keskiviikko 31. toukokuuta 2017

17 kirjavinkkiä iltasatuhetkiin vol 3.


Olethan jo käynyt kilkkaamassa itsesi blogin Facebook-sivun tykkääjäksi? Jos et, niin suosittelen: näin reissun päällä blogi itse päivittyy tavallista harvemmin, mutta ajankohtaisia matkafiiliksiä pääsee seuraamaan Facebookin kuvien kautta - ihan koska edelleen yritän vältellä Instagramiin liittymistä. Tukholman-reissun ajaksi ajoitin blogiin kuitenkin myös muutaman postauksen, niin kuin tämän kirjavinkkauksen. Jos hakusessa on nimittäin kiva iltasatukirja, kannattaa kirjastoon suunnata vaikka seuraavan listan kanssa:


KIRJAVINKKEJÄ ILTASATUHETKIIN

1. Roald Dahl: Nilviöt
2. Thorbjörn Egner: Kasper, Jesper ja Joonatan: kolme iloista rosvoa
3. Astrid Lindgren: Meidän Marikki
4. Sinikka & Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu
5. E. B. White: Stuart Little
6. Astrid Lindgren: Saariston lapset
7. A. A. Milne: Nalle Puh rakentaa talon
8. C. S. Lewis: Taikurin sisarenpoika
9. Michael Bond: Paddington
10. Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
11. Daniel Defoe: Robinson Crusoe
12. Elina Karjalainen: Uppo-Nalle ja Kumma
13. Johanna Spyri: Pikku Heidi
14. Beatrix Potter: Petteri Kanin seikkailuja
15. Eva Ibbotson: Aika hyviä noidiksi
16. Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu
17. Gösta Knutsson: Maailman paras Pekka Töpöhäntä


Edelliset iltasatuvinkkilistat läydät täältä ja täältä, ja kommenttiboksiin voi mielellään jakaa omat suosikkinsa, jotka ehkä listoilta puuttuvat.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Kuusi vuotta äitinä.


Se iskee joka kerta silloin, kun kaikki alkaa vihdoin olla valmista ja jo useamman tunnin ajan olen saanut vastata kysymykseen, kuinka kauan vielä, kun vieraat tulevat: hetkellinen pelko siitä, ettei kukaan jostain syystä tulekaan. Että yksi olisi saanut flunssa, pari noron, yksi ihan rehellisesti unohtanut ja niillä, jotka silloin kolme viikkoa sitten vastasivat Facebook-kutsuun "saattaa osallistua", oli oikeasti koko ajan jotain muuta menoa. Niiden muutaman hetken aikana ehdin aina käydä mielessä läpi, mitä tehtäisiin kakulle ja ilmapalloille ja kuinka asian voisi selittää juhliaan jo kuukausia suunnitelleelle päivänsankarille. Mutta sitten ne onneksi, onneksi, aina tulevat: kopistelevat sisään äänekkäänä ja isona porukkana, täyttävät eteisen erikokoisilla kengillä, keittävät uuden pannullisen kahvia, kun itse en ole vielä ehtinyt ja leikkaavat kakkua sekä itselleen, omille lapsilleen että naapurin muksuillekin. 

Tänä vuonna poika R toivoi Titanic-synttäreitä, joten askartelin aarrekartan, tulostin maihinnousukortit ja pursotin suklaamoussekakun päälle jäävuoria soijavispistä. Merihenkiset viirit viriteltiin tällä kertaa perhepuiston ikkunoihin (koska putkiremontti), joten kaikki ne viisitoista lasta mahtuivat pöydän ympärille yhtä aikaa. Se kai näissä juhlissa lopulta parasta onkin: nähdä miten ison, iloisen ja äänekkään tukiverkon kuusivuotiaani on ympärilleen saanut.

Ja kyllä, kakussa on ihan oikea uppoava Titanic - kiitos ihanan Julian. Aika maukas show stopper se kyllä olikin, pakko myöntää.

perjantai 26. toukokuuta 2017

40 vinkkiä kesä-Jyväskylään.



 Se on hei jo melkein kesä, vaikkei sää ihan joka päivä siltä näytäkään! Jos tarkoituksena on viettää seuraavat kuukaudet pääasiassa Keski-Suomessa, niin seuraava lista kannattaa lukea erityisen tarkkaan. Listasin teille nimittäin 


40 ALLE 10 EURON VINKKIÄ KESÄ-JYVÄSKYLÄÄN


2. Nappaa mukaasi hyvä kirja ja valtaa aurinkoisen päivänä sen kanssa yksi sataman penkeistä.
3. Pelaa frisbeegorfia Harjulla.
4. Kokeile sataman Vohvelssonilla, miltä maistuu snickersson.
5. Vie lapset Viitaniemen liikennepuistoon.
6. Tee päiväretki Nyrölän luontopolulle.
7. Lenkkeile Harjulla. 
8. Järjestä lauantaipiknik Kirkkopuistossa ja bongaile samalla tasatunnein hääpareja. 
9. Herää aikaisin ja juo aamukahvit torilla.
10. Käy taidemuseossa, luontomuseossa tai käsityömuseossa. Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy.


11. Pakkaa mukaan termospullo ja korvapuustit ja kiipeä Harjun näkötorniin.
12. Käy kirjastossa.
13. Pyörähdä Viherlandiassa.
14. Syö lounas terassilla keskustassa. Alle kympillä selviät muun muassa Taikurissa, Soppabaarissa,  Miriam'silla, Revolutionissa, Wilhelmiinassa ja Passionissa. 
15. Tee pyöräretki Jyväsjärjen ympäri.
16. Nauti rantaelämästä Tuomiojärjen rannalla.
17. Pakkaa mukaan makkarat ja eväsrasiat ja vietä lasten kanssa päivä Mäki-Matin perhepuistossa. Tiedot puiston viikko-ohjelmasta löydät täältä.
18. Tee päiväretki Tourulaan: Tourujoen luontopolun kiertämisen jälkeen voit evästellä Kankaalla kaupungin makeimpia graffiteja ihaillen. 
19. Syö jäätelö Kompassilla Jyväskeskuksen portailla istuen. 
20. Kuuntele Harjun iltasoittoa torilta käsin.


21. Osallistu Jyväskylän Kesän ilmaistapahtumiin. Lisätietoja täältä
22. Tee löytöjä tai tyhjennä omaa vaatekaappiasi Sepänaukion kirppiksellä kesälauantaisin ja -sunnuntaisin.
23. Hae pizza jostain yläkaupungin pizzerioista ja jaa se kaverin kanssa Kirkkopuiston ruohikolla istuen.
24. Valtaa katu rallien aikaan tai vaihtoehtoisesti fiilistele Harjun erikoiskoetta Mäki-Matissa kadun varrella.
25. Vietä kesäilta Lounalauluissa. Tarkemman ohjelman löydät täältä.
26. Syö kaupungin parasta thaimaalaista Sataman JokoThaissa. Säävaraus.
27. Hikoile Tuomiojärven rantatiellä ja treenaa sen jälkeen lihaskuntoa Priimuksen ulkoilmakuntosalilla.
28. Juo iltapäiväteet Teeleidissä, jonka heinäkuusta alkaen löydät Kramsunkadulta.
29. Käy mato-ongella tai melontaretkellä Lehtisaaresta käsin.
30. Levitä piknikviltti satamaan SuomiPop-festarien aikaan ja vietä kesäpäivää musiikkia kuunnellen.


32. Näe kaupunki uusin silmin taidekaappikävelyllä. Lisätietoja täältä.
33. Tee päiväretki Vaajakosken Naissaareen ja Kanavuoren luontopolulle.
34. Pelaa minigolfia satamassa.
35. Vapauta sisäinen taiteilijasi ja maalaa Oikokatua heinäkuussa. Tarkemman ajankohdan löydät täältä.
36. Käy Kirin pelissä.
37. Istu iltaa terassilaiva Gaialla.
39. Keinu Oikokadun keinuissa musiikkia kuunnellen.
40. Palaa ajassa taaksepäin: osta halvin kyykkyviinipullo, nappaa mukaan ystävä ja paranna maailmaa Harjun portailla istuen.


Jos ei muuta, niin ainakin tuon viimeisen haluan tänä kesänä ehtiä tekemään.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Mary Higgins Clark & Alafair Burke: Kadonnut morsian

"Hän oli viettänyt jo lähes kaksi päivää kuin vieraana omissa juhlissaan kaukana kotoa ja yrittänyt etsiä merkkejä siitä, oliko valitsemassa oikein. Katsellessaan puvussa olevaa läikkää hän vannoi, ei suinkaan sulhaselleen vaan itselleen: meillä on vain yksi elämä, ja minun elämästäni tulee onnellinen. Jos lauantaina vielä hiukankin epäilyttää, minä en mene naimisiin.
     Se selviää kyllä pian, hän totesi itsekseen.
   Lupaus sai Amandan tuntemaan itsensä täydellisesti tilanteen herraksi. Hän ei kuitenkaan osannut aavistaa, että seuraavana aamuna hän olisi jo kadonnut jäljettömiin."  

Mary Higgins Clark & Alafair Burke: Kadonnut morsian (All dressed in white, 2015; suom. Annukka Kolehmainen)
Tammi, 262 sivua.


Juuri ennen mahtipontisia luksushäitään Amanda Pierce katoaa jäljettömiin. Pikku hiljaa tutkimukset kuivuvat kokoon, ja kadonneen morsiamen mysteeri uhkaa jo jäädä kokokaan vaille ratkaisua. Amandan äidin pyynnöstä Laurie Morainin tuottama tosi-tv-sarja ottaa kuitenkin katoamisen uudelleen käsittelyyn. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, Amandan läheisimmät palaavat hääpaikalle kameroiden ikuistaessa heidät kaikki: kateellisen siskon, omaan elämäänsä katkeroituneen opiskelukaverin, jättimäistä perintöä odottavan sulhasen, yhä surussaan roikkuvat vanhemmat sekä kaason, joka vain vuosi häiden jälkeen meni naimisiin parhaan ystävänsä sulhasen kanssa. Ja joku heidän joukossaan tietää enemmän kuin muut.

Kadonnut morsian on Mary Higgins Clarken kolmaskymmeneskuudes dekkari, ja se jatkaa Katse menneisyydestä -kirjasta tutun Laurie Morainin tarinaa.

"Hän siemaisi lisää kahvia.
  En ikinä kuvitellut, että palaisin Palm Beachiin, hän ajatteli. Viisi vuotta sitten tein siellä elämäni pahimman virheen. Kukaan ei saa ikinä tietää. Hyvä jumala, hän rukoili hiljaa, älä anna kenenkään saada selville."

Mary Higgins Clarken uusimpaan tarttuminen kieltämättä jännitti - muttei niinkään kirjan sisällön takia kuten vaikka Erik Axl Sundin dekkarien kanssa. Löysin Higgins Clarken jännärit ihan sattumalta joskus lukioaikoina ja ahmin ne silloin aika nopeasti kaikki ja useampaan kertaan, ihan niin kuin sen jälkeenkin aina sen vuosittain ilmestyneen uutuudenkin, joka yleensä paljastui joko minun tai siskoni joululahjapaketista. Viime vuosina olen kuitenkin tarttunut tuoreimpaan kirjaan lähinnä tavan vuoksi ja aina vain epäluuloisempana, ja ihan viimeisimmät kirjat olen jättänyt kokonaan lukematta. En tiedä, johtuuko se kirjailijan iästä vai kolmestakymmenestäviidestä aikaisemmasta dekkarista, mutta viime vuosina Mary Higgins Clarken jännärit ovat tuntuneet olevan lähinnä liukuhihnatuotantoa, jossa sekä juonikuviot, henkilöhahmot ja valitettavasti myös loppuratkaisu ovat olleet jo liian moneen kertaan nähtyjä. Sääli sinänsä, sillä niitä 90-luvun lopun Higgins Clarkeja rakastan edelleen.

Mutta onneksi, onneksi, Kadonneen morsiamen kanssa jo heti kirjan alusta tuntui, kuin olisin palannut ajassa taaksepäin: tarina koukutti mukaansa niin juonellaan kuin rakenteellaankin, ja ratkaisua sai oikeasti selvittää ihan viimeisille sivuille asti. Ihan niin kuin vanhoina hyvinä aikoina

Mitään Nobel-tason kirjallista viihdettä Mary Higgins Clark ei tälläkään dekkarillaan tarjoa. Onneksi ei tarvitsekaan. Monesta muusta tuoreemmasta Higgins Clarkesta poiketen Kadonnut morsian on kuitenkin genressään oikeasti onnistunut lähesneljäntähdendekkari, jota voi hyvin suositella kevyeksi mökkilukemiseksi laiturinnokkaan tai niihin koti-iltoihin, kun ulkona sataa ja oikeasti haluaisi vain vetää viltin korviin ja napata käteensä dekkarin.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

JyväskyläLOVE.


Joka vuosi se alkaa Yläkaupungin yöstä, kesä nimittäin: yhdessä yössä kaupungin katukuvaan ilmestyy sekä aurinko, että ne kaikki pikkujutut, joita vasta siinä vaiheessa huomaan koko vuoden kaivanneeni ja jotka tekevät tästä kaupungista niin ihanan. Tiedättehän, ihmiset, jotka:


kantavat toisessa kainalossaan kangaskassia ja toisessa skeittilautaa
soittavat Lounaispuistossa omasta mankastaan Valvomoa
kirjoittelevat kadulla rakkausviestejä tuntemattomille
pystyttävät muikkukojun, korukojun ja meditaatioteltan ihan vierekkäin
istuvat puistossa piknikviltillä aika monen sadan muun kanssa kuuntelemassa M.A. Nummista
 perustavat kirppiksen keskelle Kävelykatua
fiilistelevät yhdessä katutaidetta, katutaikuriesitystä sekä erilaisia performansseja
ja ennen kaikkea:
jakavat opiskelukaverin kanssa Grilli21:ltä ostetun taksarin kristillisesti tasan samalla yliopiston kirjaston portailla istuen.


Lisäksi myös tämä tapahtuu joka vuosi toukokuun puolivälin jälkeen, Yläkaupungin yössä: yhdessä päivässä olen yhtäkkiä niin täynnä kesää, ihmisiä ja hymyjä, paljaita varpaita, kangaskasseja ja yläkaupungin pizzantuoksua, että vaikka kuinka olen viime kuukaudet kipuillut sitä, kuinka täältä ei ikinä ole mahdollista saada vakituista työtä saati löytää pätkätyöläisen budjetille sopivaa isompaa kotia halutusta kaupunginosasta, niin silti tämä on se meidän kaupunki. Että tuli mitä tahansa, niin täältä ja näiden ihmisten luota me ei lähdetä, niin kuin ei tähänkään mennessä olla lähdetty ja että ihan kohta on taas se päivä, jona iltapalapöydässä istuessamme kuulemme kesän ensimmäistä kertaa Harjun Iltasoiton.

(Lisäksi olen edelleen sen verran flunssainen, että kunhan tämän klikkaan ulos, suljen läppärin, keitän itselleni vielä yhden kupillisen teetä ja kietoudun loppuillaksi sohvalle viltin alle lueskelemaan Tom Malmquistia. Ja arvatkaa mitä: sen teen kaveriksi meillä on jääkaapissa vielä kaksi eilen Emily's Cakesin kojusta ostettua cupcakea sekä Marian pizzan jämät.)

torstai 18. toukokuuta 2017

Kun eteinen uuden ilmeen sai.


Terveisiä rullalle käärittyjen mattojen ja ämpärien keskeltä! Loppuviikosta ehdittiin jo hiukan fiilistellä meidän asunnon osalta valmista putkiremonttia, sisustaa ja siivota - kunnes eilen käärittiin matot taas kiltisti rullalle ja siirrettiin parvekkeelle: alkuviikosta alkanut yskä nimittäin muuttui isoveljellä rajuksi flunssaksi ja tarttui minuun ja kuin kirsikkana kakun päällä alkoi Pikkuveli vielä oksentaa. Kieltämättä kurjaa sairastaa nyt, kun viikonlopulle oli suunniteltu vaikka mitä spesiaalia: Yläkaupungin Yö ja poika R:n taidesähkökaapin paljastus Yliopistonkadulla, Kävelykatukirppis, ystävän valmistujaiset ja lauantai-iltana meillä olisi lisäksi ollut lapsenvahti ensimmäistä kertaa sitten Pikkuveljen syntymän (ihan konkreettisesti muuten) ja tarkoitus lähteä miehen kanssa kaksistaan ulos melkein puolentoista vuoden tauon jälkeen. Mutta peukut pystyssä, että saadaan tämänkertainen tautiannoksemme lusittua ennen ensiviikkoisia synttärihulinoita ja sitä seuraavaa Tukholman-reissua!

Ennen noiden mattojen rullaamista ehdittiin kuitenkin laittaa asunto taas asumiskuntoon ja napsia muutamia kuviakin. Yksi hyvä puoli asuntohaaveiden kariutumisestakin nimittäin löytyy: kun tällä hetkellä emme ole aktiivisesti myymässä nykyistä kolmiotamme, on sen laittaminen muuhunkin kuin sunnuntaisin esittelykuntoon alkanut taas kiinnostaa. Viime viikolla päivitimme eteisen, vähän pakon sanelemanakin, kun putkiremontin mukana tuomien koteloiden ja niiden myötä astetta matalamman katon takia eteisen entinen vaatekaappi alkoi tuntua tilaan liian isolta, jotenkin tukkoiselta. Lopulta kaappi löysi uuden kodin Tori.fin kautta ja meille päätyi sen tilalle IKEAn Tjusig-kenkäpenkki, saman sarjan naulakko, Tjena-laatikoita pipoille ja hanskoille sekä Tuutilullaan paperipussi lehtiroskia varten.

Ensin pohdimme myös koko eteissyvennyksen peittävän kaapin hankintaa, mutta lopulta se tuntui ihan yhtä tukkoiselta ja täyttävältä kuin vanha vaatekaappikin. Alkoi tuntua myös siltä, ettei nahkatakkien, kangaskassien ja lippiskokoelman edes tarvitsisi olla piilossa; yletön konmaritus ja se kaikkein skandinaavisin, kaikkien tavaroiden, kodinkoneiden ja värien piilottaminen kahvattomien valkoisten kaapinovien taakse -tyyli kun eivät lopulta ehkä olekaan se meidän juttu - juuri nyt kotoisalta tuntuu ennemmin se, että heti sisään tullessaan voi eteisestä bongata sen tutun krokotiililippiksen ja pienet punaiset kumisaappaat ja tietää, että koko porukka on kotona.

(Vaikka tokihan ne noiden vaatekappaleiden omistajat ovat jo siihen mennessä melullaan ilmaisseet olemassaolonsa.)

tiistai 16. toukokuuta 2017

Kohti Tukholmaa.


Jos jotain olen viime kuukausina eniten kaivannut, niin maisemanvaihdosta. Thaimaan-kuukauden tai edes viikon löhöloman sijaan olen toivonut, tarvinnut, edes muutaman vähän hitaamman aamun ja paremmin nukutun yön, vähemmän kotitöitä, remonttipölyä ja organisoitavia asioita, pienen irtioton asunto- ja työnhakustressistä, putkiremontista ja ihan jo Jyväskylästäkin. Siksi päätimme, että meidän yhteinen kesälomamme alkaa nyt, tai ottaa tarkemmin sanottuna pienen varaslähdön ennen miehen varsinaista kesälomaa, ja varasimme vähän ex tempore parin viikon päähän reissun Tukholmaan.

Perinteisen päivä Tukholmassa -meiningin sijaan olemme tällä kertaa kaupungissa vähän pidempään: kahden laivalla vietettävän yön lisäksi meillä on myös varattuna hotelli aivan kaupungin keskustasta kahdeksi yöksi. Tällä matkalla mitään ei siis tarvitse tehdä kiireellä samalla kellosta laivan lähtöaikaa vilkuillen ja tarkoituksena olisi käydä ainakin Wasa-museossa ja ABBA-museossa, fiilistellä kunnolla Söderin pikkuputiikkeja, tunnelmaa ja kahvilatarjontaa, käydä jätskeillä Vanhassakaupungissa, shoppailla ja ihan vaan istua puistonpenkillä poikien purkaessa energiaansa Vasaparkenissa. Siksipä te muut useamman kerran Tukholmassa käyneet: jakakaa kommenttiboksiin parhaat kahvila- ja ravintolavinkkinne ja kertokaa, kannattaako kolmesta Tukholma-päivästä yksi käyttää Skanskenilla ja Gröna Lundissa. Tällä kertaa tarkoituksena on nimittäin syödä muuallakin kuin laivalla ja siinä Drottninggatanin nopeassa thaimaalaisessa ja kävellä paljon Hötorgetia ja NK:ta pidemmälle.

(Hitaita ja myöhäisiä aamuja tuollakaan lomalla ei muuten ehkä saa, mutta jos kuitenkin joutuu heräämään aikaisin, on varmasti kivempi tehdä kahisevista lakanoista ja hotelliaamiaista odottelemaan kuin siihen, että putkimies soittaa ovikelloa heti seitsemän jälkeen.)

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

"What if I fall?" "Oh, but my darling, what if you fly?"


Joskus ennen seitsemää saan taas tänään herätä siihen tunteeseen: vaikka moni muu asia viime kuukausina ja vuosina on tuntunut olevan enemmän tai vähemmän takkuista, olen kuitenkin maailman onnekkain. Ne heräävät joka aamu ihan pirun aikaisin ja palavat kirkkaalla liekillä joka ilta puoli yhdeksään asti, mutta ne ovat minun ikiomiani: ne kaksi maailman ihaninta poikaa, joiden ansiosta minäkin saan kutsua itseäni yksikön kolmannessa persoonassa äidiksi. Toukokuun toisena sunnuntaina saan taas itse askarrellun kortin sekä luultavasti myös sen lahjan, jota on piiloteltu päiväkotirepussa torstaista asti. Ja kahvia, valmiiksi tehdyt aamupalaleivät sekä myöhemmin lounaan kaupungilla. Lapsettomien lauantain jälkeen puristan niitä kumpaakin vielä vähän tavallista lujempaa.

Aamupalan jälkeen olen onnekas vielä toisessakin suhteessa: saan kaivaa esille puhelimen ja soittaa kotiin. Luurin ääressä ovat myös ne kaksi, joista se isompi osaa jo tottuneesti laulaa puhelimeen Paljon onnea vaan ihan niin kuin minä itse neljännesvuosisata sitten, kun toukokuun toisena sunnuntaina soitettiin kaksi puhelua Kainuuseen. Ne siellä luurin toisessa päässä ovat siinä vaiheessa luultavasti vielä aamupalapöydässä ja leikkaavat sen päätteeksi sitä samanlaista kääretortusta, kotitekoisesta kuningatarhillosta ja kermavaahdosta tehtyä äitienpäivätäytekakkua, jota itsekin olen ollut syömässä monena vuonna aiemmin. Lounaalle ne lähtevät pizzeriaan.

Sillä jotkut asiat eivät koskaan muutu. Ne sellaiset, joiden ei ikinä pidäkään.


Kuva minusta ja äidistä otettu Kajaanissa vappuna 1986. Ja jos oikein tarkasti katsoo, kuvasta saattaa erottaa myös heinäkuussa 1986 syntyneen pikkusiskoni.
 

perjantai 12. toukokuuta 2017

Samuel Björk: Yölintu

"Melkein musta sivu, pieni englanninkielinen teksti.
Who do you want?
Who will be the chosen one?
Ja alapuolella kaksi valokuvaa. Kaksi norjalaista tyttöä. 
Häntä kihelmöi niin, että hänen oli vaikea istua paikallaan. Hiki kihosi otsalle ja hänen täytyi kuivata silmälasit paidanhelmaan kyetäkseen lukemaan nimet kuvien alla.
Kaksi norjalaista tyttöä. Toinen vaalea, toinen tumma."


Samuel Björk: Yölintu (Uglen, 2015; suom. Päivi Kivelä)
Otava, 398 sivua.


Nämä ovat taas niitä hetkiä, jolloin toivoisi, ettei koko ajan olisi harrastuksia, meluavia poikia, putkiremonttia, kauppareissuja, pyykinpesua, ruuanlaittoa tai edes puistotreffejäkään - hyvä dekkari kun pitäisi saada lukea loppuun saman tien, omassa rauhassa ja viltin alla tekstiä hotkien. Vähän niin kuin Samuel Björkin Yölintukin.

Kasvitieteilijä Tom Pettersonin lokakuinen valokuvausretki Hurumin metsissä saa järkyttävän käänteen, kun metsästä, sulkien ja kynttiläasetelman keskeltä, löytyy teinitytön alaston ruumis. Jälleen tarvitaan Holger Munchia ja Mia Krügeriä tiimeineen. Jäljet johtavat etsivät Hurumin puutarhaan, läheiseen ongelmanuorten sijaiskotiin, jossa moni tuntuu kantavan omaa pimeyttään. Myös Mialla ja Holgerilla itsellään, edelleen, on omat yksityiselämän murheensa ja sotkunsa selvitettävinään.

Tutkinta on jo ajautumassa umpikujaan, kunnes ryhmän hakkerinörtti Gabriel saa entiseltä ystävältään videon, jonka tämä on löytänyt netin pimeimmistä syövereistä. Vasta sen nähtyään Mia ja Holger tiimeineen käsittävät, millainen lintunaamarin taakse piiloutuva mielipuoli heillä todellisuudessa on vastassaan.

Ja sitten pöllöksi itseään kutsuva murhaaja valitsee seuraavan uhrinsa.

"'Mitä sinä arvelet?" Mia kysyi, kun auton ajovalot osuivat kilpeen.
Hurumlandetin puutarha, 500 m.
"Tästä jutustako?"
"Niin."
"Minulla on ikävä aavistus. Tässä on jotain, minä tunnen sen, käsitätkö mitä tarkoitan?"
"Pimeys", Mia sanoi hiljaa.
Munch nyökkäsi hitaasti ja kääntyi päätieltä pitkälle lehtokujalle, jonka päässä häämöttivät kasvihuoneen valot."

Joskus vähän harmittaa, että dekkareita pidetään yleisesti vähemmän korkeakirjallisuutena kuin vaikkapa draamaa ja niiden lukijoiksi mielletään lähinnä henkilöt, jotka lukevat vuodessa vain muutaman kirjan, aika usein sen joulumarkkinoille ilmestyneen uusimman Remeksen ja kesällä laiturinnokassa jonkun toisen. Jännityskirjallisuus kun ei oikeasti ole mikään helppo laji sekään. Hyvä dekkari ei synny vain sekoittamalla samaan soppaan perinteisiä jännärikliseitä; sillä ohjeella kun saa helposti aikaan ennemminkin dekkariparodian. Toki Björkinkin sopasta löytyy lajityypin vakioaineksia kuten omia traumojaan päihteisiin hukuttavia poliiseja, salaisuuksia sekä niin uskomattomia sattumia, ettei niihin arkielämässä törmää ikinä, mutta ne on punottu yhteen sen verran koukuttavalla juonella ja kiinnostavilla henkilöhahmoilla, että kirja nappaa mukaansa heti ensisivuilta. Ja kyllä: se pitäisi saada luettua loppuun ihan heti samana iltana.

Samuel Björkin nimen takaa löytyy norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode Sander Øien. Hän on kirjoittanut näytelmiä, romaaneja ja musiikkialbumeja, mutta dekkarit hän on julkaissut salanimellä Samuel Björk. Yölintu on Björkin toinen jännäri, ja se jatkaa Minä matkustan yksin -kirjassa alkanutta Mia Krügerin ja Holger Munchin tarinaa. Dekkarisarjasta huolimatta Yölintu toimii myös erillisenä teoksena ja tarinaan pääsee hyvin mukaan, vaikkei edellistä osaa olisikaan lukenut.

Maaliskuussa kirjoitin, kuinka en juurikaan lue kotimaista jännityskirjallisuutta - ja ihan syystä. Pohjoismaisiin laatudekkareihin en sen sijaan tunnu kyllästyvän ollenkaan.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Kuukauden vege: Pasta alla norma



Toukokuun kuukauden vege jos mikä todistaa, että pasta, jonka pääraaka-aine on muuten aika kitkeränmakuinen munakoiso, voi olla ihan järjettömän maukasta. Alun perin ohje löytyi Trendistä 3/2017.


PASTA ALLA NORMA eli MUNAKOISOPASTA

500 g munakoisoa
1 rkl suolaa
oliiviöljyä
1/2 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1/2-1 tl chiliä
500 g kypsiä tomaatteja
250 g pastaa
suolaa
mustapippuria
tuoretta basilikaa tai rucolaa
parmesaaniraastetta


Pilko huuhdotut munakoisot muutaman sentin kokoisiksi palasiksi. Ripottele munakoisopalojen päälle suolaa ja anna itkettyä hetki leivinpaperin päällä. Pyyhi ylimääräinen vesi talouspaperilla. Mausta munakoisoja vielä oliiviöljyllä ja paahda niitä 200-asteisessa uunissa parisenkymmentä minuuttia, kunnes ne pehmenevät ja saavat vähän väriä pintaan. 

Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä hetki pannulla öljyssä. Lisää chili sekä pilkotut tomaatit ja nosta lämpöä, kunnes nesteet porisivat. Keittele kastiketta miedolla lämmöllä, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut.

Keitä pasta lähes kypsäksi hyvin suolatussa vedessä. Säästä noin desi keitinvettä.

Lisää munakoisoviipaleet pannulle tomaattien joukkoon ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita joukkoon pasta sekä keitinvettä ja revi joukkoon tuoretta basilikaa tai rucolaa. Viimeistele parmesaaniraasteella.



Edelliset kuukauden veget löydät täältä:

perjantai 5. toukokuuta 2017

Ensimmäinen putkiremonttiviikko.


Tiistaiaamuna kymmenen yli seitsemän se sitten taas alkoi: se putkiremontin raskaampi osuus meidän asuntomme osalta. Pakattiin kiltisti mukaan kirjaston kirjat, vaipat ja vaihtovaatteet, siirrettiin viikon eväät omasta keittiöstämme perhepuiston jääkaappiin, laitettiin viestiä kavereille ja pyörähdettiin kahdesti myös keskustassa lounaalla, kirjastossa ja taidemuseossa. Suurin osa viikosta oltiin silti puiston ylätalossa ihan omalla porukalla, melkein kuin kotona: keitettiin kahvia, syötiin eväitä, luettiin kirjoja ja rakenneltiin legoilla.

Jos jo syksyn putkiremontin aikaan kiittelin onneani läheisestä perhepuistosta sisätiloineen, niin teenpä sen uudestaan: ilman tuota paikkaa huumori ja hermo olisivat loppuneet jo parissa päivässä ja iltaisin neljän maissa, silloin kun kylppäriä ja keittiötä sai taas käyttää, olisi kotiin tullut vielä vähän tympääntyneempi kolmikko.  

Ja sitten tuli onneksi perjantai, jona lounaan ja taidemuseon jälkeen kävelimme takaisin puistoon. Aurinko paistoi, penkiltä löytyi tuttuja, ulkona tarkeni lyhythihaisella ja puiston toisessa laidassa teinit soittivat Valvomon Mikä kesää. Ja mikä parasta, seuraavat kaksi päivää saamme olla remonttiromujemme keskellä ihan keskenämme, ilman että kukaan katkaisee vettä tai soittaa ovikelloa aamuseitsemältä.

(Jottei kukaan luulisi, että meidän viikko on ollut pelkkää puistossa paistattelua, sushia ja lähikaupasta välipalaksi haettuja latteja, niin kerrottaneen, että tiistaina putkimies katkaisi epähuomiossa meiltä myös sähköt, koko asunto on täynnä remonttipölyä, katupölyä, vanhoja ja uusia putkia sekä katosta roikkuvia sähköjohtoja, mekkala ja liikenne keittiön ja kylpyhuoneen välillä on aamuseitsemästä lähtien melkoinen ja joku unohti kertoa muuttuneista porauskohdista sille remonttimiehelle, joka söhri mustalla tussilla porausmerkit valkoiseen seinään. Se maalataan piiloon, kuulemma, jossain vaiheessa. Että ihan siksi nämä sushi- ja puistokuvat: muutaman vuoden kuluttua muistan tästä keväästä enää ne.)