901_2048_433x%25402x.progressive.webp" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1387" data-original-width="866" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYqi4y9RrYh3vxp-BfKaf2lLu4_6YYKdjEHh5G4p83Nwcy38nfRyAI-qN-hGf0fpefbv5u2sjxhdnQhTLGy1ysxHoQv1bH5bSBfGre433yL7Lqxw5IJImX97-RDNlN7sn2ffdvHGrjZKE/w125-h200/9789511395386_330901_2048_433x%25402x.progressive.webp" width="125" /></a></b></div><b>Anne Swärd: Jackie (Jackie, 2020. suom. Jaana Nikula)</b><p></p><p style="text-align: justify;"><b>Otava, 344 sivua.<br /></b></p><p style="text-align: justify;"> <br /></p><p style="text-align: justify;">Koulun päättäjäisiä seuraavana päivänä tyttö jättää taakseen pikkukaupungin ja nousee Tukholman-junaan. Vanhoista farkuista ommellussa lempilaukussa on folioon käärittyjä kananmunavoileipiä ja termospullollinen kaakaota. Junan ikkunan huuruun hän kirjoittaa oman nimensä kuin lupaukseksi: elämä alkaa nyt, täysin uutena, ja myös hän on tästä eteenpäin joku muu. Kesä on vasta ehtinyt alkaa, ja Tukholma odottaa salaperäisenä ja kutsuvana, tuoksuu oudolta yhdistelmältä pikaruokaa, pakokaasuja ja jännitystä. Ainoa, mitä ennakkoon on selvitetty, on alivuokralaiskämppä, muuten kaikki on täysin avoinna.<br /></p><p style="text-align: justify;">Tyttö on matkalla miehen luokse, vaikkei itse sitä vielä tiedäkään. Mutta mies tietää heti, kun kuulee tytön äänen pimeässä junassa, joka on sähköjen katkettua pysähtynyt keskelle ei mitään. Kaikista junan matkustajista tyttö on kaikkein yksinäisin ja tarpeeksi nuori, ja ilme suloisilla mutta vielä lapsellisilla kasvoilla on jotenkin eksynyt. Hänelle tyttö on se oikea.</p><p style="text-align: justify;">Vuoden 1988 kesä on Jackien uuden elämän ensimmäinen, kaiken alku. Tapaaminen junassa voisi kadota muistoista vähitellen, mutta mies on päättänyt toisin. Kesän loputtua he ovat yhdessä, rakastuneita, viettävät päivät miehen asunnolla niin, että Jackie jättää menemättä töihin, ei saavu tapaamaan ystäväänsä niin kuin sovittiin ja unohtaa myös piirrustuskurssinsa. Vähä vähältä rakkaus kuitenkin muuttuu joksikin muuksi: katseiksi, joissa on jotain uhkaavaa, otteeksi, joka puristaa liian tiukasti. </p><p style="text-align: justify;">Raja suurimman rakkauden ja suurimman painajaisen välillä on yllättävän ohut.<br /></p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Yö häviää, aika häviää, Jackie häviää mieheen, kaikki häviää kaikkeen. Hän luki äskettäin jostain, että sellaiselle tilalle on sanakin, vaikkei hän ollut sitä koskaan kuullut eikä ymmärtänyt edes tarvitsevansa. Immanenssi. Ensimmäistä kertaa elämässään hän ei ollut yksin. Häntä oli aiemmin rakastettu mutta ei niin kuin nyt: enää hän ei ollut yksin.</p><p style="text-align: justify;"> 'Itketkö sinä?' Ei, jos Jackie itkisi nyt, se johtuisi vain siitä, että hän oli onnellinen. Hän vain istuu paikallaan ja tunnit kuluvat, yö kuluu, ehkä koko syksykin. Ajalla ei ole koskaan ollut niin vähän merkitystä kuin nyt, on kuin sitä ei olisikaan. Päivät alkavat olla jo viileitä, mutta hän tuskin huomaa sitä, koska hän ja mies ovat kietoutuneet kiihkeään läheisyyteen."</p></blockquote><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;">Swärd kuvaa tarkasti halua olla jotain, halua kuulua jollekin ja tulla rakastetuksi, halua astua junaan ja hypätä tuntemattomaan. Samalla kirja on kuvaus nuoruudesta, sen vaikeudesta ja kipuiluista. Jackien naiiviudesta sekä halusta miellyttää muita, vanhoista farkuista ommellusta laukusta sekä muistikirjasta, jonka ensimmäiselle sivulle on lyijykynällä kirjoitettu sitaatti tunnistan yhdeksäntoistavuotiaan itseni, jolle myöskin oli elämää tärkeämpää jättää pikkukaupunki heti taakseen.</p><p style="text-align: justify;">Ja sitten tulee suhde, jota Jackie ei odottanut, ja kirjasta tulee se, mikä se on: kaunistelematon kuvaus parisuhdeväkivallasta sekä toisen täydellisestä alistamisesta.<br /></p><p style="text-align: justify;">Mikä alkoi rakkautena muuttuu ensin pakkomielteeksi, sitten pelkäksi väkivaltaiseksi alistussuhteeksi. Mutta kun ei voi sanoa, milloin kaikki tarkalleen muuttui, ei voi lähteä ennen kuin on liian myöhäistä. Swärd rakentaa tarinaa vuoroin Jackien, vuoroin miehen näkökulmasta. Mitä pitää tapahtua, että kuullessaan naurun on varma, että se kohdistuu itseen? Voiko olla rikkomatta toisia, jos itse on jo särkynyt? Entä kuinka monta kertaa voi uskoa viimeiseen kertaan, huomiseen jona on päättänyt lähteä? Pelko hiipii rivien väliin vähitellen, kuiskii, ettei tätä tarinaa eletä ikinä onnellisina elämänsä loppuun saakka.<br /></p><p style="text-align: justify;">Onneksi Swärd tarjoaa lopussa pelastusrenkaan. Tämän tarinan voi kirjoittaa loppuun itse, täydentää aukot, päättää, että lopulta hyvä kuitenkin voittaa. Uskotella ainakin itselleen, että syvimmätkin haavat voivat vielä joskus parantua ja jollain mahdottomalla tavalla elämä jatkuu.<br /></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Toivossa roikkuu kiinni vaikka viimeisillä voimillaan. Pitääkö se paikkansa? Eikö toivo, tuo hauraista haurain, ole ensimmäinen, joka hylätään? Tapa minut, minä ajattelin, kun elämästäni oli tullut sellaista, etten jaksanut sitä enää. Vasta sitten voisin ehkä saada elämäni takaisin. En vain koskaan uskonut, että todellakin tappaisit minut, vaikka tiesin, että oikeastaan olit jo tehnyt sen. Olit tehnyt lopun tytöstä, joka minä kerran olin. Kuka hän oikein oli, se tyttö junassa? Mintunvärisessä neulepuserossa, joka oli vähän liian lämmin ja jota halusin pitää matkan ajan. En enää muista miksi."</blockquote></div><br /><p></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-80983786293080201442021-08-20T14:01:00.002+03:002021-08-20T18:28:36.140+03:00Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun.<p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Mieleni leijuu höyhenenkevyenä puidenlatvojen yllä ja vilistää laaksoa pitkin. Pysähdyn vasta Mississippijoen törmälle siihen hetkeen, jolloin näin Queenien viimeistä kertaa.</p><p style="text-align: justify;"> Memphisin kesäyö on lempeä, mutta petollinen. </p><p style="text-align: justify;"> Se ei tunne armoa.</p><p style="text-align: justify;"> Tämän yön jälkeen entiseen ei ole enää paluuta."</p></blockquote><p> </p><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"> <br /></p><p style="text-align: justify;"><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgM-l3L3CMmiStdXtGS0LiYYpAXWal-NaPbr6PT45t1WKIgwjivywu3jhZ0spN1Wdjm127LGnvHIT3YVCgKot96M_BKTX2OK3Fe04glssZj8zaj_8OdrmsS_XnYSDYm4zj320jEMYxGjYs/s2048/ennenkuinolimmesinun.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1351" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgM-l3L3CMmiStdXtGS0LiYYpAXWal-NaPbr6PT45t1WKIgwjivywu3jhZ0spN1Wdjm127LGnvHIT3YVCgKot96M_BKTX2OK3Fe04glssZj8zaj_8OdrmsS_XnYSDYm4zj320jEMYxGjYs/w132-h200/ennenkuinolimmesinun.jpg" width="132" /></a></b></div><b>Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun (Before we were yours, 2017. suom. Hilla Hautajoki)</b><p></p><p style="text-align: justify;"><b>Sitruuna kustannus, 473 sivua.</b></p><br /><p style="text-align: justify;">Tämä tarina alkaa Memphisistä, Tenneseestä, eräänä myrsky-yönä. Kätilö on tehnyt voitavansa, ja pelastaakseen vaimonsa ja vauvat, jotka tuntuvat repivän äitinsä rikki, isä-Brinyn on vietävä äiti veneellä Mississippiltä kaupunkiin sairaalaan. Vastuu asuntoveneestä ja pienemmistä sisaruksista jää kaksitoistavuotiaalle Rillille, perheen esikoiselle. Lasten ollessa joella keskenään veneelle tunkeutuu kuitenkin joukko vieraita aikuisia, jotka väittävät vievänsä lapset vanhempiensa luokse sairaalaan. Kun kammottava totuus paljastuu, on jo liian myöhäistä. </p><p style="text-align: justify;">Tai ehkä tarina alkaakin helteisenä elokuun iltana Marylandin Baltimoressa, jossa pieni vaaleatukkainen tyttövauva tulee viimeisen ponnistuksen jälkeen ulos sinertävänä ja hiljaisena. Kun koko maailma on juuri romahtanut tulevan isoisän niskaan, vilkaisee lääkäri ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan ole kuulemassa. <i>Tunnen Memphisissä erään naisen</i>, hän kuiskaa. </p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Amerikankehrääjän vihellys koettaa ravistella minua hereille, mutta työnnän sen mielestäni ja jatkan uniani. Unessani koko perheemme on taas koossa <i>Arcadialla</i>. Me livumme eteenpäin keskellä leveää Mississippiä niin kuin me omistaisimme koko joen. Päivä on kirkas ja hyvä, eikä missään näy yhtään hinaajaa, proomua tai siipiratasalusta.</p><p style="text-align: justify;"> Me olemme vapaita. Me kuljemme vapaana kohti etelää. Mudin saari ja kaikki mitä siellä tapahtui on jäänyt kaus taakse. </p><p style="text-align: justify;"> Briny, Lark, Fern ja Gabion ovat veneessä kanssani. Samoin Silas ja Zede sekä Camellia ja Queenie. </p><p style="text-align: justify;"> Siitä tiedän että tämä ei ole totta."</p></blockquote><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;">Melkein kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin Avery Stafford vierailee senaattori-isänsä kanssa paikallisessa hoivakodissa, kun yksi asukkaista, vanha nainen, tarttuu kiinni hänen ranteeseensa ja väittää tuntevansa hänet. Jostain syystä Avery on varma, ettei kyse ole pelkästä vanhuuden höperyydestä vaan että jokin tosiaan yhdistää hänen perhettään ja May Crandallia. Mutta onko sittenkin helpompi antaa menneiden olla?</p><p style="text-align: justify;">Mutta niin kuin sydän ei unohda kuinka hinaajat soittivat sumutorviaan, miltä joki tuoksui ja kuinka tulikärpäsiä laskettiin pienillä sormilla, ei se myöskään unohda, mistä on lähtöisin. </p><p style="text-align: justify;">Vaikka <i>Ennen kuin olimme sinun</i> onkin fiktiota, perustuu se yhteen Amerikan suurimmista skandaaleista. Georgia Tannin ja Tennesseen orpokodin harjoittama lapsikauppa onnistui jatkumaan vuosikymmeniä, ja sinä aikana satoja lapsia kaapattiin köyhistä perheistä ja myytiin rikkaille. Vain osan lapsista kohtalo onnistuttiin selvittämään, nekin vasta vuosikymmenten päästä. Moni perhe jäi lopullisesti rikki.<br /></p><p style="text-align: justify;"><i>Ennen kuin olimme sinun </i>on täydellinen kirja - siis se sellainen, jossa kaikki toimii ja joka onnistuu tekemään kaiken oikein. Kirjan etenee kahdessa aikatasossa niin, että tarinat - tietenkin - kietoutuvat lopulta yhteen ja jännite pysyy loppuun asti. <i>Ennen kuin olimme sinun</i> on samalla lohdullinen ja lohduton, traagisen kaunis ja toisaalta jokaista käännettään myöten niin mietitty, että kirjan melkein jo näkee elokuvana. Tarina oli pakko lukea hotkien, ja se onnistui olemaan niin liikuttava, ettei edes aavistuksen liian ennalta arvattava ja kömpelö sivujuoni pakollisine romansseineen sekä muutama turhan stereotyyppinen henkilöhahmo saa sitä pilattua. </p><p style="text-align: justify;">Vaikka <i>Ennen kuin olimme sinun</i> luisuukin välillä vähän siirappusuuden puolelle, onnistuu se myös hurmaamaan ihan täysin. Yksi vuoden parhaita kirjoja.<br /></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"En kuule enää mitä hän puhuu, kun auto nousee mäen päälle josta näkee joelle. May häviää kuin auringonsäde veteen ja Rill astuu esiin. Hän kumartuu lähemmäs ikkunaa, joka on yläreunastaan hieman raollaan, ja vetää keuhkoihinsa raitista ilmaa johon sekoittuu tuttuja tuoksuja. </p><p style="text-align: justify;"> Hetken hän on taas kotonaan. </p><p style="text-align: justify;"> Sitten auto kääntyy kadunkulmasta, ja joki on taas poissa. Jokin raskas ja surullinen asettuu harteilleni. Nojaan pääni istuimeen, ja hoitaja käskee minun lopettaa, koska lytistän hiusrusettini.</p><p style="text-align: justify;"> Gabion on nukahtanut syliini, ja minä vedän hänet lähemmäs ja annan hänen hiustensa kutittaa leukaani. Sekin saa minut tuntemaan oloni kotoisaksi. Nämä ihmiset voivat määrätä minussa kaikkea muuta mutta eivät sitä minne minun mieleni matkustaa."</p></blockquote><p style="text-align: justify;"><br /></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-42201258643701367692021-08-08T11:51:00.001+03:002021-08-08T11:51:00.257+03:00Koko Hubara: Bechi.<p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Mä en sillä kertaa alkanut jankutta vastaan, vaikka mutsi oli tyhjempi kuin koskaan ennen. Välillä mäkin halusin, mun tarvitsi, vain teeskennellä että me ollaan normaaleja ihmisiä, jotka käy päivällisen jälkeen uimassa koska sellainen on mukavaa, eikä siksi, että on myös äitejä, jotka katuu kaikkea mutta yrittää olla tappamatta itseään. Mä kävelin vuorostani veteen, heittäydyin leikkimään ja pärskimään, vaikka oikeasti mä olisin halunnut kotiin. Mutsi katseli mua rannalta. Sen ilme tuntui sanovan mä haluan kuolla, mutta mä en voi, koska äitiys poissulkee kuoleman, ja mä tein kuperkeikkoja vedessä ja sanoin kato tää äiti, kato tää." </blockquote></div><p></p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3dNhgfOlLhuUbQvdsAiEZo-pBvq1mPCg-ToAB0xRtZy4dOIeIVlBC_dY7a842iyLhNpM0WPkne5yvXm5yUWedUaL35UxFSKMzEdeqipAwzkXxBYNfQSwej7E16b0Gi01uKJXFX_cbEw8/s291/bechi.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="291" data-original-width="201" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3dNhgfOlLhuUbQvdsAiEZo-pBvq1mPCg-ToAB0xRtZy4dOIeIVlBC_dY7a842iyLhNpM0WPkne5yvXm5yUWedUaL35UxFSKMzEdeqipAwzkXxBYNfQSwej7E16b0Gi01uKJXFX_cbEw8/w138-h200/bechi.jpg" width="138" /></a></b></div><b>Koko Hubara: Bechi (2021)</b><p></p><p style="text-align: justify;"><b>Otava, 208 sivua.</b></p><p></p><p><br /></p><p style="text-align: justify;">Bechi on kolmekymppinen opiskelija, joka viimeistelee graduaan ja on väsynyt elämäänsä kuuluisan kirjailijan tyttärenä. Välit äitiin ovat olleet vaikeat jo vuosia, ja väkinäiset tapaamiset kahviloissa muuttuvat yleensä riidoiksi melko nopeasti. Kunpa se olisi edes kerran ollut rehellinen ja kertonut katuvansa häntä, koko äitiyttä, toivoo Bechi. Ennen kaikkea Bechi on vihainen, äidilleen ja itselleen, välillä koko maailmalle.<br /></p><p style="text-align: justify;">Lapsuutensa kibbutsilla elänyttä jemeninjuutalaista Shoshana-äitiä ohjasi sen sijaan Suuri Suunnitelma, hänen pelastureittinsä ja pakosuunnitelmansa: hänen elämänsä odottaisi Pariisissa, jonka hän oli nähnyt kerran elokuvateatterissa ja toistamiseen mustavalkoisessa postikortissa. Pariisin sijaan Shoshana päätyy kuitenkin Suomeen, jossa ihmisten pipoja koristivat pankin logot ja jossa englantia taitamattomatkin osaavat kysyä, ratsastiko Shoshana kotimaassaan kamelilla töihin. Ehkä Pariisi voisi olla paikan sijaan ennemminkin mielentila ja ajan
myötä hän oppisi olemaan myös maassa, joka ei ikinä ottanut häntä
omakseen. Shoshana Ayin. kävi täällä oli hänen esikoisteoksensa, aikoinaan valtava kohu. <br /></p><p style="text-align: justify;">Vuosien puhumattomuus on repinyt Bechin ja Soshanan välille kuilun, jonka ylittäminen tuntuu mahdottomalta, sillä mukana kulkee aina myös Rivka, Soshanan äiti ja Bechin isoäiti, joka hänkään ei koskaan ole osannut rakastaa.<br /></p><p style="text-align: right;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Hän haluaisi lopettaa heti, mutta sitten hän muistaa: Bechikin on vain ihminen, ja ihmiset kuolevat, ihmisten lapsetkin, jonakin päivänä, vaikka sitten vasta vanhoina. Mitään ei saa mukanaan hautaan, mutta kaikki ei ole silti toivotonta. Äidit voivat nimittäin aina ryhtyä kirjailijoiksi ja kirjoittaa lapsilleen kirjoja. Ja jos lapset sattuvat selviämään hengissä isoiksi saakka, lukutaitoisiksi, he voivat lukea äitiensä kirjat ja ymmärtää näitä, ja tulla sitä kautta kuolemattomiksi. Lukemisen kautta, keskustelun kautta, riitojen kautta, anteeksipyynnön ja anteeksiannon kautta, kieltämisen ja rupattelun kautta, yhteydenpidon kautta."</blockquote></div><p></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"><i>Bechi </i>on Koko Hubaran esikoisromaani. Sen teemoja ovat rasismi ja toiseus, halu kuulua johonkin ja toisaalta sen vaikeus, suostumus ja itsemääräämisoikeus, itsenäistyminen, puhumattomuus ja ylisukupolviset traumat sekä mielenterveyden ongelmat kuten masennus ja syömishäiriöt. Silti Näitä kaikkea se käsittelee ikään kuin siinä sivussa - ennen kaikkea kirja puhuu äideistä ja tyttäristä. <br /></p><p style="text-align: justify;"><i>Bechi </i>on tarina äideistä. Äideistä, jotka hakevat koulusta joka päivä tismalleen kello viisitoista ja ovat aina läsnä, koska niin vain tulee tehdä vaikkei haluaisikaan. Äideistä, joille rakkaus tulee liian myöhään ja joille se kahden kuolleen lapsen jälkeen on yksinkertaisesti liian monimutkaista. Äideistä, jotka pakkaavat laukun ja lentävät Pariisiin sanomatta hyvästejä päästäkseen itse siihen postikorttiin, jossa kuvattua maisemaa on ensin vuosikausia tuijottanut. Äideistä, jotka eivät ole ajatelleet tulevansa äideiksi alkuunkaan mutta jotka eivät saaneet lähdetyksi kotiin silloin kun olisi pitänyt, sillä eivät ole halunneet olla epäkohteliaita. Äideistä, jotka eivät halua jäädä kaksin tyttäriensä kanssa, sillä silloin olisi pakko puhua asioista, joista ei ikinä puhuttu.<br /></p><p style="text-align: justify;">Lisäksi <i>Bechi </i>on tarina äideistä ja tyttäristä, suhteista, jotka eivät parhaimmillaankaan ole helppoja. Suhteista, jotka kantavat mukanaan toiveita ja odotuksia, menneitä suruja, asioita joita tehtiin tai jätettiin tekemättä. Suhteista, joissa huudetaan joskus niin, että jälkeenpäin kurkku on kipeä vielä pitkään, ja syytetään toista kaikista tekemistään virheistä. Suhteista, jotka ovat maailman tärkeimpiä mutta jotka silti on hajotettava, jotta voi tulla siksi miksi haluaa, itsekseen. Kaiken tämän <i>Bechi </i>kertoo kolmen naisen ja kolmen sukupolven kautta. Silti kuvaus on kumman universaalia.</p><p style="text-align: justify;">Tällaisia kai me kaikki olemme: kannamme traumamme sukupolvelta toiselle, paiskomme ovemme ja lähdemme hyvästejä sanomatta vain lopulta (toivottavasti!) tajutaksemme, että kaikkea ohjasi kuitenkin rakkaus.<br /></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="margin-left: 40px; text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote style="margin-left: 40px;">"Sillä kertaa synnytin hiljaa. En huutanut, en itkenyt, en hymyillyt. Vasta ihan lopussa kun kipu oli sietämätöntä, mylvähdin hiljaa, ja siinä hän oli. Onneksi sain hänet. Rakastin Sha'amea niin paljon alusta asti. Hän pyyhki kaiken kuoleman pois. Onni. Siunaus. Ilo. Mutta oli liian myöhäistä rakastaa, liian monimutkaista. Rakkaus, se ei kantanut. Mikseivät ihmiset ole kuin Labbat Shabek -kaulakorut, kyllä, monimutkaisia, mutta silti taottavissa ja pujoteltavissa kasaan aina samoin periaattein ja kannettavissa suorassa muttei liian kireästi kaulalla, sydämen yläpuolella?"</blockquote></div><p style="text-align: left;"> </p><p style="text-align: justify;">Kirjan kerronta vaihtelee kertojaäänen mukaan ja on välillä rujon puhekielistä, välillä kauniin runollista. Bechin ja Shoshanan lisäksi ääneen pääsee kirjan lopussa myös isoäiti Rivka. Kahdessasadassa sivussa kerrotaan paljon muttei siltikään tarpeeksi, sillä yhden päivän tapahtumiin keskittyvä romaani jättää monia asioita myös pelkästään lukijan avattavaksi. Vahva esikoinen, joka kannattaa lukea tarkasti, jokaista lausetta maistellen.<br /></p><p></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-39543524148041184022021-08-03T09:29:00.001+03:002021-08-03T09:29:00.293+03:00Kuukauden vege: tofu limonello.<p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiltdfCzui47i4wu2afuNPpdOKTQ5Q91ZI7jsDqpmWWE_549dQLsmdIlfMt2kVtuZWULSjfejb31mIcnT0pLAs-NLiRgx5BVb2BUDbcG769NHaDUloo-BcFHRABhNyNssKDA3tUsO8_4fQ/s1037/tofulimonello2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiltdfCzui47i4wu2afuNPpdOKTQ5Q91ZI7jsDqpmWWE_549dQLsmdIlfMt2kVtuZWULSjfejb31mIcnT0pLAs-NLiRgx5BVb2BUDbcG769NHaDUloo-BcFHRABhNyNssKDA3tUsO8_4fQ/w640-h426/tofulimonello2.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiSuNsgQ44lHWL0b36aOwy03WNMZrhqbP-JiPIJQlJSz6IwOBQIbUQEDX5PMk5PBlADSD0FZhRRPdHH3wkfr9yVw35tJwSYeXaCqAvTVEAfkYp5umnPfmItrg0dKAHQdUqREnoxrJvpMXc/s1037/tofulimonello4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiSuNsgQ44lHWL0b36aOwy03WNMZrhqbP-JiPIJQlJSz6IwOBQIbUQEDX5PMk5PBlADSD0FZhRRPdHH3wkfr9yVw35tJwSYeXaCqAvTVEAfkYp5umnPfmItrg0dKAHQdUqREnoxrJvpMXc/w640-h426/tofulimonello4.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZwiYreuMFPGNdN5IHcwfzrZheHZvhjQi9JSQEZKLbnsAbQqZgHdLlreoHRLgyESKk3wn2DA9HLOX-6sQMeppOeRTe3pSbbY7hxClEuHEIj5XpqPUYXllAAsoUV1xj8GDW8iOMRo3wD28/s1037/tofilimenollo1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZwiYreuMFPGNdN5IHcwfzrZheHZvhjQi9JSQEZKLbnsAbQqZgHdLlreoHRLgyESKk3wn2DA9HLOX-6sQMeppOeRTe3pSbbY7hxClEuHEIj5XpqPUYXllAAsoUV1xj8GDW8iOMRo3wD28/w640-h426/tofilimenollo1.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiG3mKwGl78EngX6-fMR6aZgFfQwvrl1Fc4BiG8qXv6JizzCMPD3JkQ1y5ywtiO7uZ0Lt1gfhYV7Pmlp3RtpM1rghrHA4rk_RimcfJi6uJVJgxRLTW1fE9s_EoYaDrtETb271zcVgsId5w/s1037/tofulimonello3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiG3mKwGl78EngX6-fMR6aZgFfQwvrl1Fc4BiG8qXv6JizzCMPD3JkQ1y5ywtiO7uZ0Lt1gfhYV7Pmlp3RtpM1rghrHA4rk_RimcfJi6uJVJgxRLTW1fE9s_EoYaDrtETb271zcVgsId5w/w640-h426/tofulimonello3.jpg" width="640" /></a></div><br /><p></p><p style="text-align: center;">Elokuussa blogissa testataan sitruunaista tofupastaa, joka valmistuu alle puolessa tunnissa. Ohjeen muokkasin Chocochilin ja Jalotofun ohjeiden pohjalta sillä perusteella, mitä kaapista jo valmiiksi löytyi.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b><u>TOFU LIMONELLO </u></b><br /></p><p style="text-align: center;"> </p><p style="text-align: center;">1 pkt Jalotofu kylmäsavu</p><p style="text-align: center;">1 prk kaurakermaa</p><p style="text-align: center;">1 dl kaurafraichea</p><p style="text-align: center;">1 tl cayennepippuria</p><p style="text-align: center;">3 valkosipulinkynttä </p><p style="text-align: center;">oliiviöljyä</p><p style="text-align: center;">suolaa</p><p style="text-align: center;">mustapippuria</p><p style="text-align: center;">1/2 kasvisliemikuutio<br /></p><p style="text-align: center;">1 tl kurkumaa <br /></p><p style="text-align: center;">1 rkl tuoretta inkivääriä</p><p style="text-align: center;">2 rkl sitruunamehua</p><p style="text-align: center;">2 rkl vaahterasiirappia</p><p style="text-align: center;">tagliatellea tai muuta pastaa</p><p style="text-align: center;">korianteria</p><p style="text-align: center;">seesaminsiemeniä</p><p style="text-align: center;"> </p><p style="text-align: center;">Kuivaa tofu talouspaperilla ja kuutioi se. Hienonna valkosipulinkynnet ja raasta inkivääri. Kuumenna öljy pannussa ja ruskista siinä cayennepippurilla ja suolalla maustettu tofu. Lisää inkivääri ja valkosipuli ja kääntele hetki.<br /></p><p style="text-align: center;">Sekoita tofun joukkoon kaurakerma ja murennettu kasvisliemikuutio ja hauduta hetki.</p><p style="text-align: center;">Keitä pasta al denteksi ohjeen mukaan.</p><p style="text-align: center;">Lisää kastikkeen joukkoon kurkuma, mustapippuri, sitruunamehu ja vaahterasiirappi ja anna porista jonkin aikaa. Lisää sen jälkeen kaurafraiche. Sekoita joukkoon valutettu pasta ja koristele seesaminsiemenillä ja tuoreella korianterilla.<br /></p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Jotain muuta nopeaa?</b></p><p style="text-align: center;">Kokeile vaikka</p><p style="text-align: center;"><a href="http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2020/04/kuukauden-vege-thaimaalainen-tofu.html">thaimaalaista tofu-nuudelikeittoa</a></p><p style="text-align: center;">tai</p><p style="text-align: center;"><a href="http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2019/09/kuukauden-vege-beanit-satay-riisilla.html">Beanit satayta riisillä. </a><br /></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-30247617563230993952021-07-27T10:10:00.002+03:002021-07-27T10:48:45.393+03:00Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu.<div style="text-align: justify;"></div><blockquote><div style="text-align: justify;">"'Jos voisit olla eläin, mikä eläin olisit?' mies kysyy minulta.</div><div style="text-align: justify;"> Kello on kaksitoista, enkä ole vielä edes juonut aamukahvia. En halua olla mikään eläin, haluan hädin tuskin olla ihminen.</div><div style="text-align: justify;"> Kun olen saanut kahvini, alan kuitenkin miettiä asiaa. Haluaisinko olla koira? En, liian tavallista, kaikki rakastavat koiria. Haluaisinko olla kissa? En, tekosöpöä. Haluaisinko olla hyeena? En, erikoisuuden tavoittelua. Voiko tämä olla näin monimutkaista, mietin, kun kello on yksi enkä ole edelleenkään vastannut Tinder-viestiin."</div></blockquote><div style="text-align: justify;"></div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3Q_sSDuAlZvdGgja0HIZBOXWekXQU768ReGgmb0YLobBFderZnAdBlqCwIbGncYHhjOA8XYkATmno4qZpkN1gKrRzxhref-JC8saqBMX1JRJJaUGo_GAVZX17LGcTJas-9UEqIK2OrE8/s318/ehka-tana-kesana-kaikki-muuttuu.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="318" data-original-width="201" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3Q_sSDuAlZvdGgja0HIZBOXWekXQU768ReGgmb0YLobBFderZnAdBlqCwIbGncYHhjOA8XYkATmno4qZpkN1gKrRzxhref-JC8saqBMX1JRJJaUGo_GAVZX17LGcTJas-9UEqIK2OrE8/w126-h200/ehka-tana-kesana-kaikki-muuttuu.jpg" width="126" /></a></div>Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (2018)</b></div><div style="text-align: justify;"><b>Gummerus, 304 sivua.</b></div><br /><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;">Jostain syystä olen viime aikoina lukenut useamman kirjan helsinkiläisistä kolmekymppisistä, itsensä (ja rakkauden) etsimisen vaikeudesta, Tinderistä ja jollain tavalla murheellisista kerrostaloasunnoista. Tällainen on myös Sisko Savonlahden <i>Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu</i>. Siinä keskiössä on nimettömäksi jäävä päähenkilö ja minäkertoja, jonka olisi kahdeksan kuukauden jälkeen jo pitänyt toipua erosta. Seitsemän vuotta terapiassa ei sekään ole vielä auttanut sen kummemmin. Yhä edelleenkin päähenkilön parvekkeen sisustus koostuu yhdestä ainoasta matosta, jolla maata, ja entisen poikaystävän pahvilaatikot ovat asunnon nurkassa. (Puhumattakaan nyt siitä, että päähenkilö on ajautunut ammatilliseen umpikujaan, elää pääasiassa toimeentulotuella ja läheisten avustuksilla ja syö liikaa sour cream & onion -sipsejä Pirkan valkosipulidipillä.) <br /></div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Jotain pitäisi siis tehdä, ja se olisi hyvä keksiä lähikuukausien aikana, sillä ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Pitäisi rakastua, löytää itsensä ja töitä, päättää mitä elämältä haluaa, käynnistää positiivisuuden kierre ja syödä vähemmän noutoruokaa. Mutta mitä jos välillä pelkkä Ikeaan lähteminen tuntuu liian hankalalta?</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;"></div><blockquote><div style="text-align: justify;">"Sinä iltana neilikat pöydälläni olivat poikkeuksellisen kauniita. Nuput olivat auenneet suuriksi, vaaleanpunaisiksi kukiksi. Kun poikaystäväni sanoi minulle: 'Hienoja kukkia', tiesin, että jokin oli vialla. Jokin lauseessa enteili, että hän oli asunnossani viimeistä kertaa.</div><div style="text-align: justify;"> Puoli kymmenen aikaan kerroin poikaystävälleni, että Taavetti oli nähnyt viikonloppuna Hottis-Juhan Herkuleksessa, eikä poikaystäväni sanonut siihen mitään. Minä söin ruisleipäsiivua, jonka päällä oli tuorejuustoa ja tomaattia."</div></blockquote><div style="text-align: justify;"></div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;"><i>Ehkä tämä kesänä kaikki muuttuu</i> koostuu pääasiassa lyhyistä toteamuslauseista ja parin kolmen sivun pituisista luvuista. Minut se houkuttaa hotkaisemaan kirjan supernopeasti - vaikka toisaalta rakenne mahdollistaa kirjan lukemisen viiden minuutin pätkissä. Tämä on sitä tyyliä, jota nykyihmisen somen hapattamat aivot tarvitsevat, kommentoi yksi varsin osuvasti, kun postaan lukupinostani Instagramissa. Ehkä juuri siksi Sisko Savonlahti tuntuu sopivan niin hyvin minulle, joka liian usein lukiessani huomaan ajatusten harhailevan jonnekin ihan muualle ja joka saatan kesken kahvinkeiton eksyä lajittelemaan pyykkiä tai googlaamaan Hanko Sushin aukioloaikoja. </div><div style="text-align: justify;"><i> </i></div><div style="text-align: justify;"><i>Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu</i> on helppolukuinen, hauska ja kevyenoloinen, mutta silti jossain lauseiden välissä piilee sekä melankolinen että ironinen pohjavire. Tällainen tämä meidän maailmamme nyt vain on, tämä tällainen, jossa stressaavaan arkeen voi pohtia lääkkeeksi saarihyppelyä Kreikassa ja jossa kommunikoidaan pääasiassa päälausen.</div><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;">Kun kaikki alkaa tuntua liian puuduttavalta, voi ottaa opintolainaa ja matkustaa New Yorkiin. <br /></div><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Helyllä on vapaapäivä. Hän on ollut poikaystävänsä kanssa brunssilla, minkä jälkeen he ovat käyneet vielä erikseen juomassa lasilliset kuohuviiniä. Sitten he ovat piipahtaneet alennusmyynneissä, joista Hely on löytänyt kauniit sandaalit 70 prosentin alennuksella. Ne ovat viininpunaista mokkaa. Harmi vain, että päivä on pilvinen, ja jos pian ei paistaisi aurinko, kaikki olisi turhaa, koska huomenna Hely palaa työpaikalleen ja hänen pitää tietää taas kaikesta kaikki eikä hän ehdi milloinkaan pysähtyä, tarttua hetkeen ja nauttia elämästä."</blockquote></div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;"><i>Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu</i> on täynnä sipsejä ja valkosipulidippiä, erikoiskahveja, thaimaalaista noutoruokaa, itsensä etsimistä, Tinder-treffejä, sängyssä vetelehtimistä ja perulaisia miehiä, jotka kysyvät tietä Omenahotellille mutta päätyvätkin lopulta kalliolaiseen kerrostaloyksiöön. Jos sipsiaddiktiota (todellakin tunnustan!) ja ajoittaista itsensä etsimistä ei lasketa, ei oma elämäni voisi olla tästä kauempana. Ja toisaalta sitten taas ei: jos kaikki - tai mahdollisesti ihan vain yksi asia - olisi mennyt toisin, voisi tämä hyvin olla minunkin elämääni, minun kipuiluani ja haaveitani. Näennäisen kepeästi Sisko Savonlahti tulee käsitelleeksi myös masennusta, työttömyyttä, ulkopuolisuutta, yhteiskunnan ja suorasanaisten sukulaisten asettamia paineita sekä halua olla jotain, kunhan nyt vain ensin tietäisi mitä.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Noin kahdensadan sivun kohdalla päähenkilö alkaa silti vähän ärsyttää. Miten joku voi syödä jatkuvasti ulkona toisten piikkiin ja napata huolettomasti mukaansa seitsemän euron smoothien samalla, kun toimeentulotukihakemuksenkin täyttää äiti? Disney-loppuratkaisuihin tottuneena alan odottaa jonkinlaista kasvun kaarta, valaistumista - tai edes sitä prinssiä valkoisella ratsullaan - vaikka tiedänkin, että elämä harvoin menee kuten saduissa ja etten nyt kuitenkaan olisi halunnut lukea yhtä uutta menestystarinaa, joka kelpaisi HS visioon asti.</div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Sitä kun elämä harvemmin on. </div><div><div style="text-align: justify;"><br /></div><div style="text-align: justify;">Silti: tykkäsin ja itse asiassa aika paljonkin. Yksi kesän viihdyttävimpiä kirjoja.</div></div>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-6658810369788423972021-07-23T09:12:00.001+03:002021-07-23T09:12:00.297+03:00Anna Ekberg: Uskottu nainen.<p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Polku johtaa metsään, mutta sen alkupää on lähes yhdensuuntainen asfaltoidun tien kanssa. Paikka on hyvä. Hän panee pakettiauton peruutusvaihteen silmään. Liike - metsään piiloon peruuttaminen - vasta nyt hän ymmärtää, mitä hän on tekemässä. Hän tiedostaa suunnitelmansa. Leonoran täytyy kadota. Muu ei ole mahdollista. Leonoran on kadottava. Se on joko hän tai Leonora. Muuten hän joutuu vankilaan, menettää kaiken. Hän ei ole tehnyt mitään väärää. Kuka tahansa voi kohdata rakkauden. Äkkiarvaamatta, odottamatta, niin hänelle kävi."</blockquote></div><p style="text-align: left;"> </p><p style="text-align: left;"></p><p style="text-align: justify;"><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjf39guXHlO_WWwtQivDrJS6cxp9CMwWSzy7taHs5qtO7kSq3K0CgD8c5rg7aasCQo4uEE_YyVHj2_N8_IUs2H9-T1s_G16sXY_q8QlRon81lDTdtoyf2sRHPYJdLdF6t0ZBgXRO3IlCxA/s333/uskottunainen.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="333" data-original-width="235" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjf39guXHlO_WWwtQivDrJS6cxp9CMwWSzy7taHs5qtO7kSq3K0CgD8c5rg7aasCQo4uEE_YyVHj2_N8_IUs2H9-T1s_G16sXY_q8QlRon81lDTdtoyf2sRHPYJdLdF6t0ZBgXRO3IlCxA/w141-h200/uskottunainen.jpg" width="141" /></a></b></div><b><br />Anna Ekberg: Uskottu nainen (Kärlighed for voksne, 2017. suom. Katarina Luoma)<br /></b><p></p><p style="text-align: justify;"><b>Minerva, 416 sivua. </b></p><p style="text-align: justify;"><b> </b><br /></p><p style="text-align: justify;">Kaikki alkaa tekstiviestistä. Kello on puoli kaksi, ja Christian ja Leonora ovat menneet nukkumaan aikoja sitten. Joku töistä, vastaa Christian unisena Leonoran kysyessä, keneltä viesti on. Olisi kaikkein helpointa kääntää kylkeä ja hyväksyä selitys sellaisenaan, uskoa siihen. Mutta jokin kertoo Leonoralle, ettei siinä ole koko totuus. Oikeastaan kyse on pienistä, lähes mitättömistä asioista: Christianin äänensävystä, siitä miten hän tarttuu Leonoran käteen, siitä miten guacamolesta on yhtäkkiä tullut hänelle liian valkosipulista. Christianilla on joku toinen, Leonora tietää, eikä mikään tule enää olemaan niin kuin ennen.</p><p style="text-align: justify;">Christian ja Leonora vaikuttavat parilta, jolla on kaikkea: valtava arvotalo, jonka he ovat kunnostaneet yhdessä vanhaa vaalien sekä kohta ylioppilaaksi kirjoittava poika Johan, jolle maailma on avoin. Vaikeudet ovat hitsanneet Christianin ja Leonoran yhteen eikä mikään tule heitä erottamaan - ainakaan Leonoran mielestä. Hänestä, joka on uhrannut perheensä eteen uransa huippuviulistina, ystävänsä ja koko oman elämänsä, ei tule sitä vaimoa, joka heitetään kylmästi menemään nuoremman tieltä. Sellainen klisee ei yksinkertaisesti voi tapahtua hänelle.<br /></p><p style="text-align: justify;">Kaikki alkaa tekstiviestistä, myös Christianin osalta. Pelastaakseen itsensä hänen on kuitenkin uhrattava joku muu. Pakettiauton ikkunasta, pimeyden ja sateen suojasta, hän näkee Leonoran juoksevan ohitse, poninhäntä puolelta toiselle heiluen. Tuolla edessä juoksee nainen, jota hän ei ehkä lopulta ole koskaan oikeasti tuntenut ja joka nyt on valmis tuhoamaan kaiken pitääkseen perheen yhdessä.<br /></p><p style="text-align: justify;">Tällaista on aikuinen rakkaus.</p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Leonora kuulee käynnistyvän auton äänen, lähes äänettömän moottorin, syvän metallisen kolahduksen, joka syntyy, kun pyörä ylittää kaivonkannen pihatiellä. Hän tuntee vihan vasta nyt. Pienet kekäleet, niiden hehkua on mahdotonta tukahduttaa. Hän ei ole koskaan enää iloinen. Siltä hänestä tuntuu. Se on hirveää. Hän ei voi tuntea näin loppuelämänsä ajan. Hän vihaa niin väkevästi nyt. Heitä, jotka ovat tuhonneet hänet. Christiania. Ja sitä naista. Eniten häntä."</blockquote></div><p></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"><i>Uskottu nainen </i>on Anna Ekbergin trillerisarjan toinen osa. Mikään perinteisin trilleri se ei ole, sillä raakuuksien tai väkivallalla mässäilyn sijaan se keskittyy uhkaavaan tunnelmaan, rakentaa tarinaa niin, että jo alussa tietää: vaikkei pahin tapahtuisikaan, tämä ei koskaan voi päättyä hyvin. <i>Uskottu nainen </i>on toisaalta kevyttä, nopealukuista viihdettä, toisaalta taas ei. Se koukuttaa mukaansa ja houkuttelee kurkistamaan täydellisen idyllin kulisseihin, mutta näyttää myös maailman, jossa yksi väärä katse väärässä paikassa voi sytyttää valtavan tulipalon.<br /></p><p style="text-align: justify;"><i>Uskottu nainen</i> on toimiva psykologinen trilleri, joka onnistuu pitämään otteessaan loppuun asti. Ihan sarjan kolmannen osan, <i>Kadotetun naisen</i>, tasolle kirja ei kuitenkaan yllä. Kirjan kieli ja suomennos toimivat, mutta on kieltämättä pakko hieman ihmetellä kirjan nimeä: Aikuinen rakkaus olisi nimittäin toiminut selvästi paremmin ja nyt nimen merkitys jää ainakin minulle epäselväksi.</p><p style="text-align: justify;">Ekberg on loppujen taituri. Jos jotain osasi odottaa, niin ei varmasti osunut oikeaan. <br /></p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote style="text-align: left;"><p style="text-align: justify;">"Hän ei aio hävitä vaan taistella niin kuin hän taisteli Johanin puolesta. Kuten hän on aina taistellut. On aika ryhtyä toimeen. Niin hän teki silloinkin kun oli pelastettava Johanin elämä. Silloin ei ollut sijaa hyvälle käytökselle lääkäreitä kohtaan. Oman vuoron odottamiselle kiltisti. Ei. Odottavat hukkuvat. Niin käy, kun alukseen tulvii vettä. Ne, jotka ovat valmiit tekemään mitä tahansa kuten Zenia, katsomaan vaimoa suoraan silmiin, tönimään ja tallomaan muita pelastusveneisiin pyrkiviä, heidänlaisensa ihmiset voittavat.</p><p style="text-align: justify;"> Mutta Zenia on valinnut väärän vastustajan. Leonora ei ole mikään pikku kotirouva, käytetty nainen. Leonora on taistelija. Sitä hän toistelee itselleen. Yhä uudelleen. Hän on taistelija. Ja hän on päättänyt voittaa."</p></blockquote>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-35300655701059059022021-07-12T15:16:00.001+03:002021-07-12T15:16:00.233+03:00Alex Schulman: Unohda minut.<p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Hiljaisuus jatkuu pitempään kuin missään sosiaalisessa tilanteessa olisi normaalia. Pitkitän hiljaisuutta nähdäkseni kauanko se kestää. Sekuntien välillä on valtava etäisyys. Katson häntä, kun hän istuu kumartuneena lautasensa ylle. Hän näyttää unohtaneen että istun häntä vastapäätä.</p><p style="text-align: justify;"> Tuo hiljaisuus.</p><p style="text-align: justify;"> Siitä kaikki alkoi. Vaikka meteli olikin lapsuudessani pelottavaa, se oli myös selkeää. Kiukunpuuskissa, huudoissa ja uhkauksissa oli jotain kristallinkirkasta, johon osasi heti suhtautua. Hiljaisuus oli toisenlaista, se oli epämääräistä ja kaameaa. Ensimmäinen merkki yhteyden rikkoutumisesta." </p></blockquote><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg0uibDCA_u2U6cv3e_PIx54eHtzqrT_B-djJnFzKg85MBO3MOWOFhvtCjoRQmeuf5pICsBC3Kv6UQUqx8SmGktmNvBQKjYFzyr_DFzw1yPILXV1-OI5CFJs6RaTFslth3DtNesDMUm8jM/s2048/unohdaminut.jpeg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1337" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg0uibDCA_u2U6cv3e_PIx54eHtzqrT_B-djJnFzKg85MBO3MOWOFhvtCjoRQmeuf5pICsBC3Kv6UQUqx8SmGktmNvBQKjYFzyr_DFzw1yPILXV1-OI5CFJs6RaTFslth3DtNesDMUm8jM/w131-h200/unohdaminut.jpeg" width="131" /></a></b></div><b>Alex Schulman: Unohda minut (Glöm mig, 2016. suom. Raija Rintamäki)</b><p></p><p style="text-align: justify;"><b>Nemo, 183 sivua.</b></p><br /><p style="text-align: justify;">Kun lapset ennen mökkireissulle lähtöä jaettiin autoihin, halusivat kaikki kolme poikaa, Niklas, Alex ja Calle, äidin kyytiin. Äidin Volvossa tuoksui nahka ja huulipuna, ohittaessaan äiti piti kättä Alexin rinnalla kuin suojellakseen, ja tavallinen automatka saattoi yllättäen muuttua seikkailuksi. Sellainen äiti oli: tienpientareella syötyjä keksisuklaita, Peikkoäidin kehtolaulua ja silityksiä, joihin oli turvallista nukahtaa. Hellyttelynimiä ja lempeitä sanoja. </p><p style="text-align: justify;">Kunnes yhtäkkiä ei enää ollutkaan: joskus Alexin viisivuotispäivän jälkeen tuttu äiti lipui pois, ei enää nähnyt Alexia, vaikka katsoikin kohti. Matkalla olohuoneesta keittiöön äiti ottaa tukea käytävän seinästä, vaatekomerosta löytyy kasa tyhjiä viinipulloja ja äidin huoneen ovi on yhä useammin kiinni. "Äiti on vähän huonona", sanoo isä ja tarkoittaa, että nyt on hiivittävä niin, etteivät lattialankut natise. Kun lapset taas jaetaan autoihin, ei kukaan haluaisi äidin kyytiin, ei vaikka isä yhä edelleen on samanlainen kuski kuin aina ennenkin.</p><p style="text-align: justify;">"Unohda minut", kirjoittaa äiti yölliseen tekstiviestiinsä kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Taas kerran hän kääntää katseensa, sulkee oven, kieltäytyy näkemästä Alexia - ja rikkoo samalla jotain. Vasta kun äiti tekee saman lapsenlapsilleen, tietää Alex, että jonkin on muututtava. Ensimmäistä kertaa hän asettaa rajat, äidilleen ja itselleen.</p><p style="text-align: justify;">Ennen kuolemaansa yli kolmekymmentä vuotta alkoholismista kärsinyt äiti ehtii olla raittiina pari vuotta.</p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Kumma
juttu silti. Äiti loi lapsuutensa uudestaan rakentamalla sen fyysiset
puitteet. Minä luon lapsuuteni uudestaan kuvailemalla sitä sanoin.
Toimimme eri tavoin, mutta olemme samalla asialla.</p><p style="text-align: justify;">
Minkä takia teemme niin? Mikä meitä yhdistää? Kaipuu saada kokea
uudestaan jotain, mikä tapahtui kauan sitten? Ehkä meille molemmille on
yhteistä, että jokin meni rikki elämämme alussa. Tärkeät ihmissuhteet
eivät toimineet, eikä niitä pystynyt enää myöhemmin korjaamaan. Nämä
ainaiset matkamme ovat meidän tapamme singahtaa takaisin romahdusta
edeltäneeseen aikaan. Matkaamme elämämme ainoaan aikaan, jolloin olimme
eheitä, sillä siellä tunnemme olomme turvalliseksi.</p> Näin kuuluu valoisa selitys." </blockquote><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"><i>Unohda minut</i> on Alex Schulmanin kertomus lapsuudestaan sekä suhteestaan alkoholisoituneeseen äitiinsä. Itse Alex Schulman on määritellyt kirjansa rakkauskertomukseksi. Rakkaus äitiin välittyy tekstin joka luvusta. Välillä se on sokea, usein kärsii, antaa anteeksi liiankin monta kertaa eikä silti milloinkaan hylkää. Halu tulla nähdyksi ja hyväksytyksi ja saada äidinrakkautta ei katoa, oli lapsi sitten neljä tai neljäkymmentä.</p><p style="text-align: justify;">Äidin juominen ja turvaton lapsuus varjostavat Alexin elämää vielä aikuisenakin. Tahtomattaankin hän toistaa lapsena oppimiaan käytösmalleja: yhä edelleen Alex on se sama poika, joka mitään kenellekään kertomatta kuljetti äidin vaatekomerosta löytämänsä viinipullot kauppaan sitä mukaan, kun niitä sinne kertyi, ja jonka tärkein tehtävä on edelleen varmistaa, että äidin juominen pysyy salaisuutena. Että kukaan ei saa tietää. <br /></p><p style="text-align: justify;"><i>Unohda minut </i>on alle kaksisataasivuinen kirja, joka toimii parhaiten mahdollisimman paljon yhteen menoon ahmittuna ja niin, että sen päästää ihon alle.</p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Taidamme pelätä kumpikin. Olemme varovaisia. Älkää olko meille liian ankaria. Antakaa meille vain vähän aikaa.</p><p style="text-align: justify;"> Me kumpikin haluamme sitä.</p><p style="text-align: justify;"> Haluamme todella.</p><p style="text-align: justify;"> Olemme saaneet mahdollisuuden aloittaa alusta, ja aiomme käyttää sen. Tunnemme lähestyvämme toisiamme. Nyt on aika.</p><p style="text-align: justify;"> Tämä on vuosi nolla.</p><p style="text-align: justify;"> Elämämme alkaa nyt."</p></blockquote><p style="text-align: justify;"><br /></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-90883931825381593192021-07-05T12:47:00.001+03:002021-07-05T12:47:00.260+03:00Evie Wyld: Me olemme susia.<p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Kujansuulla on pieni valkoinen teltta ja naisten kenkä sen vieressä. Näen kengän vain vilaukselta poliisivartion tummansinisten jalkojen lomasta, mutta kenkä on ympyröity valkoisella liidulla ja sen vieressä on paperilappu, jossa on numero 3. Se voi tarkoittaa mitä tahansa. Kyse voi olla autokolarista.</p><p style="text-align: justify;"> Kenkä on ruskea ja pyöreäkärkinen. Kanta on puinen palikka. Kanta on kopissut naisen kävellessä. Sitten kopina on vaiennut. Taivas alkaa tummua rannalla; Bass Rockilla näkyy vielä kaistale aurinkoa. Valo on kultaista ja keltaista ja se tekee surulliseksi.</p><p style="text-align: justify;"> Talossa suljen oven perässäni enkä riisu takkiani enkä ota edes laukkua olalta. Olen väsynyt. Kävelen keittiöön sytyttämättä valoja ja istun sen jälkeen keittiön tuolilla ja katselen kosteusläikkää seinän ja katon rajalla ajattelematta mitään, mitä pystyisin pukemaan sanoiksi."</p></blockquote><p> </p><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjEmwg15kLtEG8mfgHrBHi-7QWg7GvB1VyXdaQmE7AYxioVbufoIh3H5VVDNaZWgn1e9n2ZwLNPlIeJP32smP4WUv-z-ui79c4Xl0cgOyEJ6G93cByvCLZbdXWvJDDBX7g8-hXdzZvrDd4/s2048/meolemmesusia.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1312" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjEmwg15kLtEG8mfgHrBHi-7QWg7GvB1VyXdaQmE7AYxioVbufoIh3H5VVDNaZWgn1e9n2ZwLNPlIeJP32smP4WUv-z-ui79c4Xl0cgOyEJ6G93cByvCLZbdXWvJDDBX7g8-hXdzZvrDd4/w128-h200/meolemmesusia.jpg" width="128" /></a></div><b>Evie Wyld: Me olemme susia (The Bass Rock, 2020. suom. Aleksi Milonoff)</b><p></p><p style="text-align: justify;"><b>Tammi, 423 sivua.</b></p><p style="text-align: justify;"><b> </b></p><p style="text-align: justify;">Viviane on jättänyt taakseen sen version itsestään, joka ei vastannut puhelimeen, ei käynyt töissä, ei noussut sängystä ennen kahtatoista ja vietti lopulta kaksi viikkoa huoneessa, jonne ei saanut tuoda mitään ruokailuvälineitä (ei edes teelusikoita). Kahdeksan tunnin ajomatkan päässä Lontoosta aallot lyövät Bass Rockin saarta vasten. Sekä Christopher-setä että Viviane teeskentelevät, ettei Vivianen saamassa työssä isoäidin talon tyhjentäjänä ja talonvahtina ole missään määrin kyse hyväntekeväisyydestä. Muistoja täynnä olevassa talossa Viviane yrittää löytää jotain, jonka perustalle rakentaa omaa elämäänsä.<br /></p><p style="text-align: justify;">Vuosia aiemmin Ruth saapuu samaan taloon tuoreena morsiamena. Sopeutuminen sisäänpäinlämpiävään skotlantilaiseen pikkukylään, äitipuoleksi ja kotirouvaksi ei kuitenkaan ole helppoa - ei etenkään, kun hän kantaa sisällään surua kuolleesta veljestään ja toivetta omasta lapsesta. Vuosien päästä Ruth vaeltaa yhä valtavassa talossaan, sanoo kerta toisensa jälkeen "no niin" yrittäessään vaikuttaa selvemmältä kuin on, rapsuttaa yhtä monista Booey-koiristaan ja yrittää mahduttaa maalauksiinsa kaiken, mitä rannalla näkee.</p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Ruth ajatteli hiekkadyyneille vievää polkua, tuulta, mustia
tervamöykkyjä, jotka tarttuivat kenkiin kävelyllä, neuleensa hihoja,
joista tuli märkiä ja hiekkaisia, kun hän kurkotteli
vuorovesilammikoihin. Taloa, joka huokaisi hiljaa kun hän tuli kotiin,
näki ja haistoi sen. Vaaran tuntua vedessä. Bettyn keittiönpöytää ja sen
historiaa. Tupakkahetkiä takapihalla. Ehkä talo oli livahtanut hänen
luihinsa ja muuttunut kodiksi hänen huomaamattaan."</blockquote></div><p></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;">Lisäksi on Sarah, vasta tyttö, joka pakenee metsään syytettynä noituudesta. Ja ne kaikki muut, jotka hävisivät, katosivat, piiloutuivat komeroon tai pimeyteen - ne lukemattomat muut naiset, meidän siskomme, naapurimme, äitimme, tyttöystävämme. On golfmailoja,
jolla voi pelaamisen sijaan antaa myös opetuksen sekä metsiä, joiden läpi
ei olisi kannattanut oikaista. Matkalaukkuja, jonne päätyy uuden elämän
aloittamiseen valittujen vaatteiden sijaan itse sekä punakyntisiä sormia,
jotka myöhemmin pilkistävät vetoketjun raosta. Hetkiä, jolloin helpottaa
ajatella, että pää ja vartalot ovat toisistaan erillisiä ja se, mitä
tapahtuu vartalolle, tapahtuu jollekin toiselle. </p><p style="text-align: justify;">Bass Rockin majakan
valo pyyhkäisee tyhjän huoneen läpi, aivan kuin aave, ja sitten taas
katoaa. Susimies on jossain lähellä; sen tuntee levottomuudesta, selittämättömästä koti-ikävästä.</p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Tyttö kompuroi pois polulta, eläin hänessä yrittää piiloutua kuolleiden lehtien ja sananjalkojen sekaan, mustaan märkään maahan, ja poika pysähtyy, huomaa tytön vaalean käden hohtavan pimeässä ja hyökkää heti, eikä tytöltä tule huutoa, hän vain toivoo ettei kukaan saa tietää, hänen ei olisi pitänyt nojata ystäväänsä vasten, hänen ei olisi pitänyt juoda siideriä, hänen ei olisi pitänyt myöhästyä, hänen ei olisi pitänyt oikaista metsän läpi; poika painaa peukalonsa hänen kaulansa pehmeään kuoppaan kuin yrittäisi lävistää appelsiinin paksun kuoren."</blockquote></div><p></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;">Vaikka <i>Me olemme susia</i> kertookin kolmen eri aikakauden naisen tarinat, on kirjan keskeisin aihe silti naisiin kohdistuva henkinen ja fyysinen väkivalta sekä alistaminen. Vuorovesi nousee ja laskee, sodat alkavat ja loppuvat, mutta väkivalta on jo pysyy, korkeintaan muuttaa muotoaan, löytää uusia aseita. "Miehet voivat tehdä vaikka mitä ikävää ja jatkaa sitten kuin se kuuluisi elämään", toteaa kodinhoitaja Betty Ruthille. Eikä tämä ole pelkästään Ruthin totuus - se on myös Vivianen, Sarahin ja sadan muun totuus. "Tyttö noitui minut", aloittaa Sarahin paon metsään, nyt samaan johtaa lyhyt hame, katse, jonka tulkitsee jonakin muuna kuin pelkkänä ystävällisyytenä. Yhä edelleen me olemme susia, yhä edelleen meitä jahdataan.</p><p style="text-align: justify;">Toisaalta Evie Wylden kirjassa nainen ei ole naiselle susi vaan se, joka tarjoaa olkapään ja nenäliinan, kaataa lasiin portviiniä ja tarvittaessa auttaa piilottamaan nuijan. Jos on pakko taistella, ei tarvitse kuitenkaan taistella yksin.<br /></p><p style="text-align: justify;">Synkästä aiheestaan huolimatta - tai ehkä nimenomaan juuri siksi - <i>Me olemme susia</i> on hurjan hieno kirja, joka menee välittömästi ihon alle. Ihan helppo lukukokemus ei ole, sillä raskaan aiheen lisäksi kirja on täynnä pieniä, tarinoita toisiinsa sitovia linkkejä ja yksityiskohtia, joita kaikkia ei varmastikaan edes pysty huomaamaan. Evie Wyld kuitenkin palkitsee vaivannäön. Varmasti yksi kesän (vuoden) parhaita kirjoja, jos ei paras.<br /></p><p style="text-align: justify;"> <br /></p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Ruth nousi istumaan kuullessaan jonkun lähestyvän. Hän pelkäsi, että tulija löytäisi hänet Peterin työhuoneesta ja näkisi viskipullon pöydällä. Ääni kuitenkin vaimeni, ja koottuaan itsensä ja pantuaan kaiken paikoilleen Ruth meni katsomaan poikia ja Bernadettea ja näki, että he puuhasivat yhä omiaan salissa ja että Betty vatkasi munia isossa kulhossa keittiössä kuin mitään ei olisi tapahtunut, kuin yhtäkään lasta ei olisi väijytty, kuin yksikään mies ei olisi särkynyt."</blockquote></div><p></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-51256179828276590482021-07-01T15:58:00.001+03:002021-07-01T15:58:00.249+03:00Kuukauden vege: appelsiinikanaa Like Chicken Bitesilla.<p style="text-align: center;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDpxviB_Ic2NmpAZTEynq40ltIYd3FTfkn4pDYZ1dqUd9oSxjUAhJeIOKV2YHVLQmbKar8rr5LeJ0MiAKoUo1uu9ttMNScDTWOi3LIrvGa4cPTarWQE2mErnTX8LlpgDsA_zUccz3ggXE/s1037/likechicken3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDpxviB_Ic2NmpAZTEynq40ltIYd3FTfkn4pDYZ1dqUd9oSxjUAhJeIOKV2YHVLQmbKar8rr5LeJ0MiAKoUo1uu9ttMNScDTWOi3LIrvGa4cPTarWQE2mErnTX8LlpgDsA_zUccz3ggXE/w640-h426/likechicken3.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgXQ1999ipsn47vwPhUctLMzbG3PjAva_JDc1ILaEcBLO0f_ArgipMPxa8khRqOLNtkZE6ieWTQoB16NfLMGTRsE6uWSkiazBGIilcFxiAhv2qheYilty0IyOKYZT7zgCFq4Ao1LA98s-c/s1005/likechicken4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="670" data-original-width="1005" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgXQ1999ipsn47vwPhUctLMzbG3PjAva_JDc1ILaEcBLO0f_ArgipMPxa8khRqOLNtkZE6ieWTQoB16NfLMGTRsE6uWSkiazBGIilcFxiAhv2qheYilty0IyOKYZT7zgCFq4Ao1LA98s-c/w640-h426/likechicken4.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjU3b1eIMufq11mrXyOXpEL-Twnu5s4_CaR8niLv0N6VARL2OH9O0hFnHgAR4wcEJNoQOX7oEwIoS1nAn98tgttBCPOlQPsONVs03eyr1WCLR2K_9yD0V319nLNdOo9mNtbf4rpwQOm6pM/s1037/likechicken2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjU3b1eIMufq11mrXyOXpEL-Twnu5s4_CaR8niLv0N6VARL2OH9O0hFnHgAR4wcEJNoQOX7oEwIoS1nAn98tgttBCPOlQPsONVs03eyr1WCLR2K_9yD0V319nLNdOo9mNtbf4rpwQOm6pM/w640-h426/likechicken2.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgODnOHUWV1a-1a6vI8fszYUjhtM4kyO212TcK5PtLsgYuJke0QrvkrzSPLJ9NDf4VkyBUXo_a16aBHg0XFlIB60DBai5NVs4GnB6FSzRk8VduhK1kY1lRKMsQvLk1tfitSEVvfB0kjkWM/s1037/likechicken5.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgODnOHUWV1a-1a6vI8fszYUjhtM4kyO212TcK5PtLsgYuJke0QrvkrzSPLJ9NDf4VkyBUXo_a16aBHg0XFlIB60DBai5NVs4GnB6FSzRk8VduhK1kY1lRKMsQvLk1tfitSEVvfB0kjkWM/w640-h426/likechicken5.jpg" width="640" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgLyU7v1qQJqw1IW2dKz2WjiZ6g0ipq2QNEYfj0siN3ZcfmaKfot3pD-Hd65jlfwq9leW_oxizXD42xMJV_0X1GnJUmKeTRqiEQV6ypWOGqqbDIfeO8geRM7_psh0SMBqeYKujpYXFSfSQ/s1037/likechicken1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="691" data-original-width="1037" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgLyU7v1qQJqw1IW2dKz2WjiZ6g0ipq2QNEYfj0siN3ZcfmaKfot3pD-Hd65jlfwq9leW_oxizXD42xMJV_0X1GnJUmKeTRqiEQV6ypWOGqqbDIfeO8geRM7_psh0SMBqeYKujpYXFSfSQ/w640-h426/likechicken1.jpg" width="640" /></a></div><br /><p></p><p style="text-align: center;">Heinäkuun vegenä kokataan vegaanista kanaa. Alkuperäinen ohje löytyy <a href="https://likemeat.com/fi/reseptit/like-orange-chicken/">Like meatin sivuilta</a>, mutta muokkasin sitä hieman oman jääkaapin sisällön mukaan. Annoksesta riittää kahdelle nälkäiselle aikuiselle tai pienemmälle perheelle.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><u><b> APPELSIINIKANAA LIKE CHICKEN BITESILLA</b></u></p><p style="text-align: center;">1 pkt Like Chicken Bites</p><p style="text-align: center;">oliiviöljyä</p><p style="text-align: center;">2 rkl vehnäjauhoja</p><p style="text-align: center;">suolaa</p><p style="text-align: center;">mustapippuria</p><p style="text-align: center;">chiliä <br /></p><p style="text-align: center;">2 appelsiinin mehu ja kuori</p><p style="text-align: center;">3 rkl appelsiinimarmeladia</p><p style="text-align: center;">2 rkl valkoviinietikkaa</p><p style="text-align: center;">2 rkl soijakastiketta</p><p style="text-align: center;">2 valkosipulinkynttä</p><p style="text-align: center;">pala tuoretta inkivääriä</p><p style="text-align: center;">tuore chili</p><p style="text-align: center;">kevätsipulia</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;">Sekoita kulhossa vehnäjauhot, suola ja mustapippuri. Pyöritä Like Chicken Bites seoksen joukkoon.</p><p style="text-align: center;">Paista Like Chicken Biteseja pannulla öljyssä, kunnes ne saavat vähän väriä. Mausta chilillä.</p><p style="text-align: center;">Lisää valkosipulit ja raastettu inkivääri ja paista vielä muutama minuutti.</p><p style="text-align: center;">Lisää loput ainekset, sekoita ja anna tekeytyä pannulla kymmenisen minuuttia. Koristele tuoreella chilillä ja kevätsipulilla.</p><p style="text-align: center;">Tarjoile riisin kanssa.</p><p style="text-align: center;"><br /></p><p style="text-align: center;"><b>Jotain muuta riisin kanssa?</b></p><p style="text-align: center;">Kokeile vaikka</p><p style="text-align: center;"><a href="http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2020/12/kuukauden-vege-kukkakaalikorma.html">kukkakaalikormaa</a></p><p style="text-align: center;">tai </p><p style="text-align: center;"><a href="http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2020/09/kuukauden-vege-vegaaninen-tikka-masala.html">vegaanista tikka masalaa</a><br /></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-33381056207827486892021-06-24T12:55:00.000+03:002021-06-24T12:55:49.998+03:00Alex Schulman: Polta nämä kirjeet.<p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Tunnen eräänlaista kauhun sekaista häpeää, koska tuo viha ei kuulu vain Sven Stolpelle vaan koko suvulle ja minulle. Minusta on jotenkin lohdullista ajatella teesiä, jonka mukaan viha on perittyä ja kulkee sukupolvelta toiselle, koska silloinhan minä olen siihen syytön eikä minun tarvitse olla niin ankara itselleni. Mutta samalla väittämässä on jotakin kohtalokasta ja epämiellyttävää, sillä jos viha ei ole minun, minä vain kannan sitä aikani kunnes se jatkaa eteenpäin ja siirtyy seuraavaan sukupolveen.</p><p style="text-align: justify;"> Ajattelen lapsiani.</p><p style="text-align: justify;"> Vihasta on tehtävä loppu."</p></blockquote><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhMWkoL7qvrfOLnzY3LfA3Pw7HnjxfQuK1GxHx9703i7v14W2hrVcl5U1Sjp38MbPWlQIG-uZDBWDHH6H6mDXW9LExNgub1jONJmWp5leafVFPozveQaRm0EIrH5MNR3pI3CI_pLDAI7uU/s326/polta-nama-kirjeet.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="326" data-original-width="201" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhMWkoL7qvrfOLnzY3LfA3Pw7HnjxfQuK1GxHx9703i7v14W2hrVcl5U1Sjp38MbPWlQIG-uZDBWDHH6H6mDXW9LExNgub1jONJmWp5leafVFPozveQaRm0EIrH5MNR3pI3CI_pLDAI7uU/w123-h200/polta-nama-kirjeet.jpg" width="123" /></a></b></div><b>Alex Schulman: Polta nämä kirjeet (Bränn alla mina brev, 2018. suom. Jaana Nikula)</b><p></p><p style="text-align: justify;"><b>Nemo, 277 sivua.</b></p><br /><p style="text-align: justify;">Raivokohtaus ei suinkaan ole ensimmäinen. Ehkä juuri siksi se on raivokohtaus, joka muuttaa vielä kaiken. "En tiedä, miten kauan jaksan tätä enää", toteaa Amanda seuraavana aamuna keittiössä katseessaan samaa pelkoa kuin mitä lastenkin silmissä. <i>Anteeksi, isä. Ethän kerro isälle, ethän</i>. Lapsissaan Alex näkee yllättäen itsensä, sen pienen pojan, joka myös oppi lukemaan muiden mielialoja ja hiipimään pois ennen räjähdystä.</p><p style="text-align: justify;">Ymmärtääkseen itseään sekä sisällään uinuvaa vihaa Alex päättää selvittää raivonsa alkuperän. Terapeutin vastaanotolla kirjoitetaan näkyviksi sisarukset, jotka eivät ole puhuneet toisilleen vuosikymmeniin, sekä joulunvietot, joista lähdettiin yllättäen yön selkään enon perhettä hyvästelemättä. Perhekarttaan piirretään siksakviiva riitaisten välien merkiksi. Niitä seuratessa päätyy aina alkuun, suvun patriarkkaan, isoisä Sven Stolpeen. </p><p style="text-align: justify;">Alex palaa isoisänsä teosten, päiväkirjojen ja kirjeiden avulla vuoteen 1932, jonka tapahtumat vaikuttavat perheen elämään vielä vuosikymmenienkin päästä.</p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Minä olen sveitsiläisen tyttökoulun onneton oppilas, joka kirjoittaa kirjeitä äidille ja pyytää päästä kotiin. Olen vasta tullut äidiksi, minulla on lapsi rinnoilla, mutta vajoan syvään masennukseen. Olen kuusivuotias tyttö, jonka isä unohti Berliinissä junalaiturille. Muistot muuttuvat pieniksi saariksi, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa. Ja kun vanhenen, ajattelen yhä vähemmän niitä monia asioita, joita minulle tapahtui. Sen sijaan ajattelen yhä useammin kaikkea mitä ei tapahtunut. Kaiken tuon tapahtumatta jääneen paino on valtava."</blockquote></div><p></p><p style="text-align: justify;"><i><br /></i></p><p style="text-align: justify;"><i>Polta nämä kirjeet</i> etenee kolmessa aikatasossa. Yhtäällä on nykyhetken Alex, joka kaivaa esille isoisänsä tarinaa, toisaalla kesä 1932, jona jokin muuttui peruuttamattomasti. Aikatasoista koskettavin on kahdeksankymmentäluku, jossa teini-ikäinen Alex matkustaa viikonlopuiksi mummin ja vaarin luo taloon, jossa vierashuoneessa on mankeloidut lakanat ja illalla ratkotaan ristisanatehtäviä keittiönpöydän ääressä mutta jossa kävelykepin iskut lämpöpatteriin kertovat, että mummin on jätettävä kaikki ja kiiruhdettava yläkertaan vaarin luo. Kuvaus olohuoneessa pauhaavasta radiosta sekä kahdesta hiljaisesta hahmosta olohuoneessa omissa nojatuoleissaan on niin kovin todellinen, että pysähtyneen ajan ja oudolla tavalla uhkaavan tunnelman voi aistia sivujen lomasta. Kunpa jokin muuttuisi, toivoo siltikin, vaikka tietää, ettei mikään enää voi muuttua, on jo liian myöhäistä.</p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Vaari tekee voileivän. Halutessaan juustoa hän osoittaa vatia ja mummi ojentaa sen. Sitten he syövät vaitonaisina, pureskelevat vain hiljaisuuden vallitessa ja katsovat pöytään. Mummi siistii murusia pöydältä, painaa niitä peukalollaan, niin että ne tarttuvat siihen ja ovat poissa.</p><p style="text-align: justify;"> Yhtäkkiä minua surettaa, koska seison siinä oven ulkopuolella ja ymmärrän näkeväni nyt todellisen kuvan siitä, millaista heillä on silloin kun minä en ole paikalla, kun heillä ei ole ketään, kenen kanssa puhua.</p><p style="text-align: justify;"> Katselen heidän pääteasemaansa. Tämän pidemmälle he eivät pääse toisistaan. Tuntuu jotenkin etten ymmärrä kaikkea, kuvassa on jotain mikä jää minulta huomaamatta. Miksi he eivät puhu toisilleen? Milloin heidän välilleen laskeutui tuollainen hiljaisuus?"</p></blockquote><p style="text-align: justify;"></p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"><i>Polta nämä kirjeet </i>on autofiktiivinen romaani, jossa suvun vanhoihin kirjeisiin yhdistyy Alex Schulmanin lapsuusmuistot sekä niiden pohjalta dramatisoitu tarina. Se on sukukertomus, dekkari sekä rakkaustarina, jossa kukaan ei elä onnellisena elämänsä loppuun saakka. Se on maa, jota ei ole, kaikki mitä olisi voinut tapahtua, mutta jota ei koskaan ollut, koska päätti kerran valita toisin. Se on vuosien saatossa kutistunut nainen, jonka jalat ovat muotoutuneet korkokenkien mukaan ja joka keittää aamuisin kaakaon juhlallisen huolellisesti kuin resepti olisi ikiaikainen. Se on kokemuksen kasvattama vihatutka, joka aistii lähestyvän räjähdyksen toisten liikkeistä tai liikkumattomuudesta muttei tunnista omaa sisäistä pimeyttään. Se on kaulan läpikuultavaa ihoa, joka ei ikinä rusketu ja riita, jonka näkee jo niskan asennosta ja josta kymmenvuotiaan varmuudella tietää jo ennalta kaiken. Se on sukupolvien yli jatkuvaa hiljaisuutta, periytyviä käytösmalleja sekä päivästä toiseen huolellisesti valmistettuja aamiaisia.</p><p style="text-align: justify;">Ja silti tai juuri siksi <i>Polta nämä kirjeet </i>onnistuu liikauttamaan jotain: tämä tarina, vaikkakin pääosin fiktiivinen, on enemmän tosi kuin mikään aikoihin. Kovin kauas ei tarvitse kenenkään kulkea löytääkseen särkyneitä mieliä, jotka vaikuttavat vielä sukupolvienkin päähän, riitoja, joita kukaan ei enää muista mutta jotka silti edelleen pitävät serkukset toisistaan erossa sekä traumoja, jotka periytyvät vanhemmilta lapsille. Alex Schulman kirjoittaa haikean kauniisti ja samalla uskomattoman koskettavasti. Välillä teksti on niin kipeää, että sydän meinaa särkyä.</p><p style="text-align: justify;">Muuttuuko mikään ikinä, tekisi mieli kysyä. Mutta siksakin keskeltä voi löytää myös suoria viivoja - että seurauksen ja jatkon sijaan olisi itse ennemminkin uusi alku. Että sen sijaan, että jatkaisi valmiiksi käsikirjoitettua tarinaa, voikin aloittaa oman, ihan uuden.</p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Me jäämme paikoillemme.</p><p style="text-align: justify;"> Telkkari pauhaa.</p><p style="text-align: justify;"> Katselen mummin suonikkaita käsiä, vihkisormusta hänen sormessaan. Hän on hyvin kaunis silkkipuserossaan, joka laskeutuu hoikan vartalon ylle. Kaulassa on huivi, jota hän usein käyttää peittääkseen auto-onnettomuudesta jääneet palovamma-arvet. Tulee mieleen, että hän on koristautunut minua varten, siksi että minä tulin käymään.</p><p style="text-align: justify;"> Näen miten häntä nolottaa. Tahtoisin painaa käteni hänen kädelleen, mutta en tiedä miten sen tekisin."</p></blockquote><p style="text-align: justify;"></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-53053497404845838352021-06-21T09:38:00.001+03:002021-06-21T09:38:00.262+03:00Kate Quinn: Ruusukoodi.
<p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"'Voi, rakas tyttö. Ei sillä ole
merkitystä', Francis sanoi unisesti, ja Mab nukahti melkein hervottomana
helpotuksesta. Viimeinen este ylitetty... paitsi että samana yönä Mab heräsi ja
näki Francisin istuvan ikkunan ääressä puolittain napitettu paita yllään.
Ikkunasta virtasi sisään jäätävän kylmää talvi-ilmaa, ja Francisin
liikkumattomien sormien välissä palavasta savukkeesta kohosi ilmaan savua. Kun
Francis katseli pimeitä Lontoon katuja, hänen kasvonsa näyttivät niin
sulkeutuneilta, että Mab oli noussut istumaan puoliksi unessa ja puoliksi
levottomana.</p>
<p style="text-align: justify;"> 'Francis?'</p>
<p style="text-align: justify;"> Francisin katse kääntyi
hitaasti Mabiin; hän hymyili tutun vaikeaselkoiseen, kohteliaaseen tapaansa. 'Jatka
vain uniasi, ihana Mab.'</p>
<p style="text-align: justify;"> Mabin uneliaat korvat
kuulostelivat ilmahyökkäyssireenejä, kun hän liukui jo takaisin unten maille.
'Eihän mikään ole pielessä?'</p>
<p style="text-align: justify;"> 'Vain maailma', Mab
uskoi kuulleensa Francisin sanovan."</p></blockquote><p style="text-align: justify;"></p>
<p style="text-align: justify;"> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi-lsxVd5haIYjm_5DR6mTIOUOMQaXe76v2hGgqmd10o8XN-so1qHeOBANT98YQiXg5XnuBTDud6OigTDOf3OPx2DJwJgy8wGhl54mvFTlDD399w6Y83LuycApHEXDM_u4r3IjQEMPaxJU/s313/ruusukoodi.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="313" data-original-width="201" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi-lsxVd5haIYjm_5DR6mTIOUOMQaXe76v2hGgqmd10o8XN-so1qHeOBANT98YQiXg5XnuBTDud6OigTDOf3OPx2DJwJgy8wGhl54mvFTlDD399w6Y83LuycApHEXDM_u4r3IjQEMPaxJU/w128-h200/ruusukoodi.jpg" width="128" /></a></div><p></p>
<p style="text-align: justify;"><b>Kate Quinn: Ruusukoodi (Te Rose Code, 2021.
suom. Päivi Paju)</b></p>
<p style="text-align: justify;"><b>HarperCollins, 675 sivua.</b></p>
<p style="text-align: justify;"> </p>
<p style="text-align: justify;">Joulukuu 1939. Toinen maailmansota on aivan
kulman takana, ja Englanti valmistautuu taisteluun natseja vastaan. Ensin on
murtunut Tanska, sitten Norja, Belgia, Hollanti ja lopulta myös Ranska. Siinä
missä Lontoosta lähtevä juna kuljettaa univormupukuisia sotilaita taisteluun,
vie se Oslan ja Mabin Bletcheyyn. Heidät kummatkin on värvätty Bletchey Parkin tiedustelukeskukseen
murtamaan vihollisarmeijan koodeja.</p>
<p style="text-align: justify;">Yhteinen vihollinen yhdistää kaksi muuten
erilaista naista. Itä-Lontoon slummista Shoreditchistä lähtöisin oleva Mab on
päättänyt haluta elämältään muuta kuin tehtaassa työskentelyä ennen naimisiin
menoa ja avioliiton liikaa juovan naapuruston työmiehen kanssa. Hänelle sota
merkitsee ennen kaikkea muutosta, mahdollisuutta saada jotain parempaa ja
päästä tekemään osansa maansa eteen. Upporikas Osla taas on tottunut saamaan
kaiken hopeatarjottimella, mutta haluaa vihdoin todistaa olevansa muutakin kuin
kuuluisa nimi ja iso perintö. Bletcheyssä joukkoon liittyy vielä ujo Beth,
ristisanatehtävätaituri, joka on koko elämänsä sulautunut tapettiin ja
pyydellyt anteeksi olemassaoloaan. Bethillä on kuitenkin lahja: hän kykenee
näkemään kuvion, jonka ruusun terälehdet muodostavat, ja luomaan yhteyksiä
siellä, missä muut näkevät vain satunnaisia kirjaimia. Tästä syystä Bethistä
tulee yksi Bletchey Parkin harvoista naispuolisista kryptoanalyytikoista.</p><p style="text-align: justify;"> </p>
<p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Beth oli palannut Coventryn ilmahyökkäystä
koskevan viestin pariin vasta monen tunnin kuluttua, ja siinä vaiheessa hänen
velvollisuutensa oli tuntunut täysin selvältä. Hän oli juuri todistanut
omakohtaisesti salassapidon tärkeyttä - pieninkin vuoto Parkin seinien
ulkopuolelle olisi muuttanut operaatio Soihdun verilöylyksi. <i>Et voi kertoa
Oslalle tai Mabille</i>, hän oli ajatellut arkistoidessaan Coventry-viestin. <i>Sinä
vannoit valan</i>."</blockquote></div><p></p>
<p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;">Marraskuu 1947. Lontoo ja koko Britannia valmistautuu
vuosisadan kuninkaallisiin häihin, joiden on tarkoitus parantaa viimeisetkin sodan
jättämät haavat. Keskelle häähumua saapuu kuitenkin salakirjoitettu viesti Clockwellin
parantolasta, ja Oslan ja Mabin on palattava takaisin siihen kolmen ja puolen
vuoden takaiseen päivään, jona liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa ja
jona heidän ystävyytensä särkyi lopullisesti. <i style="mso-bidi-font-style: normal;">Olette minulle velkaa</i>, kirjoittaa Beth, joka on viimeiset vuodet
ollut mielisairaalassa Alice Liddellin nimellä yrittäen vain selvitä hengissä.
Ehkä kaikki ei sittenkään ole ollut niin mustavalkoista ja kaikki Bletchey
Parkissa niin rehellisiä, kuin mitä he ovat luulleet. Mutta jotta totuus
saadaan vihdoinkin selville, on jonkun – tai ennemminkin heidän kaikkien
yhdessä –<span style="mso-spacerun: yes;"> </span>kyettävä ratkaisemaan
ruusukoodi.</p><p style="text-align: justify;">Ruusukoodi on melkein seitsemänsataasivuinen tiiliskivi, joka kieltämättä olisi hyötynyt pienestä tiivistämisestä. Tarina etenee kahdessa eri aikatasossa, ja lopussa tahti tiivistyy ja kierrokset nousevat kuninkaallisten häiden tullessa yhä lähemmäs. Toisaalta tapahtumia pääsee katsomaan niin kellon ulkopuolelta kuin sen sisäpuoleltakin, vähän niin kuin kurkistaisi kaninkolon kautta Ihmemaahan. Kellon sisällä viisarit eivät liikukaan myötäpäivään vaan vastapäivään ja tututkin asiat saattavat paljastaan itsestään jotain uutta, pimeää.<br /></p>
<p style="text-align: justify;"><i>Ruusukoodi </i>jatkaa pitkälti samoja teemoja kuin
Kate Quinnin kaksi aiempaa romaania<i> Koodinimi Alice</i> ja <i>Metsästäjätär</i>. On
salaisuuksia ja sota, jonka jättämiä jälkiä paikataan vielä pitkään, rohkeita, vahvoja ja älykkäitä naisia, koodeja,
ystävyyttä, uskollisuutta sekä tällä kertaa myös yksi tuleva prinssi. Vaikka <i>Ruusukoodi </i>onkin koukuttava lukuromaani, on olo sen jälkeen silti vähän pettynyt. Ehkä syynä on osittain se, että kirjaa puoli vuotta kirjastosta jonotettuani pelkästään hyvä ei enää tunnu siltä, mitä toivoin, ehkä siitä, että Quinnin toinen teos <i>Metsästäjätär </i>jätti rakastamani <i>Koodinimi Alicen</i> jälkeen samanlaisen valjun maun. Siinä missä <i>Koodinimi Alicea </i>kuvailin kirjaksi, joka hyvinkin voisi olla se ainoa kirja, jonka vuodessa lukee, jää <i>Ruusukoodi Metsästäjättären </i>tavoin tästä määritelmästä. <br /></p>
<p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;"> </p>
<p style="text-align: justify;">"<i>Olen nyt kellon sisällä</i>, hän
ajatteli. <i>Missä kaikki liikkuu takaperin, eikä kukaan usko mitään, mitä minä
sanon</i>.</p>
<p style="text-align: justify;"> Paitsi - kenties - ne kaksi
naista, jotka hän oli pettänyt, jotka olivat pettäneet hänet, jotka olivat
aikoinaan olleet hänen ystäviään. </p>
<p style="text-align: justify;"> <i>Minä pyydän</i>, mielisairaalassa
oleva nainen rukoili ja katsoi etelään, jonne hänen salakirjoitusviestinsä
olivat lentäneet kuin hauraat paperilinnut. <i>Uskokaa minua</i>." </p></blockquote><p style="text-align: justify;"></p>
<!--[if gte mso 9]><xml>
<o:OfficeDocumentSettings>
<o:AllowPNG/>
</o:OfficeDocumentSettings>
</xml><![endif]--><!--[if gte mso 9]><xml>
<w:WordDocument>
<w:View>Normal</w:View>
<w:Zoom>0</w:Zoom>
<w:TrackMoves/>
<w:TrackFormatting/>
<w:HyphenationZone>21</w:HyphenationZone>
<w:PunctuationKerning/>
<w:ValidateAgainstSchemas/>
<w:SaveIfXMLInvalid>false</w:SaveIfXMLInvalid>
<w:IgnoreMixedContent>false</w:IgnoreMixedContent>
<w:AlwaysShowPlaceholderText>false</w:AlwaysShowPlaceholderText>
<w:DoNotPromoteQF/>
<w:LidThemeOther>FI</w:LidThemeOther>
<w:LidThemeAsian>X-NONE</w:LidThemeAsian>
<w:LidThemeComplexScript>X-NONE</w:LidThemeComplexScript>
<w:Compatibility>
<w:BreakWrappedTables/>
<w:SnapToGridInCell/>
<w:WrapTextWithPunct/>
<w:UseAsianBreakRules/>
<w:DontGrowAutofit/>
<w:SplitPgBreakAndParaMark/>
<w:EnableOpenTypeKerning/>
<w:DontFlipMirrorIndents/>
<w:OverrideTableStyleHps/>
</w:Compatibility>
<m:mathPr>
<m:mathFont m:val="Cambria Math"/>
<m:brkBin m:val="before"/>
<m:brkBinSub m:val="--"/>
<m:smallFrac m:val="off"/>
<m:dispDef/>
<m:lMargin m:val="0"/>
<m:rMargin m:val="0"/>
<m:defJc m:val="centerGroup"/>
<m:wrapIndent m:val="1440"/>
<m:intLim m:val="subSup"/>
<m:naryLim m:val="undOvr"/>
</m:mathPr></w:WordDocument>
</xml><![endif]--><!--[if gte mso 9]><xml>
<w:LatentStyles DefLockedState="false" DefUnhideWhenUsed="true"
DefSemiHidden="true" DefQFormat="false" DefPriority="99"
LatentStyleCount="267">
<w:LsdException Locked="false" Priority="0" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Normal"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="heading 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 7"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 8"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 9"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 7"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 8"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="toc 9"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="35" QFormat="true" Name="caption"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="10" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Title"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="1" Name="Default Paragraph Font"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="11" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Subtitle"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="22" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Strong"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="20" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Emphasis"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="59" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Table Grid"/>
<w:LsdException Locked="false" UnhideWhenUsed="false" Name="Placeholder Text"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="1" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="No Spacing"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" UnhideWhenUsed="false" Name="Revision"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="34" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="List Paragraph"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="29" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Quote"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="30" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Intense Quote"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Shading Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light List Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Light Grid Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 1 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Shading 2 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 1 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium List 2 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 1 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 2 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Medium Grid 3 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Dark List Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Shading Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful List Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" Name="Colorful Grid Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="19" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Subtle Emphasis"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="21" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Intense Emphasis"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="31" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Subtle Reference"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="32" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Intense Reference"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="33" SemiHidden="false"
UnhideWhenUsed="false" QFormat="true" Name="Book Title"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="37" Name="Bibliography"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" QFormat="true" Name="TOC Heading"/>
</w:LatentStyles>
</xml><![endif]--><!--[if gte mso 10]>
<style>
/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:"Normaali taulukko";
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:"";
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin-top:0cm;
mso-para-margin-right:0cm;
mso-para-margin-bottom:10.0pt;
mso-para-margin-left:0cm;
line-height:115%;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:11.0pt;
font-family:"Calibri","sans-serif";
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;
mso-bidi-font-family:"Times New Roman";
mso-bidi-theme-font:minor-bidi;
mso-fareast-language:EN-US;}
</style>
<![endif]--><p style="text-align: justify;"><br /></p>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5308082016971833794.post-71691597855217885762021-06-10T16:56:00.001+03:002021-06-10T16:56:00.243+03:00Joonatan Tola: Punainen planeetta.<p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Onneksi vanhempi isosiskoni oli jo nipin napin kuusivuotias ja maksoi laskut, kävi kaupassa, imuroi, tyhjensi potat, pyykkäsi ja pyyhki WC-taitoja opettelevien pyllyt. Sisko pyöritti yksin koko huushollin, isä mukaan lukien. Isä tarvitsikin entistä enemmän apua. Krapulassa hän tarvitsi tukihenkilön vierelleen valvomaan, ettei tukehdu oksennukseensa, joka sisälsi verihyhmää, ruuantähteitä ja surematonta surua. Hänelle piti antaa tietyssä tahdissa omenamehuun lantrattua suolasokerilientä ja tasoittavia alkoholijuomia ja antipsykoottista kriisitukea. Hän pelkäsi olla hetkeäkään yksin. Natsiupseerin ääni isäni päässä vaati isää ampumaan aivot pellolle, ja hiljenteekseen äänet isä joi. Toki muitakin selityksiä kuultiin: säteilevä hermokipu selässä, luovuuspulmat, pettymys ihmiskuntaan, rahahuolet, tyhjyydentunne ja mitä milloinkin. Jos Baba Jaga -eukko romuluu olisi taikonut isän selitykset perunoiksi, niillä perunoilla olisi ruokkinut kaikki maapallon lapset." </blockquote></div><p></p><p style="text-align: justify;"> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAtuIRJJlOwO5WCxPQuCO4dbhn5x9BxGM8BFLdxGnpZ__MKWkO3EJp7HBPCtR5FWXKVxMcCXeMBNKTvpUoJnkwDufdAswkEoU0iZ05rUed0RQkHKWWtj2vGBlwX0xVlTmVBjyi5EFjkI0/s579/punainenplaneetta.jpeg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="579" data-original-width="400" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAtuIRJJlOwO5WCxPQuCO4dbhn5x9BxGM8BFLdxGnpZ__MKWkO3EJp7HBPCtR5FWXKVxMcCXeMBNKTvpUoJnkwDufdAswkEoU0iZ05rUed0RQkHKWWtj2vGBlwX0xVlTmVBjyi5EFjkI0/w138-h200/punainenplaneetta.jpeg" width="138" /></a></div><p></p><p style="text-align: justify;"><b>Joonatan Tola: Punainen planeetta (2021)</b></p><p style="text-align: justify;"><b>Otava, 344 sivua.</b></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;">Vihreä planeetta on vehmas saariplaneetta, rauhallisten mietiskelijöiden koti, josta tulevat lämpimät ja empaattiset ihmiset. Mutta siinä missä äiti oli kotoisin vihreältä planeetalta, oli Joonatanin isän kotiplaneetta punainen. Punaiselta planeetalta tulevat impulsiiviset taitelijaluonteet. Luova nero, se isä omasta mielestään on, tai ehkä militaristinen puolijumala, jolla on jaloissaan taistelusaappaat ja päässään sotakypärä, jonka korvaan näkymätön natsiupseeri kuiskii käskyjään ja joka hyökkää vääryyksien kimppuun aseenaan milloin maalisuti, milloin lyijykynä. Tajunnanräjäyttävä kokemus, kuvasi ystävä Joonatanin isää. <br /></p><p style="text-align: justify;">Isän epävakaa luonne, jo nuorena diagnoosiksi saatu paranoidinen skitsofrenia, itsemurhayritykset ja alkoholismi tekevät Joonatanin ja tämän sisarusten lapsuudesta loputtoman kaaoksen. Lapsia syntyy lopulta neljä, sillä isä haluaa suuren perheen, oman armeijansa, jonka avulla taistella lapsuudenperhettään vastaan. Äiti ompelee lasten vaatteet tilkuista ja kantaa välillä harteillaan koko planeettaa, isä avaa olutpullon toisen maailmansodan aikaisella kiväärin pistimellä ja soittaa sanomalehteen, että taitelija on muuttanut paikkakunnalle. Kun rahat ovat täysin loppu, tehdään ruuaksi räiskäleitä jauhoista ja vedestä ja hämätään nälkää tekemällä metsäretkiä. Elämää eletään boheemisti ja impulsiivisesti korkeintaan päivä kerrallaan: minkäänlainen suunnitelmallisuus tai sellaiset asiat kuten työssä käyminen tai tavallinen perhearki eivät tunnu koskettavan Tolan perhettä.<br /></p><p style="text-align: justify;">Kun kuviot alkavat käydä liian ahtaiksi, viranomaiset turhan kiinnostuneiksi tai kaupungin ilmapiiri muuten vain jotenkin kulttuurivihamieliseksi, pakataan koti laatikoihin ja muutetaan, Järvenpäästä Ruotsinpyhtäälle, Haukivuoresta Lieksan kautta Joensuuhun. Lopulta jäljellä on vain tietty juurettomuus, tunne siitä, ettei elämässä mihinkään kannata kiintyä.<br /></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"></p><div style="text-align: justify;"><blockquote>"Varmistettuamme, että isä hengitti, livahdimme lähimetsään leikkimään, ja piipahdimme kotona kun oli nälkä ja palasimme vasta iltahämärässä. Nakertelimme korppuja ja ruuantähteitä kaapeista. Toisinaan kävimme talonmiehen vaimon luona syömässä oikeaa ruokaa. Näkijäsiskoni osasi myös keittää makaronia ja riisiä, niin että pysyimme hengissä ilman äitiäkin. Luiden kasvattamiseen tarvittavia aminohappoja saimme kalapuikonjämistä joita siskoni salakuljetti esikoulusta, kunnes kyläkoulunkin kynttilät sammuivat. Alkoi vuoden synkin aika. Joulu."</blockquote></div><p></p><p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;"><i>Ei puhuta ikävistä asioista</i>, pyytää isoäiti, kun aikuistunut Joonatan pyytää tätä kertomaan isästä ja tämän sairastumisesta - yhä edelleen jo vuosia sitten itsemurhan tehnyt isä on suvulle tabu. Mutta Joonatan on päättänyt kaivaa esiin isän kirjeet, muistot, lehtileikkeet ja jo unohtuneet keskustelut ja kirjoittaa näkyväksi niin isänsä kuin itsensäkin. Lopputuoksena on autofiktiivinen teos Joonatan Tolan lapsuudesta sekä isästä, Mikko J. Tolasta.<br /></p><p style="text-align: justify;">Rankasta aiheestaan huolimatta <i>Punainen planeetta </i>ei siltikään onnistu olemana pelkkää synkkyyttä. Ja itse asiassa: nostalgia vyöryy ylitse sitä mukaan, mitä pidemmälle kahdeksankymmentälukua tarina etenee. En ehkä tunnista sotakypärää tai alkoholinhuuruisia iltoja ja öitä, mutta sen joensuulaisen kerrostalolähiön pihassa ja lähimetsissä juoksevan takkutukkaisen lapsilauman, joka soittelee talon mummojen ovikelloja herkkujen toivossa, kyllä muistan. <i>Punaisesta planeetasta </i>välittyy musta huumori, sarkasmi ja oudolla tavalla myös tietynlainen ymmärrys; vaikka isän sekoilu onkin raskasta, on hänkin omalla tavallaan uhri. Saaduilla korteilla on vain elettävä eikä siinä sen enempää.<br /></p><p style="text-align: justify;"><i>Punainen planeetta</i> on traagisen hauska ja toisaalta ihan vain traaginen, yllättävä, vaihdikas, raju, surullinen ja toisaalta anteeksi antava. Vaikka elämä kotona on täyttä ja usein aivan makaaberia sirkusta, onnistuu Tola kertomaan tarinansa jollain tavalla niin, ettei sitä lukiessa vaivu täyteen epätoivoon vaan suurimman osan ajasta jopa viihtyy. Ehkä se on tietty lapsen mieli, joka tarinaan välittyy ja jonka läpi asioita peilataan. Sen jälkeen, kun isä on kannettu kouristelevana ambulanssiin, voi hyvin jatkaa kesken jäänyttä leikkiä automaton päällä. <br /></p><p style="text-align: justify;"><br /></p><p style="text-align: justify;"></p><blockquote><p style="text-align: justify;">"Isä aloitti vastarinnan. Hän hankki postimyynnistä laittoman Walther PPK (Polizeipistole Kriminal) -pistoolin, Hitlerin itsemurha-aseen. Hän hankki toisen maailmansodan aikaisen sotakypärän (johon hän kirjoitti intiaanipäällikön mukaan <i>Geromino</i>) ja keskitysleirivangin kaavusta saksitun daavidintähden ja ompeli sen nahkatakkinsa käsivarteen.</p><p style="text-align: justify;"> Isässä oli herännyt anarkistin liekki. Hänestä oli tullut punkkari. Ja sotahullu. Ja inkkari. Ja juutalainen. Ja taisi hän ihan rehellinen hullukin olla."</p></blockquote>Laurahttp://www.blogger.com/profile/05133868844415866105noreply@blogger.com0