Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin.

”Totta kai minä jälkeenpäin ajatellessani näin pieniä viitteitä siitä mitä oli tekeillä - hyvin vähäisiä, täytyy heidän kunniakseen sanoa - kun he joskus katosivat salaperäisesti ja sitten monen tunnin päästä puhuivat hyvin epämääräisesti siitä missä olivat olleet, tai heittelivät toisilleen kreikaksi tai jopa latinaksi yksityisiä vitsejä jotka selvästi oli tarkoitettu menemään minun pääni yli. Totta kai minä inhosin sitä, mutta ei siinä tuntunut olevan mitään huolestuttavaa tai epätavallista, vaikka jotkut noista ohimennen esitetyistä huomautuksista saivatkin kammottavan merkityksen paljon myöhemmin. Lukukauden lopulla Bunnylla esimerkiksi oli raivostuttava tapa puhjeta yhtäkkiä laulamaan Piippolan vaarin kertosäettä; minusta se vain oli ärsyttävää enkä käsittänyt sitä valtaisaa kiihtymystä jota se muissa herätti, enhän minä silloin, toisin kuin nyt, tiennyt että se jähmetti heidät luita ja ytimiä myöten.”

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin (The Secret History, 1992. suom. Eva Siikarla)

WSOY, 745 sivua.

Richard Papen on kasvanut Planossa, pienessä pohjoisen piikylässä, jossa isä hoiti bensa-asemaa ja äiti vastasi työkseen puhelimeen mikrosirutehtaan konttorissa. Richardin lapsuus oli valintamyymälästä ostettuja värityskirjoja, hiljaisia, yksinäisiä päiviä, laakeutta, pölyä sekä toivotonta odotusta, että jotain - mitä tahansa - joskus tapahtuisi.

Jättäessään Planon ja Kalifornian taakseen Richard päättää samalla laatia uuden, paljon kiinnostavamman elämäntarinan sekä lapsuuden uima-altaineen ja öljystä rikastuneine vanhempineen. Richard on rahaton, mutta apurahan turvin hän pääsee itärannikolle Vermontin maineikkaaseen Hampden Collegeen, rikkaiden ja lahjakkaiden nuorten paratiisiin. Vaatimaton tausta jää Planoon ja Richard sulautuu elitististen opiskelukavereidensa joukkoon tarinoineen.

”Jotkut asiat ovat liian hirvittäviä tajuttavaksi heti. Toiset - alastomat, kiihkeät, kauheudessaan häviämättömät - ovat liian hirvittäviä koskaan todella tajuttaviksi. Vasta myöhemmin, yksinäisyydessä, muistoissa asia valkenee; kun tuhka on kylmää, kun surijat ovat poistuneet, kun katsoo ympärilleen ja huomaa - yllätyksekseen - olevansa aivan eri maailmassa.”

Vastoin kaikkia odotuksia Richard onnistuu pääsemään viiden kreikan opiskelijan - Francisin, Henryn, Bunnyn sekä kaksosten Camillan ja Charlesin - ja heidän opettajansa ryhmään ja lopulta sisäpiiriin. Syyslukukausi täyttyy viinin ja kevyiden huumeiden huuruisista illanistujaisista, kreikankielisistä käännöksistä, paksuista kirjoista ja yhdessä kirjastossa tehdyistä läksyistä sekä yltäkylläisistä lounaista hienoissa ravintoloissa tai viikonlopuista Francisin kartanolla. Pienet viitteet, ristiriitaisuudet ja kummallisuudet Richard näkee vasta paljon myöhemmin, jälkeenpäin. Sen kuinka muut viisi aika ajoin katosivat salaperäisesti ja ilmestyivät sitten taas kädet raapimajälkiä täynnä, se kuinka hänen ympärillään heiteltiin kreikan- ja latinankielisiä lainauksia kuin salaisia koodeja, joita Richardin ei ollut tarkoituskaan murtaa, se kuinka Richard joskus heräsi tietoisena vaimeista äänistä, supinasta, hiipivistä askelista.

Päivien kuluessa ja tunnelman kiristyessä entisestään Richard saa kuulla ystäviensä syyllistyneen kammottavaan, silmittömään rikokseen ja että heidän suojakseen rakentamansa täydellinen kulissi on nyt vaarassa sortua. Kiinnijäämisen pelko sekä solidaarisuus uusia ystäviään kohtaan tempaa mukaansa myös Richardin ja saa hänet osallistumaan tekoon, joka muuttaa kaikkien kuuden elämät lopullisesti.

”Pimeys riippui pienen valopiirimme ympärillä raskaana ja käsin kosketeltavana kuin verho. Melkein matkapahoinvointia tuntien koin yhtä aikaa sekä klaustrofobisen tunteen kuinka seinät lähestyivät meitä että huimaavan tunteen kuinka ne vetäytyivät äärettömän kauas ja jättivät meidät roikkumaan rajattomaan pimeyteen. Nielaisin ja katsoin Henryyn. ’Kuka se oli?’ minä kysyin.
     Hän kohautti harteitaan. ’Ihan vähäpätöinen juttu itse asiassa. Onnettomuus.’”

Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin on todellinen kulttikirja, kansainvälinen bestseller sekä klassikko, jota en - ehkä sen yli seitsemänsadan sivun takia - ollut ennen lukenut. Samalla Tarttin kirja tuntuu olevan myös teos, joka jakaa rajusti mielipiteitä: kirjaa joko rakastaa ehdoitta tai sitten sen kulttimainetta ja saamaa suitsutusta ei ymmärrä alkuunkaan. Kirjan ensimmäinen puolisko pohjustaa heti ensimmäisillä sivuilla tapahtuvan murhan taustoja jälkimmäisen osan keskittyessä syyllisyyden ja oikeutuksen pohdintaan. Vaikka juonikuvio on jo alusta asti lukijalle melko selvä, onnistuu Tartt kuljettamaan tarinaa eteenpäin niin, että tunnelma tiivistyy sivu sivulta ja tempaa mukaansa aivan täysin - melkein kirjan loppupuolelle asti, jolloin tekstiä olisi hyvin voinut tiivistää, jopa karsia. Teoksen tapahtumat ovat rumia, paikoin jopa kuvottavia, mutta silti kerronta onnistuu olevan välillä jopa unenomaisen kaunista.

Perustrillerin ohella Tarttin teoksessa kulkee mukana myös tietty yhteiskuntakriittinen taso, jossa suhteellisen köyhistä oloista lähtöisin oleva Richard yrittää viimeiseen asti salata tavallisen taustansa ja sulautua elitististen ystäviensä joukkoon, välillä jopa henkensä uhalla. Omalta osaltaan kaikki kuusihenkisen kreikanryhmän opiskelijoista ovat eräänlaisia traagisia mytologian hahmoja, osa heti alusta alkaen, osa vasta tragedian, syyllisyyden tai olosuhteiden heidät siihen pakottaessa.

Saako tappaa, Tartt kysyy. Onko murha koskaan oikeutettu, voiko sen tekijä päästä siitä ikinä yli? Entä keneen voi lopulta luottaa, voiko edes itseensä?

Rakastuinko Tarttiin palavasti, lankesinko se edessä polvilleni? No en. Silti Jumalat juhlivat öisin oli yksi vuoden tiivistunnelmaisimpia kirjoja ja intensiivisimpiä lukukokemuksia tänä kesänä ja ihan täydellinen kirja pitkiin valkoisiin iltoihin, jotka ihan huomaamatta kääntyvät öiksi.

”Ihminen ajattelee mielellään että siinä vanhassa latteudesta amor vincit omnia on jotain. Mutta jos minä jotain lyhyessä ja surullisessa elämässäni olen oppinut, niin sen että juuri tämä latteus on valetta. Ei rakkaus voita kaikkea. Ja jokainen joka kuvittelee niin on hölmö.”