Sinä rakennat pojalleni kiireettömän joulun.

Joulukuun ensimmäisenä maanantaina Pikkuveli päiväkotiryhmineen sai tehtävän: heidän täytyi pelastaa pieni apua tarvitseva apina, jonka ilkeä näätä oli napannut mukaansa. Aamun hämärissä puettiin päälle haalarit, toppatakit, hanskat ja pipot ja kiivettiin yhdessä lumiselle Harjulle. Sieltä se puusta löytyikin, Api, jonka Pikkuveli myöhemmin ylpeyttä äänessään kertoi huomanneensa ensimmäisenä. Yhdessä se vietiin turvaan päiväkodille, tietenkin, sillä näätähän saattoi vaania vielä aivan lähistöllä eikä apina mitenkään selviäisi yksin ulkona pakkasessa. Ilmassa väreili jännitys, jonka saa aikaan vain hyvä seikkailu.

Seuraavana päivänä avattiin kalenterin toinen luukku, jonka perusteella alettiin rakentaa: tarvitsihan Api oman kodin. Joka päivä kalenterin luukusta paljastui jotain uutta Apille. Ensin sille rakennettiin uusi koti, sitten sitä sisustettiin pikku hiljaa kalenterista päivittäin löytyvien, loprumuotoon kirjoitettujen vinkkien mukaan. Joka päivä rasiasta nostettiin myös sen lapsen nimi, jonka saisi viedä Apin luokseen yökylään. 

On joulukuun toinen viikko, ja olen väsyneempi kuin vähään aikaan. Korjaan kokeet, yritän suunnitella jotain valmiiksi jo tammikuulle ja räätälöin yksilölliset tehtäväpaketit sille, joka jo lähti Egyptiin ja sille, jonka kurssi uhkaa näillä näytöillä jäädä suorittamatta. Siinä missä minun energiani riittää muuten enää arviointikeskusteluhin, viesteihin vastaamiseen ja ruotsinkieliseen elokuvaan, olet sinä kirjoittanut kokonaisen tarinan, jota kolmevuotiaani pääsee päivittäin elämään. Sen lisäksi olet vienyt poikani joulukirkkoon, järjestänyt päiväkodilla joululaulutilaisuuden, leiponut poikani kanssa pipareita, pelannut lautapelejä, askarrellut tonttuja ja syönyt jouluaterian. Se olit sinä, joka näytit kolmevuotiaalleni Kirkkopuistoon pystytetyn joulumaan valtavine poroineen ja loistavine rekineen, kun minä en vielä kertaakaan tässä kuussa ole iltaisin harrastuksesta toiseen kuskaamiseltani ehtinyt poikaani sinne viedä. Ensi viikolla pakkaan kolmevuotiaani reppuun myös pyyhkeen, laudeliinan ja uimahousut, sillä olet järjestänyt joulusaunan. Sinun rakentamasi joulu on kiireetön, täynnä satuja, seikkailua ja jännittävää odotusta, ja en voisi olla onnellisempi, että poikani saa olla osa sitä. Aulaan joulukuusen viereen piirretystä kuvasta voin katsoa, mitä minäkin päivänä olette tehneet, sillä sinä olet piirtänyt siihen kaiken.

Sen lisäksi pyyhit nenän, nostat syliin, silität päiväunille, luet kotoasi tuomaasi Mikko Mallikasta, laitat supersankaripassiin tarran silloin, kun se on ansaittu, säilöt naulakkoon taas yhden retkeltä löydetyn kepin ja kävyn ja puet hanskat kärsivällisesti niin, että jokainen pieni sormi todellakin tulee oikeaan paikkaan. Äiti hoitaa sua niin hyvin ja on sulle niin rakas, sanoitat yhtenä hämäränä ja väsyneenä aamuna kolmevuotiaan kyyneleitä ja minäkin melkein purskahdan itkuun siinä ahtaassa, kurahousujen täyttämässä eteisessä. Sillä viikolla hoidan kaiken yksin miehen ollessa Itävallassa, ja elän niiden sanojen voimalla monta päivää.

Iltapäivisin haen kotiin tyytyväisen pojan, ihan joka päivä.

Joululahjaksi kolmevuotias valitsi sinulle siemenlajitelman jollekin, joka tarvitsee sitä kaikista eniten, ja sen lisäksi olen ostanut suklaata. Mutta tietenkään se ei riitä. Siksi kiitos, niin kuin joka päivä lähtiessäni yritän sinulle muistaa sanoa. Välillä se tuntuu vähän tyhmältä, mutta olet niistä kyllä ihan jokaisen ansainnut.

Kuva: Pixabay