Joitain vuosia sitten varasin lääkärille ajan verikokeisiin, koska olin niin väsynyt ja kärsin pahasta unettomuudesta. Vastaanottohuoneeseen pääsyä odotellessani kaivoin laukusta esiin mukana kantamani sanakokeet ja aloin korjata. "Tuotako tuo aina on?" kysyi lääkäri, joka oli yllättäen tullut ulos huoneestaan. En oikein osannut vastata siihen mitään. Verikokeissa ei näkynyt mitään, tietenkään, mutta lääkäri olisi halunnut kirjoittaa minulle sairaslomaa työuupumuksen takia. Kieltäydyin, tietenkin, sillä oli tulossa vielä ne seuraavat sanakokeet, seuraavalle viikolle oli tietokoneluokkakin varattuna ja sijaistunnit olisivat kaatuneet kollegoiden pidettäviksi. Lisäksi pätkätyöläisenä ja uutena opettajana, jonka työsuhde oli taas keväällä katkolla, ei voinut väsyä. Ei vaan voinut.
Tuohon pisteeseen en enää ikinä joudu, päätin silloin.
Mutta sitten vaihdoin taas työpaikkaa ja olin jälleen kerran se uusi, jonka piti todistaa pätevyytensä. Joka lukuvuosi on hetkiä, jolloin tuntuu, etten ihan tosissani enää jaksa.
Juuri siitä syystä olen viime vuosina pyrkinyt ihan systemaattisesti vähentämään tekemistä ja keskittymään olennaiseen. En enää keksi pyörää uudelleen joka vuosi, jos se vain suinkin on mahdollista. Kehittelen uutta materiaalia vanhan pohjalta ja joskus, on taas on tullut sekä kymmenen uutta kirjaa että yksi kokonaan uusi luokkataso, menen pitkälti sillä, mitä kustantaja sattuu tarjoamaan. Pidän vapaita viikonloppuja enkä avaa työkirjoja kotona silloin, kun lapset ovat hereillä. Yritän oppia hyväksymään, että ihan hyvä on joskus se, mikä riittää.
Silti olen vasta matkalla, korkeintaan puolivälissä.
Kun silloin vuosia sitten ihan varovasti mainitsin työkaverille, etten ollut oikeastaan nukkunut kunnolla - tai juurikaan - moneen viikkoon, kertoi kollega heränneensä edellisyönä itsekin murehtimaan, kuinka oikein selviää senjouluisesta arviointirumbasta. Kaikista surullisinta kun nimittäin on, että joka kerta väsymyksestä ääneen puhuessani olen löytänyt opettajanhuoneesta kohtalotoverin, joka myös on valvonut yö toisensa jälkeen miettien taksonomiataulukoita.
#onkopakkojaksaa on Lilyn lanseeraama kampanja, jossa työuupumuksesta saa puhua ääneen, myös me pätkätyöläiset.