keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Kuukauden vege: nuudelisalaattikulho.


Heinäkuun vegenä herkutellaan nuudelisalaattikulholla, jonka kehittelin useampaa eri ohjetta muokaten.


NUUDELISALAATTIKULHO

riisinuudeleita
soijasuikaleita
oliiviöljyä
sriracha-kastiketta 
broilerimaustetta
suolaa
mustapippuria
pala kurkkua
pala paprikaa
puolikas porkkana
pähkinöitä
puolikas avokado
seesaminsiemeniä

puolikkaan limen mehu
1/2 dl makeaa chilikastiketta
1/2 dl soijaa
1 tl ruskeaa sokeria
1 rkl vettä


Keitä soijasuikaleet ohjeen mukaan suolalla ja mustapippurilla maustetussa vedessä, valuta ja paista sitten pannulla oliiviöljyssä sriracha-kastikkeen ja broilerimausteen kanssa.

Kaada riisinuudelien päälle kiehuvaa vettä, anna hautua muutama minuutti ja huuhtele nuudelit sitten kylmällä vedellä.

Valmista kastike limen mehusta, soijasta, vedestä, chilikastikkeesta sekä sokerista.

Huuhtele ja paloittele kasvikset. Kokoa kulho nuudelien päälle, kaada joukkoon kastike ja ripottele pinnalle pähkinöitä ja seesaminsiemeniä. Täytteitä voit vaihdella mielen ja jääkaapin sisällön mukaan; mukaan sopivat hyvin esimerkiksi kevätsipuli, tofu, tomaatti ja parsakaali.


Jotain muuta salaattia?
Kokeile vaikka 
tai 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti