maanantai 19. helmikuuta 2018

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

"Siihen asti kun kadotit vaimosi Soulin rautatieaseman metroasemalla, hän oli ollut sinulle vain lastesi äiti. Hän oli kuin puu joka oli aina samalla paikalla, kunnes kadotit hänet ja löysit itsesi tilanteesta jossa et tiennyt, näetkö häntä enää koskaan. Kuin puu joka ei lähde mihinkään ennen kuin se kaadetaan. Kun lastesi äiti oli kadonnut, tajusit että kadonnut olikin vaimosi. Vaimo jonka olit unohtanut 50 vuodeksi, muistui elävästi mieleesi. Vasta sen jälkeen kun vaimosi katosi, hän tuntui todelliselta, kuin olisit voinut ojentaa kätesi ja koskettaa häntä."


Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä (Ommarul putakhae, julkaistu englanniksi nimellä Please Look after Mom; suom. Taru Salminen)
Into Kustannus, 320 sivua.


Yksikään viidestä lapsesta ei ehdi vastaan sinä ruuhkaisena lauantai-iltapäivänä, kun äiti ja isä saapuvat Souliin juhlistamaan isän syntymäpäivää perheen kesken. Kyllä he pääsevät omin neuvoinkin, oli isä vakuutellut, ja turha heidän on taksiakaan ottaa, metrohan on juuri saapunut asemalle. Ruuhkassa äidin ote kuitenkin kirpoaa isän kädestä, ihan hetkeksi vain. Vasta sisällä liikkuvassa metrossa isä huomaa kantavansa yhä äidin laukkua, mutta että lukutaidoton, suurkaupunkeihin tottumaton äiti on kadonnut jonnekin miljoonakaupungin ihmisvilinään.

Hidasta, on äiti pyytänyt kerta toisensa jälkeen, mutta sinäkin lauantaina isä on kulkenut askeleen edellä, yksin. Kun seuraavalla pysäkillä pois jäänyt isä hetken päästä palaa takaisin rautatieasemalle, ei äidistä enää näy jälkeäkään.

Yksi silminnäkijä kertoi nähneensä vanhan naisen kävelevän hyvin hitaasti, lyyhistyvän välillä lattialle ja seisovan ilmeettömänä hissin edessä. Joku toinen kertoi äidin näköisen naisen istuneen pitkään paikallaan ja nousseen sitten metroon. Myöhemmin äiti nähdään toisella puolella kaupunkia, jaloissaan vaaleansiniset muovisandaalit, joista toinen oli pureutunut syvälle ihoon lähellä isovarvasta.

Jo katoamisilmoituksia laadittaessa kaikki huomaavat, ettei kukaan edes tuntenut naista nimeltä  Park So-nyo, jota he kaikki olivat kutsuneet vain äidiksi.

"Kesän aikana ovia oli avattu ja suljettu huolimattomasti, ja vanhat mulperipaperit olivat repeilleet ja reikiintyneet. Ei tullut kuuloonkaan että sadonkorjuujuhlaa olisi vietetty repaleisin ovin. Äidille uusien mulperipapereiden liimaaminen oli olennainen osa syksyyn ja sadonkorjuujuhlaan valmistautumista. Hän halusi myös suojella perheenjäseniään kolealta syystuulelta ja flunssalta. Ehkä se oli yksi äidin harvoista iloista."

Pidä huolta äidistä on ensimmäinen suomennettu eteläkorealainen romaani ja ensimmäinen lukemani aasialainen kirja, koskaan. Jonkinlainen kulttuurishokki iskeekin kasvoille heti ensimmäisiltä sivuilta: korealaiset nimet ovat niin vieraita ja monimutkaisia, että tuntuu vaikealta pysyä kartalla henkilöistä, eikä asiaa auta ollenkaan Kyung-sook Shinin käyttämä sinäkertoja, joka myös vaihtelee puhuttelemaansa henkilöä sen mukaan, kenen näkökulmasta tarinaa seurataan. Siksi kestää aikansa, että kirjan maailmaan pääsee sisälle, ja siksi  kirja tekisi mieli lukea uudestaan heti perään, nyt valmiimpana löytämään jokaisen rivien väliinkin kirjoitetun merkityksen.

Kyung-sook Shinin tarina on haikean surullinen kuvaus äitiydestä ja elämästä, jossa omat haaveet ovat jääneet toisten haaveiden alle ja jossa kaikki itselle tärkeä on vuosien saatossa kadonnut kokonaan. Kirja on täynnä nostalgiaa ja rakkautta, syyllisyyttä, katumusta, valintoja ja velvollisuutta. Entä jos olisitkin kävellyt vieressä, edes sen yhden ainoan kerran? Entä jos olisitkin pitänyt huolta, arvostanut, huomannut hänet ennen kuin oli liian myöhäistä?

Pidä huolta äidistä avaa täysin uuden, kiehtovan kulttuurin kimchin valmistuksineen, sukupuolirooleineen ja perinteineen. Silti kirjassa on jotain universaalia, surullista kyllä. Löytääkseen Park So-nyon kaltaisen pienen, sitkeän, harmaiden vuosien kuluessa näkymättömäksi muuttuneen äidin ei tarvitse täälläkään matkustaa kovin kauas. 

"Päästän sinusta nyt irti. Olit salaisuuteni. Olit elämässäni, eikä kenelläkään ollut sinusta aavistustakaan. Vaikka kukaan ei tiennyt että olit elämässäni, sinä olit ihminen joka toi lautan tulvivan virran luokse ja auttoi minut sen ylitse. Olin onnellinen että olit olemassa. Tulin kertomaan sinulle että pääsin yli elämäni koskista, koska saatoin tulla luoksesi silloin kun minulla oli huolia enkä silloin kun olin onnellinen.
     Minä lähden nyt."

perjantai 16. helmikuuta 2018

#uraoivallus: älä arvota itseäsi työn kautta.


Kun blogeihin ystävänpäivänä alkoi ilmestyä Trendin lanseeraaman #uraoivallus-kampanjan tekstejä, oli ensimmäinen ajatukseni, että vitsit, mikä mahtava haaste ja että tuohon minä en ainakaan osallistu. Vaikka haluaisinkin monesti kirjoittaa työstä ja työelämästä, on suurin osa teksteistä jäänyt ainoastaan luonnostasolle ihan jo siksi, etten tunne, että minulla juuri olisi meriittejä antaa kenellekään neuvoja yhtään mistään. Ajaudun jonkinlaiseen urakriisiin aina viimeistään kevätlukukauden alkaessa sitä mukaan, kun ihmiset - toki ihan pelkästä huolenpidosta ja rakkaudesta - alkavat kysellä, joko minulla on töitä ensi lukuvuodeksi, ja suurimman osan ajasta tunnen olevani todella kaukana niistä bossladyistä, uraohjuksista ja rohkeita valintoja tehneistä, omia työhaaveitaan yksi kerrallaan toteuttaneista naisista, jotka tähänkin haasteeseen ovat osallistuneet. Kymmenen vuotta pätkätöitä ja toisten sijaisuuksia ovat tehneet tehtävänsä: vaikka tiedänkin olevani hyvä opettaja, miellän itseni silti yhä edelleen vain sijaiseksi. Aika ajoin, etenkin näin keväisin, tunnen itseni niin pieneksi, että tuskin mahdun samaan seurueeseen vakituiset virat saaneiden, opetussuunnitelmaa laativien ja koulujensa johtoryhmissä toimivien opiskelukavereideni kanssa. Näin perfektionistina, joka lukio- ja yliopistoaikoina tottui saamaan aineesta kuin aineesta juuri sen arvosanan, minkä halusikin kunhan vain jaksoi tehdä töitä sen eteen, on ollut erityisen vaikea niellä sitä, että työelämässä pitää kovan duunin, verkostoitumisen ja pätevyyden lisäksi osata olla myös oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Sitten päätin kuitenkin, että tähänkin haasteen tarvitaan myös niitä tavallisen hyviä työntekijöitä, jotka eivät ehkä irtisanoudu ja hyppää tuntemattomaan ja jotka ajattelevat välillä enemmän sitä leivän päälle saatavaa voita kuin sitä, mitä intuitio sanoo. Niitä jotka ovat bossladyjä omalla tavallaan, vaikkakin ehkä vähän huomaamattomammin.

Kuluneena vuonna olen nimittäin tajunnut jotain, minkä olen yrittänyt ottaa myös jonkinlaiseksi työasenteekseni: en enää arvota itseäni (niin paljon) työn ja työsuhteen kautta. Se ei tarkoita sitä, ettenkö edelleen tekisi töitäni kunnolla, yrittäisi oppia koko ajan uutta ja kehittää opetustani, pyrkisi olemaan entistä paremmin läsnä, entistä monipuolisempi pedagogi, verkostoitumaan ja ääntämään englantia sujuvammin - päinvastoin. Sen sijaan, toisin kuin niinä lukio- ja yliopistoaikoina, minun arvoni ihmisenä ei enää riipu näistä seikoista eikä se myöskään ole suoraan verrannollinen siihen, millainen työsuhde minulla on tai ei ole. Mikään varsinainen oman elämänsä bossladyn uraoivallus tämä ei ehkä ole, mutta ajatus, joka on tehnyt minulle tosi hyvää.

Sen sijaan, että kohta työsuhteen taas loppuessa kriisiytyisin jälleen kerran ahdistuksen ja alanvaihtosuunnitelmien partaalle, olen tänä keväänä päättänyt tehdä niin kuin viroissa olevat kolleganikin: opettaa, arvioida, kehittyä, kuunnella, syödä liikaa kieltenopettajien pöydälle tuotua suklaata, tsempata, huomata ne hiljaisetkin ja erityisesti ne, olla reilu, empaattinen ja helposti lähestyttävä, valaa uskoa ja kyynelehtiä taas yhtä Suvivirttä, koska siitä alkaa kesäloma. Vaikkei minulla sitä tänäkään vuonna virallisesti ole, aion silti fiilistellä ajatuksella, että olen sen kuitenkin ansainnut. 

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Saunasta, ihanista naisista, kerrostaloelämästä ja erilaisesta ystävyydestä.


Kun ensimmäistä kertaa uskaltauduin taloyhtiön naisten keskiviikon lenkkisaunaan, odotin esikoistani raskausviikolla 40+1 eikä lähestyvästä synnytyksestä tuntunut kielivän mikään muu kuin koko ajan tukalammaksi muuttunut olo. Kun vääntäydyin valtavan mahani perässä saunan ovesta sisään, kysyivät lauteilla istuneet naapurini luonnollisesti ensin nimeä ja sitten laskettua aikaa. Jälkimmäiseen vastasin "eilen" - ja siitä se juttu sitten lähti. Sillä kerralla otettiinkin ihan erityisen kovat löylyt, ihan vain minun synnytykseni käynnistämiseksi.

Siitä lähtien olemme saunoneet samalla viiden naisen porukalla joka keskiviikko. Taloyhtiön uutisten ja arkikuulumisten ohella olemme jakaneet lauteilla niin vauvan odotuksen, kahden lapsen syntymän, yhdet häät, kahden lapsen kotoa muuttamisen, yhden auto-onnettomuuden, kaksi leikkausta ja yhden ison surun oman vanhemman sairastumisesta ja kuolemasta. Joulukuun viimeiseen lenkkisaunaan olemme aina tuoneet kaikki mukanamme omat Iittalan kivi-kynttilälyhtymme, valaisseet saunan niillä ja avanneet kirsikkaoluet saunaporukan pikkujoulujen kunniaksi. Kun toissaviikolla jauhot loppuivat kesken pitaleipien leipomisen ja lähikauppa oli vielä kiinni, oli meillä heti useampi ovi, jota käydä koputtelemassa. Lopulta sain mukaani puolikkaan vehnäjauhopussin, mutta vain sillä ehdolla, etten missään nimessä ostaisi uutta jauhopakettia ja toisi sitä mukanani seuraavan keskiviikon saunaan.

Muutama kuukausi sitten saunaporukkaamme liittyi uusi jäsen. Naapurirapun mummu oli kyllä asunut talossa jo parikymmentä vuotta, muttei ollut ennen huonoine jalkoineen uskaltautunut saunaan, kun ei tiennyt, olisiko siellä tarvittaessa apua. Sovimme, että olisi, sillä viiden hengen porukastamme on paikalla aina ainakin joku, ja tiivistimme niin, että ylälauteille mahtui vielä yksi.

Pari keskiviikkoa sitten naapurirapun mummu sitten liukastuikin. Onneksi yläkerran eläkeläisrouva oli takana ja otti kiinni. Kun itse muutamaa minuuttia myöhemmin kopistelin rappukäytävästä pukuhuoneeseen ja siitä pesutilaan, oli mummu jo istutettu suihkuhuoneen penkille ja yläkerran eläkeläisrouva pesi hellästi mummun hiuksia. Siitä näystä tuli iloinen mieli pitkäksi aikaa.

Pitäisi osata arvostaa vielä enemmän näitä ihmisiä, joita meidän ympärillä on kymmenittäin. Sillä onhan se aika lohduttavaa tietää, että jos kaadun, on jossain aika lähellä aina joku, joka nostaa ylös.


(Ja siitä ensimmäisestä keskiviikkosaunasta ei muuten mennyt kuin neljä tuntia säännöllisten supistusten alkamiseen - aamuyöstä lähdimme jo keskussairaalalle synnyttämään esikoistamme.)


Ihanaa ystävänpäivää. 

 

lauantai 10. helmikuuta 2018

Jyväskylän helmet: Teeleidi


Maanantaina pyörähdin myöhäisellä aamiaisella Kramsunkadulla ja lähdin melkein kaksi tuntia myöhemmin kotiin ihan uskomattoman inspiroituneena ja mukanani pussillinen Pistaasi Pu'eria. Jyväskylän helmet -postaussarjassa kurkistetaankin tällä kertaa Teeleidiin.


MIKÄ?
Täysin ainutlaatuinen teehuone Kramsunkadulla vuonna 1904 valmistuneessa Karpion talossa, joka toimi aiemmin kaupunginjohtajan edustusasuntona. Neljä vuotta sitten keväällä perustetusta Teeleidistä ei saa ollenkaan kahvia - sen sijaan valikoimasta löytyy suolaisten ja makeiden leivonnaisten sekä makeisten lisäksi yli 120 erilaista teelajia. Näistä noin kahdeksankymmentä teemakua ovat perusvalikoimaa, joka pysyy samana vuodesta ja vuodenajasta toiseen, mutta kauden ja sesongin mukaan hyllyihin ilmestyy myös uutuuksia; talvella chaita ja mausteita, keväällä enemmän raikkautta. Asiakkaiden suosikit ovat tosin pysyneet melko samoina koko Teeleidin olemassaolon ajan: kolme eniten tilatuinta teetä ovat Satumainen Samppanja, Inkiväärin Ihastus ja Pistaasi Puerh.  


MITÄ?
Teeleidistä löytyy taidolla ja intohimolla valmistettua teetä, erikoisherkkuja, rauhallista tunnelmaa ja kiireettömyyttä; Teeleidiin ei poiketa pikaiselle ohikulkuteekupilliselle vaan istahdetaan alas ajan kanssa, kaivetaan esille neule tai kirja ja ostetaan teetä kannullinen kerralla. Teeleidin filosofia on tarjota asiakkailleen laadukasta palvelua, elämyksiä arkeen ja pientä hemmottelua.

Teeleidin konseptiin kuuluvat myös erilaiset tapahtumat ja tilaisuudet. Tiistaisin ja torstaisin Teeleidissä juodaan perinteistä brittiläistä iltapäiväteetä kello kahdesta iltakuuteen, jolloin pöytään katetaan  teekannun lisäksi voileipiä, skonsseja sekä pikkumakeita, maanantaisin vietetään skonssimaanantaita ja keskiviikkoisin ja perjantaisin Teeleidissä on raakakakkupäivä. Lisäksi talossa järjestää teekursseja ja tastingeja erilaisilla teemoilla.


KUKA? 
Teeleidin takaa löytyy Anne Savela, jonka rakkaus teehen syntyi toden teolla Kiinassa vietetyn vuoden aikana. Teehen tutustumisen lisäksi Anne oppi Shanghaissa luottamaan siihen, että asiat selviävät, että omat siivet kantavat ja että aina kannattaa uskaltaa yrittää. Palattuaan Suomeen sitä ennen myyntitöissä toiminut Anne ryhtyi yrittäjäksi ja perusti Teeleidin.

Kahvia Anne ei ole juonut viiteentoista vuoteen. Sen sijana teehen hän suhtautuu intohimoisesti, elämäntapana. Uusia teemakuja kehitellessään Anne kiertelee Eurooppaa ja Aasiaa hakien inspiraatiota, uusia ideoita ja niitä pieniä teehuoneita, jonne tavalliset turistit eivät edes osaa eksyä, selailee ikivanhoja perinteisiä reseptejä, kuuntelee asiakkaiden toiveita ja kokeilee kymmentä eri makuyhdistelmää ennen kuin löytää sen oikean. Teeleidin valikoimasta Annen suosikki on Cream & Cranberries


MISSÄ?
Teeleidin teehuoneen löydät osoitteesta Kramsunkatu 1. Huikeassa rakennuksessa on myymälä ja viitisenkymmentä asiakaspaikkaa, joiden määrä tuplaantuu kesällä puutarhan, terassin ja aitan ansioista. Teeleidin tehtaanmyymälän löydät Vaajakoskelta osoitteesta Tikkutehtaantie 2. Lisäksi teetä pääsee tilaamaan Teeleidin verkkokaupasta.


MILLOIN? 
Kramsunkadun teehuone on auki maanantaista perjantaihin klo 10-19 sekä lauantaisin klo 11-17. Vaajakosken tehtaanmyymälä on auki keskiviikosta perjantaihin klo 11-18.


ERITYISTÄ?
Hyvän teen takaa löytyy myös hyvä tarina. Tourula-teen inspiraationa toimi vihreä Tourula, Annen lapsuuden keidas, ja teestä tuli inkiväärillä ja sitruunalla maustettu vihreä tee. Mäki-Matti-teessä maistuu Annen perhepuistovuosien ja pikkulapsiajan rooibos, Halssila-teessä taas sitruuna, jolla maustettua teetä isosisko lapsuudenkodissa joi. Iltasoitto-tee on kofeiiniton, hyvän yön ja rauhoittumisen juoma, jossa maistuu koti ja kotiinpaluu, jyväskyläläiset omenat sekä rinnalla ripaus kanelia.


MIKSI?
Aina on aikaa hyvälle teelle, Teeleidi lupaa, ja sitä on helppo uskoa jo pelkästään siksi, että Anne on valehtelematta yksi parhaista, sydämellisimmistä ja huomaavaisimmista asiakaspalvelijoista, joihin ikinä olen törmännyt sekä ihminen, jonka intohimo tarttuu: Annen kanssa juteltuaan haluaisi itsekin maistaa heti kaikki maailman teet.


Aiempiin Jyväskylän helmiin pääset kurkistamaan tästä:

torstai 8. helmikuuta 2018

Asioita, joihin en usko.


Eilen törmäsin Visual Diary -blogissa Asioita, joihin en usko -tekstiin. Ja joo, pakkohan minun oli tehdä myös oma listani, sen verran postaus jäi mieleen pyörimään. Tältä se sitten näytti:


ASIOITA, JOIHIN EN USKO:


Pyykit pitää erotella värin mukaan. 
Tunnustan: meillä täytetään pesukone sitä mukaan, kun likapyykkiä tulee, ja kun kone on täynnä, napsautan sen päälle sen kummempaa vaatteita lajittelematta. Vielä kertaakaan emme ole saaneet uusia väriyhdistelmiä vaatteisiin. (Asiaa tosin ehkä helpottaa se, että itse pukeudun noin yhdeksänkymmentäprosenttisesti mustaan.)


(Hyvästä) viinistä täytyy maksaa paljon.
Matkusta Berliiniin ja saat pullollisen parhaimmillaan alle kolmen euron.


Merkkivaate on sijoitus ja käytetyistä lasten merkkivaatteista saa aina rahansa takaisin - korkojen kera.
No ei saa - tai sitten minä en vain vielä ole löytänyt sitä oikeaa nettikirppistä.


Ihmedieetit, sokerilakot, superfood-kuurit ja tiukka fitness-elämäntapa avaimena onneen.
Ehdottomuuden sijaan mieluummin lenkki silloin tällöin ja hathaa lääkkeeksi jumittuneeseen kroppaan, smoothieita, paljon kasviksia ja jälkkäriksi kahvia ja pala kakkua, enemmän lempeyttä, raikasta ilmaa, hyvää seuraa (ja viiniä) ja mahdollisimman paljon unta.


Ahkeruus palkitaan, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita ja metsä vastaa niin kuin sinne huutaa.
Ehkä typerimmät sanonnat, mitä maailmasta löytyy - ihan niin kuin jossain tosiaan olisi joku universaali vaaka, joka mittaa kaikille ansionsa mukaan. Hyväkin ihminen voi sairastua vakavasti, menettää työpaikkansa tai lapsensa, ja metsä saattaa karjua mitä tahansa, vaikka sinne yrittäisi huutaa kuinka kauniisti tahansa.


Vihersmoothie aterian korvikkeena.
(Ainakaan jos ei halua olla uudestaan nälkäinen heti tunnin kuluttua.)


Että Frendien tarina päättyi oikeasti siihen kymmenenteen tuotantokauteen.
Kunhan aikaa on kulunut tarpeeksi, niin tulee leffa. Pakkohan sen on.


Silmänympärysvoiteen vaikutus yhtään mihinkään.
Käytän silti, sillä parempi katsoa kuin katua.



Sen sijaan uskon Echinaforceen, rakkauteen, edes jonkinlaiseen karmaan, joogan terveysvaikutuksiin, vyöhyketerapiaan, horoskooppeihin, salmiakkiin, empatiaan ja siihen, että parhaat elokuvat ja tv-sarjat on tehty 90-luvulla.
Mihin te uskotte ja ette usko?


tiistai 6. helmikuuta 2018

Kuukauden vege: hummus eli mitä laitan nykyään leivän päälle.


Kolmisen viikkoa sitten listasin blogiin ajatuksia kasvisruokapäivien lisäämisestä sekä lihan syönnin ja ostamisen vähentämisestä. Yksi tämän vuoden tavoitteeni oli vähentää vielä (täysin turhaa) kinkun ja leikkelemakkaran syömistä - ihan sekä eettisistä että säästösyistä. Sitten yhtenä iltana katsoimme miehen kanssa Netflixistä What the health -dokkarin (noihin Netflixin dokkareihin olen muuten jäänyt ihan koukkuun) ja mieskin innostui projektista. Sen jälkeen emme ole syöneet leikkelemakkaraa enää kumpikaan.

Koska kuitenkin edelleen rakastan monipuolisia iltapalaleipiä, piti leivän päälle keksiä jotain uutta; viimeiset pari viikkoa olenkin voidellut leivälle hummusta. Ja pakko sanoa, että kun ruispalan päälle laittaa ensin hummusta ja latoo sen päälle vielä jääsalaattia, Oltermannia (josta en vielä ole valmis luopumaan), kurkkua ja paprikaa, niin koko leikkeleiden syöminen on alkanut tuntua ihan täysin turhalta.

Tällaisilla ohjeilla meidän hummus on valmistunut:


PERINTEINEN HUMMUS

1 1/2 dl kuivattuja kikherneitä
vettä liotukseen

1/2 tl ruokasoodaa
8 dl vettä

1 1/2 dl tahinia
2 valkosipulinkynttä
3 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 dl kylmää vettä


Huuhtele kikherneet ja laita ne likoamaan runsaaseen kylmään veteen 12 tunniksi.

Kaada kikherneet siivilään ja huuhtele ne kylmällä vedellä. Mittaa ruokasooda kikherneiden joukkoon, laita liesi lämpenemään ja sekoittele kikherneitä ja soodaa huolellisesti kattilan lämmetessä, kunnes kattilan pohja alkaa kuivahtaa. Lisää vesi ja keitä noin tunnin ajan, kunnes kikherneet ovat pehmenneet. Kaada herneet jälleen siivilään ja huuhtele.

Kumoa valutetut kikherneet blenderiin ja lisää tahini, puristetut valkosipulinkynnet, sitruunamehu, suola, paprikajauhe ja vesi. Sekoita, kunnes koostumus on täysin pehmeää. 




HUMMUS AURINKOKUIVATUISTA TOMAATEISTA

1 1/2 dl kuivattuja kikherneitä
vettä liotukseen

1/2 tl ruokasoodaa
8 dl vettä

1 1/2 dl tahinia
1 valkosipulinkynsi
3 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
1/2 tl paprikajauhetta
3 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 tl chiliä
1/2 dl kylmää vettä


Valmista kuten perinteinen hummus, mutta lisää blenderiin myös paloiteltuja aurinkokuivattuja tomaatteja sekä chilijauhetta.

 Tarjoile esimerkiksi levitteenä leivän päällä. Hummus säilyy jääkaapissa neljä vuorokautta.


sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Muutama vinkki ekologisempaan elämään eli kuinka meillä säästetään sekä luontoa että rahaa.


Syksystä alkaen olemme miehen kanssa olleet jonkinlaisella säästökuurilla. Tavoitteena on ollut kiinnittää huomiota kuluttamiseen ja kerätä samalla tilille pesämunaa, jotta sopivan, isomman asunnon joskus, toivottavasti, osuessa kohdalle voimme ihan realistisestikin kilpailla niiden ostajien kanssa, joilla on perintörahaa, sijoituksia, useampia lainantakaajia tai vakituisten työsuhteiden ansioista mahdollisuus ottaa meitä isompi laina. Näin pätkätyöläisinä säästämisen opettelu on tosin ollut myös pieni pakko, sillä lukuvuoden aikana tilille on aina kerättävä sen verran ylimääräistä, ettei jokakesäinen työttömyysjakso kaada taloutta nurin. Samalla olemme kuitenkin innostuneet entistä ekologisemmasta elämäntavasta - sillä kävi ilmi, että säästämällä rahaa säästää samalla helposti myös luontoa.


NÄIN OLEMME SÄÄSTÄNEET - SEKÄ LUONTOA ETTÄ RAHAA:

  • Kilpailutimme kesällä (vihdoin!) sähkösopimuksemme. Sähkölasku pieneni huomattavasti ja rahan lisäksi säästämme jatkossa myös luontoa käyttämällä nykyään ympäristöystävällisempää sähköä.
  • Putkiremontin yhteydessä saimme asuntokohtaisen vesimittarin, mikä pienensi myös vesilaskua, sillä könttäsumman sijaan maksamme nyt vain käytöstä. Keittiöön asennettiin vettä säästävä hana ja suihkuun sekoitin, jossa veden virtaus on normaalia hitaampi
  • Pesemme pyykkiä ja astioita vain täysiä koneellisia emmekä ota pitkiä suihkuja tai valuta vettä turhaan.
  • En enää värjää hiuksiani vaan pelkästään leikkuutan ne parin kuukauden välein. Rahaa säästyy tästä noin neljäkymppiä kuussa.
  • Suunnittelemme aina koko viikon ruokalistan kerralla ja käymme kaupassa kahdesti viikossa. Vertailemme hintoja ja suosimme kauppojen omia merkkejä, mutta emme varsinaisesti tingi mistään: edelleen haluan iltapalavoileipäni päälle kotimaista kurkkua, kotimaista tomaattia ja kotimaista jääsalaattia ympäri vuoden. Kun yhdellä kauppareissulla käytämme yleensä reilut 60 euroa, ylittyy koko kuukauden ruokaostoksille (vaipat ja pesuaineet mukaan lukien) varattu 500 euroa tavallisesti korkeintaan joillain kympeillä.
  • Lopetimme sanomalehtitilauksemme.
  • Kierrätämme mahdollisuuksien mukaan lasten talvikamppeet ja urheiluvälineet kavereiden kesken puolin ja toisin niin, että rahan sijaan omistajaa vaihtaa kahvipaketti, erikoistee, suklaa tai viinipullo.
  • Emme ajele omalla autolla turhaan, kuljemme työmatkat joko kävellen tai bussilla ja työmatkat mies tekee käytännössä aina julkisilla. Jos satunnaisia Helsingin-reissuja ei lasketa mukaan, meidän käytöllämme riittää tankkaus joka toinen kuukausi. Samalla säästämme auton korjauskuluissa.
  • Asumme (tällä hetkellä) tiiviisti, mikä näkyy asumiskulujen ohella luonnollisesti niin sähkölaskussa kuin hiilijalanjäljessäkin.
  • Hyödynnämme tarjoukset, mutta vain jos tuotteelle on oikea tarve: emme osta sitä toista neuletta vain siksi, että siitä saa nyt 25 prosentin lisäalen.
  • Myymme tarpeettomat tavarat kirppiksellä.
  • Koko perheen kallein harrastus on minun Yogaia-sovellukseni, 15 euroa kuussa.
  • Emme päivitä sisustusta fiiliksen tai kauden mukaan, osta kevääksi uusia tekstiilejä tai kanna uuden tieltä kirpputorille vielä ihan hyväkuntoista lamppua.
  • Kokkaamme itse, syömme paljon kasviksia, mies tekee töihin eväät edellisen illan jämäruuista ja jos koulussa on jotain erityisen hyvää ruokaa, ostan sitä mielelläni myös kotiin. Yritämme minimoida ruokahävikin. 
  • Ja ennen kaikkea: shoppailemme vain tarpeeseen. En enää osta uutta neuletta, koska kevät, uusia farkkuja, koska syksy tai ylellistä kosteusvoidetta, koska perjantai, vaan hankimme tavaroita ja vaatteita harkiten. Aika nopeasti on huomannut, että vaikka periaatteessa voisin ostaa, mitä haluan, haluan lopulta aika vähän.

Pelkkää ylläolevaa listaa katsoessa voisi ajatella, että meillä eletään ankeasti penniä venyttäen, hanoja sulkien ja tarjouksia vahdaten, mutta oikeasti ekologinen elämäntapa on tuntunut tosi luonnolliselta ja mahdollistanut sen, että halutessani minulla on rahaa myös siihen extraan: aikakauslehteen ja latteen, lounastreffeihin, sisäleikkipuistoon ja sushiannokseen. Viime maaliskuussa kirjoitin, kuinka syön mieluummin kolmena päivänä kaurapuuroa ja yhtenä sushia kuin neljänä päivänä keskihintaista perusruokaa ja kuinka nuukailen välillä ihan ärsyttävyyteenkin asti. Silti yhdestä en edelleenkään halua säästää: perheen ja ystävien yhteinen aika kaveripariskunnan tapaaminen kaupungilla brunssin ääressä, kahvilatreffit tai lomareissu lasten kanssa ovat sellaisia juttuja, joiden takia jätän mielelläni ne uudet kevätverhot ja nahkatakin ostamatta. Niiden ja muutaman muun hankkimatta jättämämme tavaran ansiosta tilille on kertynyt rahaa muuten myös pieneen kesälomareissuun.