perjantai 3. heinäkuuta 2020

Kuukauden vege: vegaaninen raparperipiirakka.


Heinäkuun vegenä leivotaan vegaanista raparperipiirakkaa, jonka ohjeen löysin alun perin Vegeviettelys-blogista, kun pohdin, mihin oikein käyttäisin anopilta saamani raparperit.


VEGAANINEN RAPARPERIPIIRAKKA

Pohja:
3 dl kaurajuomaa
1 1/2 dl öljyä
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl perunajauhoja
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa

kolme raparperinvartta pilkottuna

Muruseos:
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl fariinisokeria
1/4 tl suolaa
50 g vegaanista margariinia


Valmista ensin muruseos nyppimällä margariinin joukkoon suola, fariinisokeri ja vehnäjauhot. Nosta syrjään odottamaan.

Pese ja pilko raparperit.

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa kulhossa kaurajuoma, öljy ja sokerit ja lisää sitten kuivat aineet vähitellen samalla sekoittaen niin, että seoksesta tulee tasainen.

Vuoraa irtopohjainen kakkuvuoka leivinpaperilla. Jos haluat perinteisemmän piirakkamaisemman raparperipiirakan, voit käyttää myös piirakkavuokaa, mutta irtopohjavuokaa käytettäessä lopputulos on paksumpi ja kakkumaisempi. Kaada pohjalle taikinaseos ja lisää sen päälle raparperit. Murustele lopuksi raparperien päälle muruseos.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes kakku ei enää tartu tikkuun. Anna jäähtyä kokoon ja tarjoile jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.



 Jotain muuta leivonnaista?
Kokeile vaikka
maapähkinävoi-suklaaneliöitä
tai
kreikkalaista kasvispiirakkaa

2 kommenttia:

  1. Nam mitä herkkua. Itse tein eilen illalla gluteenittoman punaherukkapiirakan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli kyllä kieltämättä aika herkkua! Vegaanisten leivonnaisten tekeminen onnistuu jo, mutta gluteenittomissa pitäisi vielä tsempata. Tuntuu, että kaikki minun gluteenittomat leinonnaiseni ovat ihan superkuivia, ja siksi päädyn monesti tilaamaan muualta, jos pitää saada juhliin jotain gluteenitonta.

      Poista