torstai 14. helmikuuta 2019

Ystävänpäivästä, väsymyksestä sekä kotiin jumiutumisesta.


”Ette kai te nyt oikeasti palkkaa muuttofirmaa tai muuttoautoa, kun me voidaan kantaa tavarat ihan hyvin porukalla tuosta pari kadunpätkää vanhalta asunnolta uudelle”, totesi ystäväni, kun pohdin ääneen tulevaa muuttoa. Jos jostain olen onnellinen, niin juuri tuosta: meillä on ympärillä iso joukko ihmisiä, jotka - ihan kirjaimellisestikin - tarttuisivat sohvan toiseen päähän ja kantaisivat sen meidän apuna sen puolen kilometrin muuttomatkan, jos vain pyytäisimme.

Viimeiset kolmisen kuukautta olen ollut uupuneempi kuin pitkään aikaan. Olen tehnyt työt, suunnitellut tunnit, korjannut kokeet, huolehtinut esikoisen ajossa kuvataidekouluun ja varahanskat reppuun, juossut sen perinteisen juoksulenkkini vähintään kahdesti viikossa ja liikkunut tukka putkella paikasta a paikkaan b niinä päivinä, joina mies on ollut työmatkalla. Olen tehnyt ruokalistan, kauppalistan ja kalakeiton maanantai-illaksi ja herännyt joka aamuyö, todellakin tahtomattani, täsmällisesti neljältä, vaikka kuinka vielä väsyttäisi. On ollut huolia, isoja ja pieniä, ja liikaa tekemistä siitäkin huolimatta, että kalenterissa on merkintöjä korkeintaan silloin tällöin.

Mutta ystäviin en ole jaksanut ottaa yhteyttä. Monesti olen ajatellut, kuinka pitäisi soittaa ja pyytää kahville, järjestää taas pitkästä aikaa brunssi, sovittaa aikataulut tyttöjen viikonloppua varten tai edes kysyä kuulumisia - mutta sitten en olekaan vain jaksanut. Olen ollut väsynyt, stressaantunut, alakuloinen ja välillä myös aika yksinäinenkin ja monesti ihan omaa syytäni: niinäkin iltoina ja viikonloppuina, kuin olisin eniten kaivannut seuraa, olen viestin laittamisen sijaan liian usein tarttunut kesken olevaan kirjaani ja kaivautunut peiton alle. On olliut liian helppo jäädä kotiin, vaikka oikeasti olisi pitänyt lähteä.

Siksi juuri tänä vuonna olen jokaisesta ystävästäni ihan erityisen kiitollinen, sillä ne ovat tuolla jossain vielä nytkin, kun en niitä edes ansaitsisi.

Että voi olla, ettemme ehkä sittenkään vuokraa muuta kuin ne muuttolaatikot - ja ehkä jonkun vähän isomman auton. Ja se brunssikin pitää taas joskus jaksaa järjestää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti