maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kasvisruokaviikko vol 4.

Se on taas täällä: neljäs kasvisruokaviikko eli viisi helppoa kasvisruokareseptiä, joita meillä on viime aikoina kokkailtu. Erityinen suositus perjantain tofusandwicheille (jotka markkinoitiin nelivuotiaalle leipäsinä), joiden ohjeen mies kehitteli todellisuudessakin yhtenä perjantaina ja joiden jälkeen minäkin aloin lopullisesti lämmetä kylmäsavutofulle. (Ja tiedän, maanantain pinaattipasta on jo täällä blogissa näkynyt aiemminkin, mutta hyvää kannattaa ehdottomasti mainostaa toistamiseenkin!)


MAANANTAI: JUUSTOINEN PINAATTIPASTA
Ohje alun perin: Emmin blogista

täysjyväspagettia
oliiviöljyä
kaksi valkosipulinkynttä
yksi iso punasipuli
rasiallinen kirsikkatomaatteja
nelisen kourallista tuoretta baby-pinaattia
pala mozzarellaa
pala parmesaania
mustapippuria
suolaa

Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä. Pilko sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä hetki pannulla oliiviöljyssä. Mausta mustapippurilla ja suolalla.

Lisää pannulle puolitetut kirsikkatomaatit ja kääntele niitä hetki. Vähennä lämpöä ja lisää joukkoon huuhdellut pinaatit. Hetki kääntelyä riittää, pinaatit vetäytyvät nopeasti.

Käännä lämpö kokonaan pois ja lisää pannulle paloiteltu mozzarella sekä parmesaania. Kaada päälle keitetty pasta ja sekoita nopeasti. Lisää vielä tarvittaessa mausteita ja kuorruta parmesaanilla maun mukaan.




TIISTAI: VUOHENJUUSTO-MELONI-KRUTONKISALAATTI
Ohje alun perin: Sen verran vanha ohje, etten edes muista


paahtoleipää krutonkeja varten
pieni valkosipulinkynsi
300 g vuohenjuustoa
2 dl tummia viinirypäleitä
puolikas cantaloupe-meloni
rapeaa salaattia
1/2 dl kuivattuja karpaloita
1 dl paahdettuja ja suolattuja cashew-pähkinöitä
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä




KESKIVIIKKO: KASVISKASTIKE SPAGETILLE
Ohje alun perin: Sen verran vanha ohje, etten edes muista

pieni kesäkurpitsa
sipuli
200 g pakastemaissia
tölkki hyvää tomaattimurskaa
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
basilikaa

Pese ja viipaloi kesäkurpitsa ja paista viipaleita oliiviöljyssä pannulla. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää pannulle silputtu sipuli ja kuullota hetki, minkä jälkeen lisää tomaattimurska sekä pakastemaissi. Anna kiehua hetki, tarkasta maku ja lisää tarpeen mukaan vettä sekä maun mukaan basilikaa. Tarjoa spagetin kanssa. 




TORSTAI: KASVISSOSEKEITTO
Ohje alun perin: K-Ruoka-lehdestä

viisi porkkanaa
kaksi perunaa
pussillinen pakastekukkakaalia 
7 dl vettä
suolaa
mustapippuria
250 g sulatejuustoa
Provencen mix -yrttiseosta


Kuori ja paloittele porkkanat ja perunat. Mittaa kattilaan vesi ja suola ja keitä vihannekset siellä melkein kypsiksi. Lisää kukkakaali ja keitä, kunnes kasvikset ovat pehmeitä.

Ota kattila liedeltä, vähennä vähän keitinvettä ja soseuta sauvasekoittimella.

Nosta kattila takaisin liedelle ja lisää sulatejuusto. Kiehauta. Lisää tarvittaessa vielä keitinvettä, josta keitosta tulee sopivan sakeaa. Mausta ja tarjoa patongin kanssa.




PERJANTAI: TOFUSANDWICH JA BATAATTIRANSKALAISET
Ohje alun perin: netistä muokaten


sandwich:
paahtoleipää
marinoitua punasipulia
avokadoa
kylmäsavu-Jalotofua
rucolan versoja
remoulade-kastiketta


marinadi:
0,8 dl sokeria
1 dl punaviinietikkaa
1dl oliiviöljyä
suolaa


ranskalaiset:
yksi iso bataatti
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
grillimaustetta


Aloita marinoimalla punasipulit. Sekoita marinadi punaviinietiikasta, oliiviöljystä, suolasta ja sokerista ja lisää joukkoon punasipuliviipaleet. Anna marinoitua jääkaapissa muutama tunti.

Leikkaa tofu ohuiksi viipaleiksi ja ruskista pannulla oliiviöljyssä. Kuumenna pannulla myös paahtoleivät niin, että ne saavat hieman väriä pintaansa. Kokoa leivät tofuviipaleista, punasipulista, remoulade-kastikkeesta, rucolan versoista sekä avokadoviipaleista.

Kuori ja paloittele bataatti noin sormen kokoisiksi viipaleiksi. Sekoita joukkoon öljy sekä mausteet. Paista ranskalaisia uunipellillä 225 asteessa puolisen tuntia.



Aiemmat kasvisruokaviikot löydät täältä, täältä ja täältä.