tiistai 24. helmikuuta 2015

Päivä Tukholmassa ja kuinkas sitten kävikään.


Päivä Tukholmassa ja kuinkas sitten kävikään. Sillä alkuperäisenä suunnitelmanahan meillä oli aloittaa päivä  Södermalmista. Tarkoitus oli fiilistellä Söderin boheemia tunnelmaa ja vaihtoehtokulttuuria, tehdä löytöjä pikkuputiikeista ja istahtaa siinä lomassa johonkin rentoon kahvilaan - matkaoppaasta oli ympyröityi erikoismerkinnällä Nytorgetin Urban Deli. Söderistä oli tarkoitus kävellä vanhan kaupungin kautta Åhlensin leluosastolle ja lopettaa päivä jossain kaupungin museoista. Siis shoppailla, välillä vähän kahvitella ja nauttia lopuksi vielä asiaankuuluva kulttuuriannos. Kiertää tällä kertaa kaukaa kaikki ketjuliikkeet ja pakolliset suomalaiskohteet ja nähdä Tukholmasta jotain ihan uutta.

No kuinkas sitten kävikään.

Vikingin turistivirta veti meidätkin mukanaan suoraan keskustaan ja Gallerian ketjuliikkeiden kautta Åhlensin leluosastolle - ihan niin kuin suurimman osan muistakin Viking Linen muksulasta tutuista lapsiperheistä. Ja sitten olikin jo nälkä, joten kummasti löysimme itsemme Drottninggatanin ensimmäisestä sushibuffetista. Gamla Stanin kautta pääsimme lopulta iltapäiväksi Söderiin, mutta löydöt tehtiin jo ennen niitä persoonallisia pikkuputiikkeja, ihan niissä perinteisissä lagerhouseissa ja åhlenseissa

Jokin sentään meni ihan suunnitelmien mukaan: vaikka Urban Deli jäi näkemättä, löytyi Södermalmista eriparituoleineen ja värikkäine sisustuksineen ihanan persoonallinen String Café, josta chai latten ja brownien sai kuudellakymmenellä kruunulla ja kaupan päälle vielä reilusti sitä Söderin boheemia ja rentoa fiilistä, jossa spontaani ruotsinkielinen keskustelu syntyy vieressä istuvan lapsiperheen kanssa siitä, että leluja lainataan puolin ja toisin ja lopulta päädytään meidän Tukholma-päivän suunnitelmiin. 

Eli kuinkas sitten kävikään: ensi kerraksi matkaoppaasta on edelleen ympyröityinä Urban Deli, Abba museum ja Junibacken. Onpahan siis taas syy matkustaa Tukholmaan uudestaan.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Nick Hornby: Poika

"Siinä se sitten oli: onnellinen suurperhe. Tosin tuohon onnelliseen perheeseen kuului näkymätön kaksivuotias, kajahtanut kaksitoistavuotias ja tämän itsemurhaa yrittänyt äiti, mutta Murphyn lain mukaan juuri sellaisen perheen lopulta sai, jos ei ensinkään pitänyt perheistä."


Nick Hornby: Poika (About a boy, 1998)
WSOY, 352 sivua.


Aina silloin tällöin pohdin, kannattaako ensin katsoa elokuva vai lukea kirja, ja onko aina niin, että jos on nähnyt elokuvan ennen kirjaa, ei lukukokemus enää olekaan niin hyvä - ja toisinpäin. Esimerkiksi Forrest Gumpista tykkäsin aikoinaan - ja edelleen - kovastikin, mutta kirjaa en elokuvan jälkeen ikinä jaksanut lukea paria aukeamaa pidemmälle. Ja toisin päin: kun olin lukenut ihan huikeat Vuorovetten prinssin ja Poikani Kevinin, eivät jälkeenpäin katsotut elokuvaversiot ikinä päässeet samalle tasolle.

Siispä olin hieman epäilevä, kun aloitin Nick Hornbyn Pojan, jonka elokuvaversion osaan oikeastaan ulkoa.

Kolmikymppinen Will elelee suloisen joutilasta elämää tyhjäntoimittajana ryyppäillen, Nirvanaa kuunnellen ja tv-visailuja siinä sivussa silmäillen. Kun kaikki muut ovat töissä, täyttää Will päivänsä ajanjaksoilla, jotka ovat korkeintaan puolen tunnin mittaisia: Lehden luku, yksi ajanjakso. Sanaristikon täyttäminen vessassa käynnin yhteydessä, yksi ajanjakso. Piipahdus levykaupassa, yksi ajanjakso. Välillä päivät ovat jopa niin täysiä, että tuntuu ihmeelliseltä ajatella, että toiset ihmiset ehtivät ja jaksavat saman päivän aikana käydä sekä kylvyssä että töissä.

Sitten Will keksii sinkkuäitien ihanuuden ja - hups vaan - yhtäkkiä hänellä onkin kaksivuotias mielikuvituspoika Ned, joka avaa hänelle ovet yksinhuoltajapiiriin ja hehkeiden sinkkuäitien luokse. Samalla Will tulee kuitenkin vetäistyksi mukaan kaksitoistavuotiaan Marcusin elämään, johon kuuluvat vegaaniruuat ja ruskeat vakosamettihousut, masentunut hippiäiti, joka itkee aamupalamuroja tarjoillessaan sekä koulun pihalla selkään lentävät pyyhekumit.

Ja kyllähän se elokuva vaikuttaa: joka käänteen kohdalla huomaan pohtivani, menikö juoni leffaversiossa eri tavalla, ja Willin hahmo saa kummasti huhggrantmaisia piirteitä. Pojassa ehkä eniten huomio kiinnittyy kuitenkin siihen, kuinka selkeä ajankuva se on - toisin kuin melkein kymmenen vuotta modernimmasta ajasta kertova leffaversio. Nevermind, Adidakset, levykaupat ja Kurt Cobainin kuolema ovat kaikki samalla niin ihanan nostalgisia että ärsyttävän ysäriä.

"Will ei voinut muistaa, että olisi ikinä ennen sotkeentunut näin sekavaan, monisyiseen ja kaoottiseen verkkoon; aivan kuin hän olisi saanut välähdyksenomaisesti nähdä millaista oli olla ihminen. Oikeastaan se ei tuntunut hassummalta; hän ei panisi pahakseen olla ihminen täyspäiväisesti."

Että joo, hyvähän se kirja lopulta oli. Ilman taustalla kummittelevaa elokuvaa se tosin olisi ollut vieläkin parempi.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Lomalle lompsis.



Vaikka onkin ehkä vähän kliseistä sanoa, että loma on ansaittu tai tulee tarpeeseen, niin sanonpa silti: nyt tulee hyvin ansaittu loma todellakin tarpeeseen. Viimeiset neljä viikkoa meillä on nimittäin sairastettu ihan taukoamatta: oli flunssa, kuume, pikkunuha, superyskä joka mursi miehen kylkiluun ja osoitti, että minullakin on edelleen vatsalihaksia, toinen flunssa, toinen kuume ja päälle vielä oksennustauti. Ja tässä vasta ne pikkusairastelut ja pikkumurheet.

Välillä on kieltämättä jo tuntunut, että kesään on kokonainen ikuisuus, koepino pelkästään kasvaa ja nuhainen kolmevuotias draamakuningas  yhdistettynä vuoden mutsin todella lyhyeen pinnaan johtaa konfliktiin joka viides minuutti. Ja sitten on vielä ne päivät, joina kovasti toivoisin, että olisin itsekin sellaiset kaksikymmentäseitsemän vuotta nuorempi ja voisin heittäytyä ulkovaatteissani eteisen matolle raivoamaan, miksei herra Murphy edes yhtä kertaa voisi erehtyä ovesta ja mennä meidän sijasta vaikka naapurille. Ei ole helppoa ei.

Ja kun koko joululomakin meillä vietettiin flunssan kourissa, niin kyllä, lomamme olemme nyt ansainneet. Siispä huomenna otamme auton nokan kohti Helsinkiä ja sunnuntaina alle laivan ja suunnaksi Tukholman. Koputtakaa puuta, että ainakaan viikkoon tässä taloudessa ei tarvita nenäliinoja, yskänlääkettä tai muoviämpäriä!

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Mainioita syysvaatteita.

 
Hurahtamista tai ei, niin uusi vuodenaika tarkoittaa aina poikkeuksetta myös perheen nuorimman vaatekaapin päivitystä - iso osa edellisen kauden vaatteista kun on aina auttamattomasti liian pieniä. Tällä kertaa päivitystä vaatevarastoon tuli Mainio Clothingilta, jonka rentoihin street-tyylisiin vaatteisiin ihastuin joskus viime keväänä. Kuosit ja kangas ovat meillä kestäneet hyvin toistuvia pesuja, kulutusta ja myös niitä villeimpiä leikkejä, joihin kuuluu vesivärit tai pitkin lattioita painiminen, ja ehdotonta plussaa on luonnollisesti kotimaisuus. Syysmallistosta meille kotiutuikin sekä lukkia että veideriä.

Ja nimenomaan syysmallistosta. Sillä siinä missä muut näinä viikkoina hehkuttavat uusia kevätmallistoja, olen itse jo useamman kauden tilannut kolmevuotiaan merkkivaatteet edellisestä mallistosta ja saanut aina hyvät alennukset. Vaatekaapin täyttämisen suhteen olen muutenkin noudattanut hurmaavan sekasotkun -periaatetta: perusvaatteet kuten farkut hankin surutta ketjuliikkeistä ja kokonaisuutta piristämään ostan suosikkejani kuten paitoja ja pipoja eri lastenvaatemerkkien vanhemmista mallistoista. Samalla tavalla kun lastenvaatteen, etenkin niiden arvokkaampien merkkien, pitää mielestäni kestää kovaakin kulutusta, on sen myös kestettävä aikaa: syksyn mallistossa hurmanneen hupparin pitää olla ihan yhtä hurmaava myös keväällä tai se saa meidän osalta jäädä liikkeeseen.

Joten ei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. Pihistelyä tai järkevää kulutusta, mutta joka tapauksessa meillä ollaan ihan tarkoituksella usein So last season.

lauantai 14. helmikuuta 2015

In friendship I trust.




Ihania asioita, joita ystävät ovat minulle tehneet tai mahdollistaneet:


Pitkät kirjeet lapsuudenystävän kanssa päivittäin kirjevihkoihin, vaikka näimmekin joka päivä koulussa.
Sisko auttoi hääjärjestelyissä pyytämättä.
Humanistimies asensi vaimonsa mieliksi lastenhuoneeseen lampun, josta ei edes tykkää.


Pääsy rakkaan lapsuudenystävän esikoispojan kummiksi.
Tyttöjen reissu Tallinnaan siskon kanssa - kolmesti vuoden sisällä.
Kun pitkän työpäivän jälkeen tulin stressaantuneena kotiin, odotti eteismatolla paketti ystävän lähettämää karamellikahvia.
Maratonpuhelu opiskelukaverin kanssa ihan tavallisena torstai-iltana.


Mies haki lähikaupasta ylimääräisen ämpärin, jotta voimme sairastaa yhdessä, jos kolmevuotiaan oksennustauti iskee myös vanhempiin.
Hyvien ystävien polttareiden suunnittelu ja häissä kyynelehtiminen.
Kentin keikka Helsingissä opiskelukaverin kanssa.
Kun ystävän, jota ei ole nähnyt puoleen vuoteen, kanssa juttu jatkuu heti niin kuin olisi nähty viimeksi eilen.

Maailmanparannusillat siskon ja punaviinin kanssa.
Ystävä jätti poikansa miehensä hoidettavaksi ja tuli meille lapsenvahdiksi, jotta saimme tehtyä loppuun keskeneräisen makuuhuoneremontin.
Kun suren sitä, miten meillä koko ajan sairastetaan, ystävä ei kommentoi "Ai jaa, meillä ei ole sairastettu ollenkaan!", vaikka hyvin voisi.


Mies selaa läpi ruotsinkielisen graduni, vaikkei ymmärrä siitä juuri mitään.
Kahviloissa istuminen.
Opiskeluaikojen Frendit + pizza -maratonit siskon kanssa.
Synnytyksen aikana mies laittaa minulle huulirasvaa kahden tunnin ajan, koska itse en enää jaksa ja se on minulle sillä hetkellä tärkeää.


Yllätyssynttärit.
Sisko ja ystävät kirjoittavat pitkiä kirjeitä, kun asun kesän Göteborgissa.
Göteborgista mukaan tarttuneet ystävät ovat ystäviä vielä kymmenen vuoden jälkeenkin.
Mies pysyy rauhallisena ja ymmärtää myös niinä elämäni tähtihetkinä, joina vedän yltiödraamakilarit pikkujutusta.
Ystävä luottaa minuun.


Se, että voi lähteä koko perheen voimin sunnuntaiselle yllätysvierailulle tapaamaan ystävää, jonka kanssa on aikoinaan jakanut tanhuharrastuksen, grungehenkisen flanellipaitamuodin, luokkalehden toimittamisen, teini-ihastukset, yläasteangstin ja rakkauden Tyrävyöhön.

Opiskelukavereiden vuosittaiset kokoontumiset.
Tekstiviesti, jossa lukee: "Älä angstaile, sisko. Hyvää yötä!"
Ystävä tuo minulle lukemansa Trendin, koska arvelee, että minuakin voisi kiinnostaa.
Mies etsii minulle netistä Humisevan harjun filmatisoinnin vuodelta 1993 ja jättää sen minulle kotiin löydettäväksi ennen kuin lähtee työmatkalle.


Ystävä kannustaa uskollisesti "Ihan hyvältähän tuo näyttää", kun kampaajalla on tullut tehtyä todellinen virhearvio.


Kiitos teille, että olette olemassa.

perjantai 13. helmikuuta 2015

#kasvisruokaviikko

Kolmevuotiaan (ja valitettavasti myös silloin tällöin perheen vanhemman miehen) ennakkoluuloisuudesta huolimatta ollaan pyritty totuttamaan perheen nuorimmainenkin uusiin makuihin ja pitämään vähintään yksi kasvisruokapäivä viikossa - toki niin, että välipaloilla edelleen syödään esimerkiksi leikkelemakkaraa leivän päällä. Silti olen kasvisruokakokkina aikamoinen keltanokka: en ole koskaan laittanut mitään vaikkapa linsseistä tai tofusta enkä osaa arvioida ruuasta saatavia proteiinimääriä tai muita ravintoarvoja niin, että voisin jättää lihan tai kalan pois pidemmäksi aikaa. 

Toki kasvisruokapäivissä on aina oma haasteensa: perheen kolmevuotias. Vaikka lautasta ei meillä olekaan pakko syödä tyhjäksi, on poika R:nkin maistettava niin ratatouillea, "joka näyttää ihan paistetulta käärmeeltä" kuin couscousiakin, "joka on liian tuollaista". Pakko tosin myöntää, että välillä houkuttelisi lämmittää päivästä toiseen ruuaksi nakkeja ja perunamuusia, joista poika R totesi kerran, että "äiti on tosi hyvä laittamaan ruokaa". Yeah right.

Tässä kuitenkin meidän tämänhetkiset kasvisruokasuosikit arkiviikolle:


MAANANTAI: KASVISCOUSCOUS
Ohje alun perin: Safkaa-kirjasta

keltainen paprika
punainen paprika
punasipuli
2 sitruunaa
2 valkosipulinkynttä
1/2 chiliä
4 1/2 dl vettä
1 1/2 tl suolaa
4 dl couscousia
runsas 1 dl oliiviöljyä
lehtipersiljaa

Pilko paprikat ja punasipuli kulhoon, purista päälle yhden sitruuna mehu ja jätä maustumaan.
Freesaa oliiviöljyssä valkosipuleita ja chiliä. Lisää vesi ja suola ja anna kiehua pari minuuttia.
Siirrä kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon couscous.
Anna turvota kannen alla 5-10 minuuttia.

Sekoita valmiiseen couscousiin paprikat ja punasipuli sitruunamehuineen, maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Sekoita joukkoon 1 dl oliiviöljyä ja ripottele pinnalle tuoreita yrttejä





TIISTAI: KESÄKURPITSA-VUOHENJUUSTOLASAGNE
Ohje alun perin: Yhteishyvä-lehdestä

600 g kesäkurpitsaa
2 rkl öljyä
3/4 tl suolaa
ripaus mustapippuria
800 g tomaattimurskaa
1 rkl sokeria
1 tl kuivattua minttua
2 rkl soijakastiketta
1 dl silputtua basilikaa
3 dl ruokakermaa
9 kpl lasagnelevyjä
360g vuohenjuustoa


Huuhtele ja viipaloi kesäkurpitsat. Kuumenna öljy pannulla ja paista siinä kesäkurpitsaviipaleet. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tomaattimurska, sokeri, minttu ja soijakastike. Hauduta 10 minuuttia. Lisää tuoreyrtit ja ruokakerma. 

Lado uunivuokaan vuorotellen tomaatti-kesäkurpitsakastiketta, lasagnelevyjä ja viipaloitua vuohenjuustoa.
Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla 35–40 minuuttia tai kunnes pastalevyt kypsyvät. Anna vetäytyä hetki ja tarjoa vihersalaatin kanssa.




KESKIVIIKKO: RATATOUILLE
Ohje alun perin: Safkaa - maanantaista sunnuntaihin -kirjasta

munakoiso
kesäkurpitsa
1 tl hienoa merisuolaa
sipuli
valkosipulinkynsi
paprika
säilyketomaatteja
oliiviöljyä
rosmariinia, timjamia, persiljaa
suolaa
mustapippuria


Leikkaa munakoiso ja kesäkurpitsa reiluiksi viipaleiksi, ripottele päälle suolaa ja anna hikoilla puolisen tuntia.
Kuori ja pilko sipuli, paprika ja tomaatit. Kuullota sipuleita ja paprikoita valurautapadassa kymmenisen minuuttia.
Kuivaa munakoisot ja kesäkurpitsat ja paista ne pannulla oliiviöljyssä niin, että ne saavat hieman väriä pintaansa. Siirrä viipaleet pataan ja lisää yrtit, tomaatit ja mausteet. Kiehauta.
Hauduta ratatouillea kannen alla noin 15 minuuttia.
Ota kansi pois ja jatka hauduttamista noin tunti, kunnes melkein kaikki neste on haihtunut.



TORSTAI: PIPPURINEN PORKKANASOSEKEITTO
Ohje alun perin: Mitä tänään syötäisiin -ohjelmasta

3-4 tomaattia
500 g valmista porkkanasosetta
2 dl vettä
1 tlk Mustapekka-ruokakermaa
raejuustoa
tuoretta basilikaa hienonnettuna


Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi.
Pane tomaatit, porkkanasose, vesi ja ruokakerma kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi.
Sekoita raejuuston joukkoon basilika. Annostele keitto lautasille ja lusikoi päälle juusto-basilikaseosta. Tarjoa keitto leivän kanssa.




PERJANTAI: KESÄKURPITSA-TOMAATTIPASTA
Ohje alun perin: niin vanha ohje, etten edes muista!

300 g kesäkurpitsaa
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
mustapippuria
1 valkosipulinkynsi
2 dl ruokakermaa
150 g spagettia
125 g kirsikkatomaatteja
juustoraastetta


Viipaloi kesäkurpitsat. Paista kesäkurpitsoja öljyssä, kunnes neste on haihtunut. 
Mausta ja lisää hienonnettu valkosipulinkynsi. 
Lisää kerma. Kiehauta. 
Keitä spagetti ja viipaloi tomaatit. Sekoita spagetti, kesäkurpitsaseos ja tomaatit keskenään ja ripottele päälle juustoraastetta.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Viisi syytä, miksi en pitänyt Mikko Rimmisen Nenäpäivästä.

"Kului muutama voitaikinan värinen syyspäivä, joiden aikana en saanut oikeastaan mitään muuta aikaiseksi kuin vähän höytyväisiä ajatuksia. Tällaisia ne varmaan ovat onnellisten ihmisten päivät, ajattelin, tai ainakin tyytyväisten, tai tavallisten, normaalien, keskimääräistoiveikkaiden, en minä tiedä. Sellaisten joilla on elämässä jonkin lajin mieli."


Mikko Rimminen: Nenäpäivä (2010)
Teos, 339 sivua.


Yhtenä päivänä yksinäinen ja yhteiskunnasta vieraantunut Irma pääty ihmiskontaktien kaipuussaan ja lopulta vähän sattumankin kautta keravalaisen kerrostalon rappukäytävään soittamaan vierasta ovikelloa. Koska kevyt jutustelu kaupan pullapitkon ja kahvikupin ääressä kaipaa selityksen, kertoo Irma tekevänsä taloustutkimusta. Seuraavalla kerralla ovikellon soittaminen onkin jo helpompaa ja yllättäen Irma huomaa hivuttautuvansa mukaan tuiki tuntemattoman kerrostalollisen elämään.


Nenäpäivä ei ollut missään määrin minun kirjani, koska.

1. Koska kieli. Kieli. Kieli. Kieli. Sanoinhan jo, että "kieli"? Pisteet Rimmiselle siitä, että teksti on kovin aidontuntuista ja uudissanoineen myös kekseliästä - tuntuu tosiaan siltä, kuin tarina tulisi suoraan päähenkilön suusta. Siihen kielen hyvät puolet sitten loppuvatkin - kaiken kaikkiaan tekstiä on todella puuduttava lukea.

2. Koska kovasti kehuttuun päähenkilöön ei voinut samaistua sen vertaa, että hänen kohtalostaan olisi jotenkin syvemmin välittänyt. Tiedoksi vaan Irma: suurimman osan aikaan suorastaan ärsytät!

3. Koska siinä missä esimerkiksi hyvää dekkaria on pakko lukea vieläyksilukulisää, eteni Nenäpäivä korkeintaan kymmenen-viisitoista sivua illassa -vauhtia. Välillä huomasin myös pohtivani samalla seuraavan päivän ostoslistaa ja esimerkkilauseita relatiivipronomineista who ja which.

4. Koska voisi melkein sanoa, ettei kirjassa tapahtunut yhtään mitään. Tai juuri mitään. Tai ainakaan mitään niin merkittävää, että sen kertomiseen tarvitsi yli kolmesataa sivua.

5. Koska Irman ajatuksenjuoksu, jota kirja oli täynnä - siis niitä pitkiä, poukkoilevia virkkeitä, jotka alkavat ovessa olevasta sukunimestä ja päättyvät kahdeksan riviä myöhemmin omenoiden kilohintaan - on niin kaikennielevää, että se peittää alleen myös tarinan, joka muuten olisi voinut toimiakin.


Mikko Rimminen sai Nenäpäivästään Finlandia-palkinnon vuonna 2010. Se olikin ainoa syy, miksi ylipäätään luin kirjan loppuun.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Date night.

 
Lauantaina oli pitkästä aikaa äidin ja isin  date night: poika mummon ja papan hoiviin, ulos syömään ja sen jälkeen vielä teatteriin. Kun on vaihteeksi päässyt viettämään aikaa ihan vaan aikuisten kesken, on heti astetta helpompi herätä sunnuntaiaamuna seitsemän jälkeen, kun kolmevuotias räväyttää päälle kattovalon ja huutaa, että "Isi, nyt traktorihommiin!"


Hei jyväskyläläiset, käykää ihmeessä katsomassa kaupunginteatterissa Yksi lensi yli keänpesän, joka on taatusti vaikuttuva teatterikokemus!

perjantai 6. helmikuuta 2015

The Simpsons.


Toisin kuin moneen muuhun äitiin, lastenvaatehulluus ei koskaan iskenyt minuun kovin pahasti. Vaikka ostankin mielelläni pojalleni kivoja vaatteita, selailen nettikappojen valikoimia ja tuhlaan kolmevuotiaan vaatetukseen reilusti enemmän kuin omaani, olen onnistunut välttymään varsinaiselta hurahtamiselta. En tiedä ennakkoon, minä päivänä minkäkin lastenvaatemerkin uusi mallisto julkaistaan, en ole koskaan jonottanut (netti)kaupan (virtuaali)ovella alejen alkamista enkä koskaan ole sortunut ostamaan ylihintaista collegepaitaa, koska olisin seonnut mopseista tai mansikkaprinteistä. Välillä jopa hymähtelen äideille, joiden puheet täyttää AW drop 2 ja pyörittelen silmiäni välikausitakille, josta pitkän huutokauppataistelun jälkeen maksettiin kolmenumeroinen summa.

Kunnes tajusin, että olen itse samanlainen. Mini Rodinien sijaan olen nimittäin onnistunut kehittämään itselleni salakavalan pakkomielteen Legon The Simpson -minifigureista.

Kyllä: Legon The Simpsons -minifiguureista.

Siinä missä muut kärkkyvät netissä uusimman lastenvaatemalliston ilmestymistä, olen minä selaillut viime viikot Facebookin Lego-kirpputoria siinä toivossa, että meiltä vielä puuttuneet Milhouse ja Ralph olisivat vihdoin ilmestyneet sinne myyntiin. Ja olivathan ne, lopulta. Viimeistä puuttuvaa perheenjäsentä sen sijaan sain kytätä pidempään, ja selailin jo Amazoniakin tilatakseni puuttuvan legoukon Briteistä. Kyllä: Briteistä. Onneksi ylimääräinen Grampa löytyi lopulta Etelä-Suomesta, vähän lähempää. Mutta puolustuksekseni voin edelleen sanoa, että tämä hurahtaminen tuli huomattavasti halvemmaksi kuin jos olisin tyhjentänyt Bobo Chosesin verkkokaupan. 


Mutta onhan nuo Simpsonit aika makeita vai mitä? 
(Ja varmasti poikakin pääsee leikkimään niillä jossain vaiheessa.)

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Eihän käynyt pahasti?



Aloitin keskiviikkoaamuni bussikolarilla.


Jo lähtiessään keskustasta bussi oli kymmenisen minuuttia myöhässä. Autoa ohjannut aloitteleva kuljettaja ajoi ensimmäistä työpäiväänsä ja otti aamuruuhkasta huolimatta ehkä vähän varman päälle; jarrutti jo reilusti ennen jokaista pysäkkiä, muisti toivottaa pikaisen starttaamisen sijasta hyvät huomenet uusille matkustajille ja kääntyi liikenteen sekaan vasta, kun kaikki asiakkaat jo istuivat paikoillaan. Loppupuolella matkaa uutta kuljettajaa ohjannut vakiokuski passitti kuitenkin toisen kuskin pelkääjän paikalle ja ilmoitti ajavansa itse perille, jotta aikataulu saataisiin kiinni ennen lähtöä takaisin keskustaan. Noin sadan metrin päästä tästä kuljettaja pyyhälsi reipasta ylinopeutta liikenneympyrään, ajoi sen suoraksi ja rysäytti vauhdilla suoraan jalkakäytävää reunustavaan lumikinokseen.

Että tällaista tänään. Sillä onhan näitä ollut ennenkin, ei ehkä joka viikko mutta kuitenkin useamman kerran kuukaudessa. Kertoja, joina aikataulua kiinni kurova kuski jättää kylmästi välistä pysäkkejä, jotta perille pääsisi nopeammin. Kertoja, joina bussi ampaisee vauhtiin jo ennen kuin olet maksamisen jälkeen päässyt takaisin auton keskiosassa yksin odottavien lastenrattaiden luokse. Kertoja, joina ajetaan vähän liian kovaa, vähän penkan kautta, vähän vanhoilla vihreillä - johan tässä nyt on päästävä perille.

Nyt kuitenkin rysähti.

Oikeastaan tajusin säikähtää vasta kotimatkalla, kun matkustin iltapäivän bussilla samaa reittiä takaisinpäin ja katsoin ulos ikkunasta: onnettomuuspaikalla bussin mentävä aukko lumihangessa jatkui pitkälle jalkakäytävän puolelle. Ilman valtavaa lumikasaa auto olisi syöksynyt suoraan kävelytielle ja siitä viereisen ostoskeskuksen parkkipaikalle.

Reilu vuosi sitten kirjoitin tapauksesta bussissa. Tällöin Kävikö pahasti? -kampanjan tavoitteena oli lisätä ihmisten empatiakykyä ja auttamishalua, lisätä inhimillisyyttä ja muistuttaa ihan niistä perinteisistä käytöstavoista. Samalla kirjoitin kuitenkin myös siitä räikeästä välinpitämättömyydestä, jota julkisessa liikenteessä kohtaa aivan liian usein. Myös tässä tapauksessa kuskilla oli elämää suurempi kiire ja tiukka aikataulu, jossa pysyä, eikä niihin kumpaankaan sopinut lastenvaunuineen kaatunut matkustaja - eihän siinä nyt kuitenkaan sen pahemmin käynyt.

Jyväskylässä paikallisbussien liikennekäyttäytyminen puhutti erityisesti syksyllä, kun jalankulkija kuoli keskustassa bussin alle. Myös tällöin kuskilla oli kiire ottaa kiinni karannut aikataulu, minkä seurauksena hän ajoi reilua ylinopeutta punaisia valoja päin ja suojatiellä kävelleen naisen yli.

Kiitos talven, lumikinoksen sekä sen, ettei jalkakäytävällä juuri tänä aamuna ollutkaan ketään, minun keskiviikkoinen työmatkani ei päätynyt uutisotsikoksi.


Seuraavalla kerralla ei ehkä olekaan yhtä hyvä tuuri.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Oman hyllyn himotuimmat.


Ostan itse suhteellisen harvoin kirjoja itselleni - ja siltikin niitä kertyy meille koko ajan lisää. Minulle on helppo ostaa lahjaksi kirja, oli kyseessä sitten joulu tai nimipäivä, ja itse metsästän omia lapsuuden suosikkejani poika R:lle. Alennusmyynneistä etsin yleensä ainoastaan niitä jo lukemiani hyväksihavaittuja kirjoja; sen sijaan, että kirjahyllyssämme olisi paljon uutta luettavaa, sieltä löytyy käytännössä kaikki ne kirjat, jotka menisivät minun kaikkien aikojen TOP 10 -listalleni. Ehdottomilta lempikirjailijoiltani kuten Juha Itkoselta, Anna Gavaldalta ja Riikka Pulkkiselta olen hankkinut hyllyyni koko tuotannon.

Täysin uusia kirjoja ostankin oikeastaan vain silloin, kun olen lukenut kirjasta ihan überpositiivista palautetta - kuten kävi Susan Fletcherin Irlantilaisen tytön kanssa - tai jos kirja on luettava heti alkuperäiskielellä niin kuin Gillian Flynnin trillerit eikä kirjaston jonoja tai käännöstä millään jaksa odottaa. La petite lectricen innostamana päädyin kuitenkin koluamaan kirjahyllyäni vähän tarkemmin ja tekemään listan kirjahyllyni himotuimmista - siis niistä kirjoista, jotka vielä odottavat lukemistaan ja joista tänä vuonna jossain vaiheessa pääsen toivon mukaan myös kirjoittamaan.


OMAN HYLLYNI HIMOTUIMMAT


1. Paolo Coelho: Piedrajoen rannalla istuin ja itkin
Uskokaa tai älkää, mutta Paolo Coelholta en ole lukenut ikinä mitään. Tähän syynä on tietty skeptisyys: jostain syystä olen aina pitänyt Paolo Coelhoa jonkinasteisena kyökkifilosofina ja Facebook-mietelausekirjailijana. Tätä kuitenkin odotan, jo pelkästään kauniin nimensä takia.

2. J. K. Rowling: Paikka vapaana
Ostin vuosi sitten kollegan ylistyksen jälkeen - ja sinnehän se kirja sitten hautautui hyllyyn.


3. Mikko Rimminen: Nenäpäivä
Jonkun vuoden takaisen Finlandia-voittajan nappasin mukaani joulun jälkeen Citymarketin alennuslaarista tarkoituksena paikata taas yksi aukko sivistyksessä.

4. Nick Hornby: Poika
Nick Hornbyltä olen lukenut aiemmin Skeittarin, josta tykkäsin aikoinani kovasti. Kesällä löysin divarista myös kirjailijan bestsellerin Pojan, ja leffaversion perusteella odotukset kirjan suhteen ovat korkealla.

5. Michel Cunningham: Lumikuningatar
Cunninghamin bestseller Tunnit oli pitkään yksi suosikkikirjoistani, minkä jälkeen kaikki muu Cunninghamilta lukemani on ollut jonkinasteisia pettymyksiä. Erityisesti Lumikuningattaresta olen lukenut paljon myös kriittisiä arvosteluja, joten vielä en ole uskaltanut tarttua Cunninghamin uutuuteen.

6. Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin
Tätä itse asiassa aloitin jo joululomalla, mutta jostain syystä en päässyt muutamaa lukua pidemmälle. Uusi vuosi, uusi yritys.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Näitä viikkoja.




Nää on niin näitä viikkoja. 

Niitä, joina alkuviikosta on sitä mieltä, että vaikka lapsen sairastaminen kurjaa onkin, niin eipä kyllä ole herkkua sekään, että vuosisadan flunssa kaataa molemmat perheen aikuiset sohvan nurkkaan, mutta kolmevuotiaassa on edelleen energiaa tavalliseen tapaan. Ja sitten pitäisi vielä tehdä työt. Ja siivota. Ja laittaa ruokaa. Ja muistaa kaikki jarisinkkoset ja että liian telkkarin katsomisen sijaan lapsen kanssa pitää töiden jälkeen vielä jaksaa ulkoilla.

Ja sitten kun loppuviikosta ollaan flunssassa koko perhe, niin sitä taas muistaa, että kyllähän se lapsen sairastelu kaikista kurjinta on. Johtuukohan ihan vaan tästä sairastelusta, että tämä kolmas sokeriton viikko on tuntunut kaikista rankimmalta ja miehen niinmyötäkuinvastoinkäymisissä -lupausta on taas koeteltu, kun sen täydellisesti istuvan farkkupaidan etsimisestä on tullut elämää suurempi kriisi?

 Nää on niin näitä viikkoja.