maanantai 27. tammikuuta 2020

Epäonnistumisen CV.


Joulukuun alussa törmäsin Juliaihmisen blogissa Epäonnistumisen CV -postaukseen, josta minulle tuli hyvä mieli pitkäksi aikaa. Ei kuitenkaan siksi, että olisin saanut erityisiä kiksejä toisen epäonnistumisista, vaan siksi, että joku - ja etenkin Julian kaltainen suuresti ihailemani boss lady - uskalsi näyttää somessa myös ne hetket, joina kaikki ei mennytkään ihan niin kuin Strömsössä. Koska itse olen kipuillut katkonaista työhistoriaani enemmän kuin tarpeeksi, oli samalla myös voimauttavaa nähdä, ettei unelmaura ole muillekaan auennut heti ensimmäisen työpaikan tai -hakemuksen kautta vaan polulle mahtuu myös useampi sellainen päivä ja tapaus, joiden takia on joutunut välillä ihan tosissaan myös nuolemaan haavoja.

Siksipä tänään saatte lukea minun epäonnistumisen CV:ni.


Työpaikat, joita en saanut:
2002
Haimme ystävien kanssa kaikki töihin Filmtowniin, joka juuri oli avannut kotikaupungissamme, ja saimme sovittua peräkkäiset haastatteluajat samalle päivälle. Kuvittelin, että haastattelu meni tosi hyvin, mutta niin vain työpaikan sai rinnakkaisluokkalainen koulun suosituin tyttö. Olimme kavereiden kanssa asiasta pitkään nyreissämme ja tarkoitus oli myös boikotoida paikkaa, mutta koska kyseessä oli kaupungin ainoa videovuokraamo ja halusimme kuitenkin myös katsoa uutuuselokuvia ilman, että olisi pitänyt ajaa bussilla Jyväskylään elokuviin, unohtui boikottikin aika pian.

2008-2018
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen hakenut lukemattomia opettajan paikkoja, joita en ole saanut. Moneen paikkaan on jo valmiiksi ollut tekijä talon sisältä ja jo hakemuksen lähettäessäni olen tiennyt, etten ikinä tule aloittamaan töitä kyseisessä koulussa. Viime vuosina olen yleensä kuitenkin saanut aina haastattelukutsun, lukuun ottamatta sitä kertaa, kun pätevyyksiä tulkittiin väärin ja minua pidettiin epäpätevänä hakemaani paikkaan. Se harmitti todella pitkään, sillä kyseessä oli vakituinen paikka minulle tutussa koulussa ja olisin ollut työssä superhyvä.


Opiskelupaikat, joita en saanut:
2003
Hain lukemaan journalistiikkaa Jyväskylän yliopistoon, ja koska se oli ehdottomasti ykköstoiveeni, luin pääsykokeisiin käytännössä yötä päivää. Ensimmäisestä vaiheesta sainkin huippupisteet, sillä osasin pääsykoekirjan ulkoa sekä etu- että takaperin, mutta kun toisessa vaiheessa piti käydä paneelikeskustelu aluepolitiikan tavoitteista alueellisten kasvukeskusten kannalta, jäädyn ihan totaalisesti. Siksi seuraavana syksynä aloitin toimittajaopintojen sijaan opinnot kielten laitoksella.


Kustannussopimukset, joita en saanut:
2005
Opiskeluaikana lähetin runokirjani useampaan eri kustannustoimistoon, mutta en ikinä saanut mistään minkäänlaista vastausta ja hautasin lopulta luomukseni pöytälaatikon perukoille.


Blogiyhteistyöt, joita en saanut:
2017-2020
Viimeisen parin vuoden aikana olen saanut muutaman kiitos, mutta ei kiitos -vastauksen, mutta useammin yritykset ja toimijat vain jättävät vastaamatta ehdotuksiin ja viesteihin, joita eivät koe itselleen mielekkäiksi.


Muita CV-tason epäonnistumisia:
2017
Putkiremonttilainan painaessa niskassa haimme miehen kanssa molemmat Haluatko miljonääriksi? -ohjelmaan ja erityisesti minun hakuvideoni oli sen verran hyvä, että uskoin tosissani pääseväni hankkimaan meille remonttirahat Neloselta. Tämän jälkeen jätimme koko ohjelman katsomisen, vaikka se oli aiemmin ollut meidän lauantaitraditiomme (koska boikotti on aina tehokas keino ilmaista mieltään).

2003
Jäin pitkän matematiikan ylioppilaskokeessa kolmen pisteen päähän laudaturista, mitä ajaudun edelleen tasaisin väliajoin harmittelemaan (ja muistan aina samassa yhteydessä muistuttaa, kuinka juuri sinä vuonna ylioppilaskoe oli tavallista vaikeampi).

1992
Unohdin yhden kerran ala-asteella tehdä uskonnon läksyt ja olin siitä pitkään äärimmäisen häpeissäni  enkä uskaltanut kertoa asiasta kenellekään (onneksi tämä ominaisuus ei ole mitä ilmeisimmin periytynyt tokaluokkalaiselle pojalleni).

1988
Lähetin useamman kerran piirustukseni Pikku Kakkosen postiin, mutta vaikka tuijotin kuuliaisesti ohjelmaa seuraavat viikot, ei kuviani koskaan näytetty telkkarissa. Pettymys oli niin iso, että äitini kertoo tarinaa yhä vieläkin. (Nämä haavat tosin parantuivat joku vuosi sitten, kun poikani piirustus näytettiin siinä samaisessa ohjelmassa - ja vieläpä kahteen kertaan.)

4 kommenttia:

  1. Voi ei, voihan Pikku Kakkosen posti minkä teki! :D Itse olen seurannut vierestä isosiskoni(ma/fy/ke ope) työnhakua, ja monella tapaa tilanne on opettajien kohdalla aika turhauttava. Ehkä eniten siksi, että tosiaan ne paikat täytyy ilmoittaa julkiseen hakuun vaikka todennäköisesti työntekijä on jo valittu olemassa olevista henkilöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä opettajan homma kyllä kieltämättä ihan omaa luokkaansa, kun vielä yli kymmenenkin vuotta valmistumisen jälkeen on ihan tavallista tehdä edelleen pätkiä ja määräaikaisuuksia ilman esimerkiksi kesäloman korvausta. Mutta ei auta (kovin paljoa) valittaa, kun itse on työnsä valinnut ja siinä kyllä viihtyy!

      Poista
  2. Kaikkein turhauttavinta aineenopettajan työnhaussa on juurikin se, että se on niin tuuripeliä; pitäisi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ts. tutussa koulussa silloin kun joku jää eläkkeelle tai sieltä tulee muuten virka auki. Jollekin näin voi käydä heti vuosi, pari valmistumisen jälkeen kun taas me, joilla on huonompi tsägä, olemme vielä 10 vuotta valmistumisen jälkeenkin ilman vakivirkaa. Sillä miten motivoitunut tai hyvä olet työssäsi on mun kokemuksen mukaan paljon vähemmän merkitystä kuin tällä tuuriaspektilla (olettaen että nyt kuitenkin hoidat hommasi). Turhauttavaa! Olen itse valmistunut ru/en-kieltenopeksi 2010 ja ollut kyllä itsekin sikäli valikoiva että olen halunnut opettaa nimenomaan lukiossa. Nyt tänä keväänä vihdoin näyttää siltä että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Toivon sullekin hyvää tuuria virkojen suhteen, joskus sen onnen on käännyttävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä! Tiedän kyllä järjellä, että oma pätkätyöläisyyteni johtuu ihan vain siitä, että olen aina ollut oikeassa paikassa väärään aikaan, mutta sanopa se sille äänelle, joka kuiskii aina silloin tällöin korvaan, että olen vain paljon huonompi kuin opiskelukaverini, jotka kaikki ovat jo virkaputkessa. Turhauttavaa tosiaan - etenkin, kun minun pätevyyksiäni luettiin vielä väärin juuri sen kerran, kun tutussa koulussa aikesi vakituinen paikka.

      Mutta ehkä se onni tosiaan joskus kääntyy. Tänä vuonna saan jo palkallisen kesäloman ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen, mistä siitäkin olen jo ihan fiiliksissä. Ja sinulle pidän ehdottomasti peukkuja kevään hauissa, jospa nyt onnistaisi!

      Poista