Viime maanantaina oli tavallistakin kiireisempi päivä. Mies oli neljättä päivää työmatkalla Ateenassa ja olin joutunut aikatauluttamaan tuloni ja menoni minuutintarkasti: ylös puoli seitsemän, kaksi annosta aamupuuroa mikrossa, aamutoimet ja hiusten suoristus. Pikkuveli päiväkotiin puoli kasiksi, isompi sen jälkeen kouluun kahdeksaksi. Sen jälkeen ensimmäisellä bussilla keskustaan, kuitenkin viimeistään niin, että ehtisin sieltä kaksikymmentä yli lähtevään bussiin. Kaksi jo aiemmin sovittua sijaisuustuntia, joiden ohjelma oli vielä vähän epäselvä, sekä kaksi omaa tuntia ja välissä yksien tuntisuunnitelmien päivitys. Iltapäivällä piti ehtiä viimeistään viisi yli kaksi lähtevään bussiin - viisi minuuttia sen viimeisen sijaisuustunnin jälkeen, jotta ehtisin hakea seitsemänvuotiaan koulusta ja viedä sen vielä keskustassa olevaan kuviskouluun kolmeksi. Sen jälkeen Pikkuveljen haku päiväkodista, pikainen pyörähdys kotona, pyykkikoneen lataus ja puoli viideksi Pikkuveljen kanssa takaisin kuviskoululle hakemaan esikoista. Linssikeiton olin tehnyt jääkaappiin jo valmiiksi, sillä kun vähän ennen viittä taas könyäisimme kotiin, ei kukaan enää jaksaisi odottaa ruuan valmistumista. Päivää ei suoranaisesti helpottanut myöskään se, että olin lauantaina reväyttänyt ranteeni ja jouduin pitämään siinä tukisidettä.
Olin stressannut minuuttiaikataulutettua päivääni jo ennakkoon, tietenkin. Sillä sellainen minä nyt vaan olen.
Oikeastaan havahduin vasta siinä vaiheessa, kun esikoinen sunnuntai-iltana Harry Potteria kuunnellessaan yhtäkkiä kysyi, että onko meillä huomenna nyt se kiirepäivä.
Ei ole, vastasin. Äidillä ehkä onkin, mutta sinulla on vain ihan tavallinen, kiva maanantai.
Kunpa muistaisinkin sen jatkossakin.
Lopulta minuuttiaikataulumaanantaini sujui, tietenkin, jouhevammin kuin mitä olin kuvitellutkaan. Ehdimme ajoissa kouluun ja päiväkotiin ja odotellessani pysäkillä sitä keskustaan menevää bussia sattui työkaverini ajamaan ohi ja nappasi minutkin kyytiinsä. Ehdin tehdä tuntisuunnitelmia, istahtaa lounaalle ja sen jälkimmäisen sijaisuustunnin peruunnuttua pyörähdin jopa kotona välipalalla ennen, kuin kiirehdin esikoisen koululle. Kuviskoulusta kotiin kävellessämme poikkesimme Harjun Paperiin ostamaan askartelutarvikkeita ja ruuan jälkeen seitsemänvuotias juoksi vielä illaksi kaverille kylään. Kiva päivä, ne totesivat molemmat, kun taas illalla jatkoimme Harry Potteria siitä, mihin edellisiltana jäimme.
Onneksi näitä päiviä ei silti ole ihan joka päivä. Illan päätteeksi päivän työmatkalainenkin nimittäin saapui vihdoin kotiin.
Lopulta minuuttiaikataulumaanantaini sujui, tietenkin, jouhevammin kuin mitä olin kuvitellutkaan. Ehdimme ajoissa kouluun ja päiväkotiin ja odotellessani pysäkillä sitä keskustaan menevää bussia sattui työkaverini ajamaan ohi ja nappasi minutkin kyytiinsä. Ehdin tehdä tuntisuunnitelmia, istahtaa lounaalle ja sen jälkimmäisen sijaisuustunnin peruunnuttua pyörähdin jopa kotona välipalalla ennen, kuin kiirehdin esikoisen koululle. Kuviskoulusta kotiin kävellessämme poikkesimme Harjun Paperiin ostamaan askartelutarvikkeita ja ruuan jälkeen seitsemänvuotias juoksi vielä illaksi kaverille kylään. Kiva päivä, ne totesivat molemmat, kun taas illalla jatkoimme Harry Potteria siitä, mihin edellisiltana jäimme.
Onneksi näitä päiviä ei silti ole ihan joka päivä. Illan päätteeksi päivän työmatkalainenkin nimittäin saapui vihdoin kotiin.