tiistai 1. toukokuuta 2018

Ajatuksia lapsiperhevapusta ja siitä, kuinka minustakin lopulta tuli vappuihminen.


Kaksi vuotta sitten kirjoitin, että vaikka onkin jotenkin tosi outoa, jopa sydämetöntä, julistaa, kuinka juhlat saavat merkityksensä vasta lasten myötä, niin minulle vappu on juuri tällainen juhla. Koko kaksikymppisyyteni olin sitä mieltä, että vappu jos mikä on vuoden turhin tapahtuma: Päälle painoi tentti- tai arviointiurakka, ahdistus seuraavan syksyn työkuvioista ja korjattavat kokeet. Monesti satoi, tai oli kylmä ihan muuten vaan. Opiskeluaikojen haalarivappuihinkaan en oikein tuntenut sujahtavani mukaan - vanhoilla koulukavereilla oli uudet porukkansa ja uusilla opiskelukavereilla ne omat vanhat enkä ikinä tuntenut oloani kotoisaksi haalarissa tai ylioppilaslakki päässä jonkun puolitutun kotibileissä. Piknik sateisen Harjun sijaan ihan vaan kotona, tivoli, kevään ensimmäiset jäätelöt, lasi kuohuvaa Kirkkopuistossa ja sen jälkeen kotiin viltin alle katsomaan hyvää leffaa olisivat olleet paljon enemmän minua.

Voi kunpa vain olisin jo silloin parikymppisenä tajunnut, että minun juttuni on nimenomaan lapsiperhevappu - ja että sitä olisi hyvin voinut viettää jo ilman lapsiakin. Viime vuosina minusta kun on kuoriutunut ihan todellinen vappuihminen.

Silti vasta tänä vuonna olen tajunnut, että parasta lapsiperhevapussa on, että siitä pääsee nauttimaan aina koko vappuviikon. Jo viime viikon tiistaina kävelimme Hippokselle katsomaan tivolin rakennustyömaata ja kaupunkiin saapuneita tivolilaitteita, torstaina haimme pojille mieluisat vappupallot ja perjantaisiivouksen jälkeen ripustimme ikkunoihin ilmapallot ja serpentiinit. Kun maanantai-iltapäivänä töiden jälkeen hain pojat vapunviettoon, tuntui että olimme juhlineet jo päiväkausia.

Ja sitten aamulla törmäsin Huonon äidin tekstiin Elämä lasten kanssa on kuin loputon vappu ja tajusin, miksi pidän lapsiperhevapusta niin paljon: se kun on käytännössä ihan tavallista arkea sekin ilman mitään pakollista pönötystä tai erikoisuuksia. On ystäviä, omaan keittiöön katettu brunssi, potkupyöräilyä keskustaan, kylään Messenger-keskustelun seurauksena ilmaantuvia naapureita, jotka voi ottaa vastaan kotihousuissa sekä ex tempore pidetty herkkupäivä vaikkei edes ole lauantai. Kuten aina, näiden väliin mahtui useampi uhmakiukkukohtaus, äänen korotus, dramaattinen heittäytyminen eteisen lattialle, yksi migreeni ja kiista siitä, loppuiko karusellikyyti vai ei mutta toisaalta myös ikkunaan ripustetut ilmapallot, serpentiini, mummon tekemät munkit, joista kuorrutimme kinuskidonitseja, Suomen tivoli sekä Leijonakuningas, jonka katsoimme vappupäivän päätteeksi esikoisen kanssa kahdestaan välillä kädet silmillä. Vähän niin kuin astetta parempia arkipäiviä, joina aamulla ei ole mihinkään kiire, kaapista voi lasten nukkumaanmenon jälkeen kaivaa pussillisen metrilakua ja joina kesä tuntuu olevan ihan kulman takana.

Ensi vuoden to-do-listalle pitää tosin laittaa siman tekeminen, sillä tänäkin vuonna havahduimme asiaan ihan liian myöhään. Mutta onneksi lähikaupastakin löytyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti