Miltä tuntuu (lähes) jokakesäinen työttömyys lukuvuoden töiden jälkeen?

Kesäkuun lopussa hain työpaikkaa, jota en halunnut saada. Olin jo toukokuussa ennen lukuvuoden loppumista sopinut koko seuraavan lukuvuoden sijaisuudesta toiseen kouluun, hoitanut paperiasiat ja toimittanut uudelle työpaikalleni rikosrekisteriotteeni, mutta koska statukseni kesällä oli lomalaisen sijaan työtön, tuli työvoimatoimistosta käsky hakea toisella puolella maakuntaa auennutta työpaikkaa ja raportoida prosessista pitkin heinäkuuta. Useamman viikon pelkäsin puhelinsoittoja ja toivoin, että haastatteluun ja paikkaan löytyisi joku juuri sen työpaikan oikeasti tarvitseva.

Miltä tuo jokakesäinen työttömyys sitten näin pätkätyöläisenä tuntuu - etenkin, kun takana on koko vuoden työt ja edessä taas uusi lukuvuosi töitä? Surkealta, nöyryyttävältä ja ihan uskomattoman epäoikeudenmukaiselta. Kesän aikana olen lomakkeiden täyttämisen, palkkakuittien lähettelyn ja ansiopäivärahahakemusten tekemisen lisäksi tehnyt itsestäni pitkän esittelyn ja avoimen työhakemuksen cv-nettiin ja hakenut yhtä - onneksi  tähän mennessä vain yhtä! - työpaikkaa, jota en edes halunnut saada. "Ei tää työttömyys kuule ihan vastikkeetonta toimintaa teille opettajillekaan ole", totesi työvoimatoimiston virkailija puhelimeen, kun yritin selittää, että olen kyllä jo saanut työpaikan syksyksi ja paperityöt sen eteen on tehty.

Opettajien palkkauksessa ajatus on, että palkka jaetaan tasaisesti koko vuodelle; käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että loput lukuvuoden aikana tehdystä opetus- ja valmistelutyöstä maksettavasta palkasta maksetaan kesällä, jolloin opetusta ei ole. Jos kesän osuus jää vuoden työt tehneellä saamatta, tarkoittaa se esimerkiksi minun osaltani yli 5000 euron menetystä vuosiansioista - vaikka tekemäni työn määrä on täsmälleen sama kuin virassa olevilla kollegoillani. Jokakesäinen työttömyys vaikuttaa myös eläkekertymään sekä ikälisiin: 10 opetusalavuoden jälkeen sain vasta viime vuonna viiden vuoden ikälisän täyteen.

Valmistuin kieltenopettajaksi vuonna 2008 ja olen tehnyt opetusalan määräaikaisuuksia siitä lähtien, kymmenen vuoden ajan. Kun laskee pois kaksi vanhempainvapaatani, olen ollut kevätjuhlassa laulamassa Suvivirttä kahdeksan kertaa. Näistä kahden kerran jälkeen, vuosina 2010 ja 2013, olen saanut pitää oikeasti ansaitsemani palkallisen kesäloman ja kuusi kertaa olen jäänyt työttömäksi heti seuraavana päivänä. Kertaakaan kaupunki ei ole minun tapauksessani säästänyt päättämällä määräaikaisen työsuhteeni Suvivirteen, vaan kesän palkka on aina kyllä maksettu jollekin. Minun sijastani sen on vain saanut koko lukuvuoden virkavapaalla, vuorotteluvapaalla, opintovapaalla, vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla ollut vakituinen työntekijä. Palkka kuuluu molemmille, sekä koko vuoden työt tehneelle sijaiselle että viranhaltijalle, jolla on lain mukaan oikeus palata kesäksi töihin, sanoo OAJ ja pesee käytännössä samalla kätensä koko asiasta. Sillä mikä kaupunki nyt maksaisi palkkaa kahdelle opettajalle - ja vielä kesällä - ja milloin määräaikaisen työntekijän oikeus kesän palkkaan muka menisi vakituisen työntekijän oikeuden edelle?

Helmikuussa kirjoitin #uraoivalluksestani ja siitä, kuinka tänä vuonna yritän olla arvottamatta itseäni työn kautta ja asennoitua kesään niin kuin se olisi minulle, niin kuin kollegoillenikin, ansaittu loma ja hengähdystauko. Kovin hyvin se ei ole onnistunut. Molemmilla ulkomaanmatkoillani stressasin, tuleeko työvoimatoimistosta kutsu saapua yhtäkkiä jollekin kurssille tai täydennyskoulutukseen aktivoitumaan tai olenko ehkä unohtanut raportoida työnhakuni edistymisestä tiettyyn päivään mennessä - yksi rasti väärässä ruudussa kun voi pahimmassa tapauksessa viedä koko kesän ansiosidonnaiset. Oikeastaan kivi vierähtää sydämeltä vasta sitten, kun jonkun viikon päästä saan klikata netissä työttömyyteni päättyneeksi. Sitä ennen olen toki jo tutkinut uusia oppikirjojani, tutustunut minulle uusiin opetussuunnitelman osiin, käynyt uudella koulullani ja tehnyt ison kasan tuntisuunnitelmia. Se vaan ei taida työvoimatoimiston katsomaksi aktiivisuudeksi riittää.

Toisaalta tänä vuonna ei ehkä vielä kannata valittaa. Jos hallituksen esitys aktiivimalli kakkosesta menee läpi, on minun ensi kesänä haettavaa yhtä paikkaa joka viikko ja raportoitava työvoimatoimistoon jokaisesta hakuprosessista erikseen. Se minun uusi työsuhteenikin, mistä toki olen ihan superonnellinen, päättyy nimittäin sekin taas siihen kuuluisaan Suvivirteen.

Kuinka vähentää arjessa lihan ja lisätä kasviperäisten tuotteiden käyttöä helposti ja halvalla?

Noin kaksi vuotta sitten innostuin kasvisruuasta ihan tosissani. Vaikken siihen mennessäkään ollut ollut mikään intohimoinen lihansyöjä tai edes ikinä tilannut ravintolassa pihviannosta, tuli lihaa kokattua ja syötyä silti melkein joka aterialla, totta kai ja lähinnä tottumuksesta - olinhan kasvanut pitkälti ruskealla kastikkeella ja keitetyillä perunoilla, sunnuntain jauheliha-muna-riisipasteijalla ja purkkilihakeitolla. Ehkä se oli lehtien ja median ylipäätään sivuille nostama jonkinlainen vegebuumi, joka sai minutkin mukaansa; niiden vanhojen tuttujen hyllyjen sijaan minäkin löysin kaupassa yhä useammin tieni nyhtökauran, tofun ja linssien luokse ja ryhdyin kokeilemaan uusia reseptejä. Myöhemmin perässä seurasi toki myös maailmantuska, josta olen blogissakin kirjoittanut jo aiemmin. Lihansyönnin ja eläinperäisten tuotteiden käytön vähentäminen alkoi tuntua yhä tärkeämmältä.

Vaikka ajoittain - tai aika useinkin - tunnen huonoa omaatuntoa siitä pikaisesti kyhäämästäni jauhelihakeitosta, juustonhimostani tai lähipizzeriasta tilaamastani, takuuvarmasti lapsille maistuvasta kinkku-tonnikalapizzasta, olemme kuitenkin onnistuneet vähentämään koko perheen lihansyöntiä reilusti: nykyään syömme lihaa alle puolet siitä, mitä vaikka kolme vuotta sitten ja ruokakaupasta ostoskassiin päätyy yhdellä reissulla korkeintaan yksi lihatuote. Uskonkin, että kaikkein tiukimman ehdottomuuden sijaan tärkeintä on se, mitä tekee useimmiten ja millaisia tuotteita itse päättää valita. Alkuvuoden jälkeen olemme jättäneet kaupan hyllyyn leikkeleet ja kanan, ostaneet useammin nyhtökauraa kuin jauhelihaa ja pyrkineet valitsemaan, jos mahdollista, nimenomaan sellaisia tuotteita, joiden pakkauksissa on käytetty mahdollisimman vähän muovia.

Vaikka edelleenkin pitkälti opettelemme kasvisruokien kokkailua, ajattelin kuitenkin jakaa teille meidän perheen vinkit siihen, kuinka sekasyöjä voi arjessa helposti lisätä kasviperäisten tuotteiden käyttöä, vähentää lihansyöntiä ja pienentää samalla hiilijalanjälkeään edes vähän. Nämä ovat toimineet meillä viimeisen kolmen vuoden aikana:

10 TAPAA VÄHENTÄÄ LIHAN JA LISÄTÄ KASVIPERÄISTEN TUOTTEIDEN KÄYTTÖÄ HELPOSTI JA HALVALLA

1. Korvaa jauheliha soijarouheella

Perinteisempiä kotiruokia on helppo päivittää kasvisversioiksi vaihtamalla jauhelihan soijarouheeseen. Tavallisen liha-makaronilaatikon sijaan kokkaamme välillä jo ihan vaihtelun vuoksikin kasvis-makaronilaatikkoa, ja kun haluamme vielä kolmannen version, korvaamme makaronin fusillilla, sekoitamme siihen soijaa, fetaa, valkosipulitomaattimurskaa, sipulia, mustapippuria ja timjamia ja paistamme 180-asteisessa uunissa puolisen tuntia. 

2. Vaihda leikkelemakkara hummukseen

Vaikka aika moni tuntuu liputtavan Lidlin hummuksen puolesta, olen silti edelleen keitellyt hummukseni itse kuivatuista kikherneistä ja tahinista ja säästänyt sillä myös useamman euron.

3. Valitse ravintolassa tai työpaikkaruokalassa lihan sijaan kasvisannos

Ne kaikki klassisimmat burgerit ja pastakin saa nykyään jo monessa paikassa kasvis- tai vegaaniversioina ja kysynnän lisääminen lisää aina myös tarjontaa.

4. Korvaa kahvimaito kauramaidolla

Myös kokkaukseen tarvittavan kerman sijasta voi helposti siirtyä käyttämään kaurakermaa.

5. Valitse kanasuikaleiden sijasta soijasuikaleita

Hinnaltaan soijasuikaleet ovat noin kolmannes kanasuikaleiden hinnasta ja kun suikaleet paistaa rapeiksi ja maustaa hyvin, saa niistä erinomaisen lisän esimerkiksi salaatteihin, kastikkeisiin tai vaikka tortilloiden väliin. Supernopea wokki taas valmistuu keittämällä riisinuudeleita ja lisäämällä joukkoon broilerimausteseoksella ja sriracha-kastikkeella maustettuja soijasuikaleita, wokkivihanneksia, sipulia ja chilikastiketta. 

6. Hae inspiraatiota ja uusia reseptejä ruokablogeista

Oma suosikkini on vegaaniruokablogi Chocochili, josta olen napannut kokeiluun useamman kasvisruokaohjeen. Vegaanituotteet.net-sivustolta voi helposti tarkastaa esimerkiksi mikä niistä kaupan hyllyn suklaalevyistä on vegaaninen ja mikä ei. 

7. Tutustu mifuun, nyhtökauraan, tofuun ja härkikseen
Miltä maistuisi tofu sandwich, mifu-couscoussalaatti, chili con mifu tai tofu curry hot pot? Myös spagetti bolognese valmistuu helposti sekä härkiksestä että nyhtökaurasta.

8. Selaa satokausikalenteria ja innostu kotimaisista kasviksista

Sesonkikasviksia suosimalla säästää yleensä myös selvää rahaa.

9. Mausta rohkeasti
Monesti ensimmäiset kasvisruokakokeilut kaatuvat siihen, että ruuasta tulee helposti liian mautonta. Esimerkiksi soijan kanssa maustaminen on ihan supertärkeää, sillä liian vähän maustettuna soija on usein pahvista eikä maistu sellaisenaan yhtään miltään. Soijasuikaleita käytettäessä voikin helposti tuplata maustemäärän verrattuna siihen, mitä käyttäisi vaikka kanasuikaleisiin, ja nykyään sekoitan mausteöljyn joukkoon myös sriracha-kastiketta. Jos maustaminen epäilyttää, kannattaa aloittaa valmiiksi maustetuista tuotteista: esimerkiksi So finen thaimaustetut tofukuutiot menevät wokkeihin ja salaatteihin sellaisinaan.

10. Tuunaa perinteisistä arkiruuista kasvisversioita

Jauhelihan ja kanan sijaan käytämme tortillohin nykyään nyhtökauraa, avokado-lime-tomaatti-korianterisalsaa ja joskus halloumia, hodareissa korvaamme tavallisen nakin tofunakilla ja täytettyihin paprikoihin käytämme nyhtökauraa, riisiä, sipulia ja herkkusieniä. Parhaaseen kasvispizzaan käytämme pestoa, kirsikkatomaatteja, mozzarellaa, rucolaa ja punasipulia.

Neljä päivää Barcelonassa: osa 2.

DAY 3:

Aloitamme päivän taas hotelliaamupalalla, minkä jälkeen pakkaamme rantakassin ja ajamme tällä kertaa bussilla Barcelonan Aquariumiin. Pojat ihailevat värikkäitä kaloja, merihevosia, meduusoja, haita ja pingviinejä, mutta kaikkein kovin juttu koko paikassa taitaa silti olla leikkipaikka sukellusveneineen. Aquariumista lähdemme vaeltamaan kävellen kohti Barcelonetan rantaa ja matkalla pysähdymme yhteen Passeig de Joan de Borbon ravintoloista syömään lounasta. Päivän menu, kreikkalainen salaatti, pizza ja juoma, kustantaa yksitoista euroa henkilöltä ja kolmesta menusta riittää hyvin neljälle - ja ylikin.

Lounaan jälkeen vietämme taas pari tuntia uiden Välimeressä. Hitaasti lämpenevä Pikkuvelikin on nyt löytänyt aallot ja meressä uimisen ihanuuden eikä malttaisi millään nousta vedestä. Sitten iskee väsy - ja poistumme rannalta itkupotkuraivareiden saattelemana. Viereiselle pyyhepaikalle levittäytynyt toinen suomalaisperhe näyttelee kohteliaasti, ettei ymmärtäisi meidän keskusteluamme.

Rannan jälkeen ajamme bussilla takaisin La Ramblalle, haemme kauppahallista välipalaa ja kävelemme hotellille levähtämään. Pikkuveli nukkuu rattaissa ja ripustan taas märät pyyhkeet ja uikkarit hotellihuoneen parvekkeen kaiteelle kuivumaan. Mukana tulee jälleen kerran myös kasa hienoa rantahiekkaa, joka tarttuu varpaisiin ja löytää tiensä myös puhtataiden hotellilakanoiden väliin.

Illalla suuntaamme Barri Góticiin. Kiertelemme pikkukujilla, pistäydymme muutamassa liikkeessä, tilaamme iltaruuaksi tapaksia Mondon oppaasta löytämässäni Bar del Pissä ja jälkiruuaksi syömme churrot Placa del Reillä. Myöhemmin mies lähtee katsomaan Englanti-Kroatia-peliä pubiin ja me nappaamme poikien kanssa mukaan iltapalaa ja katsomme samaa peliä hotellihuoneessa.

DAY 4:

Aurinko ja meri ovat tehneet tehtävänsä: pojat nukkuvat melkein kellon ympäri ja lueskelemme miehen kanssa rauhassa omia kirjojamme ennen kuin kumpikaan lapsista herää. Valkoisten lakanoiden mykkyrästä pilkistävä esikoisen käsi on jo ruskettunut ja ilmassa väreilee viimeisen loma-aamun haikeus. Syömme viimeistä kertaa aamupalaksi suklaacroissantteja ja suuntaamme sen jälkeen taas rannalle, tällä kertaa bussilla. Pari tuntia uimista ja aurinkoa kerralla tuntuu olevan meidän suomalaisille ihoillemme ihan tarpeeksi, mutta tänään aalloista nouseminen tuntuu erityisen haikealta. Syömme lounasta El Pacificossa ihan Barcelonetan hiekkarannan vieressä ja ajamme sen jälkeen taas hotellille hengähtämään.

Iltapäivällä meillä on reissun ainoa ennalta sovittu, aukataulutettu meno: jonot välttääksemme olemme ostaneet jo valmiiksi liput Gaudín Parc Güelliin. Hyppäämme metroon ja yllättävää kyllä ehdimme kuin ehdimmekin sisään puistoon annetun aikarajan puitteissa. Pikkuveli ei malta nukahtaa päiväunille ollenkaan vaan pojat juoksentelevat tohkeissaan ympäri puistoa, kiipeilevät portaissa ja tunneleissa ja piilottelevat vuorotellen pylväiden takana. Katsomista puistosta olisi löytynyt useammaksi tunniksi, mutta auringon paahtaessa päätämme keskittyä niihin olennaisimpiin sekä ihan vaan vaelteluun.

Parc Güellin jälkeen hyppäämme taas bussiin ja siitä metroon ja ajamme takaisin La Ramblalle. Tänä iltana emme jaksa etsiä ravintolaa matkaoppaista tai blogeista vaan astumme sisään siihen, mikä osuu kohdalle ensimmäiseksi ja saamme aika pian pöytään pojille pastaa ja hampurilaisen sekä minulle ja miehelle sangriaa, pizzaa, pihvin ja kylmää olutta. Ruuan jälkeen kävelemme vielä viimeisen kerran Barri Góticiin gelatoille.

Ahdamme merisuolan kangistamat pyyhkeet ja aurinkorasvaiset hellevaatteet matkalaukkuihin ja olemme jo käyneet nukkumaan, kun ikkunan alta Carrer del Carmelta alkaa yhtäkkiä kuulua laulua ja musiikkia. Kiirehdimme parvekkeelle ja näemme, että katua pitkin kulkee jonkinlainen paraati tanssivine jättiläisnukkeineen, soittajineen ja tanssijoineen ja että letkan lopussa kulkee puinen härkä, jonka selästä katsojien päälle leijailee konfettisade. Ikinä ei selviä, mistä kulkueessa on kyse, mutta hetkessä kaikki kadunvarren pienet parvekkeet täyttyvät tapahtumaa seuraavista ihmisistä.

Entä mitä kävi sille kahdeksannen hääpäivän rakkauslukolle, joka meidän oli tarkoitus kiinnittää Parc Güelliin? Vaikka kolusimme puistoa ympäröivää kaidetta mahdollisimman tarkasti ja kysyimme neuvoa myös puiston lipunmyynnistä, emme osuneet juuri sille kaiteenpätkälle, jonne rakkauslukkoja oli lupa kiinnittää - ja sitten helle vei voiton. Siinä puiston uloskäynnin edessä pohdiskellessamme päätimme tuoda lukon takaisin Suomeen ja Jyväskylään ja käydä joku päivä iltauinnilla kiinnittämässä se Ylistön siltaan. Jossain asioissahan on ihan turha lähteä merta edemmäs kalaan.


Lisää Barcelona-vinkkejä löytyy muuten ystäväni Eijan Lentävä joogamatto -blogista - olimme nimittäin ihan sattumalta kaupungissa samaan aikaan.

Kuusikymmentä minuuttia, neljä muukalaista ja yksi suuri katumus.

*kaupallinen yhteistyö Mysteeri Jyväskylä

Kun pelasin room escapea ensimmäisen kerran syksyllä 2015, olin heti aivan koukussa. Kaupungin ensimmäinen pakohuonepeliyrtys Way Out oli avattu sen vuoden alussa, ja päädyimme kokeilemaan yrityksen historian toista huonetta miehen syntymäpäivän kunniaksi. Emme päässeet ulos ajoissa, mutta ehkä juuri siksi tuosta ensimmäisestä room escapesta lähtien pakohuonepeleistä on oikeastaan tullut se minun ja miehen yhteinen juttu, jonne usein päädymme niinä kertoina, kun jompikumpi mummoista nappaa pojat illaksi huomaansa ja saamme suunnata kaupungille ihan kaksin. Parisuhdeajan lisäksi olen viettänyt pakohuoneissa laatuaikaa myös ystävien kanssa: vuosi sitten veimme ystäväni yllätyssynttäreillään kokeilemaan vankilapakoa Way Outin Prison Breakissa, toissa syksynä vietimme tyttöporukan pikkujouluja selvitellen Paparazzin arvoitusta ja pikkusiskon kanssa jahtasimme kaksi kesää sitten murhaajaa Mysteerin Kuolema koroissa -huoneessa. Viimeisen vajaan kolmen vuoden aikana olen käynyt pelaamassa kuusi eri peliä Way Outilla ja kolme eri mysteerihuonetta Mysteerillä.

Siksi olin enemmän kuin innoissani, kun sain Mysteeriltä kutsun tulla kokeilemaan toista niistä jäljellä olevista Jyväskylän mysteerihuoneista, Suomen Helmeä, jota en vielä ollut pelannut. Koska tarkoitus oli parisuhdeajan viettämisen lisäksi päästä tällä kertaa miehen kanssa myös vihdoin huoneesta uloskin, keräsimme mukaamme erityisen hyvän ja tarkoin harkitun tiimin: sen sijaan, että olisimme lähteneet ratkaisemaan arvoitusta kahdestaan, kutsuimme mukaan Pikkuveljen kummisedän ja tämän avovaimon. Siinä missä minä olin ratkaisemassa jo kymmenettä ja mieskin viidettä pakohuonetta, kokeilivat Pikkuveljen kummit room escapea ihan ensimmäistä kertaa. Mutta niinhän sitä usein sanotaan, että paras tiimi koostuu nimenomaan sekä kokeneista pelaajista että ensikertalaisista.

Mysteeri on vuonna 2015 perustettu pakohuonepeliyritys, jonka takaa löytyvät Emmi ja Jussi päätyivät vähän sattumaltakin pelaamaan ensimmäistä room escapeaan lomaillessaan Tallinnassa alkuvuodesta 2015. Sillä ensimmäisellä kerralla pariskunta ei ehtinyt huoneesta ajoissa pois - mutta kipinä pelaamiseen syttyi ehkä juuri siksi, vähän niin kuin minulla ja miehellänikin. Emmin ja Jussin tapauksessa tuo kipinä johti saman tien myös tekoihin: jo paluumatkalla syntyi ajatus yhteisestä yrityksestä ja ensimmäinen mysteerihuone avasi ovensa Jyväskylässä reilun kuukauden kuluttua. Nykyisin 40 henkeä työllistävä yritys toimii Jyväskylän lisäksi neljässä muussakin kaupungissa - Kuopiossa, Tampereella, Porissa ja Turussa - ja lisäksi yritys tuottaa erilaisia pelejä ja pelillistyksiä toimeksiantoina esimerkiksi Linnanmäelle. Jyväskylässä valittavana on tällä hetkellä neljä erilaista huonetta: Wihtorin Wintti, Sofian mieli, Suomen Helmi ja toukokuussa avattu Jaskan pubi.

Perinteisistä pakohuonepeleistä Mysteerin pelit poikkeavat tarinallisuudellaan; siinä missä siinä kaikkein klassisimmassa pakohuonepelissä riittää, että ratkaisee koodit, on mysteerihuoneessa ratkaistava myös arvoitus. Ennen huoneeseen astumista pelaajille kerrotaankin aina tarina, mistä lähteä liikkeelle, ja tavallaan huoneeseen astuessaan pääsee ihan konkreettisestikin keskelle tosielämän poliisisarjaa. Silti ratkaistakseen arvoituksen ja paetakseen huoneesta kuudenkymmenen minuutin kuluessa tarvitaan niitä samoja ominaisuuksia kuin muissakin room escape  -peleissä: luovuutta, loogista päättelykykyä ja ryhmätyötaitoja. Kolmessa Mysteeri-kaupungeissa pääsee nykyään syömään myös mysteeri-illallista, jota voi pitää vielä astetta kovempana mysteerielämyksenä, eräänlaisena tosielämän Cluedo-otteluna: illan aikana sekä syödään pitkän kaavan mukaan että ratkaistaan arvoitus, jossa jokaisella peliin osallistujalla on oma, ennalta määrätty roolinsa. Jyväskylässä mysteeri-illallinen toteutetaan yhteistyössä ravintola Pöllövaarin kanssa ja iltaan sisältyy kolmen tunnin mysteeripelin lisäksi kolmen ruokalajin illallinen.

Tiistaina pakenimme siis hellettä salaperäiseen varastoon, jonka omistava Helmi on yhtä vanha kuin satavuotias Suomi. Vaikka Helmi näyttää eläneen kiehtovan elämän ja osallistuneen moniin Suomen historian käännekohtiin, tuntuu hän myös katuvan jotain suurta. Mitä? Se meidän, neljän muukalaisen, piti ulospääsyn ohella selvittää niiden kuudenkymmenen minuutin aikana, jona saimme tutkia Helmin varastoa.

Miten meille sitten kävi? No, kuten arvata saattaa: ensimmäiset puoli tuntia etenimme hyvällä flow'lla ilman vihjeitä, sitten tuli tänka på ja  lopulta se viimeisen lukon luokse johtanut arvoitus oli juuri ratkeamassa, kun aika yksinkertaisesti loppui kesken. Jyväskylän päämysteerikko Toni tosin lohdutti meitä kertomalla, että Suomen Helmi on ehdottomasti kaupungin neljästä huoneesta se vaikein ja että annetussa ajassa ulos pääseminen ei onnistu edes puolella joukkueista.

Silti harmitti, tietenkin, vaikka meillä olikin ihan älyttömän hauska ilta. Mutta ehkä haemme revanssin sitten Jaskan pubista, joka meillä Jyväskylän mysteerihuoneista on vielä kokeilematta.

Te jotka olette jo kokeilleet room escapea ennenkin: käykää ihmeessä testaamassa Suomen Helmi ja katsokaa, ehdittekö tunnissa ulos mysteerin ratkaisu mukananne. Jos mysteerihuoneet taas ovat vielä ihan uusi juttu, suosittelen aloittamaan vaikka Wihtorin Wintistä, jota kävimme miehen kanssa kokeilemassa ihan kesäloman alkajaisiksi ja joka on pelaamistani mysteerihuoneista se minun suosikkini. Silloin olimme - tietenkin - juuri selvittäneet sen viimeisen avaimen taaksensa kätkeneen numerosarjan, kun aika loppui, mutta vitsit että meillä oli silti hyvän tarinan parissa ihan superhauskaa.

Summertime sadness ja kesäpäivä Äänekoskella.

Yleensä se iskee aina juhannuksen jälkeisenä maanantaina, jonkinlainen summertime sadness nimittäin. Viimeisen kaksi viikkoa se on vaivannut jo enemmänkin: olen nähnyt painajaisia koulusta ja töihinpaluusta yö toisensa jälkeen, tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, etten ole vielä hakenut syksyn uusia kurssikirjoja selailtavakseni ja aamuisin vaatehuoneesta hellemekkoa valitessa olen huomannut miettiväni, kuinka syksyksi ostan itselleni kyllä viininpunaisen pitkän neuletakin. Kesä on kaikkein parhaimmillaan, mutta silti syksy tuntuu olevan ihan kulman takana, vakavana ja täynnä kiireitä, haasteita ja velvollisuuksia. Että vaikka ollaan paistettu nuotiolla makkaraa, melottu kanootilla saaren ympäri, matkustettu Euroopassa, ajettu mummolaan, uitu viimeisen kahden viikon aikana joka päivä, luettu vanhoja Aku Ankkoja auringon porottaessa tilkkutäkille ja kävelty asfaltilla paljain jaloin, niin tuntuu, että pitäisi nyt ehtiä nauttia vielä enemmän. Lukea vielä ainakin yksi kirja, viettää se koko kesän suunnitteilla ollut leffailta, nähdä nyt varastoon niitä ystäviä, joita taas syksyllä ei ehdi tavata ja käydä useammin lenkillä.

Siksi ennen kuin mennään Barcelonan-loman toiseen osaan tai saatte kuulla, miten meille kävi tiistaina, kun kävimme kaveripariskunnan kanssa testaamassa Mysteerin Suomen Helmen, jaan teille pikaisen kesälomavinkin ja palaan sitten heti tuonne pihakeinuun lukemaan kirjaani: jos Jyväskylän Mortonin jonot eivät Sataman yleisötapahtumien aikaan houkuta, suosittelen kääntämään nokan kohti Äänekoskea. Konttiravintola Mortonin lisäksi Rantapuistosta löytyy myös sekä uimaranta että mattolaituri, joten takakonttiin voi hyvin pakata rantakamppeiden lisäksi kaikki pesua odottavat matot, mäntysuovan ja mattoharjat. Puolikkaan päivän aikana ehdittiin pestä matot - ne molemmat -, uida Häränvirrassa ja syödä siinä välissä yhdet Delaware burger -ateriat sekä juoda Mortonin karviaislimpparit. Aika moneen viikkoon meillä ei ole ehditty tai edes jaksettu siivota, mutta seuraavat pari päivää kotona tuoksuu silti mäntysuopa.

Mutta nyt nappaan mukaani kirjan ja kiiruhdan sinne pihakeinuun, ihan koska vielä ehtii.