maanantai 1. kesäkuuta 2020

Kuukauden vege: lehtikaalipizza.


Kesäkuun vegenä kokataan lehtikaalipizzaa, jossa hunaja toimii tomaattikastikkeen sijaisena. Ohjeeseen hain inpisaatiota Lainahöyhenissä-blogista, mutta täytteeksi lisäsin vielä aurinkokuivatut tomaatit ja punasipulin.


LEHTIKAALIPIZZA

4 dl kädenlämpöistä vettä
noin 8 dl pizzajauhoja
pussi kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä 
1 rkl juoksevaa hunajaa


200 g lehtikaalia
3 valkosipulinkynttä
punasipuli
aurinkokuivattuja tomaatteja
juoksevaa hunajaa
parmesaanilastuja
mozzarellaraastetta


Liota suola ja hunaja kädenlämpöiseen veteen. Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Sekoita jauhot veden joukkoon ja taikinan kiinteytyessä lorauta sekaan oliiviöljy. Vaivaa taikina kiinteäksi ja anna kohota rauhassa liinan alla.

Pese ja revi lehtikaalit ja sekoita niiden joukkoon oliiviöljyä ja valkosipulia. Anna marinoitua.

Muotoile taikinasta kolme pizzaa. Esipaista pizzapohjaa 250-asteisessa uunissa reilut viisi minuttia niin, että pohja ehtii hieman kiinteytä ja saada vähän väriä. Halutessasi voit käyttää pizzakieveä.

Lisää esipaistetulle pohjalle juoksevaa hunajaa ja lado sen päälle parmesaanilastut ja mozzarellaraaste. Lisää juuston päälle lehtikaalit, punasipuli ja aurinkokuivatut tomaatit ja paista, kunnes lehtikaalit ovat rapeita ja juusto saanut hieman väriä.

Ripottele pinnalle mustapippuria.


Jotain muuta vegeä?
Kokeile vaikka
tai

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti