John Green: Arvoitus nimeltä Margo.

 "Minä uskon, että jokaisen kohdalle osu ihme. Minuun ei todennäköisesti iske salama, en voita Nobelin palkintoa, minusta ei tule pienen, Tyynellämerellä sijaitsevan valtion diktaattoria, en sairastu parantumattomaan korvasyöpään enkä syty omia aikojani palamaan. Mutta jos ajattelee kaikkia mahdollisia epätodennäköisiä asioita, meille jokaiselle sattuu melko varmasti ainakin jokin niistä. Olisin voinut nähdä, kuinka taivaasta sataa sammakoita. Olisin voinut laskea jalkani Marsin kamaralle. Olisin voinut joutua valaan ruoaksi. Olisin voinut mennä naimisiin Englannin kuningattaren kanssa tai selviytyä kuukausia merellä. Mutta minun ihmeeni oli erilainen. Minun ihmeeni oli seuraava: kaikista taloista koko Floridassa minä päädyin asumaan Margo Roth Spiegelmanin naapuriin."

John Green: Arvoitus nimeltä Margo (Paper towns, 2008; suom. Helene Bützow)

WSOY, 399 sivua.

Quentin Jacobsen, terapeuttivanhempiensa ainoa lapsi, elää tavallisen tylsää elämää Jefferson Parkin lähiössä ja paikallisessa lukiossa siihen yöhön saakka, jona Margo Roth Spiegelman yllättäen ilmestyy hänen ikkunansa taakse ninjaksi pukeutuneena ja naama mustaksi maalattuna. On toukokuun viides, mutta yhtä hyvin voisi olla jokin muukin päivä - ne kun tuntuivat Quentinin elämässä muistuttavan erehdyttävästi toisiaan. Toukokuun kuudennen vastaisena yönä Quentin poikkeaa kuitenkin rakastamistaan rutiineista: sen sijaan, että kävisi nukkumaan, Quentin sujahtaa äitinsä tila-autoon ja lähtee Margon mukaan suorittamaan yksityiskohtaista yhdentoista kohdan kostoretkeä. "Kuule", Margo sanoo, "tästä tulee elämäsi paras yö."

Koulun suosituin tyttö ja kiltti naapurinpoika, ihan oikeastiko?

Seuraavana päivänä Margo ei kuitenkaan enää ilmesty kouluun - eikä sitä seuraavinakaan päivinä: näyttää siltä, että Margo on taas tehnyt tavallisen katoamistemppunsa. Yhtäkkiä Quentinilla on käsissään arvoitus nimeltä Margo, sillä tyttö tuntuu sirotelleen salaperäisiä vihjeitä mahdollisesta olinpaikastaan ympäri osavaltiota. Mutta onko Margo enää mahdollista löytää elävänä - tai ollenkaan - ja etsiikö Quentin lopulta enemmän haavekuvaa kuin todellista ihmistä?

"Ja vaikka kaikki ne ajatukset viimeisistä kerroista olivat lamaannuttavia ja kuohuttavia, lopullinen lähtö tuntui upealta. Puhtaalta. Se oli vapautumisen kirkkain muoto. Yhtä surkeaa valokuvaa lukuun ottamatta kaikki tärkeä oli roskissa, ja se oli mahtavaa. Aloin hölkätä, halusin kasvattaa nopeasti etäisyyttä kouluun. 

     Lähteminen on vaikeaa - kunnes lähtee. Silloin se on maailman helpoin asia."

John Green löi aikoinaan läpi kirjallaan The fault in your stars. Arvoitus nimeltä Margo on ilmestynyt muutama vuosi ennen läpimurtoromaania, mutta se suomennettiin vasta Tähtiin kirjoitetun virheen jälkeen. Kuten muutkin greenet, myös Arvoitus nimeltä Margo on etupäässä nuortenkirja. Ja voi kuinka kuusitoistavuotias minä olisikaan ollut fiiliksissä kapinallisesta, salaperäisestä ja Walt Whitmania siteeraavasta Margosta! Silti se kuusitoistavuotias minäkin olisi kaivannut kirjaan vielä enemmän jotain sitä jotain, mikä esimerkiksi Tähtiin kirjoitetussa virheessä kietoi heti pikkusormensa ympärille.

Greenen kirjaa lukiessa tulee ennen kaikkea mieleen, että jos vain töiltäni olisin mitenkään jaksanut, olisi Arvoitus nimeltä Margo kannattanut ehdottomasti lukea alkuperäiskielellä englanniksi. En tiedä, onko tämä tavallista muidenkin nuortenkirjojen kanssa, mutta käännös on paikoin todella ontuvaa ja teennäistä, kaukana aidontuntuisesta - vai kuka muka on joskus kuullut suomalaisteinin kutsuvan kaveriaan lempinimellä veli samalla tavalla kuin jenkkiteini puhuu ystävästään bro'na? Ihan samalla tavalla sanoja maistellessa tuntuu, että riveiltä olisi ollut luettavissa vielä enemmän sarkasmia, ironiaa, kielellä leikittelyä ja mustaa huumoria kuin mitä käännösversio lopulta tarjosikaan; niiden merkitys vaan on kirjaa käännettäessä jäänyt jonnekin matkalle.

"People say friends don't destroy one another.

  What do they know about friends?"