"Mieleni leijuu höyhenenkevyenä puidenlatvojen yllä ja vilistää laaksoa pitkin. Pysähdyn vasta Mississippijoen törmälle siihen hetkeen, jolloin näin Queenien viimeistä kertaa.
Memphisin kesäyö on lempeä, mutta petollinen.
Se ei tunne armoa.
Tämän yön jälkeen entiseen ei ole enää paluuta."
Sitruuna kustannus, 473 sivua.
Tämä tarina alkaa Memphisistä, Tenneseestä, eräänä myrsky-yönä. Kätilö on tehnyt voitavansa, ja pelastaakseen vaimonsa ja vauvat, jotka tuntuvat repivän äitinsä rikki, isä-Brinyn on vietävä äiti veneellä Mississippiltä kaupunkiin sairaalaan. Vastuu asuntoveneestä ja pienemmistä sisaruksista jää kaksitoistavuotiaalle Rillille, perheen esikoiselle. Lasten ollessa joella keskenään veneelle tunkeutuu kuitenkin joukko vieraita aikuisia, jotka väittävät vievänsä lapset vanhempiensa luokse sairaalaan. Kun kammottava totuus paljastuu, on jo liian myöhäistä.
Tai ehkä tarina alkaakin helteisenä elokuun iltana Marylandin Baltimoressa, jossa pieni vaaleatukkainen tyttövauva tulee viimeisen ponnistuksen jälkeen ulos sinertävänä ja hiljaisena. Kun koko maailma on juuri romahtanut tulevan isoisän niskaan, vilkaisee lääkäri ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan ole kuulemassa. Tunnen Memphisissä erään naisen, hän kuiskaa.
"Amerikankehrääjän vihellys koettaa ravistella minua hereille, mutta työnnän sen mielestäni ja jatkan uniani. Unessani koko perheemme on taas koossa Arcadialla. Me livumme eteenpäin keskellä leveää Mississippiä niin kuin me omistaisimme koko joen. Päivä on kirkas ja hyvä, eikä missään näy yhtään hinaajaa, proomua tai siipiratasalusta.
Me olemme vapaita. Me kuljemme vapaana kohti etelää. Mudin saari ja kaikki mitä siellä tapahtui on jäänyt kaus taakse.
Briny, Lark, Fern ja Gabion ovat veneessä kanssani. Samoin Silas ja Zede sekä Camellia ja Queenie.
Siitä tiedän että tämä ei ole totta."
Melkein kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin Avery Stafford vierailee senaattori-isänsä kanssa paikallisessa hoivakodissa, kun yksi asukkaista, vanha nainen, tarttuu kiinni hänen ranteeseensa ja väittää tuntevansa hänet. Jostain syystä Avery on varma, ettei kyse ole pelkästä vanhuuden höperyydestä vaan että jokin tosiaan yhdistää hänen perhettään ja May Crandallia. Mutta onko sittenkin helpompi antaa menneiden olla?
Mutta niin kuin sydän ei unohda kuinka hinaajat soittivat sumutorviaan, miltä joki tuoksui ja kuinka tulikärpäsiä laskettiin pienillä sormilla, ei se myöskään unohda, mistä on lähtöisin.
Vaikka Ennen kuin olimme sinun onkin fiktiota, perustuu se yhteen Amerikan suurimmista skandaaleista. Georgia Tannin ja Tennesseen orpokodin harjoittama lapsikauppa onnistui jatkumaan vuosikymmeniä, ja sinä aikana satoja lapsia kaapattiin köyhistä perheistä ja myytiin rikkaille. Vain osan lapsista kohtalo onnistuttiin selvittämään, nekin vasta vuosikymmenten päästä. Moni perhe jäi lopullisesti rikki.
Ennen kuin olimme sinun on täydellinen kirja - siis se sellainen, jossa kaikki toimii ja joka onnistuu tekemään kaiken oikein. Kirjan etenee kahdessa aikatasossa niin, että tarinat - tietenkin - kietoutuvat lopulta yhteen ja jännite pysyy loppuun asti. Ennen kuin olimme sinun on samalla lohdullinen ja lohduton, traagisen kaunis ja toisaalta jokaista käännettään myöten niin mietitty, että kirjan melkein jo näkee elokuvana. Tarina oli pakko lukea hotkien, ja se onnistui olemaan niin liikuttava, ettei edes aavistuksen liian ennalta arvattava ja kömpelö sivujuoni pakollisine romansseineen sekä muutama turhan stereotyyppinen henkilöhahmo saa sitä pilattua.
Vaikka Ennen kuin olimme sinun luisuukin välillä vähän siirappusuuden puolelle, onnistuu se myös hurmaamaan ihan täysin. Yksi vuoden parhaita kirjoja.
"En kuule enää mitä hän puhuu, kun auto nousee mäen päälle josta näkee joelle. May häviää kuin auringonsäde veteen ja Rill astuu esiin. Hän kumartuu lähemmäs ikkunaa, joka on yläreunastaan hieman raollaan, ja vetää keuhkoihinsa raitista ilmaa johon sekoittuu tuttuja tuoksuja.
Hetken hän on taas kotonaan.
Sitten auto kääntyy kadunkulmasta, ja joki on taas poissa. Jokin raskas ja surullinen asettuu harteilleni. Nojaan pääni istuimeen, ja hoitaja käskee minun lopettaa, koska lytistän hiusrusettini.
Gabion on nukahtanut syliini, ja minä vedän hänet lähemmäs ja annan hänen hiustensa kutittaa leukaani. Sekin saa minut tuntemaan oloni kotoisaksi. Nämä ihmiset voivat määrätä minussa kaikkea muuta mutta eivät sitä minne minun mieleni matkustaa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti