Eeva Rohas: Raivo

"Tiedätkö miltä tuntuu Kaivopuiston tahmea ruoho sellaisena päivänä ja miten jäätelö sulaa, kun koittaa kesäillan hartain hetki?

    Sinä kysyt, millainen minä olenkaan. Millainen salaisuus minuun kätkeytyy ja voiko sen kertomalla purkaa. Mutta kun aurinko laskee, kysymyksiä on enää vain yksi ja vastauksia silti loputtomasti. Miltä minä maistun, sinä tahdot tietää ja minä kerron: Olen ketunleipiä kuumalla katolla. Olen sulaa vaniljaa sinun sormissasi.

       Olen vuoristoradan korkein kohta auringon laskiessa punaisena, häikäisevänä, ja hattara, joka hajoaa suussa ja katoaa. Olen pulma, jolle etsit ratkaisua, olet etsinyt aikojen alusta lähtien, ja ratkaisu, joka tekee elämästä vaikean."

Eeva Rohas: Raivo (2018)

Otava, 270 sivua.

Raivo on tarina rikkinäisistä ihmisistä. Tuuli on kääntäjä, jonka avioero on suistanut raiteiltaan: ensin on kadonnut kyky kirjoittaa, ymmärtää kieltä, sen jälkeen kyky nousta ylös uuden asunnon lattialle asetellulta patjalta. Melkein viisivuotias Luna laskee päiviä syntymäpäiväänsä (kaksitoista), tietää, ettei äidin ihan kohta tule nytkään ikinä ja keksii kiivetä tiskipöydälle yltääkseen hedelmäkulhoon. Mahassa on outo tunne, purua, jota tulee vielä lisää, kun muistaa isän.

Lunan isä Ilja kulkee edestakaisin keittiönpöydän ja tiskialtaan väliä ja puhuu lapsesta, vaimosta ja siitä miehestä, ja Elena, toipuva alkoholisti ja Iljan tukihenkilö, kuuntelee. Minä pelastan sinut, Elena ajattelee, mutta kahdesta rikkinäisestä ei voi tulla yhtä ehjää. Lopulta, kun kuitenkin, voi pelastaa vain yhden ihmisen, rakastaa ehdoitta vain yhtä.

Ja sitten on vielä Raivo, joka syö sydäntä ja kieltä.

"Että jos minä nyt makaisi kuolinvuoteellani, jos tämä olisi se hetki, minä sanoisin, etten kadu mitään, niin minä mietin. Sinä olit minulle se oikea. Ja sitten minä mietin, että harmi vain ettet sinä koskaan oikeasti tuntenut samalla tavalla vaan aina minä näin sinun silmissäsi jonkin kaipauksen, aina Debrecenin jälkeen, sinisen, pehmeän ja viiltävän kuin mustalaisen viulun korkein nuotti, ja miten kaukana sinä sen jälkeen olit. Mutta aina minä toivoin, että vielä jonain päivänä sinä palaisitkin oikeasti takaisin ja minä saisin taas tuntea, että olet juuri tässä, juuri minun kanssani ja että kieli, joka liikkuu sinun ihollasi kuin hidas ja limainen haavekuva on sinunkin mielessäsi minun. Sitten minä putosin."

Raivo on Eeva Rohaksen kolmas kirja, Tuulin, Iljan, Lunan ja Elenan tarina. Se kertoo repivästä erosta, rakkaudesta, riippuvuudesta ja ihmisistä, jotka saavat toistensa rakennelmat särkymään. Tarina kerrotaan kolmella eri äänellä, Tuulin, Elenan ja Lunan, ja kolmesta eri näkökulmasta niin, että palapeli rakentuu vähitellen, mutta niin, että niiden viimeisten palojen asettaminen jää lukijan tehtäväksi.

On kirjoja, jotka voi lukea vähän niin kuin välipalana, koska ne ovat jo melkein valmiiksi pureskeltuja. Raivo ei ole tällainen kirja - enkä sitä tosiaankaan odottanutkaan. Oikeastaan kirjassa on pureskeltavaa niin paljon, että sen lukemisen jälkeen meni monta päivää ennen, kuin sain edes arviotani aloitettua. Piti lehteillä sivuja taaksepäin, viipyillä vielä lauseissa, jotka ehkä tarkoittivatkin enemmän kuin mitä ensisilmäyksellä näytti, maistella kaunista kieltä. Tuntui, että kirjasta pitäisi osata sanoa enemmän kuin mitä osasin ja että ne palapelin viimeiset palatkin olisi voinut asettaa myös toisin. Mutta ehkä se oli tarkoituskin: se, että kirja herättää ajatuksia.

"Yhtenäkin yönä mieleen oli tullut eräs artisti, joka oli puhunut televisiossa rakkaudesta. Miten se nyt taas menikään... Niin, se sanoi, että rakkaus ja pelko kulkevat käsi kädessä ja tiedätkö miksi. Siksi että rakkaudessa on kyse siitä, ketä uskaltaa rakastaa. Se on hyvin sanottu, vai mitä? Mutta kun rakastuu, sellaista ei koskaan mieti, eihän?"

Joku viikko kirjoitin siitä, kuinka minusta piti alun perin tulla kirjailija. Ehkä juuri siksi olin niin fiiliksissä saatuani vihdoin käsiini Raivon ja päästyäni lukemaan sitä: minusta ei ehkä tullut oikeaa kirjailijaa, mutta minun serkustani tuli - ja ihan älyttömän taitava sellainen.