Viime vuonna teitä kiinnostivat erityisesti syntymäpäivät, joita en pitänyt, cv-tason epäonnistumiset sekä uupumus ja ulkopuolisuuden tunne: vuoden kymmenen luetuinta postausta näyttivät tältä.
Herttala on Mäki-Matin helmi
Heinäkuun lopussa piipahdin Herttalassa jututtamassa aivan ihanaa ja superinspiroivaa Sannaa, joka on luonut Mäki-Mattiin oikean lahjatavara- ja second hand -aarreaitan. Vuoden aikana meille on kulkeutunut Herttalasta lastenvaatteita, pieniä tuliaisia vauvaperheisiin, useampi uusi luottovaate omaan vaatekaappiini sekä kaksi kaktusta, ja halusin ehdottomasti kertoa myös muille, millainen helmi Harjun takaa oikein löytyykään.
Minä en ole kenenkään paras ystävä
Huhtikuussa, kun koko maa sulkeutui omien kotiensa sisään, tajusin jotenkin erityisen konkreettisesti oman ulkopuolisuuteni. Siinä missä normaalioloissa aina sain kutsun mukaan ja seuraa kahvilaan, kun oli päästävä keventämään sydäntä, en yhtäkkiä nähnyt viikkoihin ketään, sillä kun valittiin ne yhdet karanteenikaverit, olin minä aina se seuraavana jonossa.
Eipäonnistumisen cv
Tammikuussa kirjoitin ansioluettelon töistä, joita en saanut vaikka kovasti olisin halunnutkin, kouluista, joihin en yrittämisestä ja hyvästä todistuksesta huolimatta päässyt sisään ja muista cv-tason epäonnistumisista kuten siitä, ettei minua valittu Haluatko miljonääriksi? -ohjelmaan eikä piirustustani näytetty Pikku Kakkosen postissa. Postauksessa tuli lopulta vuoden toiseksi luetuin, ja se nousee kuukauden suosituimpien postausten listalle edelleen tasaisin väliajoin.
Eipä tiennyt tyttö
"Eipä tiennyt tyttö, miltä tuntuu herätä keskellä yötä hätääntyneeseen äitiin ja tajuta, että lastenhuoneessa se toinen on oksentanut sänkyynsä ja että aamulla on soitettava töihin ja kerrottava. Miltä tuntuu katsoa saturaatiokoneeseen kiinnitettyä vauvaa, jolla ei vielä edes ole nimeä, ja jonka puolesta on pelännyt kuollakseen jo kuusi viikkoa aiemmin, kun se meinasi syntyä koulun lattialle."
Kun olisi pitänyt avata suu
Lokakuussa palasin blogissa siihen päivään, jona tajusin, että leventämisen sijaan ompelija olikin kaventanut sitä unelmieni hääpukua, jossa minun piti astella alttarille muutaman päivän päästä, ja johon en tulisi mahtumaan, vaikka litkisin seuraavat päivät pelkkää vettä ja ananasmehua. Silloinkaan en uskaltanut avata suutani, ihan vaan jottei kenellekään olisi tullut paha mieli.
Blogihiljaisuudesta
Syksyllä blogi hiljeni. Tuntui, että siinä missä muut muuttivat ja muuttuivat, käänsivät elämässä uuden lehden ja hyppäsivät tuntemattomaan, käperryin minä työpäivien jälkeen lähinnä kotiin. Ei ollut, mistä kirjoittaa, eikä toisaalta täysien työpäivien jälkeen juuri aikaakaan. Yhä edelleen painin saman writer's blockini kanssa.
FOBO esti minua juhlimasta syntymäpäivääni
Vuoden selvästi luetuin postaus oli vuoden takainen tekstini syntympäivistä, joita en ikinä pitänyt, koska vielä surullisempaa kuin jättää juhlat pitämättä, olisi ollut suunnitella kaikki valmiiksi ja saada pelkkiä ehkä-vastauksia. Joitain viikkoja myöhemmin juttelin puhelimessa tekstiini törmänneen toimittajan kanssa, ja ilmiöstä ja juhlistani tehtiin juttu Me Naisiin. Se Laura, joka ei ikinä juhlinut kolmekymmentäviisivuotispäiväänsä kasariteemalla, olin siis minä.
My week: tältä näyttää opettajan työviikko
Lokakuun lopussa kirjoitin auki yhden suhteellisen tavallisen työviikon Wilma-viesteineen, verbikokeineen, tuntisuunnitelmineen ja bussin perässä juoksemisineen.
Milleniaalinen uupumuksesta ja likaisista kynnenalusista
"Ja sitten on se täysin vääränlainen kevät, jonka härdellistä en tunne vieläkään oikein kunnolla palautuneeni: se painaa edelleen jossain takaraivossa ja nousee esiin silloin, kun pitäisi vain pystyä kohauttamaan olkia muutamille likaisille kynnenalusille."
Vuoden suosituin vege oli viime vuonna huhtikuun thaimaalainen tofu-nuudelikeitto ja luetuin kirjapostaus Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä. Näistä jälkimmäisen kävijämääristä olin erityisen onnellinen: postaus yhdestä vuoden parhaista lukemistani kirjoista keräsi lopulta koko vuoden neljänneksi eniten lukukertoja.