Viveca Sten: Juhannusmurha.

”Hän heilautti kättään ja paiskasi puhelimen niin kauas mereen kuin jaksoi. Vesi oli rannan edustalla kaksikymmentä metriä syvää, kännykkää ei ikinä löydettäisi.
     Puhelin katosi loiskahtaen juuri, kun kaksi joutsenta lipui kaula kaarella ohi. Valkeat höyhenpuvut piirtyivät rasvatyyntä vettä vasten, laihakaulainen untuvikko meloi perässä.
     Kirvelevän silmin hän tarkasteli kauniita lintuja. Viha ja suru painoivat möykkynä rinnassa. Hän ei pystynyt vuodattamaan kyyneleitä, jotka olisivat voineet lievittää tuskaa.
     Ei vielä.”

Viveca Sten: Juhannusmurha (I stundens hetta, 2012. suom. Sirkka-Liisa Sjöblom)

WSOY, 436 sivua.


Juhannus Sandhamissa Tukholman saaristossa on kuin ruotsalainen idylli minikoossa: kalliita, vaaleita veneitä, juhannussalko, kadut täynnä iloisia, ruskettuneita ihmisiä ja aurinko, joka ei laske koko yönä. Tänäkin vuonna juhannus täyttää Sandhamin kesäsaaren laiturit toinen toistaan upeimmilla purjeveneillä ja Tukholmasta purjehtineilla jahdeilla ja rannat keskikesää juhlivilla ihmisillä. Myös juristi Nora Linde on saapunut Sandhamiin viettämään juhannusta Jonaksen, uuden miesystävänsä, kanssa. Uusperheen juhlapyhä muuttuu kuitenkin silmänräpäyksessä, kun Jonaksen neljätoistavuotias tytär Wilma ei saavukaan sovitusti  kotiin juhannusyönä. Jotain pahaa on täytynyt sattua.

Wilman lisäksi poliisi saa juhannusaaton jälkeisenä aamuna tehtäväkseen etsiä myös kuusitoistavuotiasta Victoria, joka on kadonnut kaveriporukastaan yön aikana. Kun nuoria päästään jututtamaan, käy ilmi, ettei kaikki olekaan ollut sitä, mitä ensisilmäyksellä on näyttänyt ja varakkaiden perheiden nuorten juhlinta ei olekaan ollut aivan viatonta. Ja sitten koiranulkoiluttaja löytää rannasta ruumiin.

”Hetken päästä häntä alkoi kuvottaa, ihana tunne katosi ja pahoinvointi huljui kurkussa. Kädet vapisivat, ja tuntui tosi omituiselta.
     Kuvotus yltyi, ja äkkiä oli pakko yrjötä.
     Oksennusta roiskui Victorin päälle. Myös Victor oli laskuissa ja flippasi täysin. Se huusi ja kiroili, ja hän käpertyi kokoon, hän ei ollut ikinä pelännyt Victoria yhtä paljon.
     Joku lähestyi, hän näki varjon Victorin takana.
     Sitten kaikki pimeni.”

Juhannusmurha on Viveca Stenin Sandhamnin murhat -sarjan viides osa: ruotsalaisessa saaristoidyllissä on siis jouduttu ratkomaan rikoksia aiemminkin. Nora Linden ohella tapauksia penkoo myös sarjan toinen päähenkilö, rikostarkastaja Thomas Andreasson. Heillä molemmilla on - kuten klassisessa dekkarissa kuuluukin - myös omat yksityiselämän haasteensa ja taakkansa, mutta niihin ei ainakaan tässä osassa paneuduta liian syvälle eivätkä ne ohjaa rikoksen tutkintaa. Vaikka mikä tahansa sarja on loogisinta lukea ilmestymisjärjestyksessä, toimii Juhannusmurha hyvin ilman, että on aiemmin lukenut muita Sandhamn-kirjoja.

Jos pitäisi määritellä täydellinen kesälomakirja, olisi Juhannusmurha aika lähellä sitä: juuri tällaisen kirjan ihminen tarvitsee laiskoihin rantapäiviin tuoreiden mansikoiden kanssa nautittavaksi tai riippukeinuun niihin päiviin, joina on vain aikaa. Tarina imaisee mukaansa välittömättömästi, esittelee heti alussa monipuolisen henkilökavalkadinsa ja säilyttää jännityksen loppuun asti. Lyhyet, muutaman sivun mittaiset luvut käytännössä pakottavat lukemaan vielä vähän eteenpäin, eikä tarinaan syventyminen vaadi tuntikausia aikaa tai rivien välistä lukemista. Silti Viveca Stenin kirja on toimiva dekkari, joka ei sorru genrensä kliseisiin vaan onnistuu olemaan aidosti koukuttava ja uskottava. Tyyliltään Sten tuo mieleen Camilla Läckbergin ja Mary Higgins Clarken. Se on jo aika hyvä.

Siskoni suosituksista huolimatta Juhannusmurha oli ensimmäinen lukemani Viveca Sten. Sen verran paljon kuitenkin innostuin, että nappasin kirjastosta mukaan heti sarjan seuraavan dekkarin. Loppukesäksi tarvitsen vielä muutaman murhan ratkaistavakseni.

”Ebba ojensi kätensä mutta veti sen sitten takaisin. Ei Tobbe kuitenkaan halunnut kuulla hänestä.
     Ebba sulki silmät mutta näki mielessään Victorin hiekalla naama veressä ja katse tyhjänä.
     Victor oli kuollut, peruuttamattomasti. Victor oli kuollut, ja kaikki oli liian myöhäistä.”