tiistai 26. helmikuuta 2019

Multaa kynsien alla.


Oli helmikuun kuudestoista päivä, plusasteita viisi mutta kadut yhä lunta täynnä, kun minua vastaan käveli keskustassa mies jäätelöä syöden. Tuli hyvä mieli, sillä ihan kohta se on tosiaan täällä ihan oikeasti: kevät.

Pitäisi suunnitella kesälomareissuja, pohtii talvilomaviikkoaan viettävä sisko. Vaatekaapista valitsen useammin sen raikkaanvalkoisen neuleen kuin mustan sifonkipaidan tai viininpunaisen neuletakin ja kysyttäessä selitystä koululaisen repusta löytäneelle keppikasalle ekaluokkalainen vastaa tarvitsevansa taikasauvoja, koska aikoo taikoa kesän. Katuvalot sammuvat aamuisin ensin bussista ulos hypätessäni, sitten jo kotoa lähtiessäni, ja niinä kaikkein pisimpinä kokouspäivinäkään ei enää ole pimeä, kun vihdoin saavun papereineni ja pädeineni kotiin. Bussissa huomaan haaveilevani nahkatakkikeleistä sekä siitä, että taas saisin lempifarkkuni, ne revityt, käyttöön.

Siksi yksi asia tehdään aina helmikuun viimeisellä viikolla: jossain vaiheessa talvilomaa kannan kaikki kodin viherkasvit keittiöön, suihkutan ja pyyhin lehdet, vaihdan isommat ruukut niitä tarvitseville ja istutan aina jonkun uuden kasvin. Kukkien multien vaihtaminen kun on nimittäin minulle varma merkki keväästä ja siitä, että niitä päiviä, joina jäätelöä oikeasti tarkenee syödä ulkona, ei enää tarvitse odottaa ihan kovin kauaa.

(Tosin erityisesti tänä vuonna multia vaihtaessani muistin, että tämä jos mikä on niitä puuhia, jotka olivat melko paljon rentouttavampia ja vähemmän sotkuisia ennen lapsia.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti