”Vanhemmalle oma lapsi ei ole pelkästään ihminen vaan myös Narnian kaltainen ääretön ja ikuinen paikka, missä on mahdollista elää samaan aikaan käsillä olevassa hetkessä, muistissa säilyneestä menneisyydessä ja hartaasti odotetussa tulevaisuudessa. Sen näkee aina kun katsoo jälkeläistään, sillä tämän kasvoille ovat kerrostuneet taakse jäänyt vauvaikä, nykyinen elämänvaihe ja edessä siintävä aikuisuus, ja ne kaikki muodostavat yhdessä kolmiulotteisen kuvan. Näky on pyörryttävä. Jos tietää, miten tuohon paikkaan pääsee, sieltä saattaa löytää turvan. Ja aina kun sieltä lähtee, aina kun lapsi poistuu näköpiiristä, vanhempi pelkää, ettei pääse ikinä enää takaisin.”
Gummerus, 384 sivua.
Shaker Heightsin esikaupunkialue on kauniiden ja menestyvien ihmisten lähiö, missä ovet jätetään lukitsematta, englantilaistyylisten talojen väritkin sointuvat harmonisesti yhteen ja pitkän sääntölistan on tarkoitus taata, että kaikki sujuu niin kuin pitääkin. Kaikki mitä elämällä on tarjota kiteytyy Elena Richardsonissa, joka on saanut sen, mistä aina haaveili: Opinnot yliopistossa, minkä jälkeen paluu kotikaupunkiin. Aviomies ja neljä lasta pienillä ikäeroilla. Ruohonleikkuri ja lumilinko, saman sarjan pesukone ja kuivausrumpu. Iso talo hyvällä alueella, oma auto jokaiselle perheen ajokortti-ikäiselle, siisti sisätyö paikallislehdessä hyvän mielen juttujen parissa. Tarvittaessa on helppo vakuuttaa itsensä aina uudestaan, että suurin piirtein tähän hän oli vuosia sitten päättänyt pyrkiäkin.
Harmonisen lähiön unelias rauha kuitenkin särkyy, kun Mia Warren, yksinhuoltajaäiti ja valokuvaaja, muuttaa Richardsoneilta vuokraamaansa asuntoon teini-ikäisen tyttärensä Pearlin kanssa. Miassa on jotain salaperäistä, josta ei ihan helposti saa kiinni, jotain kapinallista, ja hänen viettämänsä kiertolaiselämä on Shaker Heightsin turvattuun elämään tottuneille asukkaille ennenkuulumatonta. Erityisesti Richardsonien perheen lapset hurmaantuvat heti Miasta ja Pearlista: säteilevä Lexie, lukion urheilusankari ja kaikkien koulun tyttöjen päiväunien kohde Tripp, pohdiskeleva Moody sekä perheen kuopus Izzy, joka kapinoi tietämättään, että on perinyt äidiltään tämän kauan sitten tallomansa kipinän. Nopeasti Pearlista tulee yksi Richardsonien lapsikatraasta.
Harmonisen lähiön unelias rauha kuitenkin särkyy, kun Mia Warren, yksinhuoltajaäiti ja valokuvaaja, muuttaa Richardsoneilta vuokraamaansa asuntoon teini-ikäisen tyttärensä Pearlin kanssa. Miassa on jotain salaperäistä, josta ei ihan helposti saa kiinni, jotain kapinallista, ja hänen viettämänsä kiertolaiselämä on Shaker Heightsin turvattuun elämään tottuneille asukkaille ennenkuulumatonta. Erityisesti Richardsonien perheen lapset hurmaantuvat heti Miasta ja Pearlista: säteilevä Lexie, lukion urheilusankari ja kaikkien koulun tyttöjen päiväunien kohde Tripp, pohdiskeleva Moody sekä perheen kuopus Izzy, joka kapinoi tietämättään, että on perinyt äidiltään tämän kauan sitten tallomansa kipinän. Nopeasti Pearlista tulee yksi Richardsonien lapsikatraasta.
”’Me muutetaan usein. Aina kun äidin alkaa tehdä mieli nostaa kytkintä.’ Pearl katsoi Moodya niin kiihkeästi, että näytti melkein vihaiselta, ja Moody huomasi, etteivät hänen silmänsä olleetkaan pähkinänruskeat, vaikka aluksi oli näyttänyt siltä, vaan syvän jadenvihreät. Sillä hetkellä Moodylle valkeni yhtäkkiä, mitä sinä aamuna oli tapahtunut: hänen elämänsä oli jakautunut kahteen osaan, joista toisen nimi oli Ennen ja toisen Jälkeen, ja hän vertailisi niitä lopun ikäänsä.
’Mitä sinä meinaat tehdä huomenna?’ hän kysyi.”
Kaikki voisi jatkua kuten ennenkin, mutta sitten Mirabelle McCullough, paloasemalta hylättynä löytynyt vauva, viettää ensimmäisiä syntymäpäiviään, ja saa samalla sysänneeksi alkuun tapahtumasarjan, joka nostaa esiin jo vuosia salattuja asioita.
Jos en olisi aloittanut vuottani Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä-kirjalla, voisin Celeste Ngin kirjan luettuani hehkuttaa lukeneeni juuri yhden vuoden parhaista kirjoista; yksinkertaisesti rakastin Tulenarkoja asioita. Se on toisaalta lukuromaani, toisaalta psykologinen kuvaus perheestä ja äitiydestä. Kirja on jotenkin kummallisesti samalla kevyt ja painava, helppolukuinen ja ehkä juuri näennäisesti sen takia niin helposti upottava. Kuka saa olla äiti ja miksi ja millainen lopulta on hyvä elämä, Celeste Ng kysyy - monen muun asian ohella - mutta jättää vastauksen lukijan päätettäväksi.
Parantumattomana ysärifiilistelijänä rakastuin luonnollisesti kirjassa myös sen luomaan ajankuvaan, johon jostain syystä kirjoissa harvemmin törmää. On vuosi 1997, on flanellipaitoja, televisiosta iltapäivisin katsottava Jerry Springer show, stereoissa pauhaava Alanis Morissette sekä jossain sisällä tuntuva kaipuu, jonka perässä on hypättävä Pittsburghin-bussiin silloin, kun pelkkä pienen tulipalon sytyttäminen ei enää riitä.
”Muistatko, mitä minä sanoin vähän aikaa sitten, Mia oli kysynyt. Toisinaan täytyy polttaa kaikki ja aloittaa alusta. Tuli parantaa maata, josta nousee sen jälkeen uusia kasveja. Ihmiset ovat samanlaisia kuin preeria. Me aloitamme alusta. Me löydämme jonkin keinon.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti