perjantai 17. toukokuuta 2019

Pieniä parempia valintoja: 10 helppoa kasvisruokaa peruslapsiperheklassikoiden tilalle.



10 HELPPOA KASVISRUOKAA PERUSLAPSIPERHEKLASSIKOIDEN TILALLE


Kinkkukiusauksen tilalle superhelppo kasviskiusaus eli 500 g peruna-sipulisekoitusta, 200g kasvissuikaleita, 1tlk kidneypapuja, 100 g fetakuutioita, juustoraastetta, suolaa, mustapippuria, timjamia, 2,5 dl juustokermaa sekä 200-asteiseen uuniin vajaaksi tunniksi.

Perinteisen makaronilaatikon sijaan valmistuu hyvin myös vegaaninen versio, jonka seitsemänvuotias esitteli meille syömään tulleelle kaverilleen sanoin ”se on vegaanista mutta silti ihan hyvää”.

Jauhelihalasagnen voi korvata kesäkurpitsa-vuohenjuustolasagnella.

Lihapullakastikkeen tilalle falafelkastike eli yksi pussillinen Samirin falafel-pyöryköitä, 1 tlk tomaattimurskaa, suolaa, sokeria, mustapippuria, balsamicoa, sipulia ja basilikaa. Keitä spagetti ohjeen mukaan la denteksi ja sekoita hyvin muhineet kastikkeen joukkoon. Falefelit toimivat hyvin myös sellaisinaan esimerkiksi lohkoperunoiden tai couscousin ja tzatzikin kanssa.

Jauheliha- tai kanatortillojen sijaan kasvistortilloja, joiden täytteeksi sopivat hyvin muun muassa srirachalla ja broilerimausteella maustetut soijasuikeleet, marinoitu tofu, kasvikset, juusto, salsa, salaatti sekä ranskankerma.

Jauhelihakeiton voi korvata kasvis-linssikeitolla.

Kanawokin sijaan tofuwokki. Ihan yhtä hyvän version saa myös korvaamalla tofun soijasuikaleilla. Tarjoile joko riisin tai nuudeleiden kanssa ja vaihtele kasviksia fiiliksen mukaan.

Kinkkupizzan tilalle kasvispizza, jonka täytteeksi sopii punasipuli, kirsikkatomaatit, pesto ja juustoraaste. Valmiin pizzan päälle kannattaa lisätä vielä tuoretta mozzarellaa sekä rucolaa.

Perinteisen spagetti bolognesen voi hyvin valmistaa myös nyhtökaurasta. Hyvään tomaattikastikkeeseen tarvitset ainoastaan paketin tomaattimausteista nyhtökauraa, tölkillisen hyvää tomaattimurskaa, balsamicoa, valkosipulia, sipulia, mustapippuria, suolaa, sokeria ja basilikaa. Toimii spagetin sijaan myös perunoiden kanssa.

Hampurilaispäivänä voi tehdä halloumiburgereita tällä ohjeella. Toinen mahdollisuus on korvata hampurilaisten jauhelihapihvit härkispihveillä.



Pieniä parempia valintoja -postaussarjassa esitellään niitä arjen ympäristöystävällisiä valintoja, joita kuka tahansa voi tehdä suhteellisen helposti:

2 kommenttia:

  1. Näähän on loistavia muunnettuja ohjeita myös lapsettomille perheille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä ihan totta: mekin kun syötiin noita lapsiperheklassikoita jo ennen lapsiakin.

      Poista