keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Anna Ekberg: Salattu nainen.

”Joachim kaivaa puhelimensa nopeasti esiin ja vilkaisee ympärilleen. Hän tietää jo, miltä tilanne näyttää. Mies soittaa prostituoidulle mutta on liian pihi ostaakseen lehden. Säälittävää. Hän lisää Miss Daisyn kontakteihin, sulkee lehden ja kiirehtii ulos. Häntä huimaa, eikä hän osaa sanoa, johtuuko se päähän osuneesta iskusta vai pikemminkin kiihtymyksestä, kun kunnollinen johtolanka on vihdoin löytynyt. Tarina. Hän tietää, että tässä piilee tarina. Ja se on vain kaivettava esiin.”


Anna Ekberg: Salattu nainen (Den hemmelige kvinde, 2016. suom. Katarina Luoma)

Minerva, 421 sivua.



Louise herää joka aamu samaan näkymään, jota ilman ei usko enää voivansa elää: pyöreästä ikkunasta näkyy meri. Silti on vasta kolme vuotta siitä, kun Louise näki työpaikkailmoituksen Ronnen satamassa, ja päätti hakea paikkaa kahvilan kesätyöntekijänä, koska ajatteli sen olevan sopivan väliaikaista työtä ilman sitoumuksia, jotain uutta. Kun hänelle kesän jälkeen tarjottiin vakituista työtä ja asuntoa, ei Louise osannut enää kieltäytyä. Kolme vuotta myöhemmin hän omistaa kahvilan pienellä Christiansön saarella, jonne on rakentanut koko elämänsä kirjailijana työskentelevän Joachimin kanssa.

Louisen ja Joachimin tanskalaissaarelle rakentama idylli kuitenkin romahtaa yhtenä tavallisena aamuna: Louisen kahvilaan ilmestyy kalliiseen mittatilauspukuun pukeutunut mies, joka väittää Louisen olevan Helene Söderberg, hänen kolme vuotta sitten kadonnut vaimonsa. Dna-testit vahvistavat väitteen todeksi: Louise ei olekaan se, joka on uskonut olevansa, vaan kolme vuotta sitten ratsastusonnettomuuden jälkeen kadonnut Helene Söderberg, upporikas yritysimperiumin perijätär, kahden pienen lapsen äiti ja Edmundin vaimo. Jossain vaiheessa hän on myös saanut päähänsä kovan iskun, joka mahdollisesti selittää muistinmenetyksen sekä sen, että kaikki kolme vuotta vanhemmat muistot ovat pyyhkiytyneet täysin hänen mielestään.

Hämmentynyt Louise joutuu hyvästelemään Joachimin ja palaamaan entiseen elämäänsä, joka on hänelle täysin vieras. Sekä hän että toisaalla myös Joachim ovat kuitenkin päättäneet selvittää, kuka oikea on Louise Andersen, mikä hänen kohtalonsa on ja mitä tapahtui sinä iltana, jona Helene Söderberg ei koskaan palannut ratsastamasta.

Mikään ei koskaan ole sitä, miltä aluksi näyttää ja jokainen tarina on aina kertojansa luomus. Siksi pitää olla varuillaan, ettei tuli vedetyksi mukaan toisten kertomiin tarinoihin.


”Helene tuntee yhä kuoleman kehossaan. Se seuraa häntä kuin varjo, kun hän kävelee taloa kohti. Kaikki mitä hänen isänsä oli tavoitellut. Rikkaus ja valta. Hän katsoo valkoista kartanoa. Siellä on totuus. Hän tietää sen, ja nyt on tullut aika kaivaa se esiin. Hän katsoi suihkulähdettä, taidokkaasti kivestä veistettyjä delfiinejä, todisteita hänen isänsä maailmanvalloituksesta. Auringonsäteet osuvat valkoiseen muuriin, ruusut kukkivat punaisina ja valkoisina, oransseina ja vaaleanpunaisina, mahtavan rehevinä pensaina. Hän hengittää sisäänsä makeaa tuoksua ja vetää sitä syvälle keuhkoihinsa. Hän haluaa yhdistää sen ikuisesti tähän taloon. Kuvottava, sairas, epäilyttävä.”


Salattu nainen on Anna Ekberg -pseudonymin takaa löytyvän kirjailijakaksikon luoman dekkarisarjan ensimmäinen osa. Vaikka kyseessä onkin kirjasarja, ovat kaikki kaksikon kirjat omia erillisiä kokonaisuuksia eri henkilöineen ja tarinoineen. Yhteistä kaikille ovat kuitenkin naiset, jotka tavalla tai todistella ajautuvat tilanteeseen, jossa valta on pakko ottaa omiin käsiin. Salattu nainen on sekoitus dekkaria, trilleriä ja rakkaustarinaa. Älä luota muihin kuin itseesi, se sanoo. 

Ja sitten ei kannata luottaa edes omiin ennakko-oletuksiin: yhtäkkiä Salattu nainen nimittäin muuttuu täysin toiseksi kirjaksi.

Noin puolivälissä kirjaa melko perinteisenä psykologisena trillerinä alkanut tarina saa entistä enemmän sadistisia piirteitä ja kirja sävy muuttuu synkemmäksi, raaemmaksi ja ahdistavammaksi. Osansa tarinassa saavat myös antisemitismi, naisviha ja naisiin kohdistuva väkivalta, ja käy selväksi että sekä Helenen että Louisen menneisyyteen liittyy paljon sellaista, jota on haluttu salata. Ja sitten on vielä salattu nainen, joka ei kestä päivänvaloa ollenkaan.

Aiemmin sarjasta lukemani Kadonneen naisen tasolle Salattu nainen ei aivan pääse - ehkä se on tietty raakuus, jota kirjassa on aavistuksen verran liikaa ja jota olisi riittänyt vähemmänkin. Kesken kirjaa ei silti voinut jättää: tätäkin oli pakko lukea vielä yksi luku ja seurata makaan Christiansöltä aina Roomaan ja Syrakysaan tietääkseen, mikä on salattava keinolla millä hyvänsä.

 

”Louise. Helene. Hän istuu tuolissa. Tuntee jalkansa lattiaa vasten, reisiensä takaosan tuolin istuinosaa vasten, selkänsä selkänojaa vasten, kätensä Joachimin kädessä. Silti hänestä tuntuu kuin hän katoaisi. Nousisi ilmaan. Hajoaisi palasiksi. Helene. Louise. Se tarkoittaa, että hän ei tiedä mitään. Hän ei liiku. Ei sano sanaakaan. Hänen kätensä ei irrota otettaan Joachimin kädestä, mutta siinä istuessaan hän katoaa. Lakkaa olemasta. Louise. Helene. Joachim. Edmund. Joachim ja Louise. Helene ja Edmund. Sofie ja Christian. Lapset. Hänen lapsensa. Hän ei ole yksin maailmassa. Mikään ei ole niin kuin hän luuli. Hän ei ole irrallinen. Hän ei ole lastenkotilapsi. Joku on kaivannut häntä. Tarvinnut häntä. Hän on vain unohtanut heidät. Unohtanut. Mutta he eivät ole unohtaneet häntä.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti