perjantai 8. toukokuuta 2020

Philip Teir: Neitsytpolku.

”Richardista tuntui, että yhtä hyvin olisi voinut yrittää kertoa jollekulle miksi pitää enemmän yhdestä väristä kuin toisesta, se oli niin abstraktia ja pohjimmiltaan mahdotonta, koska asiat olivat niin henkilökohtaisia, ettei niistä voinut puhua.
     Ihmiset liukuvat erilleen.
     Yhtäkkiä he huomaavat, ettei heillä ole perheen lisäksi mitään yhteistä. 
     Ehkä he haluavat kokea elämässään suuren intohimon.
     Ehkä he uskovat menettävänsä järkensä elleivät saa tietää millaista on rakastua uudelleen, kokea se aikuisiällä.
     Tässä se nyt nähdään miten vähän sitä tietää, Kari sanoi.”



Philip Teir: Neitsytpolku (Jungfrustigen, 2020. käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula)
Otava, 221 sivua.


Kolmekymppisillä Richardilla ja Sonjalla on kaikki hyvin: kaunis koti Helsingissä ja mökki maalla Richardin vanhempien naapurissa, työpaikat, vakiintuneet kuviot, sujuvasti sumplitut harrastuskuljetukset, lapsetkin jo niin isoja, ettei tarvitse öisin heräillä tai kontata lattialla Lego-palikoiden perässä. Silti jokin, minkä puuttumisesta Philipillä ei ole ollut aavistustakaan, napsahtaa kohdalleen vasta, kun Richard tapaa kustantamon joulujuhlissa Paulan. Keskustelut musiikista ja kirjallisuudesta vaihtuvat viattomiin viestittelyihin, kahviloissa kaverillisesti istuttuihin tunteihin ja lopulta Paulan asunnolla vietettyihin aamuihin, joina Richard kiirehtii Neitsytpolun vuokrakaksioon heti kahdeksaksi ja aamupalaa syödessään he loikoilevat Paulan sängyllä jakaen sekä sanomalehden että ajatuksensa. Ystävyys kasvaa vähitellen joksikin, minkä jälkeen Richardin elämä ei enää voi jatkua entisellään.

Vaikeinta on, että Richard on myös onnellisesti naimisissa eikä ole edes kaivannut mitään muuta, mitään uutta. Voiko - ja kannattaako - hyvästä avioliitosta lopulta lähteä? Entä onko kahta elämää edes mahdollista sovittaa yhteen, kun mukana seuraavat kuitenkin aina edellisetkin elämät? 

Arki hiipii nopeasti uuteenkin elämään: on paiskattuja ovia, riitoja tiskivuoroista ja lastenkasvatuksesta eikä pimeä, punavuorelainen vuokra-asunto tunnu millään kodilta. Öisin katuvalot valaisivat koko olohuoneen ja asuntoon kantautuu jostain piinallinen hurina, jonka lähde ei meinaa selvitä millään. Jos edes yksikään kirjailija ei ole vielä onnistunut kirjoittamaan kokonaista romaania onnellisesta rakkaudesta, miten se olisi todellisuudessakaan mahdollista?

”Paula kolautti häntä puhelimella olkapäälle.
     Minähän sanoin, sanoin että olen käytännöllisesti katsoen sokea. Minä en uskalla pitää paksumpia aamulasejani nyt, muuten sinä vielä pakenisit ja vähän äkkiä. 
     En takuulla pakenisi, hän sanoi.
     Okei, voisitko ottaa sitten terävämmän kuvan? Jotain hyötyähän sinusta pitää olla, kun enimmäkseen aiheutat vaan harmia. Tulla nyt tänne ja särkeä minun sydämeni. Minä kun olin täysin onnellinen ennen kuin tapasin sinut.”

Ostan lopulta todella harvoin itse itselleni uusia kirjoja, sillä saan yleensä minua kiinnostavat kirjat joko lainaan kirjastosta tai arvostelukappaleena kustantamolta. Jo vuosia minulla on ollut toiveena rakentaa kotiin kirjahylly, josta löytyy pelkästään hyviä kirjoja, niitä omia suosikkejani, ja juuri siksi teen kirjahankintani useimmiten antikvariaateista tai löytökoreista, joista voin hankkia itselleni ne vähän vanhemmat, jo hyväksi havaitut kirjat. Philip Teirin Neitsytpolun hankin kuitenkin ihan itse, kun luettavien kirjojen pino oli käynyt hälyttävän matalaksi, kirjasto oli edelleen kiinni ja piti saada uutta luettavaa mahdollisimman pian. Tämän tarinan myös ihan oikeasti halusin lukea, sen verran moneen kertaan olin siihen jo somessa törmännyt.

Teirin tyyli on asiallinen, toteava eikä teksti sorru tunteellisuuteen edes niissä kohdissa, kun sitä on tottunut odottamaan - ihan niin kuin päähenkilö Richard, myös Neitsytpolku on hillitty, hallittu, eleetön ja tasapainoinen kokonaisuus. Ehkä juuri siksi en itse löytänyt kirjasta sitä jotain, mikä oli saanut niin monet hehkuttamaan kirjaa blogeissa ja Instagramissa: olipa kipeitä päätöksiä, katkeria asuntokauppoja, piikikkäitä tekstiviestejä ja äiti, joka ei halua kuullakaan siitä naisesta, on rakkauden - sen keski-ikäisenkin - oltava myös mahanpohjassa lenteleviä perhosia, kosketuksia keittiössä ohi kävellessä ja poskille vielä kolmikymppisenä nousevaa punaa. 

Voiko hyvästä avioliitosta lähteä, kysyy Teir. Ehkä juuri sen vastauksen perusteluiksi olisin kaivannut sitä kutkutusta, jonka Teir jättää Neitsytpolussa lukijan kuviteltavaksi.

Tästäkin kirjasta olisin ihan oikeasti halunnut pitää. Ehkä kuitenkin erityisesti siksi, etten tuntisi itseäni nyt vähän oudoksi joutuessani sanomaan, etten lopulta löytänyt Neitsytpolusta sitä juttua, mikä on nostanut sen niin kovasti esille.

”Muistatko, kun istuimme sinun luonasi ja sanoit toivovasi että kaksi vuotta olisi jo kulunut? Richard kysyi.
     Niinkö minä sanoin?
     Niin sanoit.
     Kuulostaa epätavallisen viisaalta.
     Minusta se kuulosti ikuisuuden mittaiselta ajalta. Ajattelin, että me emme voi odottaa niin kauan. Mutta ehkä olit oikeassa. Ehkä siinä menee niin pitkä aika. Se merkitsee, että seuraava vuosi on vuosi nolla. Syksystä alkaen. Silloin meidän loppuelämämme alkaa, Richard sanoi.
     Asunnossa sammutettiin valot.”

4 kommenttia:

  1. Minä pidin kirjasta kovasti. Ehkä siksi, että se herätti paljon ajatuksia. Ja jotenkin pidin myös korjan lakonisuudesta. Teirin muut teokset menivät heti lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ehkä enemmän draaman kuin lakonisuuden ystävä :O! Mutta totta, ajatuksia tämä kyllä todellakin onnistui herättämään.

      Poista
  2. Minäkään en syttynyt tälle niin paljon kuin olisin halunnut. Olin odottanut paljon enemmän, ehkä siksi että kertomassa oli mies, tai kun sanottiin että oikeastaan siinä avioliitoss oli kaikki hyvin. Miksi sitten lähteä, miksi vaihtaa toiseen arkeen? Juuri sitä isoa tunnetta ja kaiken yli menevä kiihkoa jäin kaipaamaan.
    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä! Jos avioliitossa oli kaikki hyvin, olisin nimenomaan kaivannut jotain elämää suurempaa kipinää ja tähtipölyä, joka olisi perustellut sen miksi, lähteä.

      Poista