perjantai 16. helmikuuta 2018

#uraoivallus: älä arvota itseäsi työn kautta.


Kun blogeihin ystävänpäivänä alkoi ilmestyä Trendin lanseeraaman #uraoivallus-kampanjan tekstejä, oli ensimmäinen ajatukseni, että vitsit, mikä mahtava haaste ja että tuohon minä en ainakaan osallistu. Vaikka haluaisinkin monesti kirjoittaa työstä ja työelämästä, on suurin osa teksteistä jäänyt ainoastaan luonnostasolle ihan jo siksi, etten tunne, että minulla juuri olisi meriittejä antaa kenellekään neuvoja yhtään mistään. Ajaudun jonkinlaiseen urakriisiin aina viimeistään kevätlukukauden alkaessa sitä mukaan, kun ihmiset - toki ihan pelkästä huolenpidosta ja rakkaudesta - alkavat kysellä, joko minulla on töitä ensi lukuvuodeksi, ja suurimman osan ajasta tunnen olevani todella kaukana niistä bossladyistä, uraohjuksista ja rohkeita valintoja tehneistä, omia työhaaveitaan yksi kerrallaan toteuttaneista naisista, jotka tähänkin haasteeseen ovat osallistuneet. Kymmenen vuotta pätkätöitä ja toisten sijaisuuksia ovat tehneet tehtävänsä: vaikka tiedänkin olevani hyvä opettaja, miellän itseni silti yhä edelleen vain sijaiseksi. Aika ajoin, etenkin näin keväisin, tunnen itseni niin pieneksi, että tuskin mahdun samaan seurueeseen vakituiset virat saaneiden, opetussuunnitelmaa laativien ja koulujensa johtoryhmissä toimivien opiskelukavereideni kanssa. Näin perfektionistina, joka lukio- ja yliopistoaikoina tottui saamaan aineesta kuin aineesta juuri sen arvosanan, minkä halusikin kunhan vain jaksoi tehdä töitä sen eteen, on ollut erityisen vaikea niellä sitä, että työelämässä pitää kovan duunin, verkostoitumisen ja pätevyyden lisäksi osata olla myös oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Sitten päätin kuitenkin, että tähänkin haasteen tarvitaan myös niitä tavallisen hyviä työntekijöitä, jotka eivät ehkä irtisanoudu ja hyppää tuntemattomaan ja jotka ajattelevat välillä enemmän sitä leivän päälle saatavaa voita kuin sitä, mitä intuitio sanoo. Niitä jotka ovat bossladyjä omalla tavallaan, vaikkakin ehkä vähän huomaamattomammin.

Kuluneena vuonna olen nimittäin tajunnut jotain, minkä olen yrittänyt ottaa myös jonkinlaiseksi työasenteekseni: en enää arvota itseäni (niin paljon) työn ja työsuhteen kautta. Se ei tarkoita sitä, ettenkö edelleen tekisi töitäni kunnolla, yrittäisi oppia koko ajan uutta ja kehittää opetustani, pyrkisi olemaan entistä paremmin läsnä, entistä monipuolisempi pedagogi, verkostoitumaan ja ääntämään englantia sujuvammin - päinvastoin. Sen sijaan, toisin kuin niinä lukio- ja yliopistoaikoina, minun arvoni ihmisenä ei enää riipu näistä seikoista eikä se myöskään ole suoraan verrannollinen siihen, millainen työsuhde minulla on tai ei ole. Mikään varsinainen oman elämänsä bossladyn uraoivallus tämä ei ehkä ole, mutta ajatus, joka on tehnyt minulle tosi hyvää.

Sen sijaan, että kohta työsuhteen taas loppuessa kriisiytyisin jälleen kerran ahdistuksen ja alanvaihtosuunnitelmien partaalle, olen tänä keväänä päättänyt tehdä niin kuin viroissa olevat kolleganikin: opettaa, arvioida, kehittyä, kuunnella, syödä liikaa kieltenopettajien pöydälle tuotua suklaata, tsempata, huomata ne hiljaisetkin ja erityisesti ne, olla reilu, empaattinen ja helposti lähestyttävä, valaa uskoa ja kyynelehtiä taas yhtä Suvivirttä, koska siitä alkaa kesäloma. Vaikkei minulla sitä tänäkään vuonna virallisesti ole, aion silti fiilistellä ajatuksella, että olen sen kuitenkin ansainnut. 

4 kommenttia:

  1. Tää on mun mielestä ehkä paras uraoivallus! Itsekin painin tasaisin väiajoin sen ajatuksen kanssa, että pitäisikö uralla olla kunnianhimoisempi, kouluttautua korkeammalle ja edetä. Pitäisikö olla parempi titteli ja palkka, olla hienompi bosslady? No ei tarvi!

    Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, kiitos ihana! Mä kyllä periaatteessa kannustan kaikkia pyrkimään juuri niin korkealle kuin mieli tekee, ja olemaan oman elämänsä boss ladyjä. Toisaalta pidän kuitenkin aika vaarallisena sitä, että suurin osa tähänkin haasteeseen nuorille, vasta uraansa aloitteleville lukijoille jaetuista oivalluksista kannustaa luottamaan intuitioon, hyppäämään tuntemattomaan ja tekemään (uhka)rohkeitakin valintoja ja unohdetaan samalla, että näillä neuvoilla menestyäkseen on pitänyt ensin tehdä järjetön määrä pohjatyötä, kerätä pesämunaa, verkostoitua ja luoda kontakteja ja nimeä.

      Poista
  2. https://youtu.be/gjON3cwjILQ

    Tämä!

    VastaaPoista