sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Vuonna 2019.



Tänä vuonna muun muassa...


Esikoinen täytti kahdeksan ja kutsui kaverinsa Näin koulutat lohikäärmeesi -synttäreille.
Pikkuveli täytti kolme, innostui poliiseista, piirsi pääjalkaisia ja oppi laulamaan JVG:tä.
Sain jatkaa toisen vuoden peräkkäin samassa työpaikassa ja saman huikean työporukan kanssa, vaikka jouduinkin hyvästelemään superihanat ysimme.
Mies sai kirjaprojektilleen kustannussopimuksen ja esiintyi Helsingin kirjamessuilla.
Innostuin kirppistelystä ja ostin enemmän käytettyjä kuin uusia vaatteita.
Muutimme huhtikuussa uuteen kotiin.
Yhtenä heinäkuisena iltana näin kuudenkymmenen tuhannen muun kanssa Ed Sheeranin Malmin lentokentällä.


Yritimme turhaan myydä asuntoamme ja ryhdyimme sitten asuntosijoittajiksi.
Mies teki kahta työtä ja enemmän työmatkoja kuin koskaan. 
Remontoimme uutta kotiamme iltaisin ja viikonloppuisin huone kerrallaan.
Esikoinen aloitti partion ja lähti ensimmäiselle partioleirilleen.
Unohdin syksyllä joogan tärkeyden ja sain itseni täysin jumiin.
Pojat rakensivat mummolan metsään puumajan.
Olimme joulun oksennustaudissa koko perhe ja jouduimme perumaan uudeksivuodeksi varaamamme Tallinnan-reissun.
Vähensimme lihansyöntiä niin, että arkena syömme enää vain kalaa ja kasviksia.


Kävimme koko perheellä ensimmäistä kertaa Kaupunginteatterissa.
Olin jälleen lukuvuoden töiden jälkeen kesän työttömänä.
Lenkkeilin edelleen vähintään kahdesti viikossa koko vuoden ajan.
Pikkuveli oppi syömään sushia.
Mökkeilimme Lehtisaaressa enemmän kuin aikoihin.
Katsoimme miehen kanssa Chernobylin ja The Actin sekä True Detectiven kolmannen tuotantokauden.
Opettelin käyttämään huulipunaa.
Pakkasimme siskon kanssa mukaan kirjat, pyyhkeet ja uikkarit ja teimme päiväretken Suomenlinnaan.
Luimme esikoisen kanssa Harry Potterit loppuun.


Pikkuveli kävi ensimmäistä kertaa Korkeasaaressa.
Syyslomalla matkustimme jälleen Kuopioon.
Osallistuimme työporukalla Yläkaupungin yön Kati Puska -performanssiin Harjulla.
Koukutuin true crimeen ja Jäljillä-podcastiin.
Harrastimme syksyllä ihan liikaa ja arki tuntui olevan lähinnä poikien kuljetusta paikasta toiseen.
Esikoinen oppi mummolassa soutamaan.
Juhlimme keväällä ystäväni kihlajaisia ja syksyllä fiilistelimme kahden muun ystävän vauvauutisia.
Näin ystäviäni liian harvoin.
Emme tehneet perheenä yhtään ulkomaanmatkaa, mutta mies kävi työreissuilla Lissabonissa ja Wienissä.


Stressasin öisin hampaita narskutellen ja sain loppuvuodesta purentakiskon.
Kävimme miehen kanssa Suomipopeilla.
Järjestimme Halloween-juhlat viidentenä vuonna peräkkäin.
Otin vähemmän valokuvia kuin pitkään aikaan.
Maalasimme heinäkuussa nimemme Oikokatuun.
Järjestimme puiston Syystulkoot sekä Yläkaupungin yön kahvion, mutta opettelin myös sanomaan ei (muullekin kuin Spotify premiumille).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti