"'Voi, rakas tyttö. Ei sillä ole merkitystä', Francis sanoi unisesti, ja Mab nukahti melkein hervottomana helpotuksesta. Viimeinen este ylitetty... paitsi että samana yönä Mab heräsi ja näki Francisin istuvan ikkunan ääressä puolittain napitettu paita yllään. Ikkunasta virtasi sisään jäätävän kylmää talvi-ilmaa, ja Francisin liikkumattomien sormien välissä palavasta savukkeesta kohosi ilmaan savua. Kun Francis katseli pimeitä Lontoon katuja, hänen kasvonsa näyttivät niin sulkeutuneilta, että Mab oli noussut istumaan puoliksi unessa ja puoliksi levottomana.
'Francis?'
Francisin katse kääntyi hitaasti Mabiin; hän hymyili tutun vaikeaselkoiseen, kohteliaaseen tapaansa. 'Jatka vain uniasi, ihana Mab.'
Mabin uneliaat korvat kuulostelivat ilmahyökkäyssireenejä, kun hän liukui jo takaisin unten maille. 'Eihän mikään ole pielessä?'
'Vain maailma', Mab uskoi kuulleensa Francisin sanovan."
Kate Quinn: Ruusukoodi (Te Rose Code, 2021. suom. Päivi Paju)
HarperCollins, 675 sivua.
Joulukuu 1939. Toinen maailmansota on aivan kulman takana, ja Englanti valmistautuu taisteluun natseja vastaan. Ensin on murtunut Tanska, sitten Norja, Belgia, Hollanti ja lopulta myös Ranska. Siinä missä Lontoosta lähtevä juna kuljettaa univormupukuisia sotilaita taisteluun, vie se Oslan ja Mabin Bletcheyyn. Heidät kummatkin on värvätty Bletchey Parkin tiedustelukeskukseen murtamaan vihollisarmeijan koodeja.
Yhteinen vihollinen yhdistää kaksi muuten erilaista naista. Itä-Lontoon slummista Shoreditchistä lähtöisin oleva Mab on päättänyt haluta elämältään muuta kuin tehtaassa työskentelyä ennen naimisiin menoa ja avioliiton liikaa juovan naapuruston työmiehen kanssa. Hänelle sota merkitsee ennen kaikkea muutosta, mahdollisuutta saada jotain parempaa ja päästä tekemään osansa maansa eteen. Upporikas Osla taas on tottunut saamaan kaiken hopeatarjottimella, mutta haluaa vihdoin todistaa olevansa muutakin kuin kuuluisa nimi ja iso perintö. Bletcheyssä joukkoon liittyy vielä ujo Beth, ristisanatehtävätaituri, joka on koko elämänsä sulautunut tapettiin ja pyydellyt anteeksi olemassaoloaan. Bethillä on kuitenkin lahja: hän kykenee näkemään kuvion, jonka ruusun terälehdet muodostavat, ja luomaan yhteyksiä siellä, missä muut näkevät vain satunnaisia kirjaimia. Tästä syystä Bethistä tulee yksi Bletchey Parkin harvoista naispuolisista kryptoanalyytikoista.
"Beth oli palannut Coventryn ilmahyökkäystä koskevan viestin pariin vasta monen tunnin kuluttua, ja siinä vaiheessa hänen velvollisuutensa oli tuntunut täysin selvältä. Hän oli juuri todistanut omakohtaisesti salassapidon tärkeyttä - pieninkin vuoto Parkin seinien ulkopuolelle olisi muuttanut operaatio Soihdun verilöylyksi. Et voi kertoa Oslalle tai Mabille, hän oli ajatellut arkistoidessaan Coventry-viestin. Sinä vannoit valan."
Marraskuu 1947. Lontoo ja koko Britannia valmistautuu vuosisadan kuninkaallisiin häihin, joiden on tarkoitus parantaa viimeisetkin sodan jättämät haavat. Keskelle häähumua saapuu kuitenkin salakirjoitettu viesti Clockwellin parantolasta, ja Oslan ja Mabin on palattava takaisin siihen kolmen ja puolen vuoden takaiseen päivään, jona liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa ja jona heidän ystävyytensä särkyi lopullisesti. Olette minulle velkaa, kirjoittaa Beth, joka on viimeiset vuodet ollut mielisairaalassa Alice Liddellin nimellä yrittäen vain selvitä hengissä. Ehkä kaikki ei sittenkään ole ollut niin mustavalkoista ja kaikki Bletchey Parkissa niin rehellisiä, kuin mitä he ovat luulleet. Mutta jotta totuus saadaan vihdoinkin selville, on jonkun – tai ennemminkin heidän kaikkien yhdessä – kyettävä ratkaisemaan ruusukoodi.
Ruusukoodi on melkein seitsemänsataasivuinen tiiliskivi, joka kieltämättä olisi hyötynyt pienestä tiivistämisestä. Tarina etenee kahdessa eri aikatasossa, ja lopussa tahti tiivistyy ja kierrokset nousevat kuninkaallisten häiden tullessa yhä lähemmäs. Toisaalta tapahtumia pääsee katsomaan niin kellon ulkopuolelta kuin sen sisäpuoleltakin, vähän niin kuin kurkistaisi kaninkolon kautta Ihmemaahan. Kellon sisällä viisarit eivät liikukaan myötäpäivään vaan vastapäivään ja tututkin asiat saattavat paljastaan itsestään jotain uutta, pimeää.
Ruusukoodi jatkaa pitkälti samoja teemoja kuin
Kate Quinnin kaksi aiempaa romaania Koodinimi Alice ja Metsästäjätär. On
salaisuuksia ja sota, jonka jättämiä jälkiä paikataan vielä pitkään, rohkeita, vahvoja ja älykkäitä naisia, koodeja,
ystävyyttä, uskollisuutta sekä tällä kertaa myös yksi tuleva prinssi. Vaikka Ruusukoodi onkin koukuttava lukuromaani, on olo sen jälkeen silti vähän pettynyt. Ehkä syynä on osittain se, että kirjaa puoli vuotta kirjastosta jonotettuani pelkästään hyvä ei enää tunnu siltä, mitä toivoin, ehkä siitä, että Quinnin toinen teos Metsästäjätär jätti rakastamani Koodinimi Alicen jälkeen samanlaisen valjun maun. Siinä missä Koodinimi Alicea kuvailin kirjaksi, joka hyvinkin voisi olla se ainoa kirja, jonka vuodessa lukee, jää Ruusukoodi Metsästäjättären tavoin tästä määritelmästä.
"Olen nyt kellon sisällä, hän ajatteli. Missä kaikki liikkuu takaperin, eikä kukaan usko mitään, mitä minä sanon.
Paitsi - kenties - ne kaksi naista, jotka hän oli pettänyt, jotka olivat pettäneet hänet, jotka olivat aikoinaan olleet hänen ystäviään.
Minä pyydän, mielisairaalassa oleva nainen rukoili ja katsoi etelään, jonne hänen salakirjoitusviestinsä olivat lentäneet kuin hauraat paperilinnut. Uskokaa minua."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti