Viime vuoden hiihtolomalla olimme Tallinnassa. Oikeastaan meidän oli tarkoitus lähteä jo uudeksi vuodeksi, mutta silloin päiväkodista lomatuliaisiksi saamamme norovirus kaatoi sängyn pohjalle koko perheen, emmekä missään nimessä olisi jaksaneet reissata mihinkään, vaikka olimmekin jo kieritelleet matot takaisin lattioille, haudanneet oksennusämpärit takaisin kaappeihin ja siivonneet kodin useampaan otteeseen. Siispä muutimme hotellivarauksia ja siirsimme matkan hiihtolomalle. Joululomapettymyksen jälkeen tuntui kivalta, että oli jotain, mitä odottaa. Elimme koko alkuvuoden sen saman loma-ajatuksen voimalla, joka oli kannatellut meitä jo raskaan marraskuun läpi joululomaan.
Menimme Helsinkiin junalla, pyörähdimme Kampissa, Mannerheimintien Lushilla ja Itsudemossa lounaalla ja jatkoimme Tallinnaan laivalla. Tallinnassa vietimme kaksi vuorokautta kierrellen Telliskiven vintage-liikkeitä ja nappaamalla kiinni niiden ympärillä liikkuneita Pokemoneja, lounastimme F hooneessa ja ihastuimme Fotografiskaan, joka ihan vasta oli avannut ovensa, ja ostimme Kalevin suklaapuodista ison kasan tuliaisia. Jokaisen lomapäivämme aloitimme ja lopetimme hotellin kylpyläosastolta. Kokeilimme jokaisen saunan ja porealtaan, uimme ulkoaltaassa lumihiutaleiden sataessa hiuksiin ja nelivuotias tilasi ensimmäisen illan jälkeen tottuneesti itse itselleen juotavaa allasbaarista. Hotelliaamiaisella oli ihan tavallista jonottaa tiiviissä porukassa, napata vielä muutama tomaattisiivu parin muun asiakkaan välistä ja istahtaa samaan pöytään tuntemattomien kanssa.
Koronaa emme pelänneet ollenkaan, vaan olimme lähinnä helpottuneita, ettei kukaan ollut tälle lomalle ehtinyt napata norovirustartuntaa, joka taas tuntui kiertävän kaverilta toiselle.
Tallinnassa bikineitä laukusta etsiessäni löysin vaatteiden alta kolme hengityssuojainta, jotka olivat jääneet kaappiin remontin jäljiltä ja jotka kansainvälisiä uutisia tarkemmin seurannut mies oli pakannut mukaan. Kaikille neljälle suojaimia ei ollut, mutta mies oli järkeillyt, että voisi itse hätätapauksessa olla ilman.
Vinoilin miehelle hengityssuojaimista useampaan otteeseen. Reilua viikkoa myöhemmin Suomen rajat menivät kiinni.
Nyt vuotta myöhemmin ajatus kylpylälomasta Tallinnassa tuntuu olevan kuin jostain toisesta maailmasta. Tänä vuonna aloitamme loman omaehtoisella karanteenilla: luemme kirjoja, syömme noutoruokaa, katsomme Netflixiä ja käymme hiihtämässä ja ulkoilemassa. Kun alkulomasta emme näe ketään sisätiloissa tai kutsu kylään enää edes poikien koulu- tai päiväkotikavereita, voimme loppulomasta pakata laukut ja lähteä muutamaksi päiväksi mummolaan. Uusi normaali on alkanut tuntua vanhalta normaalilta: myös joululoman aloitimme karanteenilla, jotta pystyimme matkustamaan mummolaan vähän kevyemmällä omallatunnolla.
Sitä lomafiilistä on tänä vuonna joutunut etsimään ihan tosissaan etenkin, kun kaupungin päätös siirtää yläkoulut jälleen etöopetukseen loman jälkeen tarkoittaa sitä, että loppulomasta joudun taas tekemään töitä, jotta opetus on lomanjälkeisenä maanantaina siirtynyt luokkahuoneesta meettiin. Mutta varmasti se sieltä tulee, tänäkin vuonna, viimeistään silloin, kun levitämme patjat päiväksi olohuoneen lattialle ja viritämme leffamaratonin käyntiin.
Hei, olethan jo huomannut, että blogi löytyy nykyään myös Instagramista? Sinne on tarkoitus päivittää silloinkin, kun writer's block estää pidempien tekstien kirjoittamisen. Tulethan mukaan tästä.