perjantai 14. toukokuuta 2021

Ne rehelliset kuulumiset.


 

Mitä oikeasti kuuluu?

Vihaan sitä, että tähän vastataan "kiirettä", mutta tällä hetkellä kuuluu käytännössä juuri sitä. Töissä on menossa vuoden kiireisin jakso, kun pitäisi ehtiä tuntien lisäksi korjata kaikki loput arvioitavat työt ja antaa sitten kaikille lukuvuosi- ja päättönumerot. Lisäksi hoidettavia asioita on tällä hetkellä kerääntynyt muutenkin paljon ja kalenterin sivut alkavat olla aika täynnä sitä sun tätä. Näin toukokuun lopulla työllistävät aina myös yhdistystoiminta ja ihan loppukuusta esikoisen syntymäpäivät.


Mitä tapahtuu työrintamalla?

No itse asiassa aika paljonkin: kolmentoista vuoden pätkätöiden jälkeen sain vihdoin ja ehkä vähän yllättäenkin englannin ja ruotsin lehtorin vakituisen viran. Nyt Suvivirren jälkeen joudun toki edelleen hyvästelemään yhdet oppilaat, yhden oman valvontaluokan sekä yhden työyhteisön, johon olen kolmen vuoden aikana ehtinyt jo kasvaa kiinni, mutta toivon mukaan nämä ovatkin sitten minun viimeiset hyvästini. Syksyllä siirryn siis uuteen kouluun, tällä hetkellä ihan konkreettisestikin, sillä tulevalla työpaikalla vasta viimeistellään luokkia ja muita tiloja. Haikeaa, jännää, pelottavaa ja toisaalta ihan mieletöntä, että vihdoinkin on paikka, josta minun ei tarvitse itse lähteä. Toki tiedän myös, että uusien kirjojen, koulun, käytäntöjen ja ihmisten ansiosta syksystä tulee kyllä kiireiden ja työläs.

Toisaalta viran saaminen on tuntunut ennen kaikkea oudolta: sen sijaan, että olisin heti poksauttanut auki kuoharin, olen oikeasti joutunut työstämään paljon (työ)minääni, joka on aina rakentunut ajatukselle siitä, että minä olen se, joka tekee pelkästään pätkiä. Ajatus siitä, että minä olisin yhtäkkiä viranhaltija, en se sijainen, ei ole ihan vielä sisäistynyt, mutta ehkä sitten myöhemmin.


Parisuhde/perhe/ystävät?

Meillä pojat ovat saaneet nähdä kavereita ja harrastaa normaalisti, mutta me miehen kanssa olemme noudattaneet aina voimassa olevia koronarajoituksia. Tiedän, että moni tuttu ja kaveri on jatkanut elämää niin kuin ennenkin, pitänyt juhlia ja kattanut pöydän isolle ystäväjoukolle, ja näin jälkikäteen oma kuuliaisuus vähän harmittaakin. Koko kevään olen ollut todella yksinäinen ja ystäviä kaipaan ehkä enemmän kuin koskaan. Toisaalta tuntuu, että jo pelkkä lenkkitreffien tai grilli-illan sopiminen on ihan supervaikeaa, kun yhtälöön lasketaan mukaan työt, lasten jalkapallotreenit ja yökylään tulleet kaverit, vanhempainillat Teamsissa tai ylipäätään joku, jonka nenä taas vuotaa. Toivottavasti tämä, ja sitä myötä oma olo, helpottaisi vähän kesällä. Nyt keväällä nimittäin olen välillä ollut myös aika syvissä vesissä ja kaivannut ihan hirveästi sitä, että voisin parantaa edes pienen palan maailmaa jonkun ystävän kanssa jutellen.

Parisuhteelle ei juuri ole näin korona-aikana saatu aikaa. Pojat olivat kaksi yötä mummolassa hiihtolomalla, mutta siitä, kun meillä on kotona ollut joku vahtimassa lapsia, on jo puolitoista vuotta. Tämänkin takia odotan kesää aika kovasti: olisipa aika ihana päästä vaikka kahdestaan istumaan iltaa.

 

Matkat?

Kesäloman osalta meillä on tällä hetkellä ainoastaan yksi varma suunnitelma, kun saimme lopulta varattua liput Serlachius-museon Banksy-näyttelyyn heinäkuun lopulle. Täältä tullaan, Mänttä-Vilppula! Miehen olisi tarkoitus lomailla heinäkuu, mikä toki käytännössä tarkoittaa sitä, että vähintään viikko tuosta ajasta menee rehun tekoon, paalaamiseen ja muihin maatilan töihin. Toiveissa olisi kuitenkin tehdä ainakin joku reissu kotimaassa. Pojat haaveilevat Helsingistä ja Korkeasaaresta, joiden lisäksi on puhuttu ainakin Hangosta ja Porvoosta ja toisaalta Kolista ja Kuhmosta. Lisäksi Ahvenanmaa voisi kiinnostaa. Hyviä kotimaanmatkavinkkejä otetaan mielellään vastaan.


Harrastukset/ hyvinvointi?

Juoksuinspiraatio on viime aikoina ollut vähän kadoksissa eikä kroppa ole toiminut niin, kun toivoisin. Olen hoitanut selkääni ensin hierojalla ja sen jälkeen kiropraktikolla ja nyt pitäisi yrittää löytää joku urheilulaji, joka treenaisi myös käsiä ja ylävartaloa eikä toisaalta olisi niin hakkaavaa kuin juoksu etenkin asfaltilla. Nyt olen käynyt juoksemisen sijaan kävelemässä ja joogannut ja venytellyt kotona ja poikien ja miehen kanssa olemme käyneet muutamina iltoina pelaamassa jalkapalloa.

 

Inspiroi eniten/ vähiten?

Eniten inspiroi kesä ja aurinko, lämpimät illat ja yöt, hyvät kirjat ja parvekkeen uudessa keinussa lukeminen, kirppistely, terassit sekä kuoharin korkkaminen työkavereiden kanssa, sushi, saunominen sekä ihanat teinini, joita tulee kyllä ihan kauhea ikävä. Vähiten inspiroi ikkunoiden peseminen, paperiasioiden hoitaminen, loputon pyykkirumba ja kotityöt sekä keittiön välitilasta löytynyt asbesti.

 

Tällä hetkellä syön/ katson/ luen?

Ollaan nyt menty pitkään sillä tyylillä, että syödään lihaa pari kertaa viikossa ja muuten tehdään joko kasvis- tai kalaruokaa. Arkiruokainspiraatio on kyllä kieltämättä ollut viime aikoina vähän hukassa ja ruokalista-ahdistusta helpottaaksemme olemme nyt muutaman kerran tilanneet Vegeboksin. Eniten tulee edelleen kokattua erilaisia pastoja, wokkeja ja salaatteja.

Aloitimme miehen kanssa joku viikko sitten The Sinnerin kolmannen kauden, jonka saamme loppuun varmaan tällä viikolla. Haikeudella kyllä muistelen niitä aikoja, joina johonkin oikein koukuttavaan sarjaan saattoi uppoutua ihan kunnolla ja katsoa vaikka kaikki jaksot putkeen - näin lasten kanssa kun se ei ainakaan näillä yhdessä seurattavilla sarjoilla onnistu. Itse katsoin viimeksi Viaplayltä Älska mig -sarjan, josta tykkäsin, ja sitä ennen Aika on meidän -sarjan, johon rakastuin ihan täysin ja poikien kanssa olemme nyt koukuttuneet Selviytyjät Suomeen.

Lainasin jo valmiiksi kirjastosta ison pinon kirjoja odottamaan kesälomaa. Tällä hetkellä luen niistä Saara Turusen Sivuhenkilöä.


Mitä odotan?

Kesälomaa.

2 kommenttia:

  1. Hei paljon onnea vakkaripaikasta! Tulipa hyvä mieli siun puolesta, kun tämän luin :) Ihanaa pian alkavaa kesälomaa teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Jotenkin tosi ihana, miten paljon ihmiset ovat iloinneet mun työpaikasta. Valaa uskoa itseekin, että nyt jos koskaan oli minun vuoroni.

      Poista