torstai 9. elokuuta 2018

Ensimmäinen päivä koululaisen äitinä.


"Miksei sinne kouluun voi muka mennä vanhoissa vaatteissa?" kysyi seitsemänvuotias, kun ehdotin, että lähtisimme ostamaan uusia kouluvaatteita. Kun sitten joku päivä myöhemmin kävin läpi sen vaatekaappia, huomasin, että se oli ollut ihan oikeassa (ja tuntui sisäistäneen kestävän kehityksen ideologiankin jo minua paremmin): oikeastaan se tarvitse vain uudet verkkarit liikuntatunnille niiden lyhyeksi jääneiden tilalle sekä jumppakassin. Niiden lisäksi haettiin Harjun Paperista kissapenaali ja Tigerista kyniä, pyyhekumi ja kansio tärkeille papereille. Sisäkengiksikin se halusi vanhat Reinonsa, koska miksi ostaa uusia, ja uusi penaali ja keväällä saatu kesäläksyvihko pakattiin siihen samaan reppuun, joka ostettiin aikoinaan eskaria varten.

Välillä se muistuttaa minua niin paljon, että vähän pelottaa, että olenhan osannut - minä, vähän rikkinäinen - kasvattaa sille sellaiset siivet, että ne ihan oikeasti kantavat.

Viimeisen kesälomapäivän kunniaksi nappaamme mukaan esikoisen ystävän ja vietämme päivän Leo's Leikkimaassa. Tulevat ekaluokkalaiset valtaavat kahdestaan bussin takapenkin, höpöttelevät omia juttujaan ja juoksevat omille teilleen heti, kun rannekkeet on saatu kiinni. Voi kuinka toivonkaan, että tuo ystävyys säilyy samana vielä sittenkin, kun uuden luokan ryhmädynamiikka on lopullisesti muodostunut. Keskiviikkoiltana viikkaamme valmiiksi ensimmäisen koulupäivän vaatteet ja pakkaamme reppuun penaalin, laamakansion, juomapullon, Reinot ja sen kesäläksyvihkon, jota edellisenä päivänä pienessä paniikissa etsimme. Vähän jännittää, sanoo seitsemänvuotias, mutta nukahtaa kuitenkin alle viidessä minuutissa.

Aamulla seitsemänvuotias haluaisi jäädä vielä lomalle. Niin minäkin. En saa avata sen hupparia, sillä äiti, en mää miltään räppäriltä halua näyttää. Sen lippalakki on merisuolan ja auringon haalistama.

Kadunkulmassa tapaamme kaksi luokkakaveria, ihan niin kuin edellisenä päivänä jo sovittiin. Pojat testaavat koulun kiipeilytelineen ennen, kun asettuvat jonoon opettajan perään. Itku tulee, minulle tietenkin, kun ekaluokkalaiset katoavat koulun sisälle, jonossa opettajan perässä ja vanhemmille vilkuttaen. Myös Pikkuveli seisoo koulun pihassa selässään pikkuinen pöllöreppu, jonka se vaati saada ottaa mukaansa. Voi älä sinä vielä kasva isoksi, tekisi mieli sanoa sille.

Yhdeltä odottelemme koulun pihassa ekaluokkalaista, joka juoksee ovesta ulos suu messingillä. Ruoka on maistunut kahden lautasellisen verran ja ruokalassa seitsemänvuotias on saanut auttaa ihan vasta luokalle tullutta poikaa astioiden palautuksessa. Haemme kavereiden kanssa kaupasta jäätelöt koko porukalle ja siirrymme puistoon. Onneksi jotkut asiat eivät ole vielä muuttuneet.

Kotona pojat syövät välipalaa samalla, kun päällystän upouuden aapisen ja sen jälkeen ekaluokkalainen tekee ensimmäiset läksynsä keittiönpöydän ääressä minun pilkkoessani tortilla-aineksia. Kuuntelemme Kentiä ja vaikka saankin ensi vuonna vielä entistä pienemmät lomarahat ja syön ensi viikon lounaaksi pussinuudeleita, olen enemmän kuin tyytyväinen, että omat työni alkavat vasta puolentoista viikon kuluttua: vielä en ole kiireinen ja stressaantunut vaan saan nämä hetket, joina haen koululaisen yhdeltä, ehdimme ulkoilla yhdessä ja vaihdamme sitten keittiössä kuulumisia samalla, kun laitan ruokaa.

"Joko olette harjoitelleet koulumatkan kulkemista?" on meiltä kyselty pitkin kesää ja vähän kummeksuen olen vastannut, että ei tietenkään. Sillä tuossahan se koulu on, ihan muutaman kadun päässä, ja tarkoitus on, ettei se ainakaan vielä kulje sinne ikinä yksin. Ihan samasta syystä emme hankkineet sille vielä kännykkää, vaikka se montaa tuntui ihmetyttävänkin. Haluan, että se saa olla vielä edes joissain asioissa vähän pieni ja kaukana isompien lasten maailmasta.

I closed my eyes for a moment and suddenly a man stood where a boy used to be, kirjoitti entinen työkaverini toissaviikolla Facebookiin poikansa armeijakuvan viereen ja talletin sitaatin heti omiin arkistoihini. Sillä seitsemän vuotta, uskokaa tai älkää, on sekin pelkkä silmänräpäys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti