Trent Dalton: Poika nielaisee maailmankaikkeuden.

"Loppusi on kuollut sininen lintu.

    'Näitkö, Slim?'

    'Mitä?'

    'Ei mitään.'

    Loppusi on kuollut sininen lintu. Siitä ei ole epäilystäkään. Sinun. Loppusi. Siitä ei ole epäilystäkään. On. kuollut. Sininen. Lintu." 

Trent Dalton: Poika nielaisee maailmankaikkeuden (Boy swallows universe, 2018. suom. Kira Poutanen)

HarperCollins, 466 sivua.

Arvostelukappale.

Eli Bellin, kolmetoista vuotta,  äiti on vankilassa, isä kadonnut, isäpuoli huumediileri ja lastenvahti maankuulu vankikarkuri Slim, "Taksikuskitappaja", joka vuonna 1953 tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Lisäksi Elillä on onnenpisama oikean etusormen keskimmäisessä rystysessä. Kun on oikein peloissaan, helpottuu olo aina sitä katsomalla.

Isoveli August, joka on tasan vuoden vanhempi kuin Eli ja tasan vuoden vanhempi kuin maailmankaikkeus, lopetti puhumisen kuusivuotiaana, silloin, kun poikien isä ajoi pojat kyydissään tekoaltaaseen ja äiti pakeni isän luota. Maailmankaikkeus varasti Augustin sanat, sanoi äiti. Sen sijaan että puhuisi, August kirjoittaa ilmaan edestakaisin liikkuvalla oikealla etusormellaan, kastaen sitä välillä näkymätöntä mustetta täynnä olevaan lasilähteeseen. Poika nielaisee maailmankaikkeuden. Loppusi on kuollut sininen lintu. Ja Caitlyn Spies. Voi olla vaarallista puhua, kun haluaa sanoa asioita, jotka ihmiset ymmärtäisivät väärin, jos ne sanoisi ääneen.

Ja jos tässä ei vielä ollut tarpeeksi, astuu Elin elämään pian myös keinoraajojen myyjäksi naamioitunut huumekauppias Tytus Broz sekä isä, joka on kyllä selvin päin ihan mukava mies. Trent Daltonin Poika nielaisee maailmankaikkeuden on kasvutarina, muttei se ihan perinteisin sellainen. Osin omaelämäkerrallinen kirja kertoo lisäksi veljeydestä, ystävyydestä ja perheestä, joka rikkinäisyydestään huolimatta on maailman tärkein.

"Mutta poika ei sanonut mitään. Hän ei puhunut. Hän ei voinut puhua, koska hänen suunsa oli täynnä likaisia hedelmiä. Vanhemmat lapset vaativat poikaa lopettamaan, mutta poika vain jatkoi syömistä. Niinpä lapset juoksivat hakemaan pojan äitiä. 'Poikasi syö mutaa!' vanhemmat lapset huusivat. Pojan äiti oli raivoissaan ja pyysi poikaansa avaamaan suunsa, jotta näkisi todisteen pojan huolimattomuudesta, ahneudesta ja hulluudesta. 'Avaa suu!' äiti huusi. Poika avasi suunsa, ja äiti katsoi sisään. Hän näki puita ja lumihuippuisia vuoria, hän näki sinisen taivaan ja kaikki maailmankaikkeuden tähdet, kuut, planeetat ja auringot. Ja äiti halasi poikaansa. 'Kuka sinä olet?' hän kuiskasi. 'Kuka sinä olet? Kuka sinä olet?'

    'Kuka se oli?' minä kysyin Slimiltä.

    'Poika, jolla oli vastaukset', Slim vastasi."

Poika nielaisee maailmankaikkeuden on kirja, jota ei oikein voi kuvailla selittämällä sen juonta - poukkoilevien juonikuvioiden selvittäminen kun antaa kirjasta ihan väärän kuvan. Kirja on toki täynnä yhä absurdimmaksi muuttuvia käänteitä, vauhtia ja ennen kaikkea niitä vaarallisia tilanteita, mutta niiden lisäksi Daltonilla on joku mystinen syvätaso, joka on siroteltu kaiken kohelluksen väliin ja jonka löytääkseen pitää olla valppaana. Jos etsii kevyttä kesälukemista, jota voi lehteillä eteenpäin puolihuolimattomasti muutama lyhyt luku kerrallaan, Poika nielaisee maailmankaikkeuden -kirjaan ei kannata tarttua. Trent Daltonin esikoinen haastaa, pakottaa selailemaan niitä kaikkein huolellisimminkin luettuja sivuja takaisin päin uusien vihjeiden toivossa ja laittaa välillä kyseenalaistamaan, mikä lopulta edes on totta ja mikä mielikuvitusta, johon on joskus parempi paeta.

Poika nielaisee maailmankaikkeuden on niitä ärsyttäviä kirjoita, jotka luettuaan tietää, että kirja avautuisi lopulta vasta sillä seuraavalla lukukerralla, kun tietäisi, mitä etsiä,

Kirjan loputtua olo on jollain tavalla ontto - siitäkin huolimatta, että olen varma, etten ymmärtänyt tekstiä ihan kokonaan. Mutta sitten selailen joitain sivuja taaksepäin ja törmään lainaukseen, joka ainakin minulle on Poika nielaisee maailmankaikkeuden. Ehkä se haluaa sanoa, vähän niin kuin huumediileri Tytus Broz vähän ennen loppuaan: Älkää koskaan luovuttako, oli päämäärä sitten mikä tahansa. Jatkakaa taistelua. Koskaan, koskaan, ei pidä hukata tilaisuutta muuttaa hurjia unelmia upeiksi muistoiksi.

"Puhelin soi taas, ja Caitlyn painautuu minuun kiinni, puhelin soi, kun hän sulkee silmänsä ja painaa huulensa huulilleni. Minä muistan tämän hetken salaisen huoneen katossa olevista tähdistä, pyörivistä planeetoista, joita tähdet ympäröivät sekä miljoonien galaksien tähtipölystä, jota Caitlynin huulille on siroteltu. Muistan tämän suudelman alkuräjähdyksestä. Muistan tarinan lopun sen alusta.

    Puhelin ei enää soi."