Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade.

”Talo on pian hiljainen, ja sen päällä on suru kuin painava tassu.

     It makes me so sad.

    Jossakin televisiosarjassa sanottiin niin - ja niinkin naiivisti voi asian ilmaista. Sen, että kaipaa jotakin mitä ei enää ole ja mitä ei saa ikinä takaisin.

     Ja samaan aikaan Paula haluaa jo kiihkeästi eteenpäin. Hän haluaa, että Elina menee eteenpäin ja tämä alakulo päättyy.”

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade (2020)

WSOY, 317 sivua.

Arvostelukappale.

Psykologi Paula kuuntelee työkseen muiden murheita, isoja ja pieniä. Miltä se tuntui, hän kysyy kynä jo valmiina kädessään, vuodesta toiseen samassa työtuolissa istuen. Omaa elämäänsä Paula ei sen sijaan ole onnistunut paikkaamaan: mies on kuollut vuosia sitten, paras ystävä on enää avaamaton kirjekuori kirjahyllyn kirjojen välissä. Kun tytär Elinan avioliitto sitten kariutuu, tuntuu Paulasta, että koko hänen pieni perheensä ja kaikki hänelle rakkaat katoavat vähitellen kauemmas ja kauemmas. Tyttären avioeroa Paula ei pysty ymmärtämään ollenkaan. Toisin kuin hän itse, tytär ei ole ikinä oppinut, että onnen tuo sinnikkyys ja tyytyminen siihen, mitä jo on.

”Rakastuminen ja sen loppuminen. Elämä ja sen loppuminen. Ystävyyden loppu. Niistä asiakkaatkin puhuvat, ja ne pyörivät myös Paulan mielessä: Lassen viimeisenä päivänään raapustama sinappi kauppalistassa. Viimeinen viinilasi jossakin kaupungin ravintolassa Eevan kanssa. Kaikki toiveikkaat sanat, jotka lausuttiin hääjuhlassa. Tulevaisuus, jota kohti vieraat käänsivät kasvonsa. Ja sitten, ihan pian, se hetki oli poissa, jolloin säteilevä Elina ja hieman kumara Kasper seisoivat alttarilla.”

Toisella puolella Eurooppaa, Espanjan Aurinkorannikolla, Ojó on paennut aavikon poikki ja meren yli, koska äiti on halunnut tyttärilleen paremman tulevaisuuden. Siskot ovat kuitenkin jääneet rajalle, eikä kotiin uskalla soittaa, sillä nyt on jo liian myöhäistä kertoa, ettei suunnitelma onnistunutkaan. Iltaisin kapeat kadut täyttyvät ravintolaa etsivistä turisteista ja matkamuistoja myyvistä kojuista, eikä mikään ole sellaista, mitä luvattiin. Puistossa Ojó tapaa kuitenkin punatukkaisen rouvan, joka on hauras ja kalpea ja tuntuu elävän pelkällä punaviinillä mutta jonka portaiden alle levitetyllä patjalla voi tuntea olevansa turvassa. Iltaisin he kertovat toisilleen tarinoita kotimaistaan, mutta ihan yhtä monta tarinaa on jätettävä kertomatta. Vaikka toisella on kaikkea ja toisella pelkästään yksi elämä sitten kotimaassa pakattu Pace-kassi sisältöineen, ei silti voi sanoa, kumpi lopulta pitää pystyssä kumpaa.

Lopulta, kuten elämässä yleensäkin, kaikki liittyy jollain tavalla toisiinsa.

”Vain harvat hetket jäävät todella mieleen. Ehkä elämän tärkeimmät hetket kestäisivät peräkkäin pantuina vain muutaman päivän. Saman hän huomasi, kun hän kirjoitti päiväkirjaa Eevan kanssa tehdyillä matkoilla: kun päivän yksityiskohtaiset tapahtumat ja käänteet kirjasi ylös, hämmästyi: Näinkö vähän tapahtui? Tässäkö tosiaan kaikki?”

Laura Lähteenmäen aiempien aikuisille suunnattujen romaanien Ikkunat yöhön ja Korkea aika tavoin myös Sitten alkoi sade on tarina eri-ikäisistä naisista ja erilaista elämistä ja tarinoista, joita aiemmin tehdyt valinnat muodostavat. On äitejä ja tyttäriä, parhaita ystäviä, uusia tyttöystäviä, naapurin rouvia, sielunsiskoja ja niitä biologisia, joiden ilmeistä ja eleistä tunnistaa itsensä - ja kaikkein tärkeintä on löytää ympärilleen ne, joiden edessä tuntee itsensä hyväksytyksi.

Kahden edellisen kirjan jälkeen Sitten alkoi sade ei tarjoa periaatteessa kovinkaan paljon uutta, mistä olen enemmän kuin tyytyväinen: juuri tällaisista tarinoista minä pidän. Vaikka kirjassa on monta kohtaa, joiden merkiksi taitan sivun kulman, on Lähteenmäen vahvuus kuitenkin erityisesti ihmiskuvauksessa ja siinä, miten arkisissa, näennäisen vähäpätöisissä tapahtumissa voi kertoa koko elämän. Loppupuolella kerronnan tunnelma tiivistyy ja asiat, joista aiemmin on vaiettu, alkavat paljastua. Viimeiset viisikymmentä sivua on pakko ahmia.

Joistain asioista voi silti edelleen kertoa vain sivulauseessa. Kuten siitä, miten se toinen pakkasi laukkunsa ja lähti ja palasi takaisin vuoden kuluttua ilman, että asiasta puhuttiin enää koskaan. Yhtäkkiä saapikkaiden vieressä oli taas sen toisen tutut talvikengät, ihan niin kuin ennenkin.

Päästä lähelle mutta muista myös itsesi. Älä takerru vieraaseen elämään vaan rakenna omaasi. Älä ole niin rakastunut, ettet huomaa, kun sade alkaa. Ja muista: hämärän jälkeen ei suinkaan tule pimeä vaan aamu.

”Rouva odottaa, että jatkaisin, mutta en haluakaan. On sittenkin liian oma muisto kertoa siitä, miltä sade kuulostaa, kun se ensin rauhallisesti mutta varoittamatta ja pian voimistuen napsahtelee huokoiseen pahviin ja rakas ihminen makaa kainalossa. Sade voimistuu, Precious kaivautuu lähemmäksi, hänen päänsä paino on raskas. Ensin sitä luulee, että maja kestää, mutta kun vesi piiskaa pahvilaatikkoa, kun pahvi alkaa haista vettyneeltä ja maasta imeytyy kosteutta pohjan läpi, sitä tietää, että se on heiveröinen suoja se.

     Miksi muisto on niin rakas ja oma, en tiedä.

     Mitä sitten tapahtui? rouva kysyy ahnaasti kuin aina tapahtuisi jotain.

     Sitten vain satoi, sanon.”